perjantai 29. syyskuuta 2017

SE KYBERTURVALLISUUS UHKA

Tallinnassa kokoontuneet EU-.johtajat olivat taas kovasti kyberturvallisuuden asialla. Ryssien uhka oli ilmeinen ja  kaikkien pitää taistella ryssiä vastaan kyberavaruudessa. Toki siinä sivussa kansalaisten kommunikaation vakoilu ja kontrollointi normalisoidaan osaksi tätä hanketta ja Netin sensuuria tehostetaan, eli konkreettiset toimenpiteet kohdistuvat meihin kaikkiin, ei vain ryssiin.

Valeuutisten ja propagandan maailmassa on helppo unohtaa kuitenkin se, mistä kaikessa on kyse. Syytösten ja massiivisen propagandavyörytyksen keskellä on mukavinta niellä kaikki se mitä se itsensä luotettavaksi julistanut valtamedia tarjoilee, vaikka tarjolla on muutakin tietoa, juuri sitä jota erilaisin "kyberturvallisuusohjelmien" nimissä pyritään sensuroimaan ja salaamaan.

Wikileaksin paljastukset Yhdysvaltain toiminnasta Euroopassa ovat johtaneet siihen, että USAn massiivinen propagandakampanja on pyrkinyt jo yli vuosikymmenen tuhoamaan sekä Julian Assangen (Hillary Clintonhan kyseli ulkoministerinä ollessaan avustajiltaan voisiko Assangen tuhota lennokkiohjusiskulla Lontoossa) että itse Wikileaksin. Viimeisimmän version mukaan Wikileaks onkin jo sitten ryssien propagandatuutti.
http://www.express.co.uk/news/world/777971/Vault-7-Julian-Assange-Russia-CIA-wikileaks-hacking

Todellisuudessa Wkileaksin jlukisuuteen vuotamat dokumentit paljastavatkin sen, että itseasiassa CIA ja Yhdysvallat on se toimija, joka kaikkein aktiivisimmin, laajimmin ja syvimmin sekaantuu Eurooppalaisten maiden vaaleihin. Ei siis mikään ihme, että näistä on Suomessa vaijettu valtamediassa hyvin tiukasti ja että Wikileaks pitää leimata ryssien salajuoneksi.

https://wikileaks.org/cia-france-elections-2012/

https://www.youtube.com/watch?v=a42f55YOCSg

https://www.youtube.com/watch?v=XUdZ9IreI0Y

https://www.youtube.com/watch?v=La3AiTmIWwY

https://www.youtube.com/watch?v=w1-nmA5My7U

Wikileaksin ns. Vault 7 tiedostopaketti oli pommi, joka räjäytti amerikkalaisten salaisen manipulaation ja eurooppalaisiin valtiojohtajiin ja vaaleihin liittyvän toiminnan julkisuuteen. Toki suomalainen valtamedia hautasi uskollisena sylihauvana tämän tosiasian ja on viimevuodet lähes raivokkaasti korostanut ryssien uhkaa ja tekosia, joita varmasti löytyy niitäkin.
https://twitter.com/wikileaks/status/832287088171184128?lang=fi

http://sananda.website/wikileaks-vault-7-day-1-article-compilation/

Tosiasia on kuitenkin se, että ryssien tempuista ei ole esitetty julkisuudessa mitään todisteita lausuntoja lukuunottamatta, mutta CIA, NSA ja muut amerikkalaiset ovat jääneet kiinni housut kintuissa jo Eric Snowdenin paljastusten ansiosta. Vault 7, Hillary Clintonin sähköpostit ja Eric Snowden ovat tehneet selväksi sen kuka mitä missä oikein häärää ja ketkä ovat kohteena. Kymmenet miljoonat amerikkalaisetkin saivat tietää olleensa NSAn aktiivisten toimien kohteena syyskuun 2001 terroristi-iskujen jälkeen, niiden terroristien lisäksi.

Varsinainen pointti sen kyberturvallisuuden kannalta on kuitenkin se mitä ryssäfoobiset suomalaisprofessorit ja muut natolaiset puupäät eivät vahingosssakaan mainitse. Se on se kaikkein keskeisin asia ja olennaisin tietoturvapointti omallekin Nato-vastaisuudelleni. Ja se on tämä:

KAIKKI NÄMÄ TIETOVUODOT OVAT PERÄISIN YHDYSVALLOISTA!! Kyllä, ihan niin! Jenkkien "salaisuudet" tulevat julki valtamediaan ja Nettiin muutaman viikon viiveellä, ja viimeistään muutaman vuoden viiveellä!! Siis ne kaikkein suurimmat salaisuudet, tiedustelutoiminnasta ja sotarikoksista, kaikenlaisesta salaisesta touhusta, jonka pitäisi pysyäkin salassa. KAIKKI VUOTAVAT JULKISUUTEEN!

Ja ketkäs ovat Eurooppalaisten "strategisia kumppaneita kyberturvallisuushankkeissa" ja "hybridisodankäyntikeskuksissa"?? Aivan. Ne samat maunot, joiden salaisuuksia voi lueskella Netistä kaiket päivät, joista puhutaan Nettiradioissa, joista puhutaan radiossa ja televisiossa, joita julkaistaan printtinä jne. !!

Ottakaa suomalaiset "asiantuntijat" pää pois persuuksistanne ja miettikää oikein todella vakavasti mihin olette itseänne tunkemassa näissä hankkeissa. Suomalaiset päättäjät, käyttäkää sitä järkeänne. Jo 1980-luvulla Naton päämajassa tiedettiin, että kaikki Naton salaisuudet olivat Moskovassa viikon, kahden viiveellä. Miten luulette asian olevan nyt, kun kaikki on dataa?

Eric Snowden oli vain yksi pikkuinen ukkeli NSAn massiivisessa organisaatiossa, jossa on kymmeniä tuhansia ericsnowdeneita, pieniä ihmisiä joilla on täysi pääsy kaikkeen tietoon ja jotka voivat Snowdenin tavoin vuotaa kaiken julkisuuteen, ennemmin tai myöhemmin. Tai milloin vain.

Kuten New Orleansin mafiapomo Carlos Marcello julisti toimistossaan olevalla pronssilätkällä: Kolme voi pitää salaisuuden, jos kaksi on kuollut.

Suomenkieli, suomalaisten yrmeys, vähäiset kontaktit ulkomaalaisiin organisaatioihin, kaikki ne pitivät salaisuutemme suhteellisessa tallessa vuosikymmeniä. Nyt, viimeiset parikymmentä vuotta ja viimeiset vuodet aivan erityisesti, suomalaiset ovat kilvan jaelleet ulkomaalaisille vapaalippuja salaisuuksiimme, sekä sota- että siviilipuolella. Kysymys kuuluu: miten tämän luulette vaikuttavan suomalaisten kyberturvallisuuteen? Aivan.

Mikä oli toisessa maailmansodassa liittoutuneitten ainoa salausjärjestelmä, jota akselivallat eivät kyenneet koskaan murtamaan? Navajojen puhekieli.

1 kommentti: