maanantai 14. elokuuta 2017

SUOMALAISEN VALTAMEDIAN SUURIMPIA MUNAUKSIA: SYYRIA

Syyrian sodan täytyy olla sen itseään luotettavaksi ja puolueettomaksi valtamediaksi mainostavan suomalaisen mediakentänosan suurin tyräys viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lähes kaikki Syyriaa koskeva uutisointi on ollut valheellista, virheellistä tai puhdasta propagandaa. Asian tekee merkilliseksi se, ettei suomalaisella medialla pitäisi olla mitään syytä moiseen. Niin on kuitenkin ollut ja on edelleen.
ISIS aikoo polttaa häkkiin suljettuja lapsia - ei uutinen suomalaisessa valtamediassa

Suomalainen valtamedia on koko ajan puhunut "Syyrian oppositiojoukoista", vaikka amerikkalainen kenraali myönsi senaatin kuulusteluissa jo vuosia sitten, että Vapaan Syyrian armeijassa oli neljästä viiteen miestä.
https://www.youtube.com/watch?v=Fwxmjs0TKkI

Suomalainen valtamedia jätti kokonaan uutisoimatta sen, että puhuessaan terrorismin vastaisista toimista Irakissa ja Syyriassa 2015, presidentti Obama sanoi suoraan määränneensä ISIL (=ISIS) joukkojen ja Anwarin maakunnan sunnikapinallisten (= Al Qaida/Al Nusra + ISIS) koulutuksen tehostamisen käyntiin. Siis terroristiarmeijan koulutuksen. Suomalainen valtamedia ei ole tähän päivään mennessä uutisoinut tätäkään.
https://www.youtube.com/watch?v=p2NkjNvwuaU

Suomalainen valtamedia omaksui aukottomasti ja kyselemättä läntisen propagandaversion Syyrian sodasta ja on vetänyt sitä linjaa aina näihin päiviin saakka. Syyria uutisoinnilla saatiin Journalisti-palkintoja, vaikka pääosa kyseisistä raporteista tehtiinkin Turkin puolella ISISiä ja Al Nusraa eli Al Qaidaa tukien.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/854695/Tom+Kankkonen+palkittiin+Vuoden+journalistina

Syyrian sodan aloittajaksi tiedettiin jo muutama vuosi sitten Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton, jonka julkisuuteen vuodetut sähköpostit vahvistivat asian. Tätä valtamedia ei ole koskaan uutisoinut, koska se on noudattanut länsimaisten komentajiensa propagandatehtävää uskollisten käskyläisten tavoin.
https://wikileaks.org/clinton-emails/emailid/18328
https://wikileaks.org/clinton-emails/emailid/12171
https://wikileaks.org/clinton-emails/
https://wikileaks.org/clinton-emails/?q=Iran+Syria+Israel&mfrom=&mto=&title=&notitle=&date_from=&date_to=&nofrom=&noto=&count=50&sort=0
http://yournewswire.com/clinton-email-we-must-destroy-syria-for-israel/

Jo vuonna 2013 oli selvää, että Syyriassa oli Israelin, USAn, Britannian ja Ranskan joukkoja. Joissakin tapauksissa noiden maiden oma media raportoi asiasta, mutta suomalainen valtamedia on vaijennut asiasta koko ajan. Kuitenkin länsimainen media raportoi jo 2008, että läntiset erikoisjoukot iskivät Syyriaan jo tuona saman vuonna 2008. https://www.theguardian.com/world/2008/oct/27/syria-helicopter-attack

Syyrian "oppositio" käytti YKn mukaan ainakin kolme kertaa kaasua siviilejä vastaan. Suomalainen valtamedia syytti jokaisella kerralla Assadin hallitusta ja syyttää edelleen, vaikka YK on raportoinut tapahtuneesta selvästi muualla länsimaisessa mediassa.
http://www.washingtontimes.com/news/2013/may/6/syrian-rebels-used-sarin-nerve-gas-not-assads-regi/
http://www.bbc.com/news/world-middle-east-22424188

Suomalainen valtamedia on koko ajan puhunut "Syyrian oppositiosta", vaikkei maassa ole ollut ISISin ja Al Qaidan lisäksi mitään muuta varteenotettavaa kapinallisryhmää koko sodan aikana. Suomalainen valtamedia on hehkuttanut ns  "valkokypärien" humaania toimintaa, vaikka kyseinen porukka on osa Al Qaidaa, jota sitäkään suomalainen luotettava valtamedia ei ole kertonut koskaan.
http://www.activistpost.com/2017/05/photos-from-syria-show-white-helmets-and-nusraqaeda-are-the-same-organization.html
Valkokypärät ovat osa Al Nusraa eli Syyrian Al Qaidaa - ei uutinen suomalaisessa valtamediassa
Tällä uutisointilinjallaan se itseään luottevaksi kehuva suomalainen valtamedia on paaluttanut itsensä tukevasti naisia, lapsia, homoja ja vääräuskoisia massamurhanneiden, lapsilla ja naisilla orjakauppaa käyneiden terroristien puolelle. Se on melko käsittämätöntä, mutta niin vain tapahtui Syyrian kohdalla ilman pienintäkään värähdystä tai pahoittelua.
ISIS myi vangisemiaan naisia ja pikkutyttöjä seksiorjiksi tuhansittain - ei uutinen suomalaisessa valtamediassa

Viimeisin suomalaisen valtamedian Syyria munaus oli jättää uutisoimatta todella poikkeuksellinen ja Syyrian sodan aikaansaama geostrateginen jättimuutos, kun Venäjä ilmoitti solmineensa Syyrian hallituksen kanssa sopimuksen kahdesta sotilastukikohdasta viideksikymmeneksi vuodeksi. Lähi-idässä ei ole koskaan aikaisemmin ollut Venäjän sotilastukikohtia, mutta suomalaisen valtamedian silmissä tämä ei ole mikään uutinen. Miksiköhän?
http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/russia-syria-50-years-half-century-air-base-deal-putin-assad-regime-president-rebels-isis-a7863031.html





2 kommenttia:

  1. Me tiedämme. Ne heistä, jotka eivät tiedä, uskovat tietävänsä meidän olevan väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet on asiat maailmassa. Mutta meille ja EU alkoi sitten virrata "apujoukkoja" jotka puhuvat syyria, kun Inputti meni sinne aseineen. Ja alkoi oikein toden teolla tappamaan kansaa joka halusi Assadin pois viralta. ei kukaan halua huvikseen kuolla aseisiin.!

      Poista