torstai 16. marraskuuta 2017

PERUSTUSLAKI - HALLITUKSEN JA EDUSKUNNAN VIHOLLINEN NO.1

Kun Merilapin kuntapäättäjät päättivät ulkoistaan terveyspalvelut säilyttääkseen Länsipohjankeskussairaalan Kemissä, hallituspuolueissa ja hallituksessa tyrmistyttiin. Vaikka koko SOTE-hankkeen idea on juuri tämä, nyt ovat ministerit toisensa perään itkeneet julkisen terveydenhuollon perään, vaikka ovat sitä olleet romuttamassa ja yksityistämässä koko ajan hartiavoimin.

Totuushan on se, että hallitus oli jo päättänyt ajaa alas Länsipohjan keskussairaalan eikä kuntapoliitikkojen kyselyihin sen kohtalosta edes vastattu. Merilappi oli siis pakkoraossa. Odottaako sairaalan alasajoa ja yksityistettävien palveluiden kaikkioamista Ouluun ja Rovaniemelle, sadan kilometrin päähän, vai tehdäkö edes jotakin? He tekivät näin. Ja tämä on sen SOTEnkin ideana, on ollut koko ajan: terveyspalvelut yksityistetään.

Kuntien itsenäisistä päätöksistä suivaantuneena hallitus ilmoitti välittömästi kiristävänsä kiristyslakia, jolla estetään moiset tempaukset jatkossa. Pääministeri ja kuntaministeri vakuuttelivat eilen televisiossa ja muissa medioissa, että tällaiselle pannaan stoppi kiristyslakia kiristämällä. Tehdään siis laki, joka kieltää kunnilta tällaisen toiminnan. Paitsi että...

TUO LAKI ON PERUSTUSLAIN VASTAINEN.

Hallitus ei voi rajoittaa kuntien itsemääräämisoikeutta muuttamatta perustuslakia niiltä osin. Kiristyslaki tai mikä tahansa laki, jolla hallitus pyrkii rajoittamaan kuntien perustuslaissa määrättyä itsemääräämisoikeutta, on siis perustuslain vastainen, eli laiton laki. Se ei siis ole laillinen laki, hallituksen ja eduskunnan keekoilusta ja paskapuheista huolimatta.

Vain ja ainoastaan muuttamalla perustuslakia, hallitus voisi estää muita kuntia tekemästä samaa kuin mitä Merilapin kunnat tekivät. Siihen tarvittaisiin viiden kuudesosan enemmistö eduskunnassa. Juuri tästä syystä tämäkin hallitus niin mielellään rikkoo laeissaan ja päätöksissään perustuslakiamme. Näin on toimittu jo viimeiset parikymmentä vuotta.

EU-jäsenyys oli perustuslain vastainen kuusitoista vuotta, vuodesta 1995 aina vuoteen 2011, jolloin sinne lisättiin lause "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio." Tosin EU on edelleen perustuslaillisen valtiosääntömme ja yhteiskuntajärjestyksemme vastainen, mutta mitäs pienistä. On sitä perustuslakia vastaan toimittu sen jälkeenkin aivan avoimesti, esimerkiksi Nato Isäntämaa -sopimuksella ja tällä SOTElla.

On erittäin kummallista, että maamme hallitus jatkaa perustuslain vastaista toimintaansa aivan avoimesti kenenkään sitä sen kummemmin kommentoimatta. Se, että hallitus ja eduskunta toimivat perustuslain vastaisesti, ei ole kummallista. Perustuslaki on tämänkin hallituksen ja eduskunnan vihollinen. Se sitoo poliitikkoja sellaisiin asioihin, jotka ovat kansakunnan suvereniteetin ja itsemääräämisoikeuden kannalta olennaisia, ja niitähän suomalaiset poliitikot vihaavat yli kaiken. Heidän mielestään kun Suomella, sen enempää kuin kunnillakaan, ei saa olla oikeutta päättää asioistaan itse.

Hallitukselle perustuslaki on vihollinen. Samoin näköjään eduskunnalle.

7 kommenttia:

  1. Minusta on jo periaatteessakin perseestä, että lainsäädäntöä käytetään lyhyen aikavälin poliittisten tavoitteiden ja pelin työkaluna. Vaikkei maaherra Wibeliuksen aikoihin ("mut laki, ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää." liekkään paluuta, niin kyllä lainsäädännön tavoitteen pitää olla jossain päivänpolitiikan yläpuolella.

    VastaaPoista
  2. Kummallista että Katalonian tapauksessa on mielestäsi oikein toimia Espanjan perustuslakia vastaan mutta täällä suomessa sitten taas on toinen ääni kellossa.

    VastaaPoista
  3. Katalonialla on oma perustuslakinsa. Kummallista että mielestäsi pitää noudattaa Espanjan perustuslakia mutta ei Suomen, jonka mukaan meidän ei pitäisi olla edes EUssa, koska se kumoaa perustuslaillinen valtiosääntömme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katalonia on osa espanjaa ja siellä on voimassa espanjan perustuslaki. Autonomisilla alueilla kuten katalonialla ja esim. ahvenanmaalla ei ole omaa perustuslakia, sellainen on vain itsenäisillä valtioilla eikä katalonian kaltaisilla wannabe alueilla.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen näkemys: tuohan tarkoittaa sitä, että Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 oli laiton, eli ei päde, koska Venäjällä vallankaappauksen tehneet bolshevikit tunnustivat Suomen itsenäiseksi Venäjän perustuslain vastaisesti.

    Oletko todella sitä mieltä? Suomihan sai itsenäisyystunnustuksen Venäjän perustuslain vastaisesti, tarkastelipa sitä asiaa miltä kantilta tahansa. Logiikkasi mukaan meidän ei olisi koskaan pitänyt saada itsenäisyyttämme.

    VastaaPoista
  5. Itsenäisyys saatiin muodollisesti 1917, mutta varsinaisesti vasta vapaussodassa kun alettiin riisumaan venäläistä sotaväkeä aseista. Mikäli tätä ei olisi tapahtunut, ei ole vaikea arvata mikä Suomen kohtalo olisi ollut kun NL hyökkäsi tänne itsenäisyydestämme huolimatta.

    VastaaPoista
  6. Sande on mielestäni tässä oikeassa.

    VastaaPoista