tiistai 30. elokuuta 2016

AVOIN KIRJE ANTTI RINTEELLE

Hyvä sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Rinne.

Olette antaneet hiljattain haastattelun Lännenmedialle, jossa puhutte painokkaasti sotilasyhteistyösopimuksen puolesta Yhdysvaltojen kanssa. Lainaan tässä sanomalehti Kalevan aiheesta tekemää artikkelia ja käsittelen lausumianne kohta kohdalta.

"Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo Lännen Median haastattelussa, että suurin oppositiopuolue kannattaa Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen solmimista. – Keskeistä on varmistaa USA-sopimuksella, että puolustusvoimien suorituskyky on turvattu kaluston osalta kaikissa olosuhteissa. Tämä tarkoittaa amerikkalaisen kaluston huoltoa ja hankintoja Amerikasta. Kun asiakirjalla varmistetaan tämä, pidän sitä hyödyllisenä Suomelle, Rinne sanoo.
Rinne huomauttaa, että Yhdysvallat on Suomen puolustusvoimien kriisiajan huoltovarmuuden takaamisessa tärkeä kumppani."

Tuon lukiessani en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Joko olette ulko- ja turvallisuuspoliittisesti täysin lapsen tasolla, tai sitten olette täysin kadottaneet todellisuuden tajunne. Kokonaisen valtameren takana sijaitseva valtio, olkoonkin suurvalta, ei kykene koskaan huoltamaan Suomea tarvittavassa määrin sellaisessa kriisissä, jossa apu olisi todella tarpeen. Jos oikeasti kuvittelette niin, ette ilmeisesti ole seuranneet mitään uutiskanavia vuoden 2001 jälkeen tai sitä ennenkään.

Yhdysvallat ei ole koskaan missään sitten Korean sodan kyennyt huoltamaan liittolaisiaan missään sodassa. Näin ei käynyt Vietnamissa, eikä Irakissa eikä Afganistanissa, eikä Syyriassa, Ukrainasta puhumattakaan. Jo tämän tosiasian pitäisi kertoa teille, että jos ja kun Suomi joutuu tositilanteeseen, mitään apuja ei ole mistään tulossa.

"– Erityisesti, jos ajattelee meidän puolustusvälineitämme ja niiden huoltoa ja ylläpitoa, on suhde Yhdysvaltoihin keskeinen. Sitä ei saa vähätellä eikä ylikorostaa, mutta Yhdysvallat on Suomelle tärkeä yhteistyökumppani, Rinne arvioi."

Yhdysvallat voi olla Suomelle tärkeä yhteistyökumppani, mutta kuvitelmanne siitä, että puolustusvälineistömme huoltaisi ja ylläpitäisi Yhdysvallat on jokseenkin samaa luokkaa kuin tarina yksisarvisista ja keijukaisista. Millaisesta kriisistä tai tilanteesta te kuvittelette olevan kyse, jos Venäjä hyökkää Suomeen? Kyse on silloin maailmansodasta, joka on ydinsota. Mitään  Yhdysvaltoja ei muutama tunti sen sodan alkamisen jälkeen ole enää edes olemassa. Sillä mitä ydinhyökkäyksestä jää jäljelle on hieman muita huolenaiheita kuin Suomen armeijan kaluston huolto ja ylläpitö.

"– Ulkoasiainvaliokunta ei ole vielä käsitellyt asiakirjaa, joten en ole nähnyt, mitä sopimus pitää sisällään. Se täytyy tarkkaan lukea, mutta en näe pahana asiana sitä, että erityisesti puolustusvoimien suorituskyvyn, huoltovarmuuden ja kalustoyhteistyön kannalta USA-yhteistyötä vahvistetaan kahdenvälisellä asiakirjalla, Sdp:n puheenjohtaja sanoo."

Hoette tuota potaskaa papukaijan tavoin, vaikka teidän pitäisi käsittää, ettemme me voi koskaan laskea puolustustamme yhdenkään ulkopuolisen tahon varaan, puhumattakaan siitä, että olettaisimme suurvallan pitävän kiinni sopimuksista pienen syrjäisen maan kanssa. Voitte tiedustella amerikkalaisten sopimusten pitävyyttä etelä-Vietnamin armeijan upseereilta, Afganistanin hallitukselta tai Irakin hallitukselta. 

"Oppositiojohtaja Rinteen mielestä länsiyhteistyö palvelee Suomen omaa uskottavaa puolustusta. – EU-yhteistyö on Ranskan avunantolausekkeen käytön seurauksena saanut konkretiaa, ja on osoittautunut, että EU on Suomelle ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta tärkeä yhteisö. EU:n tärkeyttä ei vähennä, että Britannia on eroamassa EU:sta. Brexitistä tulee lommo, mutta kolhu ei Suomen näkökulmasta poista EU:n turvallisuuspoliittista ulottuvuutta, Rinne painottaa."

Mitä turvatakuita EU kykenee antamaan? Ei yhtään mitään. Se on täysin kykenemätön ja aseeton Turkin edessä. Se ei ole kyennyt lopettamaan kansainvälisten rikollisjärjestöjen pyörittämään laittoman maahantulon organisointia kertaakaan, ei edes rauhan aikana, ja Ukrainassa EU onnistui vain sytyttämään sisällissodan täydellistä osaamattomuuttaan. Ranskan, Italian, Britannian tai Slovakian turvallisuusintressit ovat täysin ristiriitaisia keskenään, ja sitä ne ovat myös meidän turvallisuuspolitiikkamme suhteen. EU ei koskaan kykene antamaan mitään turvatakuita kenellekään. Jos kuvittelette niin, olette joko hyväuskoinen hölmö, tai äärettömän lapsellinen.

"Rinteen mukaan Sdp suhtautuu Suomen Nato-rauhankumppanuuteen käytännönläheisesti.
– Nato-suhde on erityisen tärkeä puolustusvoimillemme oman puolustuskykymme kehittämisen ja ylläpitämisen näkökulmasta. Toisaalta se mahdollistaa Suomen osallistumisen laajemmin kriisinhallintaan, kuin mitä olisi mahdollista ilman rauhankumppanuutta Naton kanssa. Suomi on Ruotsin tavoin arvostettu rauhankumppani, minkä Naton huippukokous kesällä osoitti, Rinne toteaa."

Nato-"yhteistyö" on niellyt satoja miljoonia euroja puolustusvoimien perustoiminnoista, kuten kertausharjoituksista. Mitä helvettiä Suomi teki 10 vuoden ajan Afganistanissa? Tuo Nato-operaatio nieli 450 000 000 euroa. Miten se muka hyödytti maamme puolustamista? Ei mitenkään. Ainoa tarkoitus oli mielistellä Yhdysvaltoja ja olla sen pelokas pikkunarttu syistä joita en käsitä. Ehkä se on SDP:nkin mielestä ainoa oikea Suomen rooli. Ehkä SDP todella haluaa Suomen konttaavan aina jonkun ulkolaisen sotilasmahdin edessä kahlitun neekeriorjan tavoin. Hyvin mahdollista.

"Sdp haluaa Rinteen mukaan syventää Ruotsin kanssa rauhan oloissa tehtävää puolustusyhteistyötä.
– Ehkä tärkein yhteistyökumppani yksittäisistä valtioista on Ruotsi. Meillä on paljon puolustusvoimiemme valmiutta ylläpitävää yhteistyötä Ruotsin kanssa, mutta myös konkreettisia mahdollisuuksia auttaa toinen toistamme rauhan aikana."

Puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa suomalaisilla onkin historiallisista syistä paljon kokemusta. Vuosien 1600-1720 välisenä aikana noin 120 000 suomalaista miestä kuoli Ruotsia puolustaessaan ja se oli melkoinen määrä kun muistaa, että suomalaisia oli tuohon aikaan noin 350 000. Vastaava määrä viime sodissa olisi ollut yli miljoona kaatunutta. Ehkä SDP haluaa teidän johdollanne palata noihin ihaniin aikoihin, jolloin suomalaiset saivat kuolla Ruotsin puolesta missä ja milloin tahansa.

"– Ja Yhdysvallat on sitten toinen tärkeä yhteistyökumppani kahdenkeskisessä yhteistyössä, Rinne lisää."

Ilmeisesti te elätte samanlaisessa haavemaailmassa kuin kokoomuslaisetkin. Siellähän ollaan täysin sokeita todellisuudelle ja uskotaan ihastuneen pikkutytön tavoin idolin ihanuuteen. Asiaa voi käydä kysymässä Syyriassa ainoana taisteluorganisaationa ääri-islamisteja oikeasti rökittäneiltä kurdeilta, jotka hekin uskoivat olevansa Yhdysvaltojen liittolaisia. Kahdenkeskisessä yhteistyössä kurdien ja USA:n välillä onkin päästy aivan uudelle tasolle: Yhdysvallat tukee Turkkia, joka pommittaa juuri niitä kurdeja, joita Yhdysvallat sanoi suojelevansa ja tukevansa vielä muutama kuukausi sitten. Miten tuo meni noin niin ku omasta mielestä, Antti Rinne?

"Rinne korostaa, että kahdenvälisten yhteistyösopimusten on vahvistettava Suomen puolustusvoimien suorituskykyä.
– Tasavallan presidentti sanoi mielestäni hyvin Suurlähettiläspäivillä, että oma uskottava puolustus ei ole pelkästään kynnys astua Suomen rajan ylitse, vaan siinä on kyse myös siitä, että jos tilanne kriisiytyisi, me olisimme myös haluttu kumppani eri toimijoille oman uskottavan puolustuksemme ansiosta, Rinne toteaa."

Toisin kuin epämääräisissä kuvitelmissanne varmaan uskottelette, uskottava puolustus hankittaisiin halvemmalla ja paremmin jos ja kun hoitaisimme asian ihan itse, kenenkään takapuolta nuoleskelematta ja ketään nöyristelemättä. Esimerkiksi meille jo tyrkytetyn amerikkalaisen ihmehävittäjän upeutta on hoettu jo hyvissä ajoin myös mediassa, mutta siitä riittää yksi tieto: se on jatkuvassa yhteydessä Internettiin. Kuvitteleeko joku, että se tekee tuosta koneesta paremman ja turvallisemman, tai ettei sitä kyetä hakkeroimaan?? Miten se esimerkiksi tekisi puolustuksestamme uskottavamman??

"Suomen demarijohtaja Rinne kehottaa suomalaisia muistamaan, että Ruotsin suhde Yhdysvaltoihin oli kylmän sodan vuosikymmeninä paljon tiiviimpi kuin Neuvostoliiton painostuksen alaisena eläneen Suomen suhde läntiseen supervaltaan.
– Täytyy muistaa Ruotsin historiallinen perinne: maan suhteet Yhdysvaltoihin ovat olleet vuosikymmenien mittaan huomattavasti läheisemmät kuin muilla Pohjoismailla. Ruotsalaisen keskustelun sävyä on katsottava myös historiallista taustaa vasten. Oikopäätä ei voi vetää johtopäätöstä, että Suomen ja Ruotsin pitää olla samalla viivalla tai tasolla, vaan kyllä Suomi ja Ruotsi arvioivat omista lähtökohdistaan sopimuksia, joita kumpikin maa tekee, Rinne toteaa."

Ruotsi toimii kuten se toimii, eikä meidän pidä koskaan apinoida sen tekemisiä. Historiattomuus on tietenkin siunauksellista, jos kuvittelee Ruotsin olevan jokin sotilaallinen ja turvallisuuspoliittinen mittari tai esimerkki. Historiattoman ei tarvitse muistaa sitä, että toisin kuin Suomi, Ruotsi tunnusti Baltian maiden liittämisen Neuvostoliittoon De Jure, Laillisesti, kun Suomi totesi asia De Facto. Ruotsi myös anasti sinne turvaan siirretyt Eestin valtionvarat toisen maailmansodan aikana. Sekö on nyt se luotettava ja esimerkillinen kumppani?

"– Jos on epäilyksiä Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen vaikutuksista Yhdysvaltain suhteeseen Eurooppaan, EU:hun ja sen yksittäiseen jäsenmaahan Suomeen, niin silloin painavin asia on kalustoyhteistyö ja siihen kokonaisuuteen liittyvän toiminnan varmistaminen, Antti Rinne toteaa Lännen Medialle."

Yhdysvallat ei kykene mitään kalustoyhteistyötä varmistamaan niissä oloissa, joissa se olisi tarpeen. En tiedä ovatko lausuntonne Yhdysvaltain ulkoministeriölle suunnattua takapuolennuolentaa vaiko vain yleistä hölmöyttä, mutta ainakin ne paljastavat täydellisen tietämättömyyden tai harhaajohdetun tietämättömän reppanan fantasian.

Jos Venäjä kävisi aseellisesti Suomen kimppuun, yksikään ulkovalta ei ehtisi tehdä mitään. Olisimme täysin yksin ja oman puolustuskykymme varassa. Tätä perustehtävää määrärahoja nielevät Nato-masturbaatiofantasiat ja operaatiot rapauttavat parasta aikaa. Kaikki suomalaisten maapetturiupseerien Nato-reissut ovat nekin omiaan tärvelemään maanpuolustusta rajulla tavalla. Ne rapauttavat upseerien isänmaallisuutta kuten on jo nähty ja tekevät heistä ulkoisen suurvallan pelleavustajia hyvin nopeasti.

Tiedustelutiedot joita Suomi luovuttaa Natolle tai Yhdysvalloille ovat noin parissa viikossa Moskovassa. Natosta hieman nopeammin. Tämäkö on suomalaisten etu? Hyväksi maanpuolustuksellemme? Ei suinkaan. Se voi olla USAn etu. Ei meidän.

Jos taas kuvittelette, että sodan sytyttyä on olemassa jokin merkillinen USA joka rientää pelastamaan pelokkaan demaripoliitikon ilkeän iivanan kynsistä, olette todellakin typerämpi kuin uskoinkaan. Venäjä on johdonmukaisesti ilmoittanut, että mikäli sota sen ja Naton välille syttyy, se on ydinsota. Piste. Tämä ei ole mielipide, ei näkemys, vaan Venäjän sotilaallinen doktriini. Mitään rambojen seikkailuita ei siis nähdä, eivätkä täällä nyt liehuvat ulkolaiset sotilaat tule tänne jelppimään yhtään ketään.

Venäjän puolustusministeriön entisen kakkosmiehen mukaan Nato-Suomessa olisi 10-12 ydiniskun kohdetta. Osannette varmaankin laskea yli kymmeneen. Mielessänne voitte kuvitella paljonko tästä maasta olisi sen jälkeen jäljellä. Ymmärtänette, ettei tuo ole meidän etumme. Juuri siitä syystä meidän ei pitäisi ehdoin tahdoin asettua jälleen kerran ulkolaisten sotilasmahtien pelikentäksi vain siksi, että teidän kaltaisianne tietämättömiä pelottaa tai jänskättää.

Meidän tulisi koota kaikki varat ja resurssit Suomen puolustuksen vahvistamiseen, reservimme vahvistamiseen, sensijaan että maanpetoksellisia sopimuksia tekevät kenraalit vievät rahaa ulkolaisen sotilasmahdin mielistelykampanjoihin ja takapuolennuolentaan.

En tiedä miksi olette samoilla linjoilla kuin nuo maanpetoshenkiset upseerit. Suosittelen teille kuitenkin historian oppituntia tai oikeastaan kokonaista kurssia. Kun hankitte ihan oikeaa tietoa Ulkopoliittisen instituutin tai muiden vastaavien roskapajojen propagandan sijaan, ymmärtänette ehkä kuinka lapsellisia ja typeriä tällaiset lausuntonne ovat. Toivon ainakin niin, ei teidän, vaan Suomen ja suomalaisten vuoksi.

Kokonaan toinen, mutta yhtä vakava pointti on se, että olette nyt ilmoittaneet kannattavanne Suomen lakien vastaista sopimusta. Se on erittäin mielenkiintoinen linjaus, legitimiteettimielessä. Teidän ja muiden epäisänmaallisten mielestä lakimme eivät tietenkään koskaan ole merkinneet hevonkikkareen vertaa, mutta jos muissa kysymyksissä kyse onkin suomalaisten varojen viemisestä, tässä kyse on meidän hengestämme ja elämästämme.

Mutta eiväthän ne merkitse teille sen enempää kuin muillekaan poliitikoille. Ne ovat arvottomia kun pelaatte omia pelejänne meidän hengellämme.

perjantai 26. elokuuta 2016

1% OUTLAW BIKER - MISTÄ KAIKKI ALKOI JA MITÄ SE TARKOITTI

Ne kerhot ja motoristit, jotka noudattivat omia sääntöjään, jotka eivät liittyneet uuteen kattojärjestöön (American Motorcycle Association AMA), tai joita AMA ei itse syystä tai toisesta hyväksynyt, saivat niskoilleen kutsumanimen Outlaw, lainsuojaton. Termi ei kuitenkaan tarkoittanut rikollista tai valtion lakeja rikkovaa kerhoa, vaan yksinkertaisesti kerhoa, joka ei noudattanut AMA:n sääntöjä, jotka englanniksi olivat by-laws.

Termi Outlaw, lainsuojaton, oli ollut jo jonkin aikaa käytössä myös muissa amerikkalaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Se oli käytössä myös ammattiyhdistysliikkeessä ja urheilutoiminnassa. Ammattiyhdistys, joka ei kuulunut kansallisiin liittoihin tai kansallisten liittojen jäsenliittoihin, oli niiden silmissä outlaw-yhdistys. Urheilutapahtuma, seura tai urheilija, joka ei kuulunut kansallisiin lajiliittoihin tai yhdistyksiin, oli outlaw. Elokuvateatterit, jotka eivät kuuluneet alan järjestöön, olivat outlaw. Ravintolayhdistyksiin kuulumattomat ravintolat olivat nekin outlaw. 

Termi siis tarkoitti mitä tahansa sellaista kerhoa, järjestöä, ryhmää tai yhdistystä, joka ei noudattanut alansa kansallisen liiton, järjestön tai yhdistyksen sääntöjä, ja toimi siitä riippumatta. Vaikka termillä olikin ollut selkeä merkitys vielä edellisellä vuosisadalla, uudella vuosituhannella se levisi puheenparreksi kaikkialle ja samalla sen merkitys muuttui. Se ei tarkoittanut välttämättä mitään rikollista, vaan sääntörikkureita, ulkopuolisia, niitä jotka eivät suostuneet osaksi järjestelmää. 
 
Näin tapahtui myös moottoripyöräilyn parissa. Ne, jotka eivät kuuluneet kansalliseen organisaatioon ja noudattaneet sen lakeja, englanniksi by-laws eli sääntöjä, olivat Outlaw, ulkopuolisia, "lainsuojattomia". Ne jäivät vaille AMA:n tukea ja suojaa. Kaikki moottoripyörillä ajavat eivät suinkaan sellaista kaipailleetkaan, vaan halusivat nimenomaan toteuttaa myyttistä vapaan miehen elämäntapaa ja olla riippumattomia mistään suuremmasta viitekehyksestä.

Melko varmaa on, että ensimmäiset AMA:n ulkopuolelle jääneet kerhot olivat nimenomaan niiden miesten kerhoja, jotka olivat sotineet satulassa Euroopan sotanäyttämöillä. He eivät nähneet mitään järkeä siinä, että vapauduttuaan armeijan kurista ja järjestyksestä, ja löydettyään moottoripyörän satulasta kaipaamansa vapauden, he liittyisivät taas suureen organisaatioon, joka määräilisi heidän ajeluistaan ja menemisistään. He halusivat ajella sinne minne halusivat ja siten kuin halusivat. 

 
He eivät halunneet, että heidän kerhonsa noudatti kuka ties kenen laatimia sääntöjä, tai että jollakin täysin ventovieraalla olisi määräysvalta heidän toimintaansa vain siksi, että heppu sattui olemaan AMA:n virkailija. Näitä kerhoja ja motoristeja ei ollut montaa, ja siksi ilmiö jäi marginaaliin ja suuren yleisön huomion ulkopuolelle. Yhdysvaltain syrjäseuduilla ja kaupunkien laitamilla ajeli kuitenkin merkittävä joukko ulkopuolisia kuskeja heti alusta saakka.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain armeijassa oli jo tuntuva määrä moottoripyörillä liikkuvia sotilaita. Ensimmäinen maailmansota oli jo osoittanut, että ajopeli sopi hyvin joihinkin tehtäviin ja sotilasmotoristeiksi oli koulutettu tuhansia miehiä. Heitä löytyi lähes kaikista aselajeista ja useimmat toimivat joko lähetteinä tai moottoroitujen osastojen tiedustelijoina. Kummassakin hommassa vaadittiin itseriittoista mieltä ja lähes rajatonta luottamusta omiin kykyihin, sillä varsinkin keskellä taistelutoimintaa moottoripyörällä ajelu ei ollut mitään vaaratonta pelleilyä.

Kun sota päättyi, nuo miehet palasivat takaisin kotiin ja suurin osa meni takaisin töihin ja asettui aloilleen. Kaikkien kohdalla tämä reitti ei toiminut. Toisen maailmansodan päätyttyä osa veteraaneista oli peruuttamattomasti muuttunut ja mieletään järkkyneittenkin määrä mitattiin tuhansissa. Sitäkin useampi oli saanut tarpeekseen käskyistä ja määräilemisestä. Osa varsinkin nuoremmista veteraaneista ei enää kyennyt, tai halunnut sopeutua yhteiskunnan ahtaisiin lokeroihin. He olivat pistäneet henkensä peliin, nähneet kuolemaa ja tuhoa, ja selvinneet hengissä kaikesta. 

Moni heistä halusi vihdoinkin vaihtaa vapaalle ja rellestää sielunsa kyllyydestä, ja osa ei vain päässyt yli sodassa kokemastaan. Nykytermein sanottuna, osa kärsi vuoren varmasti posttraumaattisesta stressioireyhtymästä. Jotkut jo ennen sotia kerhoissa ajelleet miehet eivät enää nähneet siisteissä perhekerhoissa mitään mielekästä ja janosivat vauhtia ja jännitystä elämäänsä. Toiset olivat saaneet tarpeekseen kaikesta muodollisesta kunniallisuudesta, jonka sodan raakuus oli paljastanut valheelliseksi.


Nämä miehet muodostivat ensimmäiset varsinaiset nykyaikaiset outlaw-kerhot. Kalifornia muodostui tämän uudenlaisen motoristikulttuurin tyyssijaksi moottoripyöräilyä suosivan ilmastonsa vuoksi, mutta samanlaista kehitystä alkoi pian tapahtua myös suurissa keskilännen ja idän kaupungeissakin. Boozefighters MC, Pissed of Bastards of Bloomington, Market Street Commandos MC olivat ensimmäisten joukossa. Muita kalifornialaisia moottoripyöräkerhoja olivat Rams, Sharks MC, Yellow Jackets, Checkers sekä North Hollywood Crotch Cannibals, jonka nimestä voi jo päätellä, ettei se ainakaan pyrkinyt olemaan AMA:n ohjeiden mukainen siisti koko perheen kerho. Alkuperäisten outlaw-kerhojen joukossa oli myös Gallopin Goose MC, jonka nimi tuli keskisormitervehdyksen slanginimestä.


Nämä uudenlaiset kerhot eivät piitanneet lainkaan AMA:sta ja sen säännöistä, sen määräyksistä ja uhkauksista. Uuden polven motoristit menivät AMA:n tapahtumiin jos ja kun halusivat, ajelivat luvitta kisoissa, olivat juovuksissa ja tekivät temppujaan ratojen ulkopuolella. Kurin ja järjestyksen miehelle E.C. Smithille tämä kaikki oli suuri kauhistus.

Samaan aikaan E.C. Smith oli ristiretkellä ulkolaisia moottoripyöriä vastaan. Indian ja Harley-Davidson olivat ahtaalla ulkolaisten, lähinnä brittiläisten moottoripyörien tuonnin kanssa. Uusien ulkolaisten pyörien taso jopa ylitti amerikkalaiset ja nuoremman polven rämäpääkuskit pitivät näistä nopeista ja luotettavista brittipyöristä. Ne olivat helppoja huoltaa ja niistä pystyi rakentelemaan mieleisiä varsin helposti.

E.C. Smithille brittipyörät olivat kauhistuksen kanahäkki ja hän teki kaikkensa estääkseen niiden maihinnousun kuten vain byrokraatti osaa. Hän uhkaili, kiristi ja käytti mediaa ulkolaisten moottoripyörien mustamaalaamiseen ja pyrki leimaamaan kaikki sellaisilla ajelevat maanpettureina ja kommunisteina.

E.C. Smithin ja AMA:n mitta tuli lopullisesti täyteen kahden kokoontumisajon myötä. Vuonna 1947 pienessä kalifornialaisessa Hollisterin kaupungissa järjestettiin AMA:n pitkän matkan ajotapahtuma. Juuri kyseisenä vuonna paikalla oli myös toimittajia. Paikalle ilmestyivät myös AMA:aan kuulumattomat kerhot, joiden jäsenet touhusivat tapansa mukaan omiaan virallisen ohjelman ohesssa. He joivat, olivat humalassa, mekkaloivat ja tekivät temppujaan pitkin pääkatua. Jokunen päätyi putkaankin muiden humalaisten sekaan ja muutamat kerholaiset kävivät jossakin vaiheessa kyselemässä koska kaveri pääsee ulos. Siinä se suurin piirtein olikin.


Kenenkään paikalla olleen mielestä paikkakunnalla ei ollut tapahtunut mitään tavatonta, eikä kukaan paikallinen asukas kokenut oloaan uhatuksi. Moottoripyöriä ei ajettu baareihin suinpäin, vaan ainoa tiedossa oleva tapaus sattui nimenomaan baarin omistajan pyynnöstä. Hän pyysi yhtä motoristia ajamaan pyöränsä sisään merkiksi siitä, että tässä baarissa motoristeille myytiin juotavaa ilomielin. Motoristi itse oli tyytyväinen saatuaan pyöränsä varmaan talteen ja suojaan juhlien ajaksi.


San Francisco Chronicle -lehden toimittaja C.I. Dourghty JR oli paikanpäällä tekemässä juttua ja oli sanaillut varsin värikkään ja ylilyövän kertomuksen viikonlopusta, mutta hän tiesi ettei pelkkä juttu herättäisi päätoimittajassa mitään intohimoja. Kuvat kisoista ja itse tarina päätyisivät jonnekin sisäsivuille pikkupätkäksi editoituna. Niinpä hän ja valokuvaaja Barney Peterson päättivät lavastaa valokuvan, joka tekisi vaikutuksen toimituksen esimiehiin. 
 
Kadun varrelle oli pysäköity moottoripyörä ja Dourghty kasasi sen ympärille valtaisan määrän tyhjiä ja rikottuja kaljapulloja yhdessä valokuvaajansa Petersonin kanssa. Tulanelaiseen kerhoon kuulunut Eddie Davenport sattui parahiksi tallustelemaan tuhdissa humalassa ohitse ja vikkelä Dourghty pyysi miekkosta poseeraamaan pyörän päälle. Joviaalina veikkona Eddie teki työtä käskettyä ja sai myös lisää juotavaa, ja lopputuloksena oli valokuva, joka mullisti kaiken. 


Kun Petersonin valokuva julkaistiin Life-lehden heinäkuun numerossa, koko maa sai tietää millaista sakkia sen maanteillä oikein vaelsi. Kun lavastettuun kuvaan ja ilmeisen humalaiseen Eddieen yhdistettiin kirkkaasti väritetty kertomus Hollisterin tapahtumista, joka oli muuttunut täysin mielikuvitukselliseksi, kunnon kansalaiset närkästyivät. Ajatus siitä, että tuhannet humalaiset motoristit saattoivat pelmahtaa mihin tahansa pikkukaupunkiin ja vallata sen käytännössä kokonaiseksi viikonlopuksi, kauhistutti ja herätti pelkoa. 


Seuraavana vuonna Riversiden piirikunnan sheriffilaitoksen koulutuskeskus isännöi vastaavanlaista kokoontumisajotapahtumaa, eikä tälläkään kertaa tapahtunut mitään ihmeellistä. Lehdistö kuitenkin leipoi tapahtumasta mellakan, jossa humalaiset motoristit olivat terrorisoineet kaupunkia päiväkausien ajan ja riehuneet pitkin ja poikin. Hollisterissa otettuja kuvia käytettiin kuvituksena jutuissa, jotka kertoivat jälleen uudesta motoristimellakasta


Riversiden sheriffi Rayburn julkaisi tiedoitteen, jossa kertasi viikonlopun todellisen saldon, mutta sitä ei enää otettu huomioon. 12 henkeä oli päätynyt putkaan humalan takia, 2 motoristia oli pidätetty tankojuoppudesta, 1 autoilija rattijuopumuksesta, 9 ilotulitteiden ammuskelusta, 12 julkisrauhan häirinnästä, 1 viranomaisen häirinnästä, 8 hajaantumiskäskyn noudattamatta jättämisesta ja 1 pahoinpitelystä. Koko viikonlopun ajan kaupungissa oli ollut tuhansia motoristeja, mukaan luettuna ne Hollisterissa huonoa mainetta saaneet outlaw-kerhot ja tuossa oli koko saldo. 46 kansalaista oli päätynyt putkaan ja heistä ylivoimainen valtaosa humalansa vuoksi. Putkaan päätyneistä vain harva oli motoristi ja vielä harvempi kuului mihinkään kerhoon.

Kaiken lisäksi koko viikonlopun aikana lauantaista maanantaihin kaupungissa ei sattunut yhtään liikenneonnettomuutta poliisin oman rekisterin mukaan. Yksi ihminen kuoli piirikunnan toisella laidalla yli sadan kilometrin päässä auto-onnettomuudessa. Tästä huolimatta lehtijutuissa kerrottiin kuolemista, milloin kahdesta milloin neljästä, ja annettiin ymmärtää, että nimenomaan nämä outlaw-motoristit olivat jotenkin olleet osallisina näihinkin. 
 
Skandaalilehdistö ei sheriffin tiedoista piitannut, vaan maalasi omia kauhukuviaan rettelöitsevien motoristien hunnilaumoista, jotka raiskasivat kokonaisia kaupunkeja. Sillä ei ollut mitään väliä mitä todellisuudessa oli tapahtunut, eikä sillä, että sekä Hollisterissa että Riversidessa paikalliset asukkaat ottivat vieraat mielellään vastaan ja että kokoontumiset olivat näiden syrjäisten pikkukaupunkien elinehto myös taloudellisessa mielessä.

Tätä mielikuvituksellista tarinaa Hollisterin ja Riversiden mellakoista toistellaan edelleen lukemattomissa julkaisuissa, viranomaisteksteissä ja kirjoissa, vaikka mitään sellaisia ei koskaan ollutkaan. Ympäri maailmaa monet motoristitkin ovat yhä vakuuttuneita siitä, että jotakin tarinoiden kaltaista todella tapahtui, että nuo kaksi kaupunkia vallattiin ja että paikalla oli ollut täydellinen sekasorto ja anarkia. Itse paikalla olleet outlaw-kerholaiset ristivät tapahtumat myöhemmin omalla nimellään: "Mellakka, jota ei koskaan ollutkaan".

E.C. Smith päätti kuitenkin ottaa tiukan linjan ja tyrmätä tapahtumista nousseen mediakohun lausunnollaan. AMA:n virallisen lausunnon mukaan 99% kerhomotoristeista oli lainkuuliaisia ja vastuuntuntoisia motoristeja, ja he kuuluivat tietenkin AMA:n kerhoihin. 1% motoristeista oli niitä, jotka olivat muista piittaamattomia rettelöitsijöitä ja juoppoja, häiriköitä, jotka eivät luonnollisesti myöskään kuuluneet AMA:an. Tällä lausunnollaan AMA tuli tahtomattaankin luoneeksi myös sen klassisimman niistä "virallisista" outlaw-motoristien leimoista. AMA myös käynnisti Mike the Muffler -kampanjansa, joka tähtäsi moottoripyörien äänten hiljentämiseen.


Muutamat outlaw-kerholaiset alkoivat pitää vaatteissaan vanhoja armeijan 1-merkkejä vain vinoillakseen AMA:lle, mutta näitä varhaisimpia lätkiä oli monenlaisia ja muotoisia, käsintehdyistä omista merkeistä armeijan vanhoihin lätkiin. Ensimmäisen jalkaväkidivisoonan vihreä vinoneliö, jonka keskellä oli punainen ykkönen, oli yksi suosituimmista.


Tämä on totuus siitä kuuluisasta 1%-merkistä ja siitä mitä outlaw-biker alunperin tarkoitti.


lähde: Outlaw Biker Historiikki, Progs 2014.
 
Yksi tiettävästi ensimmäisistä 1% merkeistä

SUOMI ON KRIISISSÄ

Suomi on syvässä kriisissä, mutta toisin kuin meille uskotellaan, kriisi ei ole vain taloudellinen. Se on paljon laajempi ja pahempi, eivätkä mitkään virkamiesten, poliitikkojen ja päättäjien nyt esittämät ehdotukset ja ideat tule nostamaan maatamme tästä kriisistä. Syy on siinä, että juuri nuo samaiset tahot ovat juuri se kriisi.

Aivan aluksi on todettava tämä kiistaton fakta: Suomi ei ole itsenäinen. Sanaleikkejä rakastavat, kansalaisia kusettavat virkamiehet ja poliitikot käyttävät Euroopan Unionista ilmaisua Valtioliitto, koska sana Liittovaltio herättäisi suomalaiset kysymään oikeutetusti Mitäs perkelettä se tarkoittaa?
Euroopan Unioni on liittovaltio De Facto, tosiasiallisesti, ja De Jure, juridisesti. Me emme siis ole enää itsenäinen valtio. Meillä ei ole itsenäisyyttä. Tuntuu äärimmäisen irvokkaalta kuunnella noita poliitikkoja, jotka valehtelevat sokeri suupielessä kansalle, vaikka tietävät varsin hyvin totuuden: me emme ole enää itsenäinen maa, valtio tai kansakunta. Ja nuo poliitikot veivät sen itsenäisyyden.

Kun Suomi liitettiin perustuslain vastaisesti Euroopan Unioniin, jättämällä asia käsittelemättä perustuslainmuutosmenettelun kautta eduskunnassa, se oli rikos. Vasta vuonna 2011 perustuslain tekstiä muutettiin lisäämällä sinne "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio." Me olimme siis lain vastaisesti, eli rikollisesti, Euroopan Unionissa kuudentoista vuoden ajan. Puuttuiko kukaan tai mikään lakia ja järjestystä valvova taho asiaan? Ei koskaan.

Jos joku kuvitteli vielä vuoden 2015 vaalien alla, että Suomi on itsenäinen tai että maamme hallitus ja eduskunta päättävät jostakin oikeasti, kannattaa muistaa mitä silloinen pääministeri Alexander Stubb sanoi juuri vaalien alla, televisioidussa eduskunnan täysistunnossa. "OLEMME LUOVUTTANEET RAHAPOLITIIKAN PÄÄTÖSVALLAN BRYSSELIIN." Koska rahapolitiikka on talouspolitiikan keskeisimpiä elementtejä, tämä tarkoitti että suomalaiset päättäjät olivat luovuttaneet talouspolitiikan päätösvallan Brysseliin, eli Euroopan Unionille.

Kiistaton fakta on tämä: me emme enää päätä valtiomme taloudesta. Juuri siksi poliitikkomme leikkaavat suomalaisen yhteiskunnan rahoitusta ja ottavat samalla velkaa, rahoittaakseen yleieurooppalaisia tahoja ja toimijoita. Maamme siis velkaantuu samaan aikaan, kun kantaväestön asemaa johdonmukaisesti kurjistetaan ja sen verovaroilla rakennettua yhteiskuntaa ajetaan alas ja tuhotaan miljardien arvosta infraa. Koska EU on se, joka päättää, omat poliitikkomme siis toimivat EU-määräysten alaisina, EU:n tahtoa toteuttaen.

Jotta poliitikkojen perustuslain vastaisen toiminnan perusteellisuus ja syvyys olisi vailla mitään epäilyksiä, kannattaa muistaa sekin, että vuonna 1995 Suomen tasavalta rekisteröitiin sekä Suomen kaupparekisteriin, että Yhdysvaltojen yritysrekisteriin yrityksenä. Tämä rekisteröinti oli ja on edelleen olemassa, ja se on täysin perustuslain vastainen. Tuolla rekisteröinnillä demokraattisesta tasavallasta tuli liikeyritys, eli yhteiskuntajärjestyksemme muutettiin salaa ja kaikessa hiljaisuudessa kaikkien valtiomme periaatteiden ja lakien vastaisesti.

Sotilaallisesti Suomi menetti kaiken niin sanotun Isäntämaasopimuksen myötä. Tuo sopimus oli perustuslain, rikoslain ja laissa olevien puolueettomuusmääräysten vastainen. Sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimien komentaja kenraali Jarmo Lindberg ylittäen kaikki toimivaltansa ja sotilasvalansa sekä upseerivalansa rikkoen. Vaikka maanpetosrikoksia tutkivalle Suojelupoliisille tehtiin tästä rikoksesta lukuisia tutkintapyyntöjä, mitään ei tapahtunut. Päinvastoin, Suojelupoliisikin suojeli rikokseen syyllistynyttä ja suojelee edelleen.

Presidentti Niinistö oli paikalla allekirjoitustilaisuudessa, vaikka juristina aivan varmasti tiesi todistavansa yhtä Suomen historian törkeimmistä rikoksista ja olevansa paikalla antamassa sille arvovaltansa tuen. Suojelupoliisi tai mikään muukaan rikostorjunnasta vastaava taho ei ole koskaan edes tutkinut presidentti Niinistön osuutta tässä perustuslain, rikoslain ja laissa olevien puolueettomuusmääräysten vastaisessa rikoksessa. Voimme vain päätellä, että näitä rikollisia, presidenttiä ja puolustusvoimien komentajaa, suojellaan juuri niiden tahojen toimesta, joiden pitäisi rikos tutkia ja selvittää.

Vaalirahakohussa ryvettynyt eduskunta on sekin tehnyt koko ajan perustuslain ja rikoslain vastaisia päätöksiä milloin mistäkin syystä ja mikäs on lakia rikkoessa. Vaalirahaskandaalin paljastuksissa kiinni jääneitä poliitikkoja ei rangaistu millään tavalla. Vaikka kävi ilmi, että sittemmin oikeudessa tuomitut Kehittyvien maakuntien Suomi -organisaation miehet olivat tavanneet pääministeri Vanhasen pääministerin virka-asunnolla ja siellä laatineet keskustapuolueen vaaliehdokkaille rahoitusta yksissä tuumin, pääministeri Vanhanen ui skandaalista täysin kuiville. Hänen toimiaan ei ilmeisesti koskaan edes tutkittu, eli ne tahot joiden tehtävänä olisi yllä pitää lakia ja ottaa rikoksiin syyllistyneitä kiinni, jättivät taas asian sikseen, eli suojelivat vaikutusvaltaisia tahoja.

Nuorisosäätiön rikolliset toimet paljastuivat myös tuolloin ja kansanedustaja Kaikkosen merkilliset sähköpostiviesti Asunto- ja rakennushallituksen johdolle olivat nekin esillä, mutta mitään ei tapahtunut. Nyt Nuorisosäätiön ympärillä kuohuu taas ja taas kyse on säätiölain vastaisesta toiminnasta, eli lain rikkomisesta, eli rikollisesta toiminnasta. Saa nähdä uskaltaako yksikään lakia valvova viranomaistaho edes tökätä lain vastaisesta toiminnasta jälleen kiinni jäänyttä säätiötä. Tuskinpa, koska se kuuluu keskustapuolueelle, johon kuuluu myös pääministeri Sipilä. Luultavasti poliisi jälleen kerran keskittyy suojelemaan rikoksiin syyllistyneitä poliitikkoja.

Kun pakolaiskriisi Suomessa alkoi vuonna 2015, yksikään poliitikkomme ei reagoinut siihen mitenkään. Hämäyksen vuoksi poliitikot huutelivat itärajan pakolaisvyörystä (noin tuhat) kun Tornion kautta tuotiin maahan noin 30 000 turvapaikanhakijaa Ruotsin valtion toimesta. Syy tähän oli se, että Euroopan Unioni oli jo keväällä 2015 jokseenkin Suomen vaalien aikaan päättänyt, että Suomeen tuodaan kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Juuri siksi poliitikot eivät sanoneet länsirajan tulvasta yhtään mitään, vaan keskittyivät virittelemään miljardin euron pakolaisbisnestä uskonveljilleen, tuttavilleen ja sukulaisilleen.

Vaikka halkijoista lähes 20 000 tuli Irakista ja moni oli oleillut jo vuosia EU:n alueella, viranomaiset ja poliitikot väittivät tulijoiden olevan Syyrian sotaa pakenevia. Todellisuudessa Syyriasta tuli Suomeen vuonna 2015 alle 800 henkeä. Merkille pantavaa on se, että Albaniasta tuli enemmän turvapaikanhakijoita kuin Syyriasta.

Mikään taho ei ole edes yrittänyt selvittää tähän soppaan liittyviä merkillisyyksiä vastaanottokeskusbisneksineen, vaikka tiedossa oli melko pian, että kyse on juuri siitä. Yhden turvapaikanhakijan majoittava yritys sai 43 euroa vuorokaudesta. Sadasta tuotto oli siis 4300 euroa vuorokaudessa. Kahdesta sadasta 8 600 euroa vuorokaudessa. Vuodessa vastaanottokeskuksen tilat tarjoava yritys tienasi siis 3 139 000 euroa. Punaisen ristin huolehtiessa ruoasta ja koulutetusta henkilökunnasta, VOK:n avaaminen oli siis hyvää bisnestä. Ja kuinka ollakaan, usean VOK:n taustalta löytyi ja löytyy kytköksiä poliitikkoihin ja heidän sidosryhmiinsä.

Euroopan Unionin suurimman ympäristökatastrofin Talvivaaran taustat ja kytkökset keskustapuolueen ministereihin ja paikallisiin toimijoihin tuotiin esiin varsin varhaisessa vaiheessa, mutta ne eivät ole koskaan johtaneet yhtään mihinkään tutkintaan, syytteistä puhumattakaan. Vaikka yhtiö on jatkuvasti rikkonut lakia, olipa omistaja kuka tahansa, yksikään viranomainen ei ole kertaakaan pysäyttänyt kaivoksen toimintaa tai ottanut vastuullisia kiinni. Voimme siis päätellä, että vaikka Talvivaara uhkaa suoraan noin 250 000 suomalaisen terveyttä ja omaisuutta, sen taustalla häärineet poliitikot ja virkamiehet ovat kaikki hekin poliisin ja viranomaisten suojeluksessa.

Tämä on tiivistetysti se kriisi, jossa maamme juuri nyt on. Se on legitimiteettikriisi. Se on uskottavuuskriisi. Poliitikot ja virkamiehet yhdessä suuryritysten ja ulkomaalaisten sotilasmahtien kanssa ovat rikkoneet maamme lakeja mennen tullen, täysin avoimesi, vuosikymmenten ajan. Varsin viimeiset kymmenen vuotta tämä lainvastainen, rikollinen toiminta on ollut täysin estotonta ja törkeää. Sen vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin voivat olla äärettömän kohtalokkaita.

Kun valtio menettää legitimiteettinsä kansan silmissä, se menettää oikeutuksen olemassa oloonsa ihmisten mielissä. EU-federalisteille se tietenkin sopii ja siihenhän he pyrkivätkin. Demokraattisen kansalaisyhteiskunnan tilalle tulee ulkolaisten sotajoukkojen ylläpitämä pakkovaltio, hallinto-organisaatio, jonka oikeutus vallankäytölle ei enää perustu kansan tahtoon, vaan pakkoon ja sen takaavaan voimaan ja väkivaltaan. Valitettavasti näyttää siltä, että juuri tähän Ulkopoliittisen instituutin, poliitikkojemme ja virkamiestemme mielestä pitääkin mennä.

Miksi tämä on niin vakava asia? Mitä merkitystä tällä kaikella on?

Jos valtio menettää oikeutuksensa kansan silmissä ja silti yrittää nykyiseen tapaansa pakottaa kansan kurjistamaan omaa asemaansa, edessä on levottomuuksia ja kansallinen tragedia. Jos kuvittelette, ettei vuoden 1918 kaltaisia tapahtumia voi Suomessa syntyä, olette väärässä. Maassa on jo lähes miljoona köyhää. Ja jos kuvittelette, että vuoden 1918 kaltainen sisällissota voidaan "voittaa", olette sittenkin väärässä.

Toisin kuin vuonna 1918, valtaosa suomalaismiehistä on nyt saanut sotilaskoulutuksen. Toisin kuin vuonna 1918, valtaosa suomalaisista osaa nyt lukea, kirjoittaa ja laskea. Ja toisin kuin vuonna 1918, kansalaisista todella moni kykenee lamauttamaan valtaosan yhteiskunnasta älypuhelimensa, tablettinsa tai läppärinsä avulla. Joillekin heistä laki merkitsee edelleen jotakin.
Toivon totisesti, ettei kansallista tragediaa tule. Toivon, että järki ja laki voittavat, ja lakeja rikkovat poliitikot ja virkamiehet joutuvat edesvastuuseen teoistaan ja rikoksistaan. Voi olla, että moni heistä on rikkonut lakia tietämättään tai noudattanut vain annettuja määräyksiä, ohjeita tai käskyjä, mutta kuten jo Nürnbergin oikeudenkäynnissä todettiin: se ei vapauta ketään rikosoikeudellisesta vastuusta.

Kyse on Suomen legitimiteetistä. Kyse on siitä, onko olemassa oikeusvaltiota. Onko valtiota Suomi ylipäätään olemassa?

Tämä on tosiasiassa se kansallinen kriisi.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

KANSANMURHAAJAT SUOMESSA 2000-LUVULLA

Minulta on usein kysytty miksi väitän, että hallitukset ja kansanedustajat tappavat suomalaisia. On kyselty millä perusteilla esitän väitteeni ja enkö tiedä, että ministerit ja kansanedustajat  tekevät pyyteetöntä työtä kansan hyvinvoinnin parantamiseksi ja/tai säilyttämiseksi. Minulle on sanottu, että olen väärässä ja että esittämäni syytökset ovat hirvittävä vääryys.

Täsmennän syytöksiäni tämän verran: ministerit ja kansanedustajat eivät OMIN KÄSIN  murhaa suomalaisia, vaan tekevät sen hallinnollisin menetelmin, kuten kautta maailman historian kaikki suuret kansanmurhat ja joukkotuhonnat on tehty. Niistä ovat nimenomaan vastanneet virkamiehet poliitikkojen ohjeiden mukaan.

Näin oli Yhdysvalloissa 1800-luvulta aina 1960-luvulle, kun maan alkuperäiset asukkaat pyrittiin tuhoamaan erilaisin menetelmin aina 1960-luvun laajaan sterilisaatio-ohjelmaan saakka.

Näin oli Stalinin Neuvostoliitossa, jossa sellainen pikkuvirkamies kuin Otto Wille Kuusinen vastasi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimman puhemiehistön politbyroon hallinnollisten orgaanien virastosta, eli koko maan oikeus- ja rangaistuslaitoksesta. kulagista ja teloituksista.

Näin oli Hitlerin Saksassa, jossa joukkotuhonnan keskisimpiin henkilöihin kuului rautatievirkailija Adolf Eichman, jonka vastuulla oli saada junakuljetukset mahdollisimman tehokkaiksi ja toimiviksi.

Näin on Suomessakin 2010-luvulla, jossa virkamiehistö lakkauttaa terveyskeskuksia, sairaaloita, hoitopaikkoja ja hoitovirkoja poliitikkojen viitoittamalla tiellä.

Mitä myöhemmin jokin vakava sairaus havaitaan, sitä heikompi on hoitoennuste. Tämän tietäen poliitikkomme ja virkamiehemme vähentävät perusterveydenhoitoa tuhoamalla kansalaisille tarjolla olevia ja helposti saatavia hoitopaikkoja, lääkäritapaamisia, elämää ylläpitäviä hoitojen ja lääkkeiden saatavuutta jne. Tämä kaikki tehdään säästöjen nimissä eli taloudellisen ideologian perusteella.

Tämä sama peruste oli myös natsien toteuttaman joukkotuhonnan taustalla. 1930-luvulla saksalaiset totesivat, että pahasti vammaisten ja mielenterveyspotilaitten pitkitetty elämä toi valtiolle huomattavia kustannuksia ilman mahdollisuutta paranemiseen. Lisäksi todettiin, että näiden ihmisten elämä ei ollut elämisen arvoista. Armeliainta oli siis tappaa heidät. Tämä ohjelma tunnetaan nimellä Eutanasiaohjelma.

Ainakin yksi kokoomuslainen ylilääkäri on televisiossa ehdottanut Suomeen samanlaista ohjelmaa, jonka nimi on Hoidot yli 75-vuotiailta tulisi kieltää. Perusteena olivat juuri samat seikat kuin natseillakin taloudellisista säästöistä kärismyksen pitkittymiseen.

Kaikki tietävät jo nyt, että mielenterveyspotilaitten avohoito on johtanut ja johtaa ennenaikaisiin kuolemiin. Jokainen tällä hallinnollisella toimenpiteellä tapettu mielenterveyspotilas on suoraa säästöä, eikä se ole sattumaa. Tiedossa on sekin, että esimerkiksi sydänkohtauspotilaitten selviytymismahdollisuudet pienenvät potenssiin hoitoon pääsy ajan pitkittyessä. On siis aivan ratkaisevaa onko lähin hoitopaikka 10 kilometrin päässä vai 100 kilometrin päässä.

Jo nyt Suomessa on alueita, joissa lähin lääkäri on yli 150 kilometrin päässä, koska lähin terveyskeskus on suljettu säästösyistä. Lapissa joillakin seuduilla lähin lääkäri on yli 200 kilometrin päässä. On siis melko varmaa, että sydänkohtaus- tai aivoveritulppa/vuotopotilas kuolee tuolla. Sama tietysti koskeen pahoja astma- ja diabeteskohtauksia.

Varmistaakseen tämän suomalaisten joukkotuhonnan mahdollisimman pitävän kulun hallitus ja eduskunta aikovat ajaa alas myös lääkärihelikopteritoiminnan, vaikka se on ollut sadoissa tapauksissa aivan keskeinen potilaitten eloonjäämisessä. Hallituksen ja eduskunnan mielestä jatkossa nuo sadat ihmiset saavat siis kuolla ennemmin kuin pelastua.

Jos joku poliitikko, kansanedustaja tai ministeri, ei tiedä olevansa osallisena suomalaisten joukkotuhonnassa, heidän tulisi varmaankin lukea tämä kirjoitus. Jos he taas tietävät säästöjen aiheuttavan suoraan tuhansien suomalaisten kuoleman, he syyllistyvät aivan samaan kuin nekin natsit, jotka tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Rikosnimike oli Rikos ihmiskuntaa vastaan. Meidän poliitikkomme ja virkamiehemme syyllistyvät siis samaan hallinnollisin toimenpitein.

Näin on. Tämä ei ole keksimäni juttu, huuhaata, nettihuutelua tai härskiä valehtelua. Terveydenhoidon säästöt tappavat tuhansia suomalaisia. Se on vain tosiasia. Sekin on tosiasia, että suomalaiset poliitikot ja virkamiehet pitävät laskennallista taloutta tärkeämpänä kuin tuhansien suomalaisten elämää. Näin asia vain on. Voihan sitä selitellä ja änkytellä, mutta faktat ovat faktoja. Näillä perusteilla syytän heitä kansanmurhasta.

Jos kyse on tietoisesta toiminnasta, niin kuin uskon, kyse on pahimmasta rikoksesta mihin voi syyllistyä. Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa on annettu joukkotuhonnasta useampikin tuomio. Myös omasta rikoslaistamme löytyy tarvittavia kohtia syytteiden nostamiseen. Jos taas kyse on siitä, ettei ole ymmärretty että omalla toiminnalla aiheutetaan tuhansien suomalaisten ennen aikainen kuolema, rikosnimike on Kuolemantuottamus.


Niin tai näin, poliitikot ja virkamiehet syyllistyvät tuhansien suomalaisten tappamiseen hallinnollisin toimin. Se nyt vain on fakta, eikä mikään spekulaatiivinen debattiaihe. Kokonaan toinen asia on se, miksei tätä joukkotuhontaa yritetä estää.