keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

SUURI PERUSTULO PELLEILY

Koska kaikki haluaisivat yksin kertaistaa byrokratiaa ja säästää, perustulon idea on alkanut maistua kaikille. Paitsi kokoomukselle. Se ei johdu siitä, että kokoomus vastustaisi verovaroista maksettavia ansiottomia tuloja (kokoomuksen kansanedustajat nauttivat 7000e kuukausiapurahoja ja kokoomuslaiset suuryrityksen satojen miljoonien tulonsiirroista), vaan siitä ettei kokoomuslaisten mielestä köyhien kuulu saada mitään. Ihan vaan sen takia kun ne on köyhiä.

Siksi tämä puheissa ja julkisuudessa esitelty perustulomalli kelpaakin kokoomukselle. Jos perustulo olisi 550e ja siitä menisi esityksen mukaisesti veroja, käteen jäisi 350e. Se on aika vähän kuukaudessa, varsinkin jos mietitään asumiskustannuksia pääkaupunkiseudulla. 20km päässä Helsingin keskustasta yksiöistä pyydetään tuollaista 800e kuussa. Mutta eihän köyhien pidä asuakaan missään, niin ne kuolevat nopeammin, kokoomus laskeskelee.

http://www.talouselama.fi/uutiset/tatako-suomi-haluaa-oikeasti-550-euron-tulolla-43-n-vero-6536487#.Vvujti11Mtg.facebook

Koska kokoomuksessa ei osata laskea, ihan siitä syystä että kokoomusministerien kouluarvosanat matematiikassa olivat huonoja ja yksi heistä on sitä mieltä että 10 ja 90 on ihan se ja sama, kerron seuraavaksi miten perustulolla säästettäisiin valtion menoja, lisättäisiin taloudellista toimeliaisuutta ja vähennettäisiin byrokratiaa. Kokoomushan väittää haluavansa juuri näitä, mutta todellisuudessa taistelee kynsin hampain sen puolesta, että valtion menot lisääntyisivät, että taloudellinen toimeliaisuus vähenisi ja byrokratia kasvaisi.

Jos perustulo olisi 1000e kuusssa, voitaisiin valtaosassa maata luopua kokonaan seuraavista tukimuodoista: työttömyysperuspäiväraha, asumistuki, valtaosa harkinnanvaraisista sosiaalituista. Säästöt olisivat satoja miljoonia. Sitähän kokoomus ei missään tapauksessa halua. Koska maan pitää ottaa lisävelkaa ja jos tulee oikeasti säästöjä, maa ei ota velkaa, jota kokoomus haluaa lisää.

Jos perustulon saisi yhdeltä luukulta, voitaisiin luopua nykysysteemistä: Kelaan, Kelasta sossuun, sossusta Kelaan, Kelasta sossuun, sossusta Kelaan, Kelasta diakonitoimistoon, diakonitoimistosta sossuun, sossusta Kelaan, Kelasta oikeusaputoimistoon, oikeusaputoimistosta sossuun, sossusta Kelaan jne. Säästyisi aikapaljon aikaa ja vaivaa ja juuri sitä byrokratiaa, josta kokoomus muka haluaa karsia. Mutta todellisuudessahan kokoomus vastustaa juuri tätä. Se vaalii ja haalii lisää byrokratiaa aina ja kaikissa tilanteissa.

Jos perustulo olisi tuhat euroa, jokainen sitä saava pistäisi jokaisen sentin kulutukseen, eli kiertoon, eli lisäisi sitä taloudellista toimeliaisuutta. Tämä on kokoomuslaiselle täysin käsittämätön yhtälö. Kokoomuslaisen mielestä köyhällä ei saa olla rahaa, koska se on köyhä. Kokoomuslainen ei ymmärrä, että köyhä ei säästä senttiäkään. Ei ole varaa. Jokainen kolikko kulutetaan. Tämähän on kokoomuslaisen mielestä täysin väärin. Ei sen äänestäjien ja kannattajien kioskeihin pidä kantaa rahaa, ei sen jäsenten kuntosaleille ja kampaamoihin pidä viedä rahaa. On täysin väärin, että kokoomuksen rivijäsenen kaupassa käydään ostoksilla.

Kuten suurpankin kaljupäinen kokoomuslainen asiantuntijakin sanoi jo parivuotta sitten: köyhät eivät osaa käyttää rahaa, koska köyhät käyttävät kaikki rahansa, sensijaan että sijoittaisivat ne rahastoihin ja muihin reallitaloudesta täysin irrallaan oleviin, spekulatiivisiin fiktiofinanssileikkeihin, jotka eivät hyödytä valtiota tai taloutta millään tavalla.

Juuri siksi tähän maahan ei tule koskaan yhden luukun järkevää perustuloa, joka korvaisi työttömyyspäivärahan, harkinnanvaraiset tuet, toimeentulotuen, asumistuen jne. Kokoomus ei osaa laskea. Sen mielestä köyhällä ei pidä olla rahaa. Kokoomus ei ymmärrä, että jos ne 900 000 köyhää saisivat jokainen kaksi euroa kuussa, se toisi saman tien kulutukseen 1 800 000 euroa kuussa. Se tekisi vuodessa 21 600 000 euroa kulutukseen. Jos tämä kerrottaisiin kymmenellä, puhuttaisiin jo 216 000 000 eurosta suoraan kulutukseen. Jos sadalla, se tekisi jo 2 160 000 000 euroa vuodessa, suoraan kulutukseen. Se olisi jo taloudellinen buusteri.

Mutta sitähän kokoomus pyrkii kaikin keinoin välttämään. Maan talouden pitää olla kurja, syöskykierteessä, ahdingossa, voida pahoin, ja maassa pitää olla lisää byrokratiaa ja säätelyä, sääntöjä, lakeja, lupia, vaatimuksia, raportointia, selvityksiä, ja kulutuksen pitää laskea ja sitä pitää leikata pienyrittäjien surmaksi.

Ai ettei kokoomus tuollasta halua? No, kokoomus on ollut paria poikkeusta lukuunottamatta maan hallituksissa viimeiset 25 vuotta, aina joko valtiovarainministerinä tai pääministerinä, eli aivan keskeisessä roolissa maan talouskehitystä muokkaamassa, sitä säätelyä karsimassa jne. Ja mitä on tapahtunut? Mitä kokoomus on TEHNYT viimeisen 25 vuoden aikana? Verratkaapa kokoomuksen puheita kokoomuksen tekoihin. Aivan.

Demarit ja keskustahan ovat kokoomuksen apureita. Eli ne ovat peesanneet kokoomusta ja olleet aivan samoilla linjoilla kaikissa suurissa kysymyksissä viimeiset 25 vuotta. Puheistaan piittaamatta nekin. Euvät nekään halua karsia byrokratiaa, purkaa säätelyä, lisätä taloudellista toimeliaisuutta. Ne haluavat kokoomuksen tavoin lisöää byrokratiaa, lisää säätelyä ja vähentää taloudellista toimeliaisuutta rajusti.

ISLAMISMI JA MIKSI SITÄ SUVAITAAN


Radikaali islam eli kansanomaisimmin islamismi, tai ääri-islam, ei itse asiassa ole mikään harvinaisuus. Se ei ole minkään Osama bin Ladenin vuoristoluolassa keksimä idea tai jonkun toisen hullun 90-luvulla kehittämä kieroutunut versio jostakin Oikeasta islamista. Radikkaalin islamin juuret ovat tiukasti wahhabismissa, joka on islamin puhdasoppisuutta vaaliva uskonnollinen suuntaus. Voidaan sanoa, että wahhabismi on islamissa samaa, kuin kristillinen vanhoillisuus tai fundamentalismi. Kuten näissä kristinuskon muodoissa, myös wahhabismissa on kyse siitä, että koraania tulkitaan kirjaimellisesti, aivan kuten kristillisessa fundamentalismissa katsotaan raamatun olevan oikeasti jumalan sanaa ja muuttamatonta ja ikuista faktaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Wahhabismi 


Kuten edellä olevasta linkistä selviää, wahhabismi on Saudi-Arabian valtion uskonto. Saudien islam on wahhabismia. Saudit ovat tämän islamin suurimpia tukijoita kaikessa. He rahoittavat sitä ja tukevat sitä kaikilla mahdollisilla tavoilla. He myös johtavat maataan wahhabismin mukaisesti ja noudattavat maassaan islamin lakia, eli shariaa. Tämä tarkoittaa julkisia teloituksia, käsien ja päiden katkomisia, ruoskimisia ja kivityskuolemia. Saudeissa teloitettiin vuonna 2015 peräti 158 tuomittua, joista viimeisin oli sudanilaisen vuokraisäntänsä tappanut filippiiniläispalvelija. Tämä olisi selvinnyt tuomiostaan maksamalla miljoonan dollarin verirahan sharia lain mukaisesti, mutta filippiiniläisperheellä ei ollut moista rahaa. Sharia lain mukaan rikkailla on siis mahdollisuus pelastua kuolemantuomiolta verirahan maksamisella. Se on sharian mukaan mahdollista.

http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/saudi-arabia-ends-2015-with-one-final-execution-a6793506.html


Saudi-Arabia ja muutkin Persianlahden maat, joissa noudatetan shariaa ja wahhabismia, rahoittavat myös wahhabismin lähetystyötä. Yksi merkittävä hanke on Helsinkiin suunniteltu "suurmoskeija", joka ei siis ole mikään moskeija, vaan wahhabistisen lähetystyön keskus. Vastaavia on Britanniassa ja monissa muissakin maissa. Ranska kielsi ne jo 90-luvulla, koska se katsoi näiden "islam-keskusten" tuovan mukanaan nimenomaan radikaalia islamismia, joka siis on wahhabismia, saudien valtiouskontoa.

http://www.hs.fi/aihe/helsinginsuurmoskeijahanke/

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3322009-saudi-arabia-levittaa-wahhabismia 

http://yle.fi/uutiset/suomen_imaamit_yha_vailla_rahaa_ja_koulutusta/7826233

http://www.suomenpen.fi/?page_id=3810


Wahhabismia edustaa myös terrorijärjestö ja palkkasoturiarmeija ISIS/ISIL/IS, jonka suurin tukija Saudi-Arabia on. Myös Qatar tukee ISIS:tä suoraan. Turkin islamistihallitus on myös ISIS:in merkittävä tukija. Jotta Persianlahden maat voivat väittää ettei niillä ole tekemistä ISIS:in tai toisen wahhabistisen liikkeen Al Nusran/Al Qaidan kanssa, rahoitus kanavoidaan "yksityishenkilöiden" kautta. Kaikki kuitenkin tietävät, ettei moinen ole noissa maissa mahdollista ilman valtion hyväksyntää. Jos maitten uskonnolliset poliisit saavat selville aviorikokseen syyllistyneet naiset ja teloittavat heidät, terroristijärjestöä kymmenillä miljoonilla rahoittavien henkilöiden löytäminen tuskin olisi mikään ongelma. Jos kyse olisi vain yksityishenkilöiden puuhastelusta, heidät myös etsittäisiin ja tuomittaisiin, mutta kyse ei ole siitä.

https://www.washingtoninstitute.org/policy-analysis/view/saudi-funding-of-isis

http://egyptianstreets.com/2015/05/11/what-keeps-isis-running-the-funding-and-support-of-a-terror-organization/ 

USA:n, Israelin, Britannian ja joidenkin muiden maiden aseistama ja kouluttama ISIS on myös käyttänyt valtaamillaan alueilla nimenomaan wahhabistista shariaa, eli islamin lakia. Sen teloitukset ja päiden katkomiset on tuomittu jyrkästi länsimaissa ja ne ovat herättäneet oikeutettua tyrmistystä, mutta todellisuudessa Saudi-Arabiassa toimitaan rutiiniluontoisesti aivan samoin, aivan samoilla perusteilla. Esimerkistä käy seuraava uutinen Saudi-Arabiasta, jonka mukaan avioliiton ulkopuolisesta seksisuhteesta tuomittu nainen päätettiin kivitettää kuoliaaksi. Sharian mukainen kivitystuomio on herättänyt kauhistelua ja niitä on nähty Irakissa, Syyriassa ja niissä Afrikan maissa, joissa "islamistit" ovat shariaa noudattaneet. Talebanin naisten kivittämisiä kauhisteltiin myös aikoinaan lännessä, mutta saudien vastaavat rutiinituomiot ohitetaan "luotettavassa mediassa" täysin, vaikka kyse on aivan samasta asiasta.

http://www.mirror.co.uk/news/world-news/woman-stoned-death-adultery-saudi-6912835

Suomessa on viimeaikoina kummasteltu kirkon suopeaa suhtautumista tähän wahhabistiseen islamiin. Moni kirkonmies on asettunut puolustamaan islamia, paavia myöten, ja ilmoittanut olevansa jopa valmis laittomuuksiin muslimeja suojellakseen. Syy siihen miksi tämä herättää jonkin verran närää, johtuu siitä, että nimenomaan islamistit ovat viimeisten vuosien aikana tappaneet ohjelmallisesti arviolta kymmeniä tuhansia kristittyjä hallitsemillaan alueilla Lähi-idässä. Toisaalla islamia puolustava paavikin on puhunut aiheesta, mitä suomalainen "luotettava media" ei ole uutisoinut, koska se ei halua herättää negatiivisia mielialoja islamia kohtaan.

http://www.theguardian.com/world/2015/jul/27/dying-for-christianity-millions-at-risk-amid-rise-in-persecution-across-the-globe

http://www.independent.co.uk/voices/comment/the-christian-tragedy-in-the-middle-east-did-not-begin-with-isis-10157239.html

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3311716/Christians-face-wiped-Middle-East-TEN-YEARS-killed-ISIS-forced-flee-persecution-warn-Catholic-aid-groups.html 

Miksi sitten kirkonmiehet asettuvat tukemaan islamia ja wahhabismia? Syy on hyvin yksinkertainen. Islamin jumala on sama kuin kristinuskon jumala. Juutalaisillakin on aivan sama jumala.

https://en.wikipedia.org/wiki/God_in_Abrahamic_religions

https://en.wikipedia.org/wiki/Abrahamic_religions

http://rationalwiki.org/wiki/Abrahamic_religion


Paradoksaalisesti kirkonmiehet voivat tuomita joidenkin muslimien teot, mutta jos he tuomitsisivat islamin, tai sen kirjaimellisen tulkinnan wahhabismin, he joutuisivat asettamaan oman jumalansa epäiltyjen penkille, eivätkä he tietenkään voi tehdä sitä. Juuri tästä syystä suomalaiset kirkonmiehet ovat asettuneet tukemaan islamistisia piirejä, wahhabismia, ja muitakin islam-suuntauksia ja muslimeja. Kyse on samasta jumalasta, jota ei voi vastustaa tai arvostella. Ja tämä jumala ei ole suomalaisten, suomalainen tai mitenkään sidoksissa suomalaisuuteen tai Suomeen. Näin nykyinen arkkipiispakin on aivan avoimesti todennut.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1441945187514 

Samasta syystä esimerkiki Afganistanin sodan aikana eräs neuvostosotilas pelastui mujahedinien teloitukselta, koska hänen selkäänsä oli tatuoitu risti ja kirkon torneja. Mujahedinit pitivät miestä hartaana kristittynä, jonka vakaumusta piti kunnioittaa säästämällä miehen henki. Nykyisiä wahhabistisotureita moiset perustelut eivät tosin enää pidättele edes lasten kohdalla.

http://www.nydailynews.com/news/world/video-allegedly-shows-isis-murdering-200-syrian-children-article-1.2428322 



Historiallisessa jatkumossa ei ole mikään ihme, ettei kirkko tuomitse väkivaltaista uskonnon lähetystyötä. Kristinuskohan tuotiin Suomeen vasta noin 800 vuotta sitten ja silloinkin asein, kansanmurhien ja alkuperäisen uskonnon tuhoamisen kautta. Viimeinen Lapin noita poltettiin kirkon opastuksella 1672 Pohjois-Ruotsissa ja Suomessa ihmisiä syytettiin jumalanpilkasta vielä 1960-luvulla. Huomion arvoista on sekin, että Suomessa vainottiin "noitia" jo 1500-luvulla, siis satavuotta ennen kuin noitavainot puhkesivat muualla Euroopassa. Onkin syytä epäillä, että nuo varhaiset noitavainot olivat kirkon terroria alkuperäisen uskonnon harjoittajia vastaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket_Suomeen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_ristiretki_Suomeen

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/historia/noitanetti/varhaisimmat.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot_Ruotsin_valtakunnassa#Noitavainot_Suomessa

Ulkolaisen uususkonnon terrorista huolimatta suomalaisten alkuperäinen uskonto sinnitteli vielä 1700-luvulle varsin vahvana ja vielä 1800-luvulla myrrysmiehet ja tietäjät olivat melko yleisiä maan syrjäseuduilla. Täysin ulkomaalainen kristinusko ei onnistunut suomalaisten uskomusmaailmaa koskaan hävittämään ja esimerkiksi suomalaisten alkuperäinen käsitys kuolemasta ja sielunvaelluksesta elää edelleen vahvana itseään kristittyinäkin pitävien keskuudessa. Suomalainen käsitys siitä, että kun ihminen kuolee, sielu jatkaa matkaansa Tuonpuoleiseen, on pakanallinen ja täysin vastoin kristinsukon opetusta.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallisen kristinuskon opin mukaan ihminen kuolee ja pysyy kuolleena aina siihen saakka, kunnes Jeesus palaa maan päälle ja vainajat nostetaan haudoistaan viimeiselle tuomiolle. Siihen saakka kuollut on kuollut. Mihinkään taivaisiin sielu ei ole mennyt, vaan ihminen kuollut on kuollut kuin kivi. Vasta kun vainajat herätetään henkiin, ne muuttuvat taas eläviksi viimeistä tuomiota varten. Tämä on siis kirkon virallinen kristillinen käsitys kuolemasta. Ei se, mikä suurimalla osalla suomalaisia on. Se on ikivanha pakanallinen käsitys. Juuri tästä syystä papit puhuvatkin kiertoilmauksia käyttäen ikuisesta unesta, ikuisesta levosta, odotuksesta jne. tarkoittaen juuri sitä. että ihminen on kuollut ja odottaa ylösnousemusta kuolleena.

http://www.kysy.fi/kysymys/hautajaiset

http://www.evl.fi/katekismus/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_muinaisusko

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/01/metsa-akatemia-jonka-barbaarit-havittivat 

Tiivistetysti voidaan siis todeta, että ns. islamismi on vain fundamentalistinen näkemys islamista ja wahhabismi on sen virallinen nimitys. Syy siihen, miksi suomalaisetkin kirkonmiehet suvaitsevat islamia ja sen kirjaimellistakin tulkintaa, johtuu siitä, että heillä on sama jumala. Kirkon verisen terrorihistorian huomioon ottaen ei ole mitenkään poikkeuksellista, etteivät kirkonmiehet tuomitse edes wahhabismia, vaan ilmoittavat suojelevansa myös sitä. Kristinuskon tilanne Euroopassa oli vain noin 300 vuotta sitten aivan sama kuin islamin juuri nyt. Uskonsodat, joukkomurhat, massateloitukset, julmuudet nylkemisineen ja päiden katkomisineen olivat kristittyjen peruskauraa 30-vuotiseksi sodaksi nimetyssä uskonsodassa, joka käytiin eri kristillisten suuntausten ja niitä edustavien armeijoiden ja hallitsijoiden välillä. Tilanne oli hyvin samankaltainen kuin islamilaisessa maailmassa juuri nyt.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota

Suurin syy siihen miksei mikään länsimaa tuomitse saudien wahhabismia raakuuksista huolimatta on tietenkin öljy. Öljy on syy siihen miksi Perisianlahden maiden ihmisoikeustilannetta ei huomioida lainkaan ja öljy on suurin syy noiden maiden tukemiseen. ISIS:in käymä öljykauppa Turkin johtajan Erdoganin perheen kanssa on myös suurin syy siihen miksi Turkki on tukenyt tuota terroristipalkkasoturiarmeijaa.

http://www.newyorker.com/news/news-desk/the-isis-oil-trade-from-the-ground-up

https://en.wikipedia.org/wiki/Oil_production_and_smuggling_in_ISIL

http://www.ibtimes.com/turkey-russia-iraq-syria-black-market-oil-trade-thats-fueling-isis-dividing-terrorist-2217476

http://www.activistpost.com/2015/12/norwegian-report-determines-turkey-responsible-for-buying-isis-oil.html

http://www.huffingtonpost.com/david-l-phillips/research-paper-turkey-isi_b_8808024.html

http://www.mintpressnews.com/211624-2/211624/

http://www.zerohedge.com/news/2015-11-28/isis-oil-trade-full-frontal-raqqas-rockefellers-bilal-erdogan-krg-crude-and-israel-c

torstai 24. maaliskuuta 2016

THE END OF THE DINOSAURUS - COMING COLLAPSE OF THE WESTERN CORPORATIONS

Some 60 plus million years ago the Earth was hit by a huge asteroid. Most likely it smashed somewhere neat the present day Yukatan. What followed was almost complete wipe out of the world, particulary the among the life forms.

All the large land based animals were wiped out. Those animals shorter than one meter, weighing less than 30 kilos, had a chance. Rats, small animals and such managed to hang on while some 99% of the Earths biomass dissappeared. Up to 75% of all spieces died out. More than 90% of the planktons in seas died. Even the non-dinosaurs spieces lost some 56%.

With this catastrophe the Age of the Disaurus came to an end. Those giants, invincible titans, greatest animals who ever roamed the Earth, dissappeared. Those who survived the intial impact died soon off in the following nuclear winter. For hundreds of millions of years those gigantic beasts  had ruled the Earth, had decided the destinies of biospheres, and lived seemingily un-stoppable lives without anything that could even shake their rule.


But out of nowhere, seemingly, came one big Bang that wiped the all out. Only the smalles and weakest of them survived as small feathered birds. All those tyrannosaurs rexes and others died just like that. Boom. They could not cope with the explosion and it's aftermath. Those giant gliding winged predators of the skies were no more. They all died off.

The same will happen with the big western corporations soon. It is well known that there will be The Big Bang, The Doom Boom in the western economy in the coming years. It is certainty. It is sure. Only question is this: when? No one in the Know questions IF. They all know it is coming and some governments and institutions are preparing, but once this economic meteorite hits the western system, those big corporations, just like the dinosaurses, will become extint.

This is certain for one simple reason: the western economy as we know it by now, has no longer any connection to the real economy. The statistical economy, the numbers and sheets, figures and graphs portrait something which is not there. It is called speculative economy. It is based completely to the ability of creating money from nothing by the big banks. As long as the big banks can produce money out of nowhere, the system rolls on. Thus far, they have been able to do that, as not one government, besides Iceland, had taken away their ability to create this fictional money.

This fictional money has been loaned out and has gone into the official numbers as a boost of the economy. It has grown and grown and grown and created a situation where there is more debt on this planet than there is actual money. This debt, the fictional money, is taken as a real money and described as such. But in order to go on, everyone has to believe in it. It has to be taken as real. And here we come to the Dooms Day: today, the amount of debt has grown so huge that no one believes in it anymore.

No one believes that USA is able to pay back it's debts, ever. Who believes Greece will be able to pay back it's debts? No one. And they are just two examples. Japan has a debt over 220%. It does not even pretend to pay it back as the most of it is for it's own central bank. And all this debt, all this fictional money, all those credits and loans which fuel the western economy, have grown too big. The banks, those Too Big to Fail banks, have begun to devour national economies.

One by one nations have collapsed under the weight of their national debts. Ireland, Greece, Spain, Portugal, Mexico, Argentine and others have fallen, stumbled back up, just barely, to fall again. Others are already close to fall. Like those giant carnavour dinosaurus the big banks are on the hunt for more prey. The food is already getting short. They keep on roaming, looking for next victims to devour. And they do not understand, nor they can do nothing, for that bright light zooming down from the sky above their heads.

The fall of dollar and euro, the collapse of the western economy as we know it is coming. Once the people, ordinary people, loose their faith on the dollar, on euro, and once that loss of faith gets out, it is like a Black Death. Sudden and total. A strike of an economic meteorite. And everything will explode and fall apart. No one sees a dollar worth of anything. Euro is worth less that a toilet paper as it is worse on that job.

All those banks which we are told are Too Big to Fail will fail. They will die off. Wall Street will collapse. EU will collapse. USA will collapse. And once they collapse, those big giant corporations and banks have nothing left to devour, nothing to feed them. They will perish. There is a panic. rats leave them to die off. People scatter and run scared. No one wants to die with them. And there is no more money to bail them out, no one willing to do that. There will be no politician willing to put up any money for them and even if there was, where that money would come from? Those same dying big banks? It worked once, in 2008, but it will not work again.

Those huge dinosaurus call in all those gigantic loans from governments in panic. But the governments do not have the money. They loaned it from those banks in the first place. Pension funds are devoured in few hours. Those big gigantic banks call in the loans from all those big companies who own them money. The companies won't have cash ready. It takes time and there is no time. They call in their credits and loans, but the smaller banks and companies do not have all that cash either. They try to get them from the people who own them money, but the people do not have that amounts of money. The game is over. The jig is up.

Then the people loose their faith on the currencies. They no longer trust on the cash. In panic the international financial forums and funds and world banks and others devaluate the currencies which excelerates the spreading of the mis trust of the people to the currencies. They stop using them or switch on other currencies, or began to barter among themselves. The people will do anything to survive the collapse of the financial system of the west. Most of them will, but not the big slumbering corporations, those dinosaurs who looked invicible just few years before.

Who will survive? Those small companies who are quick. Those who can switch currencies on the fly, who can barter if need be, who do not have huge office complexes and tens of thousands of people on their roll call. A company which has less than three or four bosses and owners survive. They are the ones who can make the desicions on the spot on anything thrown against them. The companies which have no board of directors, heads of divisions, huge offices and staff, paper pushers and bureaus will survive. All those who have thousands of office workers will die out.

Just like 60 millions of years ago, those small insignificant companies and others like them survive because they are light on their feet. They are quick and lean and mean. They weight less, they do not have huge loads on their back and they can use what ever resources there are around them or available. They go trough any hole, any cravess, and they see the smallest bits to be picked up. No deal is too small for them and they take them all.

The big companies can not do that. They have to have meetings with their owners, they have to have board meetings, they have to have divisional board meetings, they have to have board meetings on different continents, give orders to their staff to prepare memos and raports, reports and power point shows. By the time they are getting their lead feet moving, they are already dying or dead. It is over and they have barely begun to turn. Those banks that once were too big to fail will die and collapse, those multibillion dollar companies who once had sky scraper offices in Midtown Manhattan fall down. They crash into millions of pieces.

And guess who is coming to dinner? Yes. It is those small companies, the ones who were under the radar, those the dinosaurs did not even bother to look at. They survived the dinosaurs and they survive the economic crash, and now, when those giant dinosaur companies lay dead on the ground, they come to eat them up, to pick the bones, take what ever they need, from the bones of the dinosaurs, those once almighty gigantic corporations, who became extint.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

MITEN JA MIKSI EUROOPPA TERRORISOITIIN

Jälleen kerran uutiset tuovat silmiemme eteen terrorismin tuhoisaa jälkeä, tällä kertaa Brysselistä, Belgiasta. Edellisen kerran saimme kuunnella samoja uutisia Pariisista. Jälki on tuhoisaa, teot ovat hyvin  suunniteltuja, asialla ovat osaajat, taitavat pommintekijät ja logistiikan hallitsevat joukkiot.

http://www.theguardian.com/world/2016/mar/22/brussels-airport-explosions-heard

Jälleen kerran Eurooppalainen maa on hälyytystilassa, Ranskahan on jo, ja jälleen kerran tarina on sama. Asialla ovat olleet, mitä todennäköisimmin, ääri-islamistit, joko noin muuten vain, tai osoittaakseen ettei Pariisin terrori-iskun pääsuunnittelijaksi nimentyn hepun pidätys vaikuta mitenkään siihen mitä tuleman pitää. Ja jälleen kerran kaikki kyselevät Kuinka tämä on mahdollista? No, vastaus löytyy tästäkin uutisesta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000851854.html

Tai tästä tuoreemmasta uutisesta:

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/03/18/irakilainen-mies-sai-ehdollisen-tuomion-sotarikoksesta

Joku tai jokin taho on päättänyt, ettei näitä miehiä tuomita kuin muodollisesti. Suomalainen on saanut ehdollista siitäkin, että on  haukkunut valelääkäriä valelääkäriksi, ja elinkautista pään katkaisemisesta ruumiilta. Jostakin syystä nämä henkilöt, jotka itse esittelevät aikaansaannoksiaan omilla facebook-sivuillaan tai rehentelevät somessa teoillaan, eivät saa ehdollista enempää. Onkin syytä kysyä Miksi?

Kuten tiedämme, Saudi-Arabia on ääri-islamilaisen liikehdinnän suurin tukija, sekä taloudellisesti, että logistisesti. Ja kuten tiedämme, Saudi-Arabia on nimenomaan se maa, jossa päitä katkotaan rutiiniluontoisesti, jossa aviorikoksen tehneitä naisia kivitetään kuoliaaksi ja jossa ihmisiä ruoskitaan kuoliaaksi. Saudi-Arabia on myös se maa, joka haluaa Suomeen "suurmoskeijan" nimellä kulkevan lähetystyökeskuksen, eli paikan, josta käsin tätä saudien tukemaa islamismia levitettäisiin Suomeen.

http://www.aljazeera.com/news/2015/11/saudi-arabia-2015-beheadings-20-years-151110052520862.html

http://www.mintpressnews.com/saudi-arabia-beheads-nearly-twice-as-many-people-as-isis-so-far-this-year/208894/ 

Miten Saudi-Arabia voi jatkaa toimintaansa? Miten se voi kiduttaa, silpoa, hakata, kivittää ja tappaa ihmisiä ilman, että yksikään suomalainen poliitikko edes änähtää? Miksi Venäjää yötä päivää kauhisteleva Ulkopoliittinen instituutti ei reagoi mitenkään? Koska Saudi-Arabia on Yhdysvaltain ja Israelin läheisin liittolainen tuolla alueella. Vaikka se katkookin päitä enemmän kuin palkkajoukkonsa ISIS, se saa olla rauhassa. Itseasiassa siitä tehtiin YK:n ihmisoikeuspäällikkö hiljattain. Miten se on mahdollista? Koska se on USA:n ja Israelin suojeluksessa.

Mikä on sitten Saudien yhteys Brysselin ja Pariisin terroristi-iskuihin? Se on suora. Maailmalla on tiedetty jo vuosien ajan, että Saudi-Arabia on ISIS:in suurin suora tukija, Yhdysvaltojen ja Israelin ohessa. Saudit ovat rahoittaneet koko terrorijärjestön olemassa olon ja aseistamisen. Aseistamisesta ovat pitäneet huolen USA ja Israel, jotka ovat myös kouluttaneet ääri-islamisteja  ja tukeneet niiden sotatoimia yhdessä Turkin kanssa.

http://www.haaretz.com/middle-east-news/isis/1.693831

http://www.theguardian.com/media/greenslade/2015/nov/25/saudi-arabia-white-daesh-is-the-father-of-isis-says-writer

http://www.globalresearch.ca/who-supports-the-islamic-state-isis-saudi-arabia-turkey-qatar-uk-france-usa/5490271

Yhdysvaltojen tuki ISIS:ille on sekin ollut tiedossa länsimaisessa mediassa jo jonkin aikaa. Yhdysvallat on kouluttanut taistelijoita ja tukenut järjestöjä, sekä ISIS;tä että Al Nusraa (Al Qaida) alusta saakka.

http://www.wnd.com/2014/06/officials-u-s-trained-isis-at-secret-base-in-jordan/

http://www.australiannationalreview.com/isis-members-trained-cia/

https://www.youtube.com/watch?v=qu0YtkHRBWg

https://www.youtube.com/watch?v=qu0YtkHRBWg

Mukana olivat myös britit ja ranskalaiset.

http://www.reuters.com/article/us-syria-crisis-rebels-usa-idUSBRE9290FI20130310

Eivätkä amerikkalaiset ole suinkaan edes peitelleet läheisiä suhteitaan ISIS:iin ja Al Qaidaan, eli Al Nusraan. Senaattori John McCain on avoimesti rehvastellut läheisillä suhteillaan amerikkalaisissa uutislähetyksissä ja ottanut itsestään 2012/13 kaverikuvia ISIS:in kalifin ja Al Qaidan johtajien kanssa.




https://www.youtube.com/watch?v=vItuKKuz_7Y

Jopa presidentti Obama on lipsauttanut ääneen sen, minkä moni tiesikin jo tuolloin. USA:n tukema Syyrian oppositio on ISIS/ISIL. Kuunnelkaapa tarkkaan.

https://www.youtube.com/watch?v=bTXcvV9cBfM

https://www.youtube.com/watch?v=1UM1VILYe6Q

Yhdysvaltain presidentti siis luki paperista lausunnon, jonka mukaan USA kiihdyttää tukeaan ISIL:ille eli ISIS:ille. Tämä ei ole mikään väärinkäsitys, nuo lausunnot kirjotetaan tarkkaan ja harkiten. Miksi ISIL sanottiin ääneen? Koska kukaan puhetta väsännyt, ei edes presidentti, tajunnut että asiassa on mitään outoa. He ovat olleet koko ajan tekemisissä tuon porukan kanssa. Se oli vain fakta. Siksi nimi ISIL ei sattunut kenenkään silmään, ei edes Obaman.

Miten kaikki tämä sitten liittyy Brysselin terrori-iskuihin?

Näin:
1. Yhdysvallat, saudit ja Israel loivat ISIS:in palkkasoturijoukokseen.

2. CIA ja muut läntiset tiedusteluorganisaatiot, mukaan luettuna Nato-maiden sotilastiedustelut, tekivät laajaa yhteistyötä ISIS:in ja Al Nusran (Al Qaida kanssa).

3. Näiden järjestöjen jäsenet saivat matkustella täysin vapaasti Euroopassa värväämässä lisää väkeä riveihinsä, perustamassa soluja, luomassa infraa Eurooppaan, tiedustelupalveluiden suosiollisella auvustuksella (SUPO tietää sekin, että Suomessa on "kymmeniä" ISIS-taistelijoita, mutta asialle ei ole tehty mitään vuosiin, toisin sanoen joku on päättänyt, että ISIS saa olla Suomessa).

4. Kukaan ei pysty estämään näitä terrori-iskuja.

5. Ne luovat nyt Eurooppaan kaaoksen, joka on tavoitteena.

Kenen tavoitteena on aiheuttaa sekasortoa Euroopassa? Washingtonia hallitsevan neokon- eli uuskonservatiiviklikin. Niiden silmissä EU on Yhdysvaltojen kilpailija, joka pitää alistaa, ja se tehdään neokonien doktriinin mukaisesti libanonisoimalla koko manner. Kun EU ja koko manner on saatettu tuollaiseen Libanon-tilaan, kuten Ukraina, se ei enää kykene vastustamaan Yhdysvaltoja. Tämä on kupletin juoni. Tavoitteena on täydellinen dominanssi, jonka eurooppalaiset idiootit tekevät Washingtonin marssiohjeiden mukaisesti.

Samaan aikaan kun huudetaan Venäjän uhkaa, Yhdysvaltain komennossa oleva Turkki lähettää satoja tuhansia pakolaisia Eurooppaan. Heidän joukossaan on tuhansia ISIS:in ja muiden amerikkalaisten johtamien palkkasoturijoukkojen miehiä. Yksi heistä saa ehdollisen tuomion Suomessa paljon myöhemmin. Yksikään EU-maa ei estä tulijoita, joita kulkee maasta toiseen keskeytyksettä aina Atlantin rannikolle ja Suomen Lappiin saakka.

Suomeen tuodaan syksylla 2015 32 000 pakolaista Ruotsin valtion toimesta. Se järjestää ilmaiset junakyydit etelästä pohjoiseen, ilmaiset bussikyydit Tornioon, sekä neuvontaa ja opastusta eksyneille koko Ruotsin alueella. Yksikään suomalainen viranomainen, poliitikko tai virkamies ei reagoi tähän millään tavalla. Kukaan ei kysele Ruotsilta mitä se tekee. Sensijaan media huutaa kurkku suorana itärajan uhkaa, kuinka sieltä vyöryy hunnilauma toisensa perään.

Todellisuudessa koko vuonna 2015 Venäjältä tuli Suomeen alle 800 turvapaikanhakijaa. Ruotsista tuli neljässä kuukaudessa 32 000, Ruotsin valtion kyydillä. Miksi kaikki suomalaiset presidenttiä ja mediaa myöten olivat hipihiljaa länsirajasta? Ruotsista? Koska asia oli päätetty jo keväällä 2015. Tuolloin Kunta-lehti uutisoi, että sisäministeriö oli antanut kunnille määräyksen selvittää mahdolliset majoituspaikat 80 000 pakolaiselle. Kun pääministeri Sipilältä kysyttiin syksyllä ohimennen Brysselissä aikooko Suomi tehdä uusia linjauksia pakolaistilanteen johdosta, Sipilä huikkasi ohimennen: Asioista päätettiin jo keväällä. Piste.

Seuraavassa asioista hieman yksityiskohtaisemmin:

http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/11/miksi-ja-miten-eurooppa-destabilisoidaan.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/11/suomi-seuraavaksi.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/12/miten-ja-miksi-suomi-destabilisoidaan.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/01/operaatio-pakolaiskriisi-onnistui.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/02/suomi-libanonisoidaan.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/02/se-todella-iso-kuva-josta.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/03/suomen-armeija-tuhottiin.html 

Kun Eurooppa on saatettu niin sanottuun Failed State -tilaan, se on vapaata riistaa suuryrityksille ja pankeille, Wall streetille ja Washingtonin neokoneille. Jos joku kuvittelee, että Washingtonilla on joitakin lämpimiä tunteita EU:n suhteen, voi muistella mitä Yhdysvaltain ulkoministeriön kakkospomo varaulkoministeri Victoria Nuland ja Yhdysvaltain surlähettiläs totesivat jo vuosia sitten Euroopan Unionista Ukrainan vallankaappausta ja tulevaa hallitusta valmistellessaan:

https://www.youtube.com/watch?v=CL_GShyGv3o  

Fuck EU. Vitut EU:sta. Exactly. Nimenomaan! - Vitut Euroopan Unionista. - Nimenomaan/Juuri näin!

Ei ole sattumaa, että Yhdysvallat miehittää Eurooppaa Venäjä-uhkan varjolla yhä kiihtyvää vauhtia ja että Suomi on tänävuonna vuorossa. Amerikkalaisjoukot tulevat maahan ja jäävät myös, pienellä tuskin huomattavalla joukolla. 

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/02/kauhuskenaario.html

Jos joku vieläkin kuvittelee, että terroristit ovat vain huurupäisiä islamiinsa seonneita sekalaisia rupusakkeja, voi miettiä tätä uutista:

http://www.nydailynews.com/news/national/spanish-police-seize-20-000-uniforms-isis-article-1.2552603

http://edition.cnn.com/2016/03/03/world/spain-seizes-isis-al-nusra-uniforms/

Virallisen selityksen mukaan 20 000 sotilasunivormua oli matkalla Syyriaan ISIS:ille. Niinkö? Niin, että ne tuodaan Valenciaan ja Cadiziin? Siis 20 000 sotilaspukua Syyriaan Espanjan, Ranskan, Italian, Balkanin ja Kreikan sekä Turkin kautta Syyriaan? Niinkö?

Joiden lähteiden mukaan ainakin yksi konteista oli matkalla Ruotsiin. Se olisikin ollut pikkuinen mutka matkaan, mutta kaikkihan on mahdollista.

Kuka uskoo, että hajanainen huumeita käyttävät palkkasoturisakki saa tilatuksi 20 000 univormua valmistajalta, kykenee hoitamaan niiden kuljetuksen Eurooppaan, Espanjaan, ja sieltä muka Syyriaan? Ei kai kukaan yli kuusivuotias. 

Minne nuo univormut olivat sitten matkalla, jos eivät Syyriaan? Kenelle?

Ääri-islamistiryhmille ja palkkasotureille ympäri Eurooppaa.

Mikä näitä yhdistää?

Yhdysvaltojen, Saudi-Arabian, Israelin, Turkin, Britannian ja Ranskan tuki. Ne ovat myös kykeneviä tilaamaan 20 000 uutta univormua. Niiden tiedustelupalvelut ovat junailleet tuhansien palkkasotureiden saapumisen Eurooppaan pakolaisvyöryn seassa. Yksi näistä palkkasotureista sai Suomessa ehdollisen tuomion esiteltyään irtileikkattua päätä Facebookissa. Ei siitä sen enempää.

Sitä saa, mitä tilaa.




sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

PALKANLASKU BILEET

Jos joku vielä on niin uskomattoman typerä, että kuvittelee palkkojen alentamisen liittyvän Suomen kansainväliseen kilpailukykyyn ja vientiteollisuuden ongelmiin, ei enää tämän uutisen jälkeen kuvittele. Tai mistä sen  tietää, kokoomuslaisuushan on jonkinlainen mielenhäiriö ja keskustalaisuus ilmeisesti geneettinen sairaus. Perussuomalaisuushan on kusetusta, ihan noin vaan.

Verovaroilla elelevä yhteiskunnan parasiitti umpikiero huijarilestadiolainen pääministerimme nimittäin vaatii kirkon johtajien palkanalennuksia. Kysymys kuuluu: miten vitussa kirkon liksat vaikuttavat vientiponnisteluihin? Mikä on se aivoumpisolmuripuli, joka saa kuvittelemaan, että jos kirkon pomot alentavat palkkojaan, se tukee vientiä ja saa aikaan sen, että kaikki ryntäävät laskemaan palkkojaan? Se on ilmeisesti lestadiolaisuus.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/100566-kotimaa-sipila-toivoo-kirkon-johtajien-laskevan-palkkojaan

Omaa palkkaansahan Sipilä ei ole laskenut eikä aio laskea senttiäkään, päinvastoin. Korotuksia on tulossa. Sekä omaan verovaroista maksettavaan liksaan, että avustajalle oikein mojova siivu. Ja kannattaa muistaa sekin, että tämä lestadiolaisen moraalin majakka kiertää veroja, laillisesti, sukunsa kanssa minkä ehtii. Ja on hyvin närkästynyt, kun hänen veronkiertoaan pidetään jollakin tavalla moraalittomana.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68189-juha-sipila-verosuunnittelusta-tarkoitushakuista-arvailua 

Muiden veronkierto onkin sitten moraalitonta, koska vain Juha Sipilällä on Jeesuksen lupa kusettaa valtiota ja kansalaisia niin paljon kuin ehtii ja kehtaa. Tai sitten hänkin on oman määritelmänsä mukaisesti sairas.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sipila-veronkierrosta-itsekkyys-suomessa-ylittaa-jo-sairauden-asteen/5731832

Mutta eihän Sipilä ole ainoa ministeri, joka kiertää veroja.

https://www.kepa.fi/blogi/16875 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000798387.html

Ja lääkärithän ovat myös kierrelleet veroja ihan yleisesti.

http://old.laakarilehti.fi/uutinen.html?type=1/news_id=15180/VM+tarttui+l%E4%E4k%E4rien+verosuunnitteluun

Mitä taas tulee näihin palkanalennusvaatimuksiin, niin kerrataanpa kuvio oikein niin, että se hallituksen kusettajasakkiin ja EK:n paskamyllyyn uskovallekin pikkuyrittäjälle valkenee se totuus.

Eli onko Suomessa korkea palkkataso verrattuna kilpailijamaihin? No ei ole.

https://stats.oecd.org/Index.aspx?DataSetCode=AV_AN_WAGE 

Käytämme tässä OECD:n tilastoja, joita suomalaisia kusettava paskanpuhujien kaarti ei pääse ulosteillaan väärentelemään. Kuten näemme tilastot ovat vuodelta 2014, koska viimevuoden vastaavia ei löytynyt. Se ei haittaa, koska meille on huudettu kaikkien suurten puolueiden suulla jo 20v kuinka suomalaisilla on ihan saatanan hirveän suuret liksat. Katsotaanpa sitten.

Suomalaisten palkansaajien keskivuosiansio on peräti 53 851 dollaria. Kuten tiedämme, Häkämiehen ja ministerien sadantonnin vuositulot nostavat keskiarvoa hieman, puhumattakaan isojen pomojen miljoonaliksoista. Voimme siis päätellä, että valtaosa suomalaisista tienaa reilusti alle tämän keskiarvon, noin 30 000 dollaria vuodessa max.

Kuinka sitten pahimmissa kilpailijamaissamme? Belgia 56 729 euroa vuodessa. Itävalta 53 091 dollaria vuodessa. Tanska 73 959 dollaria vuodessa. Irlanti 67 922 dollaria vuodessa. Hollanti 60 621. Ruotsi 55 245 dollaria vuodessa. Sveitsi 95 002 dollaria vuodessa. Iso-Britannia 54 350 dollaria vuodessa. USA 57 139 dollaria vuodessa. Norja 81 508 dollaria vuodessa. Hmm.

Mutta tämä ei ole se kerho, johon meidät halutaan ajaa. Se löytyy tästä joukosta. Puola 14 162 dollaria vuodessa. Slovakia 16 225 dollaria vuodessa. Eesti 17 700 dollaria vuodessa. Ja nämä ovat siis keskipalkkoja, tilastollisia harhoja. Todellisuudessa valtaosa näiden maiden palkansaajista tienaa noin puolet tuosta, koska noissakin maissa on miljonäärinsä. Tosin, Suomi on maailman kallein maa asua ja syödä. Tämä on maailman kallein maa elää. Nuo maat ovat Euroopan halvimpia.

Ja sitten se rautakanki-kuvio, niin että viimeisetkin kokoomusyrittäjät ymmärtävät, kuinka heidän niskaansa paskotaan tälläkin kusetuksella.

Kun palkat laskevat, ihmisten käteen jäävän rahan määrä vähenee. Kun käteen jäävän rahan määrä vähenee, ihmisillä ei ole varaa ostaa. Kun ihmisillä ei ole varaa ostaa, he eivät mene kalevi kokoomusyrittäjän kioskille ostamaan karkkia, eivätkä kaija kokoomuslaisen kampaamoon.

Näin kalevi ja kaija eivät pysty maksamaan hankintojaan ja lainojaan, ja päätyvät konkurssiin. Tämä johtuu kulutuskysynnän laskusta, eli kulutuksen laskusta, johon käytettävissä olevan rahan väheneminen, eli palkkojen alennus johtaa. Näin käy noin 90% suomalaisista yrityksistä, kun palkkataso saadaan romautettua.

Tosin Yrittäjä-järjestön pitkäaikainen huijarijohtaja väittää aina päinvastaista, oman järjestönsä jäsenkunnan etujen vastaisesti, EK:n ja suuryritysten etuja ajaakseen.

Entä se vientiteollisuus? Eivätkö muka liian suuret palkat ole syy siihen, miksei suomalainen vientiteollisuus ole kilpailukykyinen? Voi olla. Mutta se on saatana aivan varmaan, ettei yksikään kaupan kassa ole töissä vientiteollisuudessa. Yksikään sairaanhoitaja tai poliisi ei ole vientiyrityksen palkkalistoilla. Yksikään hieroja, huoltomies, bussikuski, hammashoitaja, opettaja, pappi, torimyyjä tai talonmies ei ole töissä vientiteollisuudessa. Yksikään palkanlaskun puolesta tavallisessa mediassa propagoiva toimittaja ei ole vientiteollisuuden palveluksessa. Ainakaan virallisesti. Heidän palkkansa eivät vaikuta vientiteollisuuden kustannusrakenteeseen yhtään mitään.

Kyse ei olekaan mistään sellaisesta. Kyse on suomalaisen PK-sektorin tuhoamisesta, suomalaisen yhteiskunnan tuhoamisesta, suomalaisen yrittäjyyden tuhoamisesta, suomalaisten tuhoamisesta ulkomaalaisten isäntien määräyksestä. Jokainen suomalainen maajussi, jolta on saatu maat ja tilat pois, tarjoaa tilaa kansainväliselle agrobisnekselle. Jokainen maalta kaupunkiin muuttamaan pakotettu suomalainen tarjoaa lisää tilaa kansainvälisille firmoille luonnonvarojen hyödyntämiseen. Tästä on kyse.



Tätä Sipilä, Stubb, Soini, Lindström, hallitus, eduskunta, talouselämän johto ja muut haluavat. Heidän tavoitteenaan on tuhota Suomi. Hävittää mahdollisimman monta suomalaista PK-firmaa, suomalaista yrittäjää, suomalaista omistajaa, suomalaista. He pyrkivät tuhoamaan mahdollisimman paljon Suomea. Niin ulkomaalaiset isännät Washingtonissa ja Wall streetillä, Brysselissä ja Strassbourgissa ovat määränneet.

torstai 17. maaliskuuta 2016

TOP 10 ROKKARIA

Vanhana diinarina lista painottuu 50-luvun pioneereihin ja rajautuu kymmeneen, vaikka tähän eliittikoplaan kuuluisi kasapäin muitakin merkkimiehiä rokin parista. Tässä on kuitenkin kymmenen äijää sekalaisessa järjestyksessä. Let's rock it!

1. Little Richard

Little Richard on rock'n'rollin perustajia. Monen muun 1950-luvun rokkarin musiikkia voidaan liikutella rajapinnoilla bluesista countryyn, gospelista johonkin muuhun, mutta Little Richardin musiikki on vain rock'n'rollia. Kiljuva ja karjuva laulusoundi teki tilaa myöhemmille möykkääjille ja ilman Pikku-Rikun karjuntaa Screamin Jay Hawkinsia tuskin olisi tullut, ja ilman häntä ei olisi Black/Death Metallin nykykarjuntaa. Ja jos etsitään sitä ensimmäistä punkkaria, niin 50-luvun Syvässä Etelässä saatanan musiikkia esittäneen meikkaavan homon neekerin roolista on vaikea pistää rankemmaksi, varsinkin kun noihin aikoihin mustia lynkattiin ihan muutenkin vain. Huomion arvoista on myös se, että miehen levyt myivät miljoonia jo aikoinaan.
https://www.youtube.com/watch?v=z3-OaNevkfg

2. Elvis

Elvis oli mies, joka hänkin meikkasi ja törötteli huuliaan, mutta omasi loistavan äänen ja aikoinaan hurjaakin hurjemman lavapersoonan. Hän oli myös korostetun hetero. Elviksen suurin saavutus oli se, että hän enemmän kuin kukaan muu toi mustien viidakkomusiikin valkoisen nuorison tietoisuuteen. Kun Elviksen ensimmäisiä levytyksiä soitettin radiossa, kuulijat eivät olleet aina varmoja oliko laulaja valkoinen vai musta. Ennen armeijaa Elvis oli kiistatta rock'n'rollin suurin nimi ja ensimmäinen supertähti, ja hän oli myös ensimmäinen, joka vain kasvatti suosiotaan siirryttyään elokuviin ja Las Vegasin lavoille viihdetähtenä. Elvis myös pysyi ainakin jotenkin ajantasalla levyttämällä mm. kappaleen In the Ghetto. Hän oli myös rockin alalajin rock'a'billyn aloittajia.
https://www.youtube.com/watch?v=MMmljYkdr-w 

3. Chuck Berry
Jos joku rokkari on muokannut koko genren tulevaisuutta, niin se on Chuck Berry. Jo 50-luvulla verrattomaksi show-mieheksi ja rahan haistavaksi musiikkityöläiseksi osoittautunut Berry teki musiikkia, jossa etelän mustien kertomaperinne, blues ja rhythm and blues fuusioituivat rock'n'rolliksi jollaista kukaan muu ei tehnyt. Berry oli myös se rokkari, joka teki suuren vaikutuksen niihin brittinuoriin, joista 1960- ja 70-luvun merkittävimmät rokkarit nousivat. Berry oli poikkeus muihin aikalaisiinsa verrattuna myös siinä, että mies keikkaili aina ahkerasti ja oli valmis soittamaan sopivasta hinnasta missä tahansa ja milloin tahansa, mutta ei koskaan kumarrellut ketään. Rolling Stonesin Keith Richard piti Berryä suurena esikuvanaan. Angus Youngin lavarellestys on suoraa jatkoa Berryn touhuista.
https://www.youtube.com/watch?v=hrDoy4LDDCg

4. Jerry Lee Lewis

Valkoisen rokin vaarallisinta kastia edusti Jerry Lee Lewis. Appalakkien hillbillyjen ja käärmeenpurijoiden villiä uskonnollissävytteistä sekoilua edustanut Lewis oli niin pihalla ympäröivän yhteiskunnan normeista, ettei tajunnut miksi kaikki kohisivat hänen avioliitostaan 14-vuotiaan serkkutytön kanssa. Se kun oli vuoriston takametsissä ihan normisettiä. Lewis ryyppäsi, tappeli, heilui pyssyjen kanssa ja soitti niin perkeleesti. Eräällä keikalla hän suuttui, kun yleisö ei tanssinut. Jerry lähetti kaikki muut kotiin ja palasi lavalle kitaristin, basistin ja rumpalin kanssa ja soitti yhteen syssyyn kuusi tuntia, kunnes kaikki paikalle jääneet tanssivat. Ei ihme, että miehen lempinimi oli Killer, Tappaja.
https://www.youtube.com/watch?v=lidFipyLG8k 

5. Fats Domino

Meillä unholaan jäänyt Fats Domino oli aikoinaan yksi suurimmista mustista tähdistä, jota jopa mafian miehet pitivät "hitonmoisena esiintyjänä" ja helvetin huonona uhkapelurina. Silloin kun Fats ei velkaantunut mafian koronkiskureille pokeripöydissä, mies levytti tukun klassisia hittejä ja vaikutti sekä aikalaiskollegoihinsa että tuleviin muusikkosukupolviin. Fats Domino ei ollut Syvän Etelän miehiä, vaan Bayoun, Big Easyn eli New Orleansin kasvatti, joka oli hionut kykyjään Ranskalaiskorttelin juottoloissa ja bordelleissa. Lempinimi Fats ei tullut vain ison vatsan vuoksi, vaan hänen kykynsä havainneen bandleaderin mielestä hän muistutti edeltäjäänsä Fats Walleria.
https://www.youtube.com/watch?v=qVQm6yu9tMc 

6. Gene Vincent

Gene Vincent oli ehkä aikoinaan söpömpien ja isompien nimien varjossa, mutta ajan myötä hän on osoittautunut yhdeksi kaikkein kestävimmistä 50-luvun rokkareista. Syynä lienee se, että Vincent oli rokkari hautaan saakka, eikä taipunut rampautuneenakaan iskelmän ja rahan houkutuksiin. Miehen esityksistä henkii intohimo ja rehellisyys viimeistä nuottia myöten. Vincentin levyttämiä klassikkoja on kokonainen tukku ja kirjassa Kaupungin syke, kirjoittaja kuvailee kuinka hän näki terveysongelmien runnoman viimeistä suoraa vetävän Genen keikan savuisessa kellarissa Lontoossa. Paikalla oli nahkatakkisia rokkareita ja tunnelma tiiviimpi kuin paavin vastaanotolla. Sellainen rokkari Gene Vincent oli, hautaan saakka.
https://www.youtube.com/watch?v=5-iosSnQCoI 

7. Carl Perkins

Nyttemmin hieman unhoon jäänyt Carl Perkins oli rock'a'billyn suurin nimi ja joidenkin mielestä koko alalajin kantaisä. Isokokoinen Perkins oli leppoisa kaveri, jolla oli todella kova työmoraali. George Harrison ja moni muu brittikitaristi piti Perkinsiä esikuvanaan ja soitteli tämän kanssa vielä herran vanhoina päivinä mielellään, ilmaiseksi. Perkins tuli köyhistä oloista ja ensimmäinen soitin oli isän sikarilaatikosta väsäämä rämpytin. Perkins oli myös yksi niistä harvoista 50-luvun musiikkitähdistä, joka sävelsi, sanoitti ja sovitti omat biisinsä, aikana jolloin Elviskin esitti pääasiassa muiden tekemiä kappaleita. Superhitti Blue Suede Shoesia myytiin jo aikoinaan 1,2 miljoonaa kappaletta.
https://www.youtube.com/watch?v=DRNyvO4QouY

8. Eddie Cochran

Usein kakkosketjun rokkistaraksi leimattu Eddie on yksi niistä aikansa rasvatukista, jonka musiikki on osoittautunut monen muun nimekkäämmän tuotantoa kestävämmäksi. Varsinkin Englannin teddy poikien keskuudessa Cochran saavutti jo aikoinaan suuren suosion ja uskollisen kannattajakunnan. Cochranin tuotannossa on tukku rokettirollin klassikoita ja moni tämän päivän tähdistä esittää edelleen Eddien hittibiisejä varsinkin konserteissa. Cochranin biisit ovat kelvanneet mm. Stray Catsille ja Sex Pistolsille. Rock'a'billyn suurimpiin usein luetun miehen elämä katkesi autokolarissa, jossa mukana ollut Gene Vincent rampautui lopuksi iäkseen.
https://www.youtube.com/watch?v=HWbXCz9UZYo 

9. Jimi Hendrix

Ihme kyllä, Jimi Hendrix on viimeinen musta rock'n'rollin titaani, vaikka koko musiikkilaji kuului aikoinaan heille. Hendrix oli laskuvarjojääkäriuransa jälkeen kiertuemuusikko ja soitteli mm. Little Richardin taustabändissä. 1966 mies muutti Englantiin, eikä sen jälkeen ollut paluuta, ei miehellä eikä rock-musalla. Animals-yhtyeen Chas Davis huomasi Jimin kyvyt ja loi tästä kaikkien aikojen kitaralegendan, jonka lyhyen mutta sitäkin valovoimaisemman uran vaikutus kaikuu jokaisen metalli-kitaristin soitossa tänäkin päivänä. Voidaan liitoittelematta sanoa, että ilman Jimiä raskaan särömusan nousu huipulle olisi ollut hitaampaa. Hendrix oli myös musiikin rajojen ylittäjä, uudistaja ja uhkarohkea kokeilija. Siviilissä miehen kohtaloksi koituivat päihteet.
https://www.youtube.com/watch?v=4b3R-zsuJZ0

10. Bob Dylan

Moni varmasti rykäisee kahvinsa väärään kurkkuun nähdessään känisevän folk-jumalan nimen rokkarien joukossa, mutta niin kävi myös niille akustisen protestilaulajan faneille, kun Dylan rupesikin vetämään kovaäänistä sähköistä rokkia ison bändin tukemana. Miehen vaikutusta skeneen on vaikea kieltää vaikka kuinka tekisi mieli, ja urakin on jatkunut aina viimevuosiin ja Travellin Wilburysiin saakka. Klassikkokappaleita piisaa muille jakaa ja Dylan oli myös se soittoniekka, joka sementoi singer/songwriter -tyypin myös rokin pariin. Voidaan sanoa, ettei Bruce Srpingsteeniä ja muita olisi koskaan tullut ilman Dylanin esimerkkiä. Hankalan miehen maineesta nauttiva Dylan pitää pintansa nettikaudellakin. Yrittäkääpä löytää Dylanin orginaali, sähköinen liveversio biisistä Like a Rolling Stone.
https://www.youtube.com/watch?v=cJpB_AEZf6U

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

SUOMEN ARMEIJA TUHOTTIIN

Koska se luotettava valtamedia ei kykene hoitamaan tehtäväänsä tämänkään asian suhteen, lienee paikallaan kertoa suomalaisille karu tosiasia: Suomen puolustusvoimia ei enää ole. Sitä Suomen armeijaa, jossa palvelin mielelläni, jonka kertausharjoituksiin osallistuin mieluusti ja jonka reserviläisyydestä olin ylpeä, ei enää ole. Jokainen, joka osaa lukea ja ymmärtää lukemansa, tietää tämän. Niin sanottu Nato Isäntämaa -sopimus MOU siirsi Suomen armeijan Naton alaiseksi apurijoukkioksi.

Jokainen voi tarkistaa asian tuosta sopimusasiakirjasta ja jos epäilee onko asia todella niin, että suomalainen sotajoukko (ent. Puolustusvoimat) on liitetty Naton alaisuuteen, voi varmistaa asian niistä Naton asiakirjoista, joihin tuossa rikolliskenraali Jarmo Lindbergin perustuslain, rikoslain, puolueettomuusmääräysten ja virkavelvollisuuslainsäädännön vastaisesti allekirjoittamassa alistusmissopimuksessa viitataan. Ne selvittävät aukottomasti tosiasian: Suomella ei ole enää armeijaa. Suomessa on Natolle alistettu sotajoukko, jota väitetään samaksi armeijaksi, joka se oli vielä joitakin vuosia sitten.

Koska totuus on tämä, kenraaleilla on kauhea kiire irrottaa armeija eduskunnan ja hallituksen päätösvallasta. Puolustusministeriöön pesiytyneet maanpetturivirkamiehet tehtailevat lakialotteita, joilla maanpetturikenraali Lindbergille ja hänen maanpetturikollegoilleen annettaisiin kaikki armeijaa koskeva päätösvalta ohi parlamentaarisen valvonnan ja vallan. Tämä on tärkeää siksi, että Lindberg ja maanpetturivirkamiehet tietävät, ettei suomalainen armeija ole enää eduskunnan ja hallituksen päätösvallassa, vaan se on jo siirretty Naton käskyvaltaan.

Koska Lindberg ja muut maanpetturikenraalit apureineen tietävät, että maasta löytyy tarvittaessa satoja tuhansia sotilaskoulutuksen saaneita vastarintataistelijoita, heillä on kiire saada itselleen oma kaartinsa, jonka uskollisuudesta he voisivat olla mahdollisimman varmoja. Tämä kenraalien ikioma sotajoukko on juuri se 25 000 reserviläistä, joiden Lindberg haluaa olevan vain hänen käskyvaltansa alla, eduskunnan ja hallituksen päätösvallan ulottumattomissa.



Nämä 25 000 korvamerkittyä reserviläistä on eroteltu muista reserviläisistä viimeisen kolmen vuoden aikana teetettyjen mielipidekyselyjen ja tiedustelujen perusteella ja maanpetturikenraalit uskovat, että nämä 25 000 valittua ovat valmiita tappamaan suomalaisia, jotka nousevat vastustamaan miehitysarmeijaa, jolle maanpetturikenraalit ovat antautuneet ehdoitta.

25 000 korvamerkittyä kenraali Lindbergin kaartilaista ovat tarpeen myös siksi, koska maahan tulevat Naton miehitysjoukot eivät todellisuudessa kykenisi taistelemaan suomalaisia vastaan. Tarvitaan maanpetturisotajoukko, joka on valmis murhaamaan omiaan ulkomaalaisten isäntiensä käskyjen mukaisesti, pääesikunnan ja maanpetturikenraalien tapaan.

Näiden maanpetturikenraalien apuna häärivän maanpetturivirkamieskunnan lisäksi poliitikot ovat osallistuneet kaikella tarmollaan tähän hankkeeseen, jolla Suomen armeija tuhottiin. Carl Haglund, kokoomus, presidentti Niinistö, puolustusministeri Niinistö ja monet muut ovat hekin pettäneet maansa ja tuhonneet sen itsenäisyyden lukkona olleen armeija, ulkomaalaisten isäntiensä käskyjen ja ohjeiden mukaisesti. Ja samaan aikaan meille huudetaan yötä päivää, että Venäjä uhkaa Suomea ja lähettää tänne sotilaitaan. Kuinkahan todellisuudessa kävi? Aivan.

Tämä on epämiellyttävä todellisuus Suomen armeijasta vuonna 2016. Se tuhottiin, lakkautettiin, lopetettiin. Sen tilalla on Naton käskyvaltaan alisettu sotajoukko, joka tulee murenemaan lähitulevaisuudessa, aivan kuten kenraali Gustav Häglund sanoi. Hän sanoi vastustavansa Nato-jäsenyyttä, koska se murentaa maanpuolustustahdon. Nato-Eestissä vain 49% asevelvollisista vaivautuu palvelukseen. Juuri näin tulee käymään Suomessakin, mutta maanpetturikenraaleille se on vain hyväksi. He haluavatkin asettua suomalaisia vastaan ulkomaalaisten isäntiensä rinnalle, vannoa uskollisuuttaan ulkomaalaisille ja puolustaa heitä asein suomalaisilta.

Hiljattainhan maanpetturivirkamiehet tekivät lakialoitteen, joka antaisi "puolustusvoimille" oikeuden "suojata ulkomaalaisia vieraitaan myös varuskuntien ulkopuolella aseellisesti." Tämä tarkoittaa selkokielellä: maanpetturikenraalit haluavat oikeuden tappaa suomalaisia, jos nämä käyvät miehitysjoukkojen kimppuun.

Suhtaudun tähän asiaan hieman intohimoisesti, koska itselleni asevelvollisuuden suorittaminen oli tietoinen päätös ja valinta, koska olin pitkään valmis taistelemaan Suomen puolesta milloin vain, jopa uhraamaan henkeni tämän maan puolesta. Enää en ole. Minulla ei ole enää isänmaata. On Euroopan Unionin osavaltio, jossa ulkomaalaiset päättävät talouspolitiikasta, turvallisuuspolitiikasta, ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta ja siitä millaisia taloja saa rakentaa. On sotajoukko, joka on Naton apurisakki, ei Suomen puolustusvoimat.

Se on helvetinmoinen sääli. En olisi koskaan elämäni aikana kyennyt edes kuvittelemaan, että minä elän sen ajan, kun Suomea ei enää ole itsenäisenä valtiona ja maana, mutta näin on. De facto. De jure.

MIKSI VALTAMEDIA HÄVISI TAISTELUNSA

22 päätoimittajan julistama sota "valemediaa" vastaan oli hävitty jo ennen sen alkamista. Se ei ollut, eikä ole. mikään yllätys kenellekään, joka seuraa länsimaista mediaa suomalaisen sijaan. Päätoimittajien sodanjulistuksessa kun vannottiin, että juuri se linja, joka on kaatanut valtamedian uskottavuuden, jatkuu entistä tomerampana.

Bonnierin journalistipalkintogaala paljasti kaikessa alastomuudessaan suomalaisen journalismin murheellisen nykytilan. Vuoden jutusta palkittiin Yleisradion hieman hysteerinen Jessikka Aro ja hänen suuri juttunsa oli ryssien kätyrien jahtaaminen, eli suomalaisten toisinajattelijoiden avoin vainoaminen. Tällaisen avoimen propagandistisen "uutisen" palkitseminen Vuoden juttuna kertoo kaiken kotimaisen journalismin totaalisesta alennustilasta. Ryssäfobiaa lietsova media palkitsee narratiiviinsa sopivan jutun, vaikka se itse on toiminut Nato-trollina ja USA:n ulkoministeriön uskollisena äänitorvena, eli juuri sen hybridisodan yhtenä osapuolena koko ajan.

Aika moni muistaa myös sen, kuinka Jessikka lenteli Klippanin edustalla Helsingissä ryssien ydinsukellusvenettä etsimässä, samoilla vesillä joissa seilaavat Vikingin ja Siljan ristelyalukset. Yllätys oli suuri, kun ryssät eivät ajaneetkaan sukellusvenettään Kolera-altaaseen, eikä Jessikka löytänyt Helsinkiin hyökkäävää ryssien sukellusvenettä. Tosin, Suomen laivastokaan ei ihan kauheasti sellaista etsinyt, varsinkin kun sen suto-kalustoa huolettiin samaan aikaan kaikessa rauhassa. Mutta Jessikka ja YLE tiesivät, että ryssä oli ajelemassa pääkaupungin vesillä sotalaivallaan, ihan siinä pinnan alla, jossakin.

Arosta tuli, ilmeisesti hänen itsensä ymmärtämättä, valtamedian käymän hybridisodan marttyyri. MV-julkaisua rikollisista puuhista julkisesti syytellyn Aron ja hänen esimiestensä olisi pitänyt ymmärtää, ettei vanha huumerikostuomio pysy piilossa nykyisenä media-aikana. MV-julkaisun tekijöitä vanhojen rikostuomioiden perusteella rikollisksi syytelleen toimittajan paljastuminen itsekin huumerikoksista tuomituksi oli melkoinen fiasko juuri uskottavuuden kannalta. Ja nyt samaisen toimittajan palkitseminen yksipuolisesta ja avoimen propagandistisesta juttusarjasta oli kuin torttua tortun päälle.

Aro on kuitenkin vain pienen pieni osanen valtamedian ongelmaa. Suurin ongelma on siinä, että valtamedia paljastui kerta toisensa jälkeen lapsellisen propagandan tekijäksi. Lapsellisen siksi, että sen esiintyöntämä propaganda oli ja on edelleen sellaista, jonka voi ampua alas kuka tahansa, joka lukee länsimaisia julkaisuja ja seuraa länsimaista mediaa. Sieltä löytää helposti journalistisia juttuja, reportaasheja, uutisfilmiä jotka paljastavat suomalaisen valtamedian tökeröimmät valheet, kerta toisensa jälkeen.

Kun valtamedia on itse kakkinut lautaselleen ja ilmoittaa jatkavansa samalla linjalla, on selvää että sen alamäki tulee vain kiihtymään. Lyhyesti sanottuna: hevoset karkasivat jo, tahna pusertui jo tuubista ja housutkin kastuivat. Naton propagandainstrumentiksi alistunut valtamedia ei ymmärrä, ettei kukaan kieliä osaava, koulutettu, kansainvälinen kansalainen enää usko oikeastaan mihinkään "uutisointiin" mitä se tuottaa. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, valtamedia kun suoltaa yksinkertaista ja jopa hieman säälittävää propagandaa, joka tosiaan paljastuu valehteluksi ja vääristelyksi varsin pikaisellakin Netin selaamisella.

Jotta valtamedian asema Suomea ja suomalaisia vastaan käydyssä hybridisodassa tulisi esille, lienee paikallaan ottaa esimerkiksi nämä ryssätrollit. Valtamedian narratiivissa on siis olemassa hullu Venäjän presidentti, joka haluaa tuhota Suomen. Tätä tarkoitusta varten hän on masinoinut valtaisin armeijan niin sanottuja nettitrolleja kirjoittelemaan Nato-vastaisia juttuja, hallitusta kritisoivia juttua, EU:ta kritisoivia juttuja, euroa kritisoivia juttuja, maahanmuuttoa kritisoivia juttuja ja varsinkin valtamediaa kritisoivia juttuja Nettiin.

Kaikki tällaiset kirjoittelijat ovat hullun presidentin asialla, joko siksi että ovat totalitäristikommunisteja eli "Venäjä-mielisiä", tai siksi että Venäjän hullu presidentti maksaa heille. Enemmistö näistä trolleista on suomalaisia, eli niitä jotka kritisoivat Natoa, hallitusta tai EU:ta ja euroa, tai maahanmuuttoa. Valtamedian suuressa kertomuksessa kaikki kritiikki on merkki ryssätrollista ja kaikki kriittisesti asioita tarkastelevat ovat ryssätrolleja.

Samaan aikaan, kun suomalainen valtamedia, YLE etunenässä, laati laittomia listoja ryssien kätyreistä pahimpaan neuvostotyyliin, se vaikeni siitä mistä lännessä uutisoitiin. Ison-Britannian armeija perusti pelkästään Facebookia varten kokonaisen pataljoonan, siis vajaan tuhannen sotilaan joukko-osaston käymään sitä hybridisotaa pelkästään Facebookissa. Tästä suomalainen valtamedia vaikeni täysin. Yhdysvaltain armeijalla oli myös useita sotilasyksiköitä, joiden ainoa tehtävä oli käydä tiedotus- , eli propaganda-, eli juuri sitä hybridisotaa sosiaalisessa mediassa ja Netissä. Suomalainen valtamedia vaikeni tästäkin täysin, samaan aikaan, kun se hyökkäsi suomalaisia toisinajattelijoita vastaan kaikella voimallaan.

Tämä totuus paljastaa valtamedian osallisuuden hybridisodan propagandatorvena ja kertoo myös sen, miksi se hävisi taistelunsa vaihtoehtomediaa, vastamediaa, eli sitä "valemediaa" vastaan. Suomalainen valtamedia ei elä nykyisyydessä. YLE:ssä uskotaan edelleen, että se on maan luotettavin media, johon kaikki uskovat. Niin ei ole ollut pitkään aikaan. Suurissa sanomalehdissä uskotaan, että ne hallitsevat edelleen tiedonvälitystä, vaikka nekin ovat enimmäkseen pudonneet kelkasta juuri typerän ja kömpelön propagandansa vuoksi.

Kun ne ovat jääneet kiinni yhdestä valheesta, yleisö on havahtunut. Kun ne ovat jääneet kiinni toisesta valheestaan, yleisö on alkanut epäillä. Kun ne ovat jääneet kiinni kolmannesta valheestaan, yleisö on menettänyt uskonsa niihin. Tätä eivät nuo 22 päätoimittajaa käsitä, eivätkä itseään kookoshunajalla voitelevat valtamedian toimittajat ymmärrä. Heidän omat tekonsa, heidän tuottamansa lapsellinen propaganda on se, joka on vienyt uskottavuuden. Ei joku yhden tai kahden miehen nettilehti, julkaisu tai muu vastaava sivusto.

Vastamedian suosion nousu johtuu valtamedian omista munauksista. Se johtuu siitä, että tämä villi ja rääviton vastamedia julkaisee uutisia joita se haluaa. Se käyttää myös mitä tahansa lähteitä se haluaa. Valtamedian "valemedian" lippulaivaksi kohottama MV, eli entinen Mitä Vittua, toimii juuri näin. Ja kun valtamedia syyttää sitä valehtelusta ja perättömien valeuutisten levittämisestä, se ei ole huomannut, että MV:n lähteistä lähes puolet ovat juuri valtamediasta peräisin. Eli kun valtamedia sanoo, että tämä "valemedia" julkaisee perättömiä juttuja, se sanoo, että tämän "valemedian" lähteinään käyttämät valtamedian uutiset ovat myös perättömiä. Miten tämä lisää valtamedian uskottavuutta? Ei mitenkään, päinvastoin.

Voi olla, että vastamediaa tuottava henkilö uskoo avaruusolentojen kaapanneen vallan YK:ssa, mutta samainen huurupää voi julkistaa salattua tietoa. Nettilukutaitoiset ja varsinkin nuoremmat osaavat kyllä poimia reptiliaani-juttujen joukosta ne varsinaiset uutiset. Voi olla, että foliopipo uskoo salaisen Illuminaatin hallitsevan koko maailmaa, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että juuri nämä salaliittoteoreetikot paljastivat Yhdysvaltain hallituksen rakennuttaman FEMA-leirien olemassa olon. Asiahan kiistettiin vuosikausia, sikäläinen valtamedia tyrmäsi koko ajatuksen mielikuvituksellisena, kunnes asunnottmia ryhdyttiin passittamaan juuri näille leireille ja presidentti Obama tuli julkisuuteen ja myönsi niiden olemassaolon, tosin "karanteenileireinä".

Yksikään suomalainen supertoimittaja, eivät edes palkitut Aro tai Kankkonen, ole edes kysellyt näiden leirien perään. Suomalainen valtamedia ei ole kertaakaan edes ihmetellyt miksi Yhdysvaltain hallitus on rakentanut kymmeniä leirejä ympäri maata viimevuosien aikana ja mikä on se pandemia tai epidemia, jota varten nämä miljoonia maksaneet fasiliteetit on rakennettu. Tosin, suomalainen valtamediahan julisti päiväkausia ryssien nousseen maihin Ruotsiin kolmisen vuotta sitten suuren sukellusvenejahdin aikana. Tämä tapahtui päiviä sen jälkeen, kun ruotsalaiset päivälehdet olivat kertoneet, että sukellusvene oli itseasiassa hollantilainen ja saaren rannalla nähty "musta-asuinen" mies paikallinen eläkeläiskaltastaja Ove, joka omien sanojensa mukaan "bara fisker här." Tämäkin söi rajusti valtamedian uskottavuutta ja lisäsi sitä kohtaan tunnettua epäluuloa, vastamedian eduksi.

Jotta tämä blogiteksti antaisi lukijoilleen jotakin konkreettista hyötyä, en laita tähän yhtään linkkiä esittämiini väitteisiin. Jokainen lukija voi itse etsiä ne Netin syövereistä ja samalla voi omin silmin havaita sen, miksi suomalainen valtamedia on hävinnyt taistelunsa "valemediaa" vastaan. Jos kuka tahansa tämän tekstin lukenut löytää melko vaivattomasti länsimaisessa mediassa esillä olleet jutut, joiden sisältö on vastakkainen suomalaisen valtamedian esittämien väitteiden tai propagandan kanssa, kysymys kuuluu mikseivät valtamedian palkitut journalistit siihen kykene?

Niinpä, ja juuri siksi valtamedia hävisi taistelunsa jo ennen kuin edes aloitti sen.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

SUOMI KUNTOON HETKESSÄ

Poliitikot puhuvat paskaa, joko tietämättään tai tietääkseen, eikä sen ymmärtämiseen tarvita kuin normaalia järkeä. Olen nyt yli 20v kuunnellut, kuinka kokoomus hallituksissa purkaa säätelyä, ja tulos on se, että tässä maassa ihmisten käyttäytymistä sääteleviä lakeja ja säädöksiä on jo huomattavasti enemmän kuin Neuvostoliitossa aikoinaan, tai Venäjällä nyt. Kepulaiset ja demarit ovat vuorollaan sitten kaataneet kansan niskaan tätä kuristusta lisää. Byrokraatithan elävät näistä kansaa kuristavista pykälistä, joten heillä on juhlavuodet menossa.

Pääsyylliset hometalobuumiin ja rakennusten energiankulutuksen lisääntymiseen ovat tietenkin vihreät, jotka ihan oikeasti uskovat, että koneellinen ilmastointi 24/7 on energiatehokkaampaa kuin ikkunan avaaminen viideksi minuutiksi ja leivinuunissa halkopesällisen polttaminen. Vihreiden jättinerojen mielestä kun sähkö tulee pistorasiasta näissä tapauksissa, mutta jos koneellista ilmastointia ei ilmalukkotalossa ole, energia tulee savuttavasta tehtaasta. Näin olen kuullut aikuisten vihreiden perustelevan sitä, miksi uudet talot pitäisi rakentaa sukellusveneiksi.

Jos Suomi haluttaisiin oikeasti kuntoon, siis toimimaan edes jollakin tavalla, tämä sääntöryteikkö pitäisi polttaa. Se pitäisi hävittää juurineen. Kaikki puhe ihmisten turvaamisesta on pelkkää paskaa. Jos joku ei ilman tuhansien eurojen hintaista kurssia ymmärrä, että talon katolta voi pudota, tai että käteen ei kannata sahata, ei tällaista henkilöä pitäisi päästää ulos kotioveltakaan. Siinä kun voi heti liukastua rappuralliin. Jossain on toki byrokraatti tai poliitikko, jonka mielestä tuokin hoituu uudella lailla ja pakollisella rappurallikurssilla ja määräyksillä.

Aivan ensimmäiseksi kaikki rakennussäätely pitäisi purkaa välittömästi. Jos joku ostaa tontin ja haluaa rakentaa siihen kartongista maailman korkeimman tornin, siitä vaan. Jos joku haluaa rakentaa maanalaisen hobittitalon, siitä vaan. Jos joku haluaa maalata talonsa kirkkaan violetiksi, olkoot hyvä. Jos joku haluaa itse rakentaa talonsa vaikkei pysty edes Airfixin koottavaa kasaamaan, tehkööt niin. Jos joku haluaa tehdä seinänsä kananluista, vassokuu.

Rakennusmääräyksiä perustellaan EU:n energiansäästömääräyksillä, jotka taikavoimien tavoin estävät ilmastonmuutoksen. Ei nyt puututa siihen sen enempää, viittaan vain tietovuotaja Eric Snowdenin hiljattaiseen lausuntoon (http://headlinesng.blogspot.com/2016/03/edward-snowden-starts-new-controversy.html), mutta totuus on ettei oikeastaan missään EU-maassa välitetä hevonvittua näistä määräyksistä, paitsi Suomessa. Lyön pääni vetoa, ettei Italiassa kukaan asenna taloonsa ilmastointiputkea samaa metrimäärää kuin lattianeliöitä löytyy. Tiedän Suomesta ainakin yhden tapauksen, jossa rakennustarkastaja vaati 30 neliön lisätilaan 30 metriä ilmastointiputkea. Kenen etu tuollainen saatananmoinen typeryys on? Saiko tarkastaja orgasmin putkia hivellessään? Ehkä, mutta aivan helvetin idioottimaista se oli.

Kaikkea uusien määräysten vaatimaa romua myyville nämä säätelybileet ovat ilouutinen. Isot rakennusfirmat voivat perustella ylihintojaan näillä, vaikka Rakennusteollisuus ry:n puheenjohtaja sanoi jo 10v sitten että uusien talojen "elinkaari" on 35 vuotta. Eli samaan aikaan kun taloista tehdään sairaampia, kalliimpia ja koneellisella ilmastoinnilla myös enemmän energiaa kuluttavia, niitä ei edes tehdä kestämään kuin asuntolainan ajan. Ja tämähän se onkin saatanan viisasta hommaa tavallisen kansalaisen näkökulmasta.

Toinen keskeinen säännöillä ja säätelyllä kuristettu kuvio on työllisyys. Ongelma ei ole, toisin kuin kotimaassa vähemmistön työllistävä vientiteollisuus väittää muiden Etelärannan paskanpuhujien kuorossa, palkkataso. Palkoissa ongelma ovat sivukulut, joista useimmat tulivat voimaan väliaikaisesti 90-luvun laman aikana. Silloin tämän onnen arkkitehteina häärivät kepuli Esko Aho, kokkare Iiro Viinanen, demari Lipponen, sekä kokoomusjumala Sauli Niinistö. Tuli tätä ja tuota maksua verojen ja eläkemaksujen päälle. Osan maksoi työntekijä ja osan työnantaja. Vuosien varrella päälle on tullut sitä ja tätä maksua ja kulunkia, aina sen mukaan mitä joku kepulainen, kokkare tai demari on keksinyt.

Palkat, jopa siellä vientisektorilla, ovat tässä maassa EU:n keskitasoa ja sekin vain tilastollisesti. Suurin osa suomalaista tienaa alle 2500/kk ja lähes puolet alle 2000e/kk brutto. Meikäläinen alle 1000e/kk. Ei siis palkka, vaan palkkaan lätkityt sivukulut ovat se ongelma. Eläkemaksun ymmärrän, ok, mutta mitä muita siellä on ja miksi? Tosin on yksi ala, jossa ongelma ovat ylisuuret palkat ja se on kansanedustuslaitos. Kansanedustajan palkka on yli 6000e/kk. Jos asut yli 30km päässä eduskuntatalosta, siis olet kirjoilla siellä, saat tuohon päälle ulkopaikkakuntalaislisää noin tonnin. Lisäksi saat kakkosasuntoa varten 800 euroa kuussa. Eli kuukausiliksasi onkin 7800 euro kuussa. Pim.

Ihan ensimmäinen mitä tässä maassa pitäisi tehdä on sitoa kansanedustajien ja ministerien palkat tilastolliseen keskiansiotasoon. Edellisvuoden keskipalkka olisi kansanedustajien liksa seuraavana vuonna. Ja kaikki ilmaiset taksikyydit, junakyydit, lentokyydit, ateriat ja muut pois ja terveydenhoito lähimpään terveyskeskukseen. Näkisitte aika saatanan nopeasti totaalimuutoksen politiikassa. Mutta kuka uskoo, että Arkadianmäen loiseläjät tekevät mitään tuollaista? Aivan.

Sanoinko loiseläjät? Kyllä. Sitähän he ovat. Sen jälkeen kun armeijamme alistettiin Naton komentoon, finanssi- eli talouspolitiikkamme Brysselille, lainsäädäntövalta Brysselille ja Strasbourgille, eduskunnalla ei ole ollut mitään virkaa. Sen voisi lakkauttaa huomenna, eikä tässä maassa tapahtuisi mitään sellaista mitä täällä ei jo tapahdu. Virkamieskoneisto toteuttaisi EU:n määräykset ilman tuota äärimmäisen kallista teatteria ja kansakin tajuaisi vihdoinkin millaisessa maassa he asuvat ja elävät nykyisin.

Ja lisää työllistymisestä: kaikki pätevyysvaatimukset ja tulityöluvat ja kyykkimiskurssitodistukset ja muut helvettiin. Jos joku haluaa palkata bussipysäkillä seisovan joonaksen, siitä vain. Noin vain. Jos joku työnantaja on niin aivoton, että palkkaa sokean bussikuskiksi, vastaa siitä sitten rikoslain mukaisesti käräjillä. Jos joku työntekijä ei taas ymmärrä, ettei lattialle voi kaataa bensaa litratolkulla kun nurkassa hitsataan, niin sellaisen työntekijän paikka on lukitussa huoneessa, jossa ei ole nurkkia.

Työvoimatoimistot pitäisi muuttaa takaisin työnvälitystoimistoiksi. TE-keskuspelleily pois. Jos olisi työtön, kävelisi työkkäriin, jossa virkailija katsoisi koneeltaan vapaat työpaikat ja printtaisi listan kymmenestä ja sanoisi: ole hyvä, hae noita paikkoja. Siinä kaikki. Sitten työtön menisi hakemaan töitä ja ehkä saisi paikan, kun se olisi kiinni työnantajasta eikä jostakin vitun lentävän maton ohjaus -kurssin suorittamisesta. Jos kyseinen työtön olisi se pummi, joka ei edes halua töitä, niin sille perustoimeentulo. On se sitten 800 tai mitä tahansa kuussa.

Ja ne jotka siellä nuorkokoomuslaisissa mutisevat että miksi noin, niin siksi että kun se pummi saa tuon rahan, se menee sinne nuorkokoomuslaisen K-kauppaan ostamaan lenkkimakkaran ja kaljaa, ja menee nuorkokoomuslaisen baariin juomaan olusia ja ostamaan tupakkaa, ja menee nuorkokoomuslaisen taksiin, nakkikioskille ja minne nyt meneekin, sitä rahaa tuhlaamaan, eli kuluttamaan, eli tunkee rahaa kiertoon. Kumpi on kannattavampaa: että tämä pummi hyppää veronmaksajien kustantamalta kurssilta toiselle opettelemassa taitoja joilla ei työllisty, vai se että se on aktiivinen kuluttaja välittömästi?

Itse kannatan rahan mahdollisimman nopeaa rahan kiertoon laittamista, eli kuluttamista. Voin toki olla väärässä. Ehkä on fiksumpaa kouluttaa työttömästä sadoilla tuhansilla euroilla origami-taitaja tai kukkopillin savenvalaja, kuin se että hän pistää rahaa kulutukseen?

Kaikki ulkolaisen työvoiman käyttöä helpottava säännöstö pitää saada koskemaan myös suomalaisia. Miksi ukrainalainen juoppo voi ajella ruostuneella rekallaan kesärenkailla Kilpisjärven tiellä ilman että kukaan puuttuu asiaan, kun suomalaisilta vaaditaan kaiken perkeleen lisäkurssia ja uusintajumppaa ja ties mitä paskaa? Koska suomalaiset poliitikot ja byrokraatit ovat perseenreikiä ja ajattelevat ulkomaalaisten etua ensin. Samat säännöt kaikille, tai säännöt helvettiin. Matti Vanhasen superneronleimauksiin kuulunut "Ulkomaalaisyritysten suosituimmuusasema" vittuun välittömästi! Kaikki firmat, olivat ne sitten nigerialaisia tai näätämöläisiä, samalle viivalle.

Yritysverotus pitää sekin virtaviivaistaa. Yksi yritysvero kaikille ja jokainen firma myös maksamaan sen. 15% flat jokaiselle ja siinä on sitten kaikki. Ei mitään yllättäviä "lisäkustannuksia" tai "määräysmaksuja" tai muitakaan paskoja. Ja jokainen firma myös maksaisi tuon. Myös se perkeleen Stora Enso, joka maksoi nolla senttiä taannoin yli 4 miljardin liikevaihdosta. Tai ne muut yhdeksän suurinta pörssiyhtiötä, joiden kaikkien veroprosentti jäi alle 5%. Ei ole oikein, että samaan aikaan kun Nokian veroprosentti voi olla 0,01% (vuonna 2011), Kalevin kioskilla se on 60-70%. Kaikki samalle viivalle ja heti. Ja veroja maksettaisiin siitä mitä firma tienaa, eikä siitä mitä verottaja kuvittelee sen tienaavan tulevaisuudessa.

Ja firman perustaminen takaisin 70-luvun lopun systeemiin. Eräs tuttuni kertoi kuinka oli perustanut yhtiön vuonna 1979. Oli marssinut virastoon, täyttänyt paperin josta virkailija otti kolme kopiota, ja maksanut leimaveron 29 markkaa. Bäng. Siinä oli firma. Noin pitäisi olla nykyisinkin. 

Lyhyesti sanottuna, jos tätä maata haluttaisiin oikeasti panna kuntoon, näillä alotettaisiin. Ihmiset saisivat tehdä töitä, perustaa firmoja ja huseerata vapaasti. Syntyisi työpaikkoja toiseen malliin, raha liikkuisi ja olisi helvetin paljon hauskempaa. Mutta se kai on juuri se koko homman pointti: eihän tällä kansalla saa olla hauskaa.

Byrokraatti ei vihaa mitään muuta kuin sitä, että ihmiset tekevät mitä haluavat. Poliitikon pahin painajainen on kansalainen, joka vitut välittää poliitikosta. Byrokraatit ja poliitikot vihaavat ja inhoavat ihmisiä, jotka tulevat toimeen ilman heitä, jotka eivät tarvitse heitä, ja jos kansalaisia ei koko ajan kuristettaisi, ihmiset voisivat jopa tajuta tämän: minä en tarvitse noita. Miksi siis maksan heille helvetinmoista palkkaa??