perjantai 29. huhtikuuta 2016

MITÄ NATO SUOMESSA MERKITSEE MEILLE

Koska Nato-valkopesuohjelmaan kuuluvan selvitystyöryhmän raportti ei sekään tuonut esiin sitä jääkylmää tosiasiaa mitä Nato-jäsenyys suomalaisten suhteen todellisuudessa tarkoittaa, kerron sen näin Vapun kunniaksi mahdollisimman selvästi.

Nato on sotilasliitto. Nato ei ole poliittinen kysymys, vaan turvallisuuskysymys. Se on sotilaallinen kysymys. Vaikka maansa, kansansa ja virkansa pettäneet ilmavoimien ja muidenkin aselajien upseerit ovatkin jo hylänneet tehtävänsä suomalaisten puolustajina ja liittyneet Natoon, on hyvä muistaa mitä se todellisuudessa merkitsee.

Venäjän virallinen sotilasdoktriini on asian suhteen hyvin yksiselitteinen. Sen näkemyksen mukaan sota Naton kanssa on ydinsota. Asiassa ei ole mitään ähkimistä, tai tulkintaa. Venäjä on sitä mieltä, ettei Naton kanssa tule mitään "aseellista konfliktia" tai "sotilaallista kriisiä". Naton kanssa käydään ydinsota. Se tarkoittaa Naton, USA:n ja Euroopan tuhoa, ja myös Venäjän tuhoa, luultavasti myös Kiinan. Kiinan siksi, että vaikka tämäkin tosiasia pyritään suomalaisilta salaamaan, Kiina ja Venäjä ovat puolustusliitossa. Ne ovat siis sotilaallisia liittolaisia nyt.

Aina, kun joku suomalainen Natolle perseensä ja sielunsa myynyt "asiantuntija" höpöttää Natosta mediassa, asia esitetään suomalaisten turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Fakta on aivan toinen. Vain parisen vuotta sitten Venäjän puolustusministeriön eläkkeelle jäänyt entinen kakkosmies sanoi YLE:n haastattelussa, että Nato-Suomessa on 10-12 ydinaseiskun kohdetta. Tämä on siis fakta. Tämä ei ole mielipide, uhkaus, tulkintakysymys, politiikkaa, spekulaatiota, vaan Venäjän sotilaallinen näkemys. Jos sota Naton kanssa syttyy, Suomessa räjähtää 10-12 ydinpommia. Se on siis fakta. Siitä ei neuvotella, eikä kysellä mielipiteitä.

Jokainen voi mielessään miettiä kuinka 10-12 ydinpommin kohteeksi joutuminen parantaa suomalaisten turvallisuutta. Jokainen voi miettiä miten ydinaseiskun maaliksi joutuminen lisää maamme turvallisuutta ja kuinka paljon se lisää mahdollisuuksiamme selvityä sodasta. Ja jokainen ymmärtää, että 10-12 ydinräjähdystä tarkoittaa tämän maan ja kansan tuhoa. Se on fakta.

Ulkopoliittisen instituutin anaalisaattorit ja Naton koneista penisjäykistyksensä saaneet maanpetturit kiistävät, että Suomi olisi ydinaseiskun kohdemaa. Heidän on pakko. Tämä tosiasia on salattava kansalta, medialta (tosin media salaa sen ihan itse, koska media on yleisesti Naton pyllynnuolennassa mukana) ja heiltä itseltään, koska se tekee tyhjäksi kaikki argumentit Nato-jäsenyyden eduista. Nato merkitsee kansallista itsemurhaa sotatilanteessa.

Kertauksen vuoksi vielä kerran: Venäjän virallisen näkemyksen mukaan sota Naton kanssa on ydinsota. Siinä sodassa ei nähdä amerikkalaisten hienoja videoita erikoisjoukkojen iskuista Kremliin, helikoptereiden nousuja ja laskuja, hummeriparaateja maanteillä, lentotukialusten kansilta lähteviä koneita, Top Guneja eikä muutakaan. Ydinsodassa nähdään palava ja tuhoutunut New York, Washington, Los Angeles, Lontoo, Pariisi, Rooma, Berliini, Olso, Köpenhamina, Berliini, Varsova, Tallinna ja Helsinki. Kyllä vain. Helsinki sellaisena kuin Hiroshima oli 1945. Se on fakta.

Mitään Naton laivueita ei tule auttamaan suomalaisia, Norjasta ei tule avustusrekkoja tai apujoukkoja. Norja on ydinpommitettu. Vielä elossa olevat norjalaiset yrittävät selvitä jotenkin ilman suurkaupunkejaan ja sotilastukikohtiaan. Valtaosa heistä kuolee säteilyyn, sairauksiin ja haavoihinsa, ja moni nälkään ja kylmään. Se on fakta. Suomesta ei voi lähettää mitään avunpyyntöjä minnekään. Ei ole ketään tai mitään minne niitä lähettää. Eikä ole ketään, joka lähettäisi. Eikä edes sitä millä lähettäisi.

Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Joensuu, Rovaniemi ja ehkä Vaasa olisivat maan tasalla, savuavia ja säteileviä rauniokenttiä. Miljoona suomalaista olisi kuollut. Valtaosa sotilaista olisi kuollut. Tappava säteily tappaisi miljoonan nopeasti perään. Kesällä maa peittyisi laajoihin metsäpaloihin. Järvet olisivat kiehahdelleet, kymmeniä miljoonia kaloja peittäisi Päijänteen pintaa Lahdesta Jyväskylään. Sellaista se sota olisi suomalaisille. Se on fakta. Tosiasia. Noin ydinsodassa kävisi. 10-12 ydinaseiskua Suomeen. 10 kertaa Hiroshima Suomessa. Osa paukuista olisi luultavasti suurempia kuin Hiroshiman pommi. Niin tai näin, 10-12 sellaista räjähtäisi Suomessa Naton ja Venäjän sodassa, halusimme tai emme.


Tämä on tosiasia. Tämä on fakta. On aivan sama kuinka pahaa mieltä se teissä herättää, aivan sama mitä Naton kannattajana haluat uskoa tai mitä sinulle Naton toimesta selitetään. Naton ja Venäjän sota on ydinsota, ja Nato-Suomessa on Venäjän näkemyksen mukaan 10-12 ydiniskun kohdetta.


Tämä ei ole mielipide. Tämä ei ole makuasia. Tämä ei ole tulkintakysymys tai oletus, vaan Venäjän virallinen sotilasoppi, se miten Venäjä varautuu reagoimaan JOS sen ja Naton välille syttyy sota. Virallisen opin mukaan Nato-Suomea pommitetaan 10-12 ydinpommilla. Ei sitä kysytä Charly Palsternakalta tai kenraali Jarmo Lindbergiltä, ei presidentti Niinistöltä tai puolustusministeri Niinistöltä. Nato-Suomi tuhotaan nopeasti ja heti, ja se tehdään ydinasein.


Ymmärrän, jos joku teistä lukijoista Naton kannattajana suuttuu tästä. Ymmärrän, jos tosiasia hermostuttaa. Ymmärrän, ettei kukaan Natosta innostunut halua myöntää tätä sotilaallista faktaa. Sille minä en voi mitään. Tuon vain esiin sen sotilaallisen tosiasian, joka Suomessa pyritään salaamaan ja pyyhkimään näkymättömiin.


Nato-Suomessa räjähtäisi sodassa 10-12 ydinpommia. Se on fakta. Tosiasia.


Ei minun mielipiteeni. Ei minun uskomukseni. Eikä sinunkaan.


Kylmä, kova fakta.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

MIKSI NATO MIEHITTÄÄ SUOMEN?

Harjoitusten ja erilaisten muiden valetermien taustalla on hyvin yksinkertainen suurvaltapoliittinen pointti: maiden hallinta. Fakta on se, ettei Suomeen ole kohdistunut mitään sotilaallista uhkaa sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi. Suomalaisen paskamedian rummuttama "Venäjän uhka" on fiktio, jolla peitellään sitä mitä oikeasti on tekeillä: Venäjä ei miehitä Eurooppaa, mutta Yhdysvallat tekee niin.

Kun itse olin Suomen PUOLUSTUSVOIMISSA tiedettiin, että itärajan takana oli noin 300 000 ukkoa, neuvostoeestiläiset mukaan lukien, lähtökuopissa. Sallassa oli kokonainen spetsnaz-prikaati, 3500 miestä, sekä maahanlaskujoukkoja ja helikopteriprikaati. Ilmatilaloukkauksia oli noin pari viikossa, koska neukut testailivat ilmapuolustusjärjestelmäämme. Silloiseen leikkiin kuului, että emme käynnistäneet koko syteemiä, koska tiedettiin että juuri siihen pyrittiin: laukaisemaan järjestelmä ja selvittämään se elektronisen tiedustelun avulla.

Samoin toimittiin meripuolustuksessa, kun Neuvosto-Eestin Paldinskista sauhusi sotalaiva suoraan kohti Helsinkiä täydellä vauhdilla. Suomalainen botski meni vastaan, heiluteltiin käsiä ja neukkupaatti meni kotiin. Siihen verrattuna tilanne oli sangen rauhallinen, aina viimeaikoihin saakka. Uusi kylmä sota alkoi puhaltaa, kun Yhdysvallat huomasi olevansa kusessa. Se oli ja on kusessa suurvaltapoliittisesti, koska EU rakoilee ja uhkaa hajota sen hallinnasta, ja se on kusessa, koska sen talous lepää velkailmapallojen varassa.

Paljon mainostetun liuskeöljyn ja kaasun varannot osoittautuivat vuonna 2013 UCLA:n tutkimuksessa noin 60-80% yliarvioiduiksi ja niiden esiin kaivaminen paljon kalliimmaksi kuin oli ilmoitettu, ympäristötuhoista ja pohjavesien saastumisesta puhumattakaan. Ensimmäiset suuret liuskeöljyn ja kaasun tuottajat ovatkin jo menneet konkurssiin. Tänä vuonna kuudenneksi suurin hakeutui itse konkurssiin.

Yhdysvallat on kusessa. Liittovaltiolla on velkaa yli 19 000 miljardia. Yksityistalouksilla on velkaa yli 23 000 miljardia. Federal Reservillä on ongelmaluottoja, lainoja ja takauksia noin 172 000 miljardia (Ricksman et al.). Dollarilla ei ole enää katetta, se leijuu täysin uskon varassa. Reaalitalous sakkaa, itseasiassa reaalitalous ja teollisuustuotanto ovat seisseet jo vuosia (siksi öljyn ja raaka-aineiden hinnat ovat alhaalla) ja ainoa talouskasvu on spekulatiivisen finanssikuplan laskennallista paisuttelua, velkarahalla.

EU on stagnaatiossa sekin. Maat on velkaannutettu finanssipelureiden tahdon mukaisesti, mutta reaalitalous seisoo kuin pilaantunut vesi. Pankit ovat velkaa. Ihmiset ovat velkaa. Tilanne on jokseenkin sama kuin USA:llla ja jokseenkin samojen pelureiden toimesta: pankit, finanssispekulantit ja "suursijoittajat" ovat rohmunneet kansallisvarannot taskuihinsa velkavivulla. Sveitsi irrotti franginsa eurosta jo kaksi vuotta sitten. Sen olisi pitänyt pistää hälyytyskellot soimaan. Miksi Sveitsi ei halua oman valuuttansa olevan sidoksissa euroon? Koska euro leijuu sekin ilmassa.

Samaan aikaan BRICS-maat ovat päässeet tilanteeseen, jossa ne eivät enää tarvitse länsimaita, jos tosipaikka tulee. Eri arvioiden mukaan Intiassa ja Kiinassa on jo nyt 600 miljoonaa, jopa yli miljardi kuluttajaa, joiden ostovoima on eurooppalaisella tasolla. Se tarkoittaa sitä, ettei niiden tuotanto ole enää riippuvaista amerikkalaisista ja eurooppalaisista kuluttajista. Ne eivät ole enää riippuvaisia länsimaisesta finanssijärjestelmästä, koska ne ovat irtautuneet dollarista. Intian, Kiinan ja Venäjän nykyinen ankkurivaluutta on yuan, Kiinan kultakantaan sidottu valuutta. Ja toisin kuin lännessä, Kiinan ja Venäjän valtiot ovat todellakin ostaneet kultaa, sitä metallia, viimeiset 3-6 vuotta. Lännessä suurin osa kultakaupastakin on spekulatiivista "kultavoucherien" kauppaa, jonka arvo on moninkertainen lännessä olevan kullan määrään. Eli sekin on vain finanssipelurien kupla, lännessä.

Koska dollari ja euro tullaan devalvoimaan rajusti velkojen puolittamiseksi, talousromahdus on väistämätön. Vuoden 2008 finanssikriisi oli pikku rykäisy tulevaan verrattuna. Jo nyt moni EU-maa valmistautuu tilanteeseen ