perjantai 8. joulukuuta 2017

NATO-KANSANÄÄNESTYS TULOSSA

Vaikka suomalaiset poliitikot etenkin valtakunnan johdossa ovat yhteen ääneen julistaneet, ettei Natosta tai EUsta järjestetä yhtään kansanäänestystä, nyt heillä on sellainen edessään. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Huhtasaari on ollut aika selkeä kannanotoissaan EU-kriittisenä ja Nato-vastaisena, mutta koska hän on vasta-alkaja, Niinistön taakse ryhmittynyt valtamedia ja poliittinen eliitti, sekä natolainen virkamieskunta, ovat olleet itsevarmoja asiastaan. Heidän silmissään Huhtasaaresta ei olisi presidentti Niinistön haastajaksi. Mielipideilmastoa muokkaamaan tilatut mielipidemittauksetkin ovat lupailleet sellaista.

Demarien Haataiseen eivät usko edes omat, Kyllösen uskottavuus on alta nollan, Nils Torvaldsiin tuskin uskoo kukaan, eikä Pekka Haavisto edes haasta Niinistöä. Hän on vain gay-versio Niinistöstä. Matti Vanhaselle ja hänen taakseen asettuneille kepun cityliberaaleille Väyrysen mukaan tulo on tietenkin kuolinisku, koska Vanhasella ei ole mitään eväitä haastaa Väyrystä. Kun keskustalainen media haistaa tämän, ja se tapahtuu aika äkkiä, Paavo Väyrysestä tulee Niinistön päähaastaja.

Tilanne on nyt täysin toinen kuin noissa pohjoiskorealaisia kannatuslukuja Niinistölle lupailleissa gallupeissa. Paavo Väyrynen sai kuin saikin tarvittavan määrän kannattajakortteja ja on mukana kisassa, ja se on Niinistön tukipuolueelle kauhistuksen kanahäkki. On nimittäin varsin hyvin tiedossa, että ehdokkaista Paavo Väyrynen vastustaa Nato-jäsenyyttä ja euroarmeijaa, johon kaikki muut tuntuvat olevan innolla tunkemassa mukaan.
https://www.paavovayrynen.fi/2017/05/01/selkeytta-ja-vakautta-suomen-linjaan/
https://www.suomenmaa.fi/keskusta-nyt/vayrynen-vastustaa-euarmeijaa-6.71.12127.2cca389c8c

Väyrynen on myös ollut johdonmukaisesti Suomen puolueettomuuden ja perinteisen ulkopolitiikan linjalla, päinvastoin kuin kukaan muu ehdokas. Väyrynen vastusti aikoinaan EU-jäsenyyttä ja euroakin, ja hän on koko ajan vastustanut Nato-jäsenyyttä. Hänen ei siis tarvitse esittää mitään sellaista. Kun Timo Soini oli vielä perussuomalaisten kiistaton johtaja, rivikansanedustaja Huhtasaari seurasi puolueen linjaa hallituspuolueessa aina Halla-ahon kumoukseen saakka. Paavo on ollut omalla linjallaan jo vuosikymmeniä.

Väyrynen on ongelma Niinistölle jo siitäkin syystä, että Väyrysellä on pidempi kokemus ulkopolitiikasta kuin Niinistöllä. Hänhän on ollut ulkoministeri useampaan kertaan. Väyrynen on ollut hallituksissa pidempään ja useammin kuin Niinistö. Ja toisin kuin Niinistö, Väyrynen on myös kokeneempi EU-poliitikko. Niinistöllähän ei ole kuin virkamieskokemusta europankkiasioista. Paavo on siis kokeneempi juuri niissä asioissa, jotka tulevat nousemaan presidentinvaalien keskiöön, halusipa Niinistö ja hänen takanaan oleva euronatolainen yleispuolue sitä tai ei.

Istuvalle presidentille ja Nato-puolueille on siis edessä se kaikkein pahin vaihtoehto: presidentin vaalit, joissa kansa sanoo mielipiteensä NATO:sta ja EU:sta. Ja Naton kannatus on ollut kovimmillaankin kolmanneksen luokkaa, kun taas sen vastustus on ollut tasaisesti yli viidenkymmenen prosentin.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hs-gallup-enemmisto-suomalaisista-vastustaa-nato-jasenyytta/775185/

On aivan sama mitä presidentti Niinistö yrittää tai haluaa, näistä vaaleista tuli Nato-vaalit. Sauli Niinistö on Naton kannattaja, oli mukana kun lainvastainen Isäntämaa-sopimus allekirjoitettiin Naton kanssa, ja on korostanut eurooppalaista puolustusliittoa eli euroarmeijaa. Sanottiinpa tätä ylikansallista armeijaa Natoksi tai euroarmeijaksi, joita poliitikot yrittävät vältellä kuin ruttoa, se on asia josta nyt tullaan äänestämään.
https://www.verkkouutiset.fi/hs-gallup-suomalaiset-eivat-kannata-nato-jasenyytta/

Valtamedia ja poliitikot ovat kilvan yrittäneet huijata suomalaisia siitä mihin EU on menossa ja ettei mitään euroarmeijaa ole tulossa, mutta jokainen Netin käyttäjä on ollut jo vuosia tietoinen tulevasta liittovaltiosta ja euroarmeijasta. Läntiset mediat ovat kertoneet näistä jo vuosien ajan. Suomalainen valtamedia on tehnyt kaikkensa asian salaamiseksi suurelta yleisöltä. Enää se ei ole mahdollista sulkematta Paavo Väyrysen suuta ja jos valtamedia tekee sen, se paljastaa alastomasti oman puolueellisuutensa.

Jos ja kun Helsingin ja Turun ulkopuolella alkaa vyöry Väyrysen taakse, Niinistön taakse ryhmittyneellä citysinivihreällä kansainvälisyyskaartilla tulee olemaan kädet täynnä tuon vyöryn torppaamisessa. Voi hyvinkin olla, että väki äänestää Väyrystä ihan vain hattuillakseen sille suomalaiselle euroeliitille, joka on viimeiset parikymmentä vuotta mollannut suomalaisia junteiksi ja kipittänyt euroisäntiensä imussa pitkin valtamedian näyttämöä, kansasta pahemmin piittaamatta.

Ja jos käy niin, että Väyrystä äänestetään ihan tämänkin takia, suomalaiselle eurosatraappikaartille tulee hikinen vaalirupeama. Miten se demonisoi Väyrysen ja samaan aikaan vatuloi halveksimansa väestön oman keulakuvansa taakse? Rapa tulee lentämään valtamediassa sellaiseen tyyliin, ettei sitä ole nähty pitkään aikaan tässä maassa.

Se mikä tässä on kaikkein hauskinta on tietenkin Väyrysen armoton pokeri, jota Niinistökään ei saa rikki sitten millään. Eli kun nämä kaksi asettuvat vaaliväittelyissä nokikkain, luvassa on sellaista poliittista viihdettä, jollaista ei ole nähty vuosikymmeniin. Popcornit ja limut esiin.

maanantai 4. joulukuuta 2017

AVOIN KIRJE SUOMALAISILLE

Nyt, kun maansa myyneiden isänmaanpetturien massiivinen propagandaprojekti Suomi 100 päättyy, lienee syytä kertoa teille kaikille, että Suomi ei ole enää itsenäinen valtio De Jure eikä De Facto. Ei siis laillisesti, juridisesti, eikä tosiasiallisesti.

Olen pahoillani, jos ette ole tätä aikaisemmin tienneet, mutta älkää olko pahoillanne. Te olette propagandan uhreja. Teitä huijataan median ja poliitikkojen, sotilaitten ja virkamiesten toimesta joka päivä. Jokainen, joka väittää teille, että Suomi on itsenäinen, valehtelee. Joko tietoisesti, tai tietämättään.

Seuraavaksi kerron teille kaikille, miksi Suomi ei ole enää itsenäinen.

Kansainvälisesti itsenäisen valtion tunnusmerkistönä pidetään muutamaa avain asiaa. Itsenäisellä maalla on oma raha. Meillä ei ole. Itsenäisellä valtiolla on oma lainsäädäntö. Meillä ei ole. Laeistamme valtaosa tulee ulkomailta, EUsta, eikä meillä ole laillista oikeutta kieltäytyä niistä.

Itsenäisellä valtiolla ei ole sen kansallisten päätöstentekoelinten yläpuolisia päättäjiä, mutta meillä on. Euroopan Unionin komissio ja parlamentti ovat koko Suomen hallituksen, eduskunnan ja presidentin yläpuolella päätöksentekijöinä.

Itsenäisellä valtiolla on oma armeija. Meillä ei ole enää sitäkään, sillä vuonna 2014 kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen Naton kanssa, jolla Suomen armeija, poliisi ja terveydenhoitojärjestelmä alistettiin Naton käyttöön vastikkeetta.

Meillä ei ole omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Meillä ei ole omaa talouspolitiikkaa, eikä meidän perustuslakimme enää merkitse paskan vertaa, koska EUn perustuslaki eli Lissabonin sopimus syrjäytti sen ja kaatoi valtiosääntömmekin.

Meillä on vielä oma lippu. Mutta se ei yksin riitä.

Tästä syystä en juhli itsenäistä Suomea, enkä sytytä kynttilöitä maanpettureiden irvistellessä televisiossa ja propagandistien valehdellessa koko kansalle päin naamaa.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/06/miksi-suomi-ei-ole-itsenainen.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/02/vuoden-tarkein-kadonnut-uutinen.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/08/suomi-antautui-ehdoitta.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/02/maanpetos-seka-valtiopetosrikos-ja-sen.html





sunnuntai 3. joulukuuta 2017

HALLITUKSEN SOTE-MOTTI

Hallituksen SOTE-soppa on palanut pohjaan. Lähiterveyspalveluistaan taistelevat kunnat ovat tarttuneet toimeen ja yrittävät keksiä keinoja säilyttääkseen edes peruspalvelut kuntalaisten ulottuvissa. Hallituksen ideanahan on tuhota koko systeemi, keskittää se suuriin yksiköihin ja kaupata ne sitten miljardibisneksiksi suurille veroparatiisifirmoille.

Eilen 3.12.2017 pääministeri Sipilä oli YLEn Pääministerin kyselytunnilla puhumassa pehmeitä. Hän valehteli taas kerran, että pienet kotimaiset terveysalan yrittäjät pääsisivät osallisiksi hallituksen SOTE-ohjelmasta. Se on täyttä roskapuhetta. Kun kokonaisen maakunnan terveyspalveluita yksityistetään ja ulkoistetaan, hieroja Siilinjärveltä tai Sipilän fysioterapeutti eivät todellakaan pärjää kilpailutuksessa, eikä heillä myöskään ole mitään resursseja kokonaisen maakunnan terveyspalveluiden järjestämiseen.

Hallituksen ja koko eduskunnan SOTE-umpikuja, todellinen motti, on kuitenkin tässä: ne eivät voi pakottaa kuntia yhtään mihinkään. Tai voisivat, mutta se vaatisi Suomen valtiosäännön, perustuslain muuttamista.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Katsotaanpa mitä perustuslaki sanoo kunnista perustuslain 11. luvussa.

"121 §
Kunnallinen ja muu alueellinen itsehallinto

Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon."

Jotta hallitus voisi pakottaa kunnat tottelemaan itseään, sen olisi muutettava tuo pykälä. eli poistettava kuntalaisilta oikeus itsehallintoon, kansalaisten vapaaseen päätösvaltaan, eli peruskansalaisoikeuteen. 

Pääministeri ja muutama muukin ministeri on rehvastellut kuinka vuodenvaihteen jälkeen tulee laki, joka lopettaa kuntien omat ratkaisut SOTE-asioissa. Jos se laki ei ole tämän perustuslain 121. pykälän muutos, se laki on laiton, eli perustuslain vastainen. Ja silloin tullaankin toiseen perustuslain kohtaan, joka lyö länget Sipilänkin kaulaan.

"73 §
Perustuslain säätämisjärjestys

Ehdotus perustuslain säätämisestä, muuttamisesta tai kumoamisesta taikka perustuslakiin tehtävästä rajatusta poikkeuksesta on toisessa käsittelyssä äänten enemmistöllä hyväksyttävä lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. Ehdotus on tuolloin valiokunnan annettua siitä mietintönsä hyväksyttävä asiasisällöltään muuttamattomana täysistunnossa yhden käsittelyn asiana päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Ehdotus voidaan kuitenkin julistaa kiireelliseksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä. Ehdotusta ei tällöin jätetä lepäämään, ja se voidaan hyväksyä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä."

Ja ikään kuin tässäkään ei olisi tarpeeksi hallituksen aikeiden motittajaa, niin perustuslaissa on tällainenkin kohta:

"2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

Kerrataanpa vielä tämän perustuslain toisen pykälän viimeinen pätkä, niin että ministerit ja kansanedustajatkin kenties pääsevät kärryille asiasta: 

"JULKISEN VALLAN KÄYTÖN TULEE PERUSTUA LAKIIN. KAIKESSA JULKISESSA TOIMINNASSA ON NOUDATETTAVA TARKOIN LAKIA."

On täysin ymmärrettävää, ettei pääministerinä toimiva insinööri käsitä mitä tämä tarkoittaa, mutta luulisi eduskunnasta löytyvän edes yhden lainoppineen, joka kykenee selittämään asian yksinkertaisemmille kollegoilleen. Ministeri Häkkänen on muistaakseni juristi. Hänen pitäisi olla täysin tietoinen siitä, ettei hallitus voi pakottaa kuntia yhtään mihinkään, ilman että perustuslaki avataan ja sitä muutetaan.

Hallituksen ja eduskunnan lainvastainen toiminta ei sinänsä ole mitään uutta. Eduskunnat ja hallituksethan ovat pyyhkineet maamme perustuslailla peppuvakoaan jo parin vuosikymmenen ajan ja ehkä juuri siksi siellä on niin kovin vaikea käsittää, mikä tässä SOTEssa meni pieleen.

MIKSI ISLAMIA EI SAISI KRITISOIDA?

Kysymys on jo jonkin aikaa mietityttänyt. Miten yhdestä uskonnosta, ideologiasta, on tullut sellainen, että mikä tahansa sen kritisointi nähdään automaattisesti rasistisena tai vihamielisenä? Miksi islamia ei muka saisi kritisoida ideologiana, uskontona?

Jostakin kumman syystä islamia kritisoivan oletetaan automaattisesti hyökkäävän jonkin etnisen ryhmän kimppuun, vaikka islam ei ole etninen uskonto. Se on monikansallinen uskonto, yksi niin sanotuista maailman uskonnoista. Muslimeita on kaikista etnisistä ryhmistä kaikilta mantereilta, aivan kuten krisitittyjäkin. Ja kuitenkin, jos kritisoi islamia, se nähdään nimenomaan rasistisena tekona, vihapuheena. Miten niin?

Kun suhtaudun kriittisesti natsismiin, en suinkaan puhu mistään etnisestä väestöryhmästä. Kun kritisoin kristinuskoa, en kritisoi niitä etnisiä ryhmiä, jotka ovat kristittyjä. Jokainen ymmärtää tämän ilman mitään ongelmia. Kun kritisoin kommunismia, en puhu venäläisistä yhtään mitään. Tämän tajuavat kaikki. Mutta jostakin syystä kun kritisoin islamia, uskontoa, nousee hirvittävä älämölö ja huuto rasismista ja vihapuheesta? Millä perusteella?

En kritisoi indonesialaisia enkä malesialaisia, en arabeja enkä kosovolaisia, en bosniakkeja enkä uzbekkeja, en afrikkalaisia enkä yhtään eurooppalaista islamiin kääntynyttä. En puhu Suomen kantasuomalaisiksi jo aikoja sitten muuttuneista tataareista yhtään mitään. Kritisoin uskontoa itseään, ideologiaa. Ideologialla ei ole ihonväriä, eikä se ole henkilö. Sen kritisointi ei edes voi olla rasismia. Sen ei tarvitse olla vihapuhetta, jos kritiikki keskittyy itseensä ideologiaan, uskontoon.

Voin kritisoida kristinuskoa ja olenkin tehnyt niin, ja voin aivan yhtä hyvin kritisoida islamia, ja olen tehnyt niin. Mutta aivan samoin kritisoin buddhalaisuutta, hindulaisuutta, juutalaisuutta ja mitä tahansa uskontoa tai ideologiaa. Ne eivät ole etnisiä henkilöitä, vaan ideoita, ajatussuuntia, ajatusrakennelmia. Yhdelläkään niistä ei ole ihonväriä.

Yksikään uskonto ei voi suojautua etnisyyden muurin taakse, tai piiloutua ihonvärin suojiin. Kommunismia ei puolustella sanomalla, että sen kritisointi on rasismia kiinalaisia kohtaan. Natsien ideologiaa ei kukaan edes yrittäisi suojata sanomalla, ettei sitä voi arvostella koska se on rasismia saksalaisia kohtaan. Sillehän nauraisivat jo natsitkin. Mutta jostakin syystä islam-kritiikin kimppuun käydään aina sanomalla, että se on rasismia.

Islamin arvostelu pyritään estämään sanomalla, että se on vihapuhetta. Se on yllytystä kansanryhmää vastaan. Entä kristinuskon arvostelu ja kritisointi? Sehän on samoilla perusteilla myös vihapuhetta ja yllytystä kansanryhmää vastaan. Puhumattakaan siitä, jos kritisoi juutalaista uskontoa. Se vasta vihapuhetta onkin. Vai onko?

Kuka määrittelee mistä saa puhua, mikä on sovelias aihe ja mitä tarkoitetaan vihapuheella? Kuka sanoo ja millä oikeudella, ettei islamista saa puhua kriittisesti, ettei sen uskonopin kappaleita saa avata ja käydä läpi kriittisesti tarkastellen? Missä on määritellään mikä uskonto on kaiken arvostelun ulkopuolella ja mikä ei? Kuka sen määrittelee?

Vielä kerran: islam ei ole väestöryhmä, vaan uskonto. Se on ideologia, ei henkilö. Islaminuskoisia löytyy kaikista maailman etnisistä ryhmistä ja kansoista, kaikilta kielialueilta. Se ei ole rotu, eikä persoona. Islam ei ole arabi.

Arabeissa on miljoonia kristittyjä. On manikealaisia arabeja. On ateisitiarabeja. On kommunistiarabeja. Arabit eivät ole sama asia kuin islam. Kun arvostelee islamia, ei arvostele arabeja. Maailman muslimeista valtaosa ei ole arabeja. Pakistanilaiset muslimit eivät ole arabeja. Mene sanomaan turkkilaiselle, että olet arabi koska olet muslimi. Turkkilainen voi aika äkkiä pyyhkäistä neniin. Malesialaisia ja indonesialaisia on enemmän kuin arabeja.

Itseasiassa, on erittäin rasistista väittää, että kaikki arabit ovat muslimeja tai että islamin kritisointi on rasismia arabeja vastaan. Se on todellista rasismia. Uskonnon naittaminen etniseen ryhmään niin tiukasti, että uskonnon arvostelemista sanotaan rasismiksi, on äärimmäistä rasismia jo itsessään. Se kertoo puhujan omasta, hyvin syvästä rasismista, jossa ideologialle annetaan todellisuuden vastainen rotumääre, joka uskonnosta puuttuu täysin.

Islamissa ei sanota, että tämä on sitten vain arabien juttu tämä, päinvastoin. Miten siis kukaan voi antaa tuolle uskonnolle rotumääritelmän ja suojata sitä kritiikiltä rodullisin perustein? Jos väittää islam-kritiikkiä rasismiksi, uskoo itse että tuo uskonto on rodullinen ominaisuus, osa entisyyttä, ja se on todellakin putipuhdasta rasismia jo itsessään.

Ja jos joku ei siellä nyt ymmärtänyt, niin tämän tekstin varsinainen pointtihan on siinä miten meidän sananvapauttamme pyritään koko ajan rajoittamaan erilaisin keinoin. Islam on vain esimerkkinä tästä sananvapauden rajoittamisesta, jossa kaikki kriittisyys pyritään eväämään ja asettamaan epäilyksen alaiseksi. Nato-kriittisiä väitetään Venäjä-trolleiksi, itsenäisyyden kannattajia leimataan natseiksi, EU-kriitikoita leimataan ties miksi, Facebookissa sanomisen vapauden rajoittaminen ilmiantojen perusteella on jo arkipäivää jne.

Olemme erittäin vaarallisella tiellä kohti jotakin sellaista, jota sananvapauden innokkaimmat rajoittajat väittävät kaikkialla vastustavansa. Miettikää vielä tätä Noam Chomskyn ajatusta oikein huolella ja miettikää mitä ajattelette sanomisen vapaudesta ja sen rajoittamisesta. Se koskee myös teitä itseänne, jossakin vaiheessa.

lauantai 2. joulukuuta 2017

SUOMI TARVITSEE UUDEN VASEMMISTOPUOLUEEN


Kun demarit ovat vain maamme suurimman puolueen (kepu+kok+dem) vasen laita ja niin sanottu "Vasemmisto" ährää sekin globalismin hiekkalaatikkoleikeissä, on sanomattakin selvää, että maahan tarvitaan uusi vasemmistopuolue. Kun sekoittaa vihreää ja punaista, saa ruskeaa ja se on nähty. SKP on taas liian pieni sellaiseksi muutosvoimaksi, joka maahan tarvitaan, puhumattakaan sen takavuosien rasitteista ja huonosta maineesta suuren yleisön keskuudessa.

Maahan tarvitaan järkevä vasemmisto, joka ottaa asiakseen palauttaa maahan se laillinen yhteiskuntajärjestys, joka on lainvastaisesti viimeisen parin vuosikymmenen aikana tuhottu. Meiltä on viety lakiemme vastaisesti itsenäisyys, oma raha, oma lainsäädäntävalta, eduskuntamme on syrjäytetty paikallisparlamentiksi, ja meiltä on viety myös oma armeijamme.

Koululaitosta tuhotaan, terveydenhoitojärjestelmää tuhotaan ja kansalaisten verovaroilla rakennettua yhteiskunnan infraa tuhotaan tai myydään pilkkahintaan ulkopuolisille omistajille. Kansalaisten maksamat palvelut, palveluinfra, tieverkko, rautatiet, sähköverkko jne. siirtyvät pilahintaan ulkomaalaisten omistukseen tai yksityisille toimijoille monopoleina ja rahantekoautomaatteina. Tämä on suorastaan rikollista toimintaa.

Kansallisvarallisuus, verovaroilla perustetut ja rakennetut yhtiöt on myyty ulkomaalaisille. Pääministerimme käy kuunteluoppilaana ulkomailla. Armeijaamme tuhotaan ulkomaalaisten tarpeiden mukaiseksi sotalaitokseksi, joka ei kykene puolustamaan omaa maataan, vaan toimii ulkomaalaisten työkaluna heidän haluamallaan tavalla. Ei tämä näin voi mennä.

Toisen maailmansodan jälkeinen menestystarina, kansallinen pyrkimys nousta sodan hävinneestä maasta hyvinvointivaltioksi, oli mahdollinen, koska niin haluttiin. Muutamassa vuosikymmenessä Suomi muuttui köyhästä agraarivaltiosta yhdeksi maailman rikkaimmista maista. Kansanterveys mullistui täysin kouluterveydenhoidon ja terveyskeskusverkoston, tiheän sairaalaverkoston ansiosta. Kuolleisuus väheni, terveys parani, ja tämä johti kansan taloudelliseen tehokkuuteen. Nyt tuo kaikki ollaan tuhoamassa ulkomaalaisten oppien ja määräysten mukaisesti.

Tähän maahan pitäisi perustaa uusi vasemmistopuolue, jonka ainoa tehtävä olisi palauttaa maalle sen itsetunto ja oma päätösvalta, oman kansakunnan hyväksi. Ei kommunismia, ei kansallissosialismia, eikä mitään muutakaan ulkomaalaisten kotkotuksia, vaan suomalainen hyvinvointivaltio, maa jossa suomalaisten olisi mahdollisimman hyvä elää ja tehdä sitä missä he ovat hyviä. Sivistys pitää saada takaisin arvoonsa mittatikkumiesten ja excelrouvien lattapäisyyden tilalle.

Samaan aikaan kun pienyrittäjät kamppailevat olemassa olostaan, ylikansalliset firmat eivät maksa senttiäkään veroja Suomeen. Niiden ei tarvitse. Maassamme on voimassa ULKOMAALAISYRITYSTEN SUOSITUIMMUUSASEMA. Matti Vanhasen hallitus päätti näin. Se tarkoittaa "helpotettua vero- ja lupamenettelyä". Miksi ulkomaalaisilla yrityksillä on helpotettu lupa- ja veromenettely? Koska päätöksiä tehdään ulkomaalaisen pääoman hyväksi, ylikansallisen pääoman tahdon mukaisesti, ei kansakunnan tai kantasuomalaisten yritysten hyväksi. Sitä on globalismi todellisuudessa ja käytännössä. Juuri tätä.

Suomalaisille pitää palauttaa yrittämisen ja toiminnan vapaus jatkuvasti paisuvan, ulkomailta annetun säännöstö- ja määräysviidakon sijaan. Ylikansallisen ohjauksen sijaan maahan pitää palauttaa kansallinen päätöksenteko, joka mahdollistaa sääntörämeikön nopeankin purkamisen, jos niin halutaan. Tämä ei ole mahdollista niin kauan, kun Euroopan Unionin komissio ja europarlamentti ovat korkeimmat päätöksentekoelimet maassamme, niin kuin ne nyt ovat. Jos joku väittää ettei niin ole, valehtelee tai ei tiedä mistä puhuu. Euroopan Unionin komissio on korkein päätöselin EU:ssa ja europarlamentti on ensisijainen parlamentti koko EU:ssa. Ottakaa selvää tosiasioista.

Ylikansallisen pääoman tukemisesta pitää siirtyä suomalaisten yrittäjien tukemiseen, suomalaisen bisneksen tukemiseen. Kyproksen pankeille annetut kaksi miljardia olisivat tuoneet aivan toisenlaisen tuloksen, jos ne olisi jaettu tukina PK-yrityksille. Nyt ne vain katosivat. Kymmeniä, satoja miljardeja on syydetty ulkomaille ilman mitään vastiketta, vastinetta, ilman että kansa olisi hyötynyt yhtään mitään. Ei tämä niin voi mennä.

Jos joku sanoo, ettei hyvinvointiin ole enää varaa, puhuu paskaa tai ei tiedä mistä puhuu. Tilitämme Euroopan Unionille joka vuosi miljardeja euroa keräämiämme tullimaksuja. Viime vuonna annoimme sinne kymmenisen miljardia ja saimme takaisin kaksi. Menetimme siis kahdeksan miljardia pelkissä tullimaksuissa. Millä tätä voi perustella veronmaksajille, kansalaisille? Ei millään.

Kun Matti Vanhasen ykköshallitus nousi valtaan, maassa oli noin 250 000 köyhää. Jos samaa laskutapaa käytettäisiin nyt, maassa olisi noin 900 000 köyhää. Runsaassa kymmenessä vuodessa köyhyys on lähes viisinkertaistunut. Leipäjonot pitenevät ja niitä tulee lisää koko ajan. Ja huomatkaa: hallituksissa ovat olleet kaikki eduskuntapuolueet. Joka ikinen eduskuntapuolue on ollut luomassa tätä tilannetta, vihervasemmistoliitto mukaan luettuna. Siellä se pötkötti onnellisena Jyrki Kataisen Six pack- hallituksessa ja siunasi kansakunnan alasajon omalta osaltaan.

