sunnuntai 14. tammikuuta 2018

SAULI NIINISTÖ - KATASTROFIPRESIDENTTI

Helsingin Sanomissa käsiteltiin tänään 14.1.2017 peräti kahden aukeaman leveydeltä presidenttiehdokkaitten kampanjointia. Naton kannattajat Sauli Niinistö ja Nils Torvalds saivat Nato-sanomilta tietenkin hyväksynnän ja muíden todettiin epäonnistuvan lähes kaikessa ja surkeasti.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005524011.html

Suurta johtajaansa pohjoiskorealaiseen tyyliin ylistävä Helsingin Sanomat ei tietenkään malttanut olla tuomatta esiin Sauli Niinistön lähes jumalaista hurmavoimaa ja kertoi, kuinka kaksi nuorta naista kättelee Saulin, joka sanoo tytöille sanasen kaksi. Tästä tytöt menevät täysin hurmostilaan. Hesarin toimittaja kertoo, kuinka tytöillä on silmät kosteana ja posket punottavat, ja kestää tovin ennen kuin he tokenevat kiihkostaan niin, että kykenevät vastaamaan toimittajalle "rauhoituttuaan". Sinänsähän Sauli seksuaalista ylivertaisuutta ylistävä kirjoittelu ei ole mitään uutta. Eeva-lehtihän ennätti jo jokin aika sitten kertomaan, että valtaosa suomalaisnaisista näkee seksiunia Saulista, joten tokihan Hesarikin laatulehtenä todistaa Suuren johtajan lumovoimaa sekin.

Lieneekin paikallaan tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia seksin ulkopuolella, koska presidentin virassahan naisten hurmaaminen sukistaan ja pöksyistään lienee kuitenkin sivuseikka. Kuinka tämä valtamedian messias ja vapahtaja on onnistunut politiikassaan ja poliittisessa toiminnassaan? Mitä hän on oikeasti saanut aikaan, miten vaikuttanut Suomeen?

Voidaan todeta täysin viileästi, että Sauli Niinistön poliittiset saavutukset ovat olleet Suomelle ja suomalaisille taloudellinen katastrofi, jonka veroista on vaikea maamme itsenäisyyden historiasta sotien ulkopuolisilta ajoilta löytää.

Sauli Niinistö ajoi läpi euroliitoksen, hyvinkin epäilyttävällä tavalla Paavo Lipposen kanssa, ja joiden arvioiden mukaan perustuslain vastaisesti. Euroliitos on ollut suomalaisille sotakorvauksiakin raskaampi taakka ja tuhonnut valtion talouden perusteitaan myöten. 

Jotta Sauli Niinistön euromunauksen totaalisuus tulisi hyvin esille, on syytä muistaa mitä hän sanoi Suomen liityttyä euroon ja Ruotsin jäätyä sen ulkopuolelle. Sauli Niinistö antoi tiedotusvälineille lausunnon, jonka mukaan Ruotsi tulisi maksamaan erittäin raskaan taloudellisen hinnan euron ulkopuolelle jäämisestä. Todellisuudessa Ruotsi on hakannut Suomen talousmaaottelussa mennen tullen ja hiljattain "asiantuntijat" ällistelivät, kuinka Ruotsin valtion ylijäämä oli kuusi miljardia euroa. Suomi velkaantuu koko ajan. Ruotsissa eläkkeitä ja palkkoja on nostettu yli neljällä prosentilla. Suomessa eläkkeitä ja palkkoja on leikattu indeksileikkurein, nollasopimuksin ja KIKYn avulla.

Eurotukiin on annettu täysin vastikkeetta kymmeniä miljardeja euroja, joita ei tulla koskaan saamaan takaisin. Eurosotkujen takia suomalaiset veronmaksajat ovat rahoittaneet espanjalaisia, kreikkalaisia ja saksalaisia pankkeja miljardi toisensa perään. Kotimaassa menoja on jouduttu leikkaamaan, eli kansalaisten hyvinvointia tuhottu samalla summalla, "koska siihen ei ole enää varaa". Ei ole, kiitos Sauli Niinistön ja hänen aatekumppaniensa.

Tämän järkyttävän rahallisen menetyksen rinnalle nousee myös se tosiasia, että Sauli Niinistön ylistämän ja ajaman euroliitoksen seurauksena Suomen valtio menetti talouspolitiikan hallinnan ulkomaalaisille. "Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Brysseliin" sanoi Sauli Niinistön puoluetoveri Alexander Stubb keväällä 2015 juuri ennen eduskuntavaaleja. Talouspolitiikan päätösvallan siirtyminen ulkomaalaisten käsiin on valtiollisen suvereniteetin kannalta täysin tuhoistaa ja traagista.

Eurosta ja EU-jäsenyydestä aiheutunut taloudellinen katastrofi on tullut maksamaan suomalaisille veronmaksajille jopa 259 miljardia euroa parissa vuosikymmenessä. Markkoina se olisi ollut kuusinkertainen. Se on käsittämätön summa, valtimosuonenisku näin pienelle kansakunnalle, ja Sauli Niinistö on yksi tämän katastrofin arkkitehdeista ja haluajista.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/10/suomi-eun-heittopussi.html

Se ei Sauli Niinistöä suuremmin ole haitannut koskaan, sillä hänelle itsenäinen ja suvereeni Suomi on lähinnä puheissa esiintyvä termi. Sauli Niinistö on tiukasti Euroopan Unionin kannalla ja ajaa tiukasti Euroopan Unionin armeijaa. Se on olennainen osa liittovaltion muodostamista. Saulihan muine aatetovereineen kiistää, että Euroopan Unionista olisi tulossa liittovaltio, mutta itse Euroopan Unionissa ja sen johtoelimissä liittovaltiosta on puhuttu avoimesti jo vuosikausia.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/09/euroopan-unioni.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/07/se-eu-ongelma.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/05/eu-saksalaisen-herrakansan-hanke.html

Sauli Niinistön suuriin saavutuksiin kuuluu myös Nato Isäntämaa -sopimus, jolla koko suomalainen yhteiskunta annettiin ulkomaalaisen sotilasmahdin komennon alaiseksi. Jokainen, joka lukee tuon sopimuksen ja ne Nato-asiakirjat, joihin siinä viitataan, ymmärtää, että tuo sopimus on kaikkien asetusten ja lakien vastainen asiakirja, jolla Suomi alistettiin ulkomaalaisille sotilaille. Se on myös rikoslain ja perustuslain vastainen, ja presidentti Sauli Niinistön olisi pitänyt lakiin kirjattujen velvollisuuksiensa perusteella ja puolustusvoimien ylipäällikkönä tehdä kaikkensa sopimuksen estääkseen. Presidentti Niinistö teki täysin päinvastoin. Sopimus tehtiin hänen valvovan katseensa alla.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/08/suomi-antautui-ehdoitta.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/02/maanpetos-seka-valtiopetosrikos-ja-sen.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/05/nato-juridiikkaa.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/03/avoin-kirje-presidentti-sauli.html

Valtiovarainministerinä ja presidenttinä Sauli Niinistö on siis todellisuudessa saanut aikaan valtion taloudellisen katastrofin, jonka korjaamiseen menee vuosikymmeniä, jos siitä edes toivutaan. Hän on tieten tahtoen tukenut kaikkia hankkeita ja sopimuksia, joilla Suomen valtiollista suvereniteettia on vähennetty tai joilla se on jopa mitätöity. Nato Isäntämaa -sopimuksesta se käy selväksi jokaiselle. Karmeinta tuossa Sauli Niinistön suopealla toiminnalla aikaansaadussa asiakirjassa on se, ettei siinä mainita Suomen turvallisuutta kertaakaan.

Nämä ovat presidentti Sauli Niinistön todelliset saavutukset politiikassa. Parinkymmenen vuoden ajan hän ollut yksi keskeisistä poliittisistä toimijoista, joiden toiminnan seurauksena Suomi menetti taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen itsenäisyytensä, lyhyesti sanottuna valtiollisen itsenäisyytensä.

Voi toki olla, että hän saa kaikkialla naiset hurmioon, mutta kansakunnan ja kansan kannalta, Suomen ja suomalaisten kannalta katsottuna hän on ollut katastrofipresidentti.

4 kommenttia:

  1. https://l.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fhilkkamlaikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi%2F249076-presidenttiehdokkaat-2018-kysymykset-joita-toimittajat-eivat-esita&h=ATNG5n0Tk2FU9YZGelx5I8zhX_phWpvOMoEL_xU5JGas1HU__Y4AgPWluMVLxMwLwEUuQPSKBzOQB6VriWmAL9GwEQnvjOVyxNsjEBRAE_pZXUZhKk76QyDLzLmfOTBbPmGgKGLabwUdOvJ6JZTYdjWdqC_qfWcu6zxRlNw1TSWaNiwb8OyB4rk93DSDfYhmfX2dSKvDz5wLXejneb44jE0V2umJidrj9BbPcQe6tusGMsWeK1iOWmwEwd0ena26pIQehaCbsrSFhmfowE9V8nwEGfsC7ijsqQY0Uqiofjgg

    VastaaPoista
  2. Terve Sande- tässä blogissani lisää Salen edesottamuksia. Yrittäjät ryöstettiin, koska Eu vaati konkurssikypsät pankit 8% vakavaraisuuskuntoon per. 1.1.1995 ja kukas olikaan Perustuslakivaliokunnassa? ...ja kukas oli talouspoliittisessa valiokunnassa myymässä 55 000 yrittäjää, ilman velkakirjoja, ilman tilityksiä ns. Arsenal kauppakirjalla 31.3.2000 velkaorjiksi firmalle, joka on Yhdysvalloissa saanut 80 miljoonan dollarin sakot velanperinnästä. Tämä PRA int. on edelleen näiden 55 000 velkaorjan kimpussa vaatimassa rahaa, mutta lainmukaista tilitystä ei saada, vaikka samaa velkaa maksaa 3 eri ihmisistä. Kukaan ei tiedä, mitä toinen on maksanut.

    VastaaPoista
  3. Nyt oli kyllä isoin määrä huuhaata mitä olen aikoihin lukenut. Putinin trollit vauhdissa!

    VastaaPoista