keskiviikko 16. toukokuuta 2018

VASEMMMISTOLLA EI OLE OMAA KANSAA


Suomalaisen vasemmiston perusongelma tuli jälleen tänään 16.5. 2018 esiin, kun eduskunta äänesti CETSA-sopimuksesta. CETA on siis sama kuin se miljoonaan kertaan kirottu ja kansalaisten toimesta EU-tasolla torpattu TTIP. Sopimuksen ydin on siinä, että Suomi antautuu ehdoitta ylikansalliselle pääomalle ja suuryrityksille.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3899485-eduskunta-hyvaksyi-kiistellyn-ceta-sopimuksen-vasemmistoliitto-vastusti-demarit-kannattivat-yksimielisesti

Suomalaiset demarit olivat globalistien etujoukoissa yhdessä kokoomuksen, kepun ja sinisten kanssa. Ja kuinka ollakaan, suomalaiset demarit olivat aikoinaan into pinkeänä tuomassa sitä TTIP:täkin maahan. Suomalaiset demarit ovat olleet aktiivisesti luovuttamassa kansallista itsemääräämisoikeutta aikaisemminkin. He olivat Koivistosta lähtien keskisessä roolissa, kun maamme itsenäisyyden murskajaiset aloitettiin EU-jäsenyydellä. Linja pitää edelleen: demarien mielestä ulkomaalaisten on saatava päättää suomalaisten elämästä ja jopa kuolemasta.
https://sdp.fi/fi/blog/sdpn-puoluehallitus-suomi-hyotyy-eun-puolustusyhteistyon-syventamisesta/

Täysin isänmaattomat, oman kansansa etujen vastaisesti toimivat demarit ovat loanneet maineensa jo vuosikymmeniä sitten. Vasemmistoliiton, joka korskeasti kutsuu itseään "vasemmistoksi" ja tomerana vastusti CETAa, toiminta ei ole ollut paljoa parempaa vuosien saatossa.

Kataisen hallituksessa kelpasi köllötellä rikkaimpien ja suurpääomien etuja ajamassa porvaripuolueiden rinnalla. Nämä "vasemmistolaiset" ovat myös innokkaita EU-jäseniä huolimatta siitä, että EU vei heiltäkin vallan ja kutisti heidätkin kakkosluokan alueparlamentin jäseniksi.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/02/vuoden-tarkein-kadonnut-uutinen.html

Solidaarisuutta "vasemmistolla" riittää rutkasti maahanmuuttajille, pakolaisille, turvapaikanhakijoille, ulkomaalaisille ylipäätään, mutta hiljaisempaa pitelee kun kyse on kotimaan köyhistä. Köyhyys on nelinkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Leipäjonot kasvavat. Eläkeläiset ovat kusessa ja vanhuksia kohdellaan kuin saastaa. Sillä välin "vasemmistossa":
http://www.vasemmisto.fi/kansanedustajat/trump-provosoi-konflikteja-lahi-idassa/

Toki "vasemmisto" on puhunut kauniisti köyhistä ja mummoista, mutta enemmän konkreettista kiinnostusta tuntuu olevan esimerkiksi näin:
http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/tapahtumat/euroopan-vasemmiston-kesayliopisto/

Jos joku ei usko, että tälle "vasemmistolle" muu maa mansikka ja oma maa jotain muuta, niin voi lukea puolueen nuoren johtotähden blogia, jossa hän käsittelee tulevaa EU-budjettia.
http://liandersson.fi/hyvaa-eurooppapaivaa-sinullekin/

"Ensireaktioissa eri maissa on korostunut kapeakatseinen nationalismi. On yritetty ynnätä, kuinka monta euroa oma valtio voisi saada tästä ja tästä instrumentista sen sijaan, että mietittäisiin, mikä olisi järkevää Euroopan kokonaisuuden kannalta."

Eli jäsenvaltioitten ei pidä ajatella omia kansalaisiaan ja kansakuntiaan, vaan jotakin "eurooppalaista kokonaisuutta".

"Komission esittämä EU-rahoituksen ehdollistaminen oikeusvaltioperiaattteen noudattamiseen lienee perusteltua tilanteessa, jossa jotkut jäsenmaat ovat muuttumassa yhä autoritaarisemmiksi. Esityksen mukaan EU:n rahoitusta voitaisiin keskeyttää tai sitä voitaisiin rajoittaa neuvoston määräenemmistöpäätöksellä, jos esimerkiksi oikeuslaitos tai korruptioviranomaiset eivät voisi toimia riippumattomasti."

Andersson ei sano ääneen Puolaa eikä Unkaria, mutta tarkoittaa niitä. Hänen silmissään omaa kansaansa ja kansakuntiaan ensisijaisina pitävät maat ovat itsevaltaisia ja kauheita. Anderson vihjaa aivan yleisen EU-linjan mukaisesti, ettei noissa maissa ole riippumatonta oikeuslaitosta. Andersonin kannattaisi varmaankin hieman tarkastella oman maansa oikeuslaitoksen nykytilaa ja sitä miten suuri vaikutusvalta eduskunnalla ja hallituksella on siihen nähden. Paljon suurempi kuin noissa maissa.

"Suomen hallitus suhtautuu kategorisen kielteisesti kaikkiin uusiin yhteisiin varainkeruutoimiin, kuten uusiin veroihin. Vasemmistoliiton mielestä EU:n omaa varainhankintaa olisi päinvastoin syytä tehostaa. Suhtaudumme lähtökohtaisen myönteisesti komission aloitteisiin eurooppalaisesta muovijäteverosta, päästökauppatulojen jyvityksestä EU-budjettiin sekä yhteisestä ja yhdistetystä yhteisöverosta, jota olemme aiemminkin vaatineet Suomen hallitusta edistämään. Kannatamme myös esimerkiksi finanssitransaktioveroa, jonka tuotoista osa voitaisiin ohjata yhteisöbudjettiin."

Andersonin mielestä EU tarvitsee lisää rahaa ja sen pitää saada sitä. Toiveet toteutuvat. EU kahmii lisää rahaa jäsenmailta. Sipilän hallituksen puheet olivat samanlaista huttua kuin kaikki muutkin ja lopputulos on se, että Suomi maksaa lisää. Eli EUn varainhankita tehostuu taas suomalaisten osalta. Me kaikki maksamme jo menettämiemme kymmenien miljardien päälle lisää.

Kaikki tuo raha on pois meiltä. Se ei palaudu meille, emmekä saa sitä takaisin minään tukina tai rahoina. Saamme pienen osan takaisin. Jo nyt suomalaiset ovat menettäneet EU-sotkuun laskutavasta riippuen toistasataa miljardia.

Sitä EU tarkoittaa. Se on ylikansallinen epädemokraattinen liittovaltioprojekti, jossa pienet kansat jäävät huutolaislasten asemaan. Me olemme siinä jo nyt. Miksi maamme velkaantuu koko ajan? Niin, ylikansalliset kaivosyhtiöt eivät esimerkiksi maksa lainkaan veroja Suomeen, CETAn myötä eivät senkään vertaa, ja samaan aikaan lappaamme miljardin toisensa perään EUn pohjattomaan Molokin kitaan, saamatta mitään. Päinvastoin: saamme pakotevastuita, joiden ansiosta menetetään tuhansia työpaikkoja ja miljardeja. 

Demarit ja "vasemmisto" ovat EU-mielisiä. Ne haluavat maansa olevan alistettu liittovaltion osavaltio, jota isommat potkivat mennen tullen, jonka kassa kupataan tyhjäksi ja jonka kansalaiset jäävät heitteille, koska heidän etuaan ei aja kukaan.

Maassa on noin miljoona köyhää. Joka viides. Mitä vasemmisto on tehnyt heidän eteensä? Maassa on ulkolaisia sotajoukkoja. Mitä vasemmisto on tehnyt niiden ulos ajamiseksi? Voivotellut ehkä. Vasemmistosta löytyy myös äänekkäitä ulkolaisen sotilasmahdin kannattajia. Ehkä se johtuu militaristipuolue vihreiden peesailusta. 

Se mitä vasemmisto ei tee, on oman kansan puolustaminen. Sillä ei ole omaa kansaa. Se on joko etujärjestöjen poliittinen siipi tai kaiken kivan kanssa puuhaileva joukko, jonka mielestä oman kansan ja isänmaan etujen ajaminen on nationalismia ja vaarallista ääriajattelua. Vasemmisto on omaksunut globalistien agendan hyvin. Se ei edes ymmärrä, että globalismi on päivitetty versio vanhasta kunnon imperialismista. 

Miksi Evo Morales on kotimaassaan täysin ylivoimainen kansan suosikki? Koska hän ajaa bolivialaisten etuja suhteessa muuhun maailmaan. Morales ajaa köyhien etuja. Hän ajaa kotimaansa etua. Hän tekee kaikkensa kotimaansa eteen. Siksi vasemmistolainen Evo Morales on niin suosittu.

Mitä Che Guevara ajatteli adoptoidusta kotimaastaan? Aivan. Isänmaa tai kuolema. 

Suomalaisen vasemmiston silmissä mies, joka julistaa taistelua maahantunkeutujia vastaan, imperialismia vastaan, on natsi. Äärikansallismielinen rasisti, tai ainakin ksenofoobikko. Ja kuitenkin, tämä mies oli aikoinaan vasemmistolaisten suurimpia nimiä kautta maailman.

Entä mistä yksi kuuluisimmista vasemmistolaisista lauluista kertookaan? Aivan. Se kertoo kansan taistelusta vapautensa ja oikeuksiensa puolesta, isänmaan rakkaudesta ja valmiudesta taistella sen puolesta. Taistelu isänmaan puolesta on nykyisen suomalaisvasemmiston silmissä aivan kauhea juttu, ihan väärin. Taistelu oman kansan puolesta on väärin. Espanjan Podemoksen kokouksissakin lauletaan tätä laulua, häpeämättömän isänmaallista taistelulaulua. Suomalaisten vasemmistolaisten miestä tämä on natsionalismia. Väärin. Niinkö?




3 kommenttia:

  1. Vasemmiston touhu on, paitsi epäisänmaallista, niin muutenkin laimeaa, jos sitä vertaa vaikkapa 1960- ja 70-lukuihin. Tuolloin liikkeessä oli aistittavissa aito tulisieluinen hengen palo. Suomesta ei olisi saatu tasa-arvoon pyrkivää hyvinvointivaltiota ilman tuon ajan kasvatteja. Myös panostus kulttuuriin ja hengenviljelyyn oli aivan eri tasolla eikä edistysusko rajoittunut pelkästään materiaalisiin seikkoihin. Nykyinen vasemmisto on tuonaikaisesta varjo vain ja yhtä lailla hyvinvointivaltio vetelee viimeisiään. Se päämäärä, johon nykyinen Suomi pyrkii, on yhä useammalle täysin epäselvä. Ehkä ajatellaan niin, että syytämällä yhä enemmän rahaa rikkaille, heistä syntyy joku jumalrotu, joka vie ihmiskunnan viestiä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi ei pyri mihinkään, koko Suomea ei ole olemassakaan muualla kuin unelmissa, Suomi niminen pussinperä on pala erostoliittoa, joka pyrkii vahvasti uuteen maailmanjärjestykseen, siellä me tavantallaajat saadaan kylmää kyytiä.

      Poista
  2. Tuo viimeinen YouTube linkki oli edellisen kopio eli päivitäthän oikean paikalleen niin kaikki saa nauttia, vai ymmärsinkö väärin?

    VastaaPoista