Näin ei voi jatkua. On ryhdyttävä toimiin kansakunnan jälleenrakentamiseksi, kansan hyvinvoinnin palauttamiseksi. On luotava uusi suunta tälle maalle. Tätä tuhon tietä emme voi jatkaa, muuta kuin alamäkeen ja kohti loppuamme itsenäisensä kansana. Maahan olisi saatava uusi vasemmistopuolue.

Jos joku kysyy mikä uuden isänmaallisen vasemmiston agenda sitten on, voimme siteerata oikeistolaista presidenttiä takavuosilta. Kyllä, niin ovat ajat muuttuneet, että entisen valkokaartin teloitusryhmän kersantin puheen pätkä on tänä päivänä vasemmistolaisempaa kuin mihin yksikään vihervasemmistolainen globalisminsa huumassa kykenee.

Tämä voisi olla tuon uuden vasemmiston koko toiminnan ydin, koko perusidea.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

SUOMI PUTOS PUUSTA 2.0

Suomalaisen politiikan, yritysmaailman ja yhteiskunnallisen eliitin valtaosa edustaa nollatason osaamista omilla toimialoillaan. Yhteistä näille nollille on se, ettei heillä ole mitään hajua siitä mihin suuntaan maailma on kehittymässä. He elävät vielä 90-luvulla ja haahuilevat autioituvan globalismin tyhjyyttään kajahtelevissa saleissa ja käytävillä, yhtä eksyksissä kuin aina ennenkin.

Suomessa uskottiin pisimpään Neuvostoliiton olemassa oloon. Meidän hallituksemme uskoi siihen hetken vielä senkin jälkeen, kun Neuvostoliittoa, Neuvostounionia ei enää ollut olemassakaan. Nyt eliittimme uskoo Euroopanliittoon, Euroopan Unioniin, vaikka se on jo kaatumassa omaan  mahdottomuuteensa. Se johtuu siitä, että suomalaiset poliitikot ja yritysmaailman johtajat ovat idiootteja joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Sen lisäksi valtaosa heistä on pelkureita, jänishousuja ja ulkomaalaisia mielisteleviä matoja.

Nyt, kun maailman talous kiskoo omassa sonnassaan kahlaavaa Suomeakin heiveröiselle kasvu-uralle, poliitikot vakuuttelevat toisilleen, että talouskasvu, joka on hyvin  minimaallista, johtuu heidän tekosistaan. Todellisuudessa suomalaiset poliitikot, hallitus ja eduskunta, ovat tehneet kaiken mahdollisen tuhotakseen maamme talouden. Heillä ei ole mitään näkemystä yhtään mistään, vaan heidän tuoreet ajatuksensa ovat muilta lattialle tipahdelleita tähteitä 90-luvun globalististen juhlapöytien visioista.

Euroopan Unioni tulee kaatumaan seuraavan parin vuosikymmenen aikana varmasti. Se voi hajota jo sitä ennenkin, mutta varmaa on se, että sen hajoaminen on suomalaisille nokkamiehille ja johtonaisille taas kerran täysi yllätys. Ei pitäisi olla, mutta tulee olemaan. Vaikka federalistisen ideologian haaksirikko näkyy selvästi Brexitissä, Unkarissa, Puolassa ja Kataloniassa, suomalaiset elävät yhtä toiveittensa satumaassa ja uskovat unelmiensa toteen. EU tulee kaatumaan euroon, tekemällä tehtyyn valuuttaan, joka ei tule koskaan toimimaan normaalisti koko Euroopan alueella. Siitä pitävät huolen jäsenmaiden keskinäiset erot, joita ei koskaan tulla paikkaamaan.

Euroopan Unioni tulee hajoamaan maahanmuuttokysymykseen. Oikeastaan, se hajosi jo siihen. Britit halusivat omien rajojensa kontrollin takaisin itselleen. Se oli yksi keskeisimpiä Brexitin syitä. Moista taivasteltiin rasismina ja ties minä, vaikka kyse on vain valtiollisen suvereniteetin ilmiasusta. Se ei suomalaille poliitikoille kelpaa, koska mikä tahansa itsenäisyyttä osoittava asia on heidän globalistisissa päiväunissaan kauhistus. Suomalaiset poliitikot ottivat nöyrästi vastaan kymmeniä tuhansia muualta Euroopasta tulleita maahanmuuttajia, vaikka heidät kaikki olisi voitu käännyttää Dublinin sopimuksen perusteella. Tämä hallitsematon, mutta  järjestetty maahanmuutto on hajoittanut suomalaistakin yhteiskuntaa, ja EU-mitassa se tulee kaatamaan koko unionin.

Tuolloin, kymmenien tuhansien maahanmuuttajien virratessa kenenkään estelmättä lännestä maahamme, suomalaiset poliitikot olivat yhteisrintamassa taistelemassa itärajan maahanmuuttoa vastaan. Tätä perusteltiin Dublinin sopimuksella, vaikkei Venäjä edes ole sopimusosapuoli, ja vaikka itärajan koko maahanmuutto oli alle kolmaskymmenesosa länsirajan vyörystä. Eikä siinä mitään, mutta nyt oikeisto ja vasemmisto ovat yksissä tuumin avanneet portit EUn ulkopuoliselle työvoimalle. Tämähän tarkoittaa sitä, että niin halutessaan Venäjä voisi milloin tahansa avata rajansa länteen pyrkijöille, ja se olisi poliitikkojemme mielestä hieno asia. Sehän olisi juuri tätä heidän haluamaansa EUn ulkopuolisen työvoiman maahanmuuttoa.

Varsin harvalukuinen suomalaisten yritysjohtajien porukka on selvillä siitä mitä maailmantaloudessa oikeasti tapahtuu. He ovat tehneet kaikkensa pysyäkseen Venäjän markkinoilla ja sitä myöten BRICS-maiden sisällä. Suomalaisten idioottitoimittajien unohtama BRICS on jo nyt maailman talouden mahtitekijä. Venäjän, Intian ja Kiinan muodostama talousyhteisö on jo koko Euroopan Unionia mahtavampi taloudessa ja tietenkin väkiluvussa. Yhdysvallat panee vielä hanttiin, mutta tulee siirtämään fokuksensa noihin maihin lähitulevaisuudessa. Presidentti Trumpin Kiinan vierailun aikana tehtiin 77 miljardin dollarin kaupat kuin ohimennen. Se oli voitto Trumpille, sillä Kiina on johdonmukaisesti vetäytynyt USAsta viimeiset viisi vuotta.

Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä  ja niiden vaikutuspiirissä on jo nyt valtaosa maailman tuotannosta, siis kaikesta tuotannosta, mukaan lukien viihdeteollisuus, raskas teollisuus, kulutustavarateollisuus, autoteollisuus, tekstiiliteollisuus, elektroniikkateollisuus jne. Maailman pääomista valtaosa on jo noissa maissa. Suurin osa maailman rikkaimmista on jo noissa maissa. Suurin osa maapallon väestöstä on noissa maissa. Ja meillä noihin maihin suhtaudutaan ikään kuin ne olisivat köyhiä tunkiokasoja. Toimittajilla ei ole mitään käsitystä noiden maiden talousmahdista ja siksi he eivät edes ymmärrä missä maailma menee.

Seuraavan parin vuosikymmenen aikana noissa maissa tulee olemaan valtaosa maailman kulutuskapasiteetista. Jo nyt noiden kolmen maan kuluttajista sadoilla miljoonilla on eurooppalainen kulutuskapasiteetti. Tulevaisuudessa tuo määrä vain kasvaa. Euroopassa kulutuskapasiteettia painetaan alas hallitusten toimesta kaikin tavoin, myös meillä. Venäjä ohitti viimevuonna Yhdysvallat maailman suurimpana viljanviejänä. Asiasta ollaan oltu Suomessa hyvin hiljaa. Kiina ohitti Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena toissa vuonna. Siitäkään ei Suomessa haluta huudella.

Saudeilla on käsittämättömiä määriä pääomaa, käteistä, käytössään. Kuvitteleeko joku, että Saudit ovat huvikseen lämmitelleet välejään Venäjään? Uskooko joku, että on sattumaa, että Kiinassa pyörii saudipankkiireita jne.? Saudit ovat pitäneet rahoillaan lännen finanssikorttitaloa pystyssä viimeaikoihin saakka. Mitä luulette käyvän sinä päivänä, kun saudit päättävät siirtää pelimerkkinsä lännestä itään?

Kiina aikoo investoida lähivuosikymmeninä lähes kuusikymmentä miljardia arktisille alueille, Venäjän kanssa, mutta suomalaiset olivat historiallisen Kiinan presidentin vierailun aikana kiinnostuneempia pandoista. Norjalaiset ovat jo perustaneet yhteisyrityksen Venäjän kanssa Barentsin alueen kaasu- ja öljyvarantojen hyödyntämiseksi. Saksalaiset autonvalmistajat avaavat tehtaitaan Venäjälle. Hiljattain Mercedes Benz ilmoitti avaavansa sinne kolme tehdasta. Miksikö? Koska tulevaisuus on siellä. Ei "eurooppalaisilla sisämarkkinoilla."

Suomalaiset poliitikot ja suomalaisten pankkien kaikenkarvaiset asiantuntijat, jotka eivät vielä toistaiseksi ole koskaan osuneet ennustuksissaan oikeaan, puhua pälisevät Euroopan Unionista ja sisämarkkinoista, vaikka se korttitalo tulee kaatumaan milloin tahansa. Olemme mukana Venäjän vastaisessa pakoterintamassa, yksin. Kukaan muu ei edes noteeraa sellaista enää. Vain me seisomme sen sillan päässä kuin Sven Tuuva aikoinaan.

Ilmeisesti suomalaisten poliitikkojen unelma on se, että tuhoutuneen, kaatuneen Suomen luokse ratsastaa ruostalaisaatelinen, joka toteaa ettei Suomella ollut paljoakaan aivoja, mutta suuri sydän. Tai jotakin tuollaista.

Se on selvää, että Suomi tulee näillä linjauksilla taas kerran putoamaan puusta niin, että mätkähtää.


tiistai 28. marraskuuta 2017

PRESIDENTTI NIINISTÖ VALEHTELI?

Kun puolustusministeri Jussi Niinistö intoili omia aikojaan järjestävänsä Suomessa todellisen suursotaharjoituksen, jossa olisi mukana kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia ja kutsui amerikkalaisetkin voimalla mukaan, syntyi poliittinen älämölö. Ministerin mopo keuli ja Nato-vastainen kansa suuttui. Eikö tuon miehen touhuihin saada mitään tolkkua? Miten puolustusministeri pystyy tekemään ikiomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa?
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235059-jussi-niinistolle-tyrmays-presidenttiehdokkailta-nils-torvalds-eroaminen-aiheellista

Presidentti Niinistö ilmestyi julkisuuteen torumaan ministeri Niinistöä ja toppuutteli puheita suursotaharjoituksista. Niinistö esiintyi maltillisena valtiomiehenä ja tolkun miehenä, joka suitsi omapäisen sotahullun vouhotusta. Hän myös antoi ymmärtää, että ministeri puheli omiaan muun valtiojohdon tietämättä, omin luvin ja hieman muiden selän takana.

Niinistö ei kuitenkaan tuominnut itse ajatusta, mutta yritti parhaansa normalisoida sellaisen ikään tuollaiset massiiviset ulkomaalaisten sotavoimien harjoitukset Suomessa olisivat pikku juttu ja rutiinia. Olennaista oli, että presidentti antoi ymmärtää puolustusministerin olleen liikkeellä yksin, hänenkin tietämättään.
"Toiselle kaudelle pyrkivä istuva presidentti Sauli Niinistö kävi selkkauksen läpi omasta näkökulmastaan.
– Sen [harjoituksen] valmistelusta en todellakaan tiennyt, eikä siitä tiennyt kukaan muukaan, koska minkäänlaista valmistelua ei ole tehty, Niinistö sanoi."
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235059-jussi-niinistolle-tyrmays-presidenttiehdokkailta-nils-torvalds-eroaminen-aiheellista

Tänään julkaistusta Helsingin Sanomien jutusta käykin ilmi, että presidentti oli koko ajan täysin tietoinen puolustusministerin puuhista ja aikeista. He olivatkin keskustelleet asioista etukäteen, siis jo ennen USAn puolustusministeri Mad Dogin vierailua.
https://www.hs.fi/paivanlehti/28112017/art-2000005467014.html

"ISTUVA presidentti hallitsee asiat. Selvitti pedanneensa keskustelua sota­harjoituksesta Jussi Niinistön (sin) kanssa ennen Yhdysvaltain puolustusministerin tapaamista Suomessa."

Presidentti oli siis sanonut pedanneensa, eli valmistelleensa keskustelua suursotaharjoituksesta puolustusministerin kanssa ENNEN Yhdysvaltain puolustusministerin maahan tuloa.

Ja kuitenkin, sotaharjoituskohun ollessa ylimmillään, presidentti Niinistö antoi ymmärtää aivan muuta. Hän antoi ymmärtää, että puolustusministeri hääräsi omiaan ja puhui omiaan. Tämä oli se vaikutelma, jonka tuolloisesta uutisoinnista ja presidentin lausunnoista suurelle yleisölle tuli. Näin kansa asian ymmärsi ja koska Sauli Niinistö ei ole mies joka puhuu mitä sattuu, näin kansan haluttiin myös uskovan.

Nyt käy kuitenkin ilmi, että presidentti oli VALMISTELLUT suursotaharjoituskeskustelun ministerin kanssa jo ennen amerikkalaisvieraan saapumista. Ei ihme, että Jussi Niinistö oli kouhun keskellä hieman pölmistyneen oloinen. Presidentti Niinistö oli vetäissyt maton alta oikein kuninkaallisesti.

Joko presidentti Niinistö valehteli kohun aikana, tai sitten hän valehteli vaalitentissä. Ei voi olla niin, että hän oli etukäteen valmistellut asiaa ministerin kanssa ja sitten ei käsittänytkään mistä tämä puhui suursotaharjoitushölinässään. JOS presidentti oli valmistellut asian, hän tiesi tasan tarkkaan mitä tulossa oli ja mistä puolustusministeri puhui. JOS oli näin, kuten tämän päiväisen Hesarin mukaan oli, silloin presidentti Sauli Niinistön täytyi valehdella suursotaharjoituskohun aikaisissa lausunnoissaan ja esiintymisissään. 

Oudolta tilanne jokatapauksessa vaikuttaa nyt, tämän päiväisen Hesarin jutun valossa.

Presidentti Sauli Niinistö sanoi Uuden Suomen 13.11. 2017 julkaistun jutun mukaan näin:

”Harjoituksen valmistelusta en todellakaan tiennyt, eikä siitä tiennyt kukaan muukaan, koska minkäänlaista valmistelua ei ole tehty”.

Ja kuitenkin Hesarin 28.11. 2017 julkaiseman jutun mukaan presidentti Niinistö totesi näin:

"Selvitti pedanneensa keskustelua sota­harjoituksesta Jussi Niinistön (sin) kanssa ennen Yhdysvaltain puolustusministerin tapaamista Suomessa."

Unohtiko presidentti parissa viikossa mitä oli sanonut, vai valehteliko hän medialle ja kansalle? Miettikääpä sitä, äänestäjät, kun presidentti Niinistön kannatuslukemat hipovat tuollaisia Pohjois-Korealaisia suosiolukemia.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

PÄÄMINISTERI SIPILÄ JA EUROARMEIJA

Eduskunnan televisioidussa istunnossa 22.11. 2017 pääministeri Sipilä ilmoitti, ettei EUn tiivistyvä sotilaallinen yhteistyö tarkoita mitään euroarmeijaa. - Ei tässä olla mitään euroarmeijaa luomassa, Sipilä sanoi. - Jokainen maa huolehtii edelleen puolustuksestaan.

Pääministeri antoi totuuden vastaisen lausunnon eduskunnalle, kansalle ja tiedotusvälineille suorassa lähetyksessä.

Joko pääministeri valehteli, tai ei sitten ole lainkaan tehtäviensä tasolla. Meneillään on nimittäin nimenomaan euroarmeijan luominen, eikä se ole Euroopassa mikään salaisuus.

Pääministeri Sipilän sanomiset asettuvat varsin outoon valoon, kun niitä verrataan Euroopan Unionin korkeimpien päättäjien sanomisiin ja tekemisiin, ja siihen mistä muualla länsimaissa puhutaan.
https://www.theguardian.com/world/2015/mar/08/jean-claude-juncker-calls-for-eu-army-european-commission-miltary
https://www.express.co.uk/news/world/853660/Jean-Claude-Juncker-EU-army-Brexit
http://www.dw.com/en/juncker-calls-for-an-eu-army/a-36337676
https://www.reuters.com/article/us-eu-defence-juncker/juncker-calls-for-eu-army-says-would-deter-russia-idUSKBN0M40KL20150308

Kun komissaari Juncker on puhunut asiasta sen oikealla nimellä jo jonkin aikaa, on varsin merkillistä, ettei pääministeri Sipilä muka tiedä asiasta. Tai sitten hän tietää, mutta meni valehtelemaan kansanedustajille ja tv-katsojille päin naamaa täysin tietoisesti. Jos hän valehteli näin merkittävästä asiasta, voidaan todellakin kysyä voiko tuollainen mies nauttia mitään luottamusta missään. Hänhän on johtanut harhaan sekä kansaa, että kansanedustuslaitosta.

Jos hän taas ei ole tietoinen siitä mitä tapahtuu Euroopan Unionissa ja mistä sen johtajat puhuvat avoimesti länsimaisessa mediassa, mistä he antavat lausuntoja, voidaan kysyä ovatko pääministeri lainkaan tehtäviensä tasalla ja onko ulkoministeriö, maamme suurlähetystöverkosto jne. lainkaan kartalla kehityksestä, sillä niidenhän tulisi olla tietoisia euroarmeijasta ja sen kehittämisprojektista. Mikäli Suomen koko ulko- ja turvallisuuspoliittinen koneisto ovat autuaan tietämättömiä euroarmeijasta, se on hirvittävä asia. Silloin ulko- ja turvallisuuspoliittinen koneistomme ja valtiojohtomme ovat kyvyttömiä hoitamaan tehtäviään pienimmästä virkamiehestä ministereihin ja presidenttiin saakka.

Jotta asia tulisi täysin selväksi, katsokaamme mitä Euroopan vaikutusvaltaisimmat johtajat ovat asiasta lausuneet. Angela Merkel on puhunut asiasta lähes vuoden ajan, ilmeisesti täysin Sipilän tai suomalainen ulkopoliittisen järjestelmän tietämättä.
https://www.express.co.uk/news/world/753750/Angela-Merkel-Germany-EU-army-Trump-Brexit
http://www.independent.co.uk/news/uk/politics/european-leaders-push-angela-merkel-for-joint-eu-army-a7211861.html

Ilmeisesti pääministeri Sipilä ei ole tietoinen Ranskan uuden presidentinkään sanomisista.
http://www.independent.co.uk/news/world/europe/emmanuel-emmanuel-macron-eu-army-joint-defence-budget-french-president-nato-britain-brexit-russia-a7968346.html
https://www.msn.com/en-gb/money/news/emmanuel-macron-calls-for-eu-army-and-shared-defence-budget/ar-AAsuxz3

Suomen valtiojohto ei siis ole selvillä euroarmeijasta, vaikka oli kokoustamassa aiheesta, jossa euroarmeijan perustaminen Junckerin, Merkelin ja Macronin haluamalla tavalla hyväksyttiin viidessä minuutissa. Se oli sensaatio europolitiikan historiassa, mutta pääministerillä ei muka ole mitään tietoa moisesta. Se vaikuttaa hieman epäuskottavalta.
https://www.express.co.uk/news/world/820418/european-union-army-defence-fund-emmanuel-macron-angela-merkel-juncker-military

Vielä kaiken kukkuraksi: EUn presidentti Donald Tusk puhui euroarmeijasta lokakuussa. Pääministeri Sipilä väitti eilisessä eduskunnan televisioidussa istunnossa ettei mitään sellaista olla perustamassa. Siis puhui jotakin aivan muuta kuin mitä EUn presidentti on puhunut jo aikoja sitten.
https://www.express.co.uk/news/world/870761/EU-army-Donald-Tusk-UK-Brexit-migrant-crisis-PESCO-Europe-European-Parliament

Missä tahansa normaalissa länsimaisessa demokratiassa pääministeri, joka puhuu tuollaisia tällaisten tosiasioiden vallitessa, joutuisi eroamaan välittömästi. Joko siksi, että valehtelee eduskunnalle ja kansalle, tai siksi, ettei ole lainkaan tehtäviensä tasalla. Tämä on aivan keskeinen pointti: onko todellakin niin, että Suomessa pääministeri voi joko valehdella päin naamaa koko kansalle ja sen valitsemille edustajille, tai olla niin täydellisesti vallitsevan todellisuuden suhteen ulkona ettei edes tiedä mistä puhuu?

Oli kyse kummasta tahansa, siitä että pääministeri Sipilä valehteli tai ei ole tietoinen EUn tilanteesta, niin tai näin, on päivänselvää, ettei hän ole kykenevä hoitamaan tehtäviään millään tasolla. Joko hän on täysin tietämätön ja ulkona politiikasta EUssa, tai sitten hän valehtelee. Jompi kumpi. Jos hän ei tiedä mitään euroarmeija-hankkeesta, hän on kyvytön. Jos hän tietoisesti valehtelee asiasta, hän ei ole kelvollinen hoitamaan tehtäviään kansanedustajia koskevan lainsäädännön nojalla.

Perustuslaki sanoo näin: "Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Pääministeri Sipilä on toiminut tämän lain vastaisesti lausunnoissaan, jotka koskivat euroarmeijaa. Hänen tulisi jättää paikkansa välittömästi jo tämän perusteella, jos hän on ollut tietoinen todellisuudesta euroarmeija kysymyksessä.

Jos hän ei taas ole tietoinen euroarmeijahankkeesta, hänen tulisi jättää paikkansa väittömästi, koska hän ei todellakaan ole kykenevä hoitamaan tehtäviään.

Tämä on totuus pääministeri Sipilästä ja euroarmeijasta.

MINISTERI HAUTASI SOTEN


YLEn uutislähetyksessä puhunut ministeri Risikko toi julki taas kerran hallituksen närkästyksen Merilapin kuntien päätöksestä säilyttää Länsipohjan sairaala Kemissä. Kysehän ei oikeasti ole siitä, että hallitusta hatuttaisi lainkaan terveydenhoidon yksityistäminen tai raha, vaan siitä. että kunnat päättivät säilyttää terveyspalvelunsa ja sairaalansa. Hallitushan oli jo päättänyt ajaa länsi-Lapin sairaalan alas ja osoittanutkin sen, jättämällä vastaamatta alueen kuntien edustajien tiedusteluihin ja kyselyihin.

Se mikä hallituspuoleita ja nimenomaan keskustaa ja kokoomusta harmittaa on se, että he eivät nyt pääse vatuloimaan tulevissa järjestelyissä, eli mahdolliset palkkiovirat ja rahapalkkiot puolueiden saamissa tukirahoissa terveydenhuollon yksityistämisestä jäivät nyt Merilapin osalta saamatta. Keskustalle taas tuli nokkaan sen suuressa unelmassa maamme valtaamisesta maakuntien avulla. Kepun suunnitelmanahan on ohittaa suurten kaupunkien kokoomukset, vihreät ja demarit ympäristökuntien avulla, ja siten hallita maakuntien kautta koko maata.

Pahaksi onneksi kunnissa on herätty tajuamaan niiden perustuslaillinen asema ja oikeudet suhteessa hallitukseen. Kunnilla on perustuslaillinen itsemääräämisoikeus, eikä hallitus voi pakottaa niitä kuntaliitoksiin tai soteen tai mihinkään muuhunkaan. Kuntiahan on hakattu polvilleen viimeiset parikymmentä vuotta vähentämällä niiden rahoitusta ja siirtämällä niille valtion tehtäviä. Näin eduskunnassa ja hallituksissa on ajateltu kiristää kuntia suosiollisiksi ja siksi nytkin on puhuttu kiristyslain kiristämisestä, ikään kuin olisi aivan normaalia että maan hallitus kiristää kuntia.

Eilisessä YLEn uutisissa puhunut ministeri Risikko totesikin yks kantaan, että kunnilla on oikeus päättää asioistaan. Tämä oli ikäänkuin sivulause, toteamus ohimennen, mutta se oli tunnustus: hallitus ei pysty pakottamaan kuntia SOTEen. Helsingin suurvisiiri Jan Vapaavuori tietää tämän varsin hyvin ja kun Helsingillä on vielä rahaakin miljarditolkulla, Vapaavuori pystyi jo joitakin aikoja sitten ilmoittamaan, ettei Helsinki liity koskaan mihinkään SOTE-alueeseen. Piste.

Ja nyt ministeri, kenties itse sitä tajuamattakaan, tunnusti avoimesti, että kunnat tekevät ratkaisunsa ja siihen niillä on oikeus. Niin on, perustuslaillinen oikeus. Suomeksi tämä tarkoittaa koko SOTEn hautaamista, jos kunnat niin haluavat. Hallituksen ainoa mahdollisuus estää SOTEn kaatuminen kuntien itsenäisten päätösten vuoksi on muuttaa perustuslakia, eikä se ole mahdollista. Viiden kuudesosan enemmistön saaminen perustuslakia ja koko maan yhteiskuntajärjestystä muuttavassa äänestyksessä olisi varsin epätodennäköistä.

Miksi yksikään kunta luopuisi terveyspalveluistaan vapaaehtoisesti? Miten yhdenkään kunnan päättäjät perustelisivat asukkaille, että terveyskeskus suljetaan ja jatkossa asioidaan sadan kilometrin päässä, kun niin ei ole pakko tehdä?

Moinen on onnistunut vain keskustan täysin hallitsemassa Kainuussa, jossa maakuntamalli tuhosi terveydenhuoltojärjestelmän ja vei lääkärit kymmenien kilometrien päähän asukkailta. Muualla se ei olisi ollut mahdollista ja siksi Kepu yrittääkin sitä nyt hallituksen kautta. Se ei kuitenkaan onnistu, jos kunnissa päätetään asioista kuntalaisten hyväksi.

Onkin siis todettava, että ministeri Risikko hautasi eilen koko SOTEn yhdellä rysäyksellä, yhdellä lauseellaan.
https://yle.fi/uutiset/3-9942007

tiistai 21. marraskuuta 2017

NATO ONGELMIA

Suomalaisten satraappien lakiemme vastaisessa Nato-yhteistyössä ja mahdollisessa lain vastaisessa Nato-jäsenyydessä on muutama sellainen ongelma, joista natolaiset ovat hipihiljaa koko ajan. Ne ovat kuitenkin aivan keskeisiä ongelmia oman turvallisuutemme ja sotilaallisen toimintamme kannalta. On myös päivänselvää miksi niistä ollaan hiljaa. Jos suuri yleisö ymmärtäisi näiden ongelmien olemassa olon ja laajuuden, Nato-vastaisuus lisääntyisi entisestään.

Yksi ongelma on "puolustusvoimien kehittäminen Nato-yhteensopivaksi." Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa Suomen armeijan muuttamista Naton tarpeisiin sopivaksi. Meille selitetään, että se tarkoittaa huimia säästöjä asehankinnoissa. Se on kakkapuhetta. Me emme säästä, vaan asehankinnat ja kustannukset nousevat koko ajan, ja ovat nousseet koko ajan kun tätä yhteistyötä on kehitetty.

Pahinta tässä "Nato-yhteensopivuudessa" on se, että armeijamme ainoaa laillista tehtävää, Suomen puolustusta, laiminlyödään. Sen sijaan, että hankittaisiin ilmapuolustusjärjestelmiä ja kehitettäisiin maavoimien taistelukykyä ja aseistusta, miljardeja haaskataan ilmavoimien ja laivaston hankintoihin. Niillä ei tositilanteessa tehdä paljoakaan. Niiden tarkoitus on muuttaa ilmavoimamme ja laivastomme osaksi Nato-kalustoa ja arsenaalia, ei Suomen, vaan Naton hyväksi. Suomen armeijaa ei kehitetä Suomen puolustamista varten, vaan Naton tarpeita varten. Ne tarpeet eivät ole lainkaat samat kuin Suomen.
https://www.nato.int/cps/en/natohq/official_texts_87594.htm?mode=pressrelease

Suomen ilmavoimat kävisivät Venäjän ilmavoimien kanssa noin kahden tunnin taistelun, joka olisi kyllä naapurille raskas mutta sen jälkeen ei olisi Suomen ilmavoimia. Näin sanoi minulle suoraan ilmavoimissa työskentelevä "syvä kurkku" jo kolmisen vuotta sitten. Miksi sitten ilmavoimiin satsataan? Koska ilmavoimien johto on natolaista, amerikkalaisten kouluttamaa sakkia, joka haaveilee taistelutoiminnasta jossakin kehitysmaan taivaalla ja koska Naton mielestä Suomen pitää hoitaa pohjoisen Baltian ilmapuolustus omansa ohessa. Kannattaa muistaa sekin, että laitttoman Nato Isäntämaa -sopimuksen allekirjoitti lainvastaisesti ilmavoimien kenraali Jarmo Lindberg.

Laivaston rooli on samanlainen. Meillä ei ole uutisoitu sitä kuinka moneen Nato-harjoitukseen laivastomme on jo osallistunut ja kuinka se häärää tuolla maailmalla Naton puudelina. Noilla harjoituksilla ei ole mitään tekemistä Suomen puolustamisen kanssa. Niissä laivastoamme sovitellaan Naton rakenteisiin ja sen komennon alle. Se on laitonta, mutta ei sillä ole väliä. Lisäksi Nato on asettanut Suomen tehtäväksi pohjoisen Baltian meripuolustuksen hoitamisen, aivan kuten Eestin presidentti Ilves ja hänen alaisensa Eestin puolustusministerikin ilmoittivat. Laivasto, kuten ilmavoimatkin, ovat hassanneet jo satoja miljoonia näihin Nato-seikkailuihinsa.

Kaikkein karmein seuraus Nato-pelleilystä on tietenkin sotilassalaisuuksiemme päätyminen Venäjän tietoon. Jo 1980-luvulla Naton päämaja oli niin solutettu, että kaikki sen salaisuuden ja päätökset tiedettiin Moskovassa noin viikon viiveellä. Kuka kuvittelee, että kun Nato on vähintäänkin kaksinkertaistunut jäsenmäärältään tuosta ajasta ja nimenomaan entisten itäblokin maiden sotavoimilla, Venäjän tiedustelun pääsy Naton salaisuuksiin on vaikeutunut?

Kun Suomen armeijaa muokataan "Nato-yhteensopivaksi", yksi olennaisista ja keskeisistä asioista on tietojen vaihto, suunnitelmien ja strategioiden yhteensovittaminen. Se tarkoittaa sitä, että kun meillä media ja natolaiset kauhistelevat kuinka ryssät ostaa kesämökkkejä sotilasalueen vierestä ja vaklaavat sieltä meitä, suomalaisupseerit kertovat puolalaisille, romanialaisille, bulgarialaisille, balteille ja ties keille meidän sotasalaisuutemme. Jotta Nato-yhteistyö olisi mahdollista, Naton on tiedettävät miten Suomi on varautunut mihinkin tilanteeseen, ja kun upseerimme kertovat sen Natolle, kaikki heidän kertomansa on Moskovassa muutaman päivän tai tunnin viiveellä.

28 jäsenmaan armeijoiden kyky säilyttää sotilaallisia salaisuuksia on tietenkin pelkkä vitsi. Naton suunnitelmista, aseistuksesta, päätöksistä, sotilaiden lukumääristä, lähes kaikesta on Netti täynnä reaaliaikaista tietoa. Googlailemalla voi koota lähes minkä tahansa Nato-maan armeijasta varsin yksityiskohtaisen kuvan, sen käyttämien kiinteistöjen pohjapiirroksia myöten. Johtuen Naton asemasta Yhdysvaltojen sodanjohdon alaisena toimijana, se ei myöskään voi olla luovuttamatta tietoja toiminnastaan ja toimistaan myös Yhdysvaltoihin ja se onkin sitten toinen riski.

Eric Snowden, Charles Manning, Watergat, Pentagonin paperit, Wikileaks jnejnejnejne. Yhdysvallat vuotaa salaisuuksiaan kuin seula säännöllisin väliajoin. Jollei ulkoministeri Clinton käytä suojaamatonta kotiserveriään salaiseen viestintäänsä, niin esiin tulee joku henkilö, joka haluaa paljastaa Yhdysvaltain armeijan tekemiä rikoksia yms. Siinä sivussa tulee paljastetuksi kaikenlaista muutakin. Amerikkalaisten sotilasoperaatioista on live-kuvaa Netissä, löytyy videoita vuosien varrelta, on dokumentteja ja muisteloita, kertomuksia, todistajalausuntoja jnejnejne. Netistä löytyy myös yksittäisten amerikkalaissotilaiden ottamia kuvia yhteisharjoituksista suomalaisten kanssa, kertomuksia siitä mitä ja miten tehtiin suomalaisten kanssa, mitä suomalaiset osaavat ja opettavat jne.

Yhdysvalloissa salaisten tietojen julkistamisella on pitkä perinne. Malliesimerkistä käynee tämä: USA kielsi julkisesti ja virallisesti osallisuutensa Tonkinin lahden välikohtaukseen, muuten kuin uhrina. Tuosta alkoi Vietnamin sota. Vielä 90-luvulla salaisista operaatioista kertoneet, niissä mukana olleet amerikkalaiskommandot, joutuivat mielisairaaloihin ja erilaisten hallinnollisten toimien kohteiksi. Nyt Yhdysvaltain laivastoinstituutti kertoo kaiken avoimesti omalla kotisivullaan: OPLAN 34, Desoto-partiot, hyökkäys Hon Meihin jne. Amerikkalaisten kommandojen tekemät iskut Pohjois-Vietnamiin saivat pohjoisvietnamilaiset hyökkäämään tykkivene Maddoxin kimppuun ja sen perusteella USA lähti Vietnamin sotaan, virallisesti. Aivan kuten monet ilmiantajat olivat kertoneet jo 1970-luvulla.
https://www.usni.org/magazines/navalhistory/2008-02/truth-about-tonkin

Suomen kaltaisen Naton apurimaan sotilassalisuuksia ei todellakaan pidetä Yhdysvalloissa minään ensiluokkaisen tärkeänä asiana, jota ei saa päästää julkisuuteen ja joka pitää salata kovimman kautta. Suomen sotilassalaisuudet saavat samanlaisen kohtelun kuin Meksikon tai Costa Rican sotasalaisuudet. Ei niitä nyt ehdoin tahdoin julkisteta, mutta eipä niitä mihinkään holveihinkaan piiloteta.

Suomalaisten salaisuuksien myyminen halukkaille ostajille ei olisi sekään mikään mahdottomuus. Yhdysvalloissahan on ollut vuosiem varrella useita tapauksia, joissa armeijan, CIAn ja FBIn henkilökuntaan kuuluvat ovat myyneet luottamuksellisia tai salaisia tietoja mm. Kiinaan ja Venäjälle. Kuinkakohan korkea kynnys olisi myydä Suomea koskevaa materiaalia hyvin maksaville tahoille? Ehkä noin tuuman korkea.

Kuten New Orleansin mafiapomo Carlos Marcellon työhuoneessa olevassa plakaatissa sanottiin: Kolme voi pitää salaisuuden, jos kaksi on kuollut. Sitä sopisi miettiä oikein huolella, myös Suomen armeijan johdossa, puolustusministeriössä ja varsinkin valtiojohtomme idioottien keskuudessa.
https://www.washingtonpost.com/archive/opinions/1993/03/14/what-the-mob-knew-about-jfks-murder/9803e911-f52f-4944-88f1-c26863e35867/?utm_term=.f5afcca006a7

perjantai 17. marraskuuta 2017

ISÄNMAANPETTURIEN AIKA


Kun maamme historiaa kirjoitetaan joskus sadan vuoden päästä, tämä aika tullaan näkemään isänmaanpettureiden aikana, edellyttäen että Suomi silloin taas itsenäinen ja historiaa voidaan kirjoittaa vapaasti niin kuin se oli. Me elämme sitä historiallista aikaa, jolloin rajun itsenäisyystaistelun saavutukset on mitätöity täydellisesti ja itsenäinen Suomi lakannut olemasta. EU-jäsenyys tarkoittaa juuri sitä.

Kun nelisenkymmentä vuotta sitten maassamme oli poliittisia toimijoita ja yksityishenkilöitä, jotka ajoivat ahkerasti lähentymistä silloiseen isoon ylikansalliseen unioniin, jossa kaikki jäsenvaltiot olivat kuuleman mukaan sielläkin vapaaehtoisesti mukana, ja tuota porukkaa pidettiin epäisänmaallisena. Heidän mielestään Suomen olisi pitänyt olla niin lähellä tuota unionia kuin mahdollista ja tehdä sotilaallista yhteistyötä, järjestää yhteisiä sotaharjoituksia jne.

Kuulostaako tutulta? Ihan sama laulu soi nykyäänkin. Erona on vain se, ettei tuolloinen presidenttimme koskaan hyväksynyt näitä hankkeita, eikä eduskuntamme tai hallituksemmekaan. Suomi piti kiinni valtiollisesta itsenäisyydestään ja riippumattomuudestaan. Me halusimme olla itsenäisiä, olla Suomi.

Toisin kuin Neuvostounionin kanssa, Euroopan Unionin kanssa vehkeilleet isänmaattomat onnistuivat kusettamaan kansaa ja järjestämään "kansanäänestyksen", jonka perusteella menetimme itsenäisyytemme. Mielenkiintoista on sekin, että vain tuo kansanäänestys oli pätevä ja sitova, mutta vastaavia ei ole sen jälkeen järjestetty, eikä tulla eurostoliittolaisen satraappikaartimme mukaan järjestämäänkään. Eiväthän kansanäänestykset ole sitoviakaan, niinhän?

Sama koskee niitä yhteisiä sotaharjoituksia ulkolaisen sotilasmahdin kanssa. Niillä itsenäisyytemme ja riippumattomuutemme on haudattu lopullisesti, sillä meillä ei ole enää kansallista armeijaa, joka taistelisi itsenäisyyden puolesta. On vain ulkomaalaisten komentoon alistettu apurijoukkio, joka käyttää vielä itsenäisyyden ajan nimeä. Tosin sekin aika on tulossa, jolloin tuota nimeäkään ei tarvitse enää käyttää, kun euroarmeija perustetaan ja suomalaiset siirtyvät virallisestikin osaksi ulkomaalaisten johtamaa armeijaa, isänmaansa ja oman kansansa unohtaen ja hyljäten.

Nyt siellä joku natolainen tai eurostoliittolainen rykii itsekseen, että eihän se näin ole, että minä olen isänmaan asialla. No, et sinä ole. Sinä olet aivan samanlainen kuin ne Neuvostounionista haaveilleet taistolaisetkin, sillä erotuksella että sinä olet kaltaistesi kanssa onnistunut siinä missä taistolaiset eivät: te tuhositte itsenäisen Suomen ja luovutitte sen ulkomaalaisten hallintaan. Jos et usko sitä, katsotaanpa hyvin yksinkertaista kaavakuvaa, joka havainnollistaa Euroopan Unionin päätöksentekoa.
Euroopan Unionissa jäsenvaltioilla ei ole mitään päätösvaltaa. Jäsenmaiden ministerit ja valtionpäämiehet voivat toki pitää kokouksiaan ja ilmaista poliittista tahtoaan, ne voivat tehdä ehdotuksia komissiolle, mutta vain komissio voi tehdä päätöksiä. Eivät jäsenvaltiot. Jäsenvaltioilla ei ole äänivaltaa europarlamentissa, jonka kaikki edustajat edustavat euroryhmiään, eivät kotimaitaan tai emopuolueitaan. Europarlamentti ei voi tehdä lakialotteita, eikä se voi estää komission lakipäätöksiä kuin osittain. Europarlamentti hyväksyy tai hylkää noin alle puolet komission lakialotteista, jotka jäsenvaltioiden on pantava toimeen. Jäsenvaltioiden eduskunnat eivät voi kieltäytyä eurolaeista tai niiden toimeenpanosta. Juuri tästä syystä Suomikaan ei saanut haluamaansa metsäpäätöksissä, eikä missään muussakaan asiassa. Suomella kun ei ole mitään päätösvaltaa Euroopan Unionissa.

Euroopan Unioni katsoo olevansa suvereeni vallankäyttäjä alueellaan, eli se katsoo olevansa ylikansallinen valtioelin. Europarlamentti antoi joulukuussa 2016 julkilausuman, jonka mukaan se on ensisijainen parlamentti Euroopan Unionissa. Jäsenvaltioiden parlamentit ovat toissijaisia, eli niillä ei ole mitään valtaa yli europarlamentin ja niiden on toteltava europarlamenttia.

Jos kannatat EU-jäsenyyttä, kannatat kaikkea edellä kerrottua. Olet siis sen ajatuksen kannalla, ettei Suomella ole valtiollista suvereniteettia ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Se on jo idean tasolla epäisänmaallista ja käytännössäkin Suomen lakien vastaista, aivan kuten Nato-yhteistyö ja Isäntämaa-sopimuskin, Nato-jäsenyydestä puhumattakaan. Kuten lakimme sanoo aivan suoraan, kannattamasi toiminta on maanpetoksellista. Jotta asia tulisi selväksi sinullekin, laitan tähän perään ne lait, joiden perusteella EU-jäsenyys on lakiemme vastaista, samoin kuin Nato-jäsenyyskin. Voit sitten ihan itseksesi miettiä miten sinustakin tuli isänmaanpetturi tänä historiallisena aikana. Ensin rikoslaki:

12 luku (21.4.1995/578)

Maanpetosrikoksista

1 § (21.4.1995/578)
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
2 § (21.4.1995/578)
Sotaan yllyttäminen
Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
3 § (21.4.1995/578)
Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.
4 § (21.4.1995/578)
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
5 § (21.4.1995/578)
Vakoilu
Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.
Yritys on rangaistava.
Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu.
6 § (21.4.1995/578)
Törkeä vakoilu
Jos vakoilu
1) tehdään poikkeuksellisissa oloissa,
2) koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai
3) on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa
ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
7 § (21.4.1995/578)
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen
Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
8 § (21.4.1995/578)
Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen
Joka törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti julkistaa taikka toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi, on tuomittava tuottamuksellisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisestasakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
9 § (21.4.1995/578)
Luvaton tiedustelutoiminta
Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
10 § (21.4.1995/578)
Puolueettomuusmääräysten rikkominen
Joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
11 § (21.4.1995/578)
Maanpetoksellinen yhteydenpito
Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

13 luku (21.4.1995/578)

Valtiopetosrikoksista

1 § (21.4.1995/578)
Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksestavankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.
2 § (21.4.1995/578)
Törkeä valtiopetos
Jos valtiopetoksessa
1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
3 § (21.4.1995/578)
Valtiopetoksen valmistelu
Joka tehdäkseen valtiopetoksen
1 ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.
4 § (21.4.1995/578)
Laiton sotilaallinen toiminta
Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ja jotta asiassa ei olisi mitään epäselvää, katsotaanpa mitä perustuslakimme sanoo siitä, että Euroopan Unionin komissio, europarlamentti ja Naton päämaja käyttävät maassamme ylintä päätösvaltaa:

Suomen perustuslaki

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:

1 luku

Valtiojärjestyksen perusteet

1 §
Valtiosääntö
Suomi on täysivaltainen tasavalta.
Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen. (4.11.2011/1112)
2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
3 §
Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.
Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.
Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
4 §
Valtakunnan alue
Suomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta.
5 §
Suomen kansalaisuus
Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella.
Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.
Huomion arvoista on, että Euroopan Unionissa korkein laillinen päätösvalta on sekin maamme ulkopuolella ja että unioni katsoo hallitsevansa maatamme ja sen alueita,  että korkein tuomiovalta on ulkomaalaisilla, ei meillä, ja että emme ole enää täysivaltainen tasavalta. Mieti sitä ihan kaikessa rauhassa, niin ehkä ymmärrät miksi olet ihan oikeasti nykyajan quislingi. Hekin pitivät itseään kovin isänmaallisina ihmisinä natsien valtaamassa ja miehittämässä Norjassa, aivan kuten sinäkin pidät itseäsi ulkomaalaisten hallitsemassa Suomessa.

Vuonna 1939 Suomella oli myös suuren ulkomaisen unionin ainoaksi oikeaksi tunnustama hallitus. Kuten nytkin, sillä oli oma lippunsa, ministerinsä, valtionpäämiehensä ja armeijansakin. Aivan kuten nytkin se oli suoraan tuon suuren ulkolaisen unionin komennossa ja totteli sitä. Sillä oli sama ulko- ja turvallisuuspolitiikkakin, aivan nykyiseen malliin. Se ulkolaisten johtaman suuren unionin tunnustama ystävällismielinen hallitus tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Terijoen hallitus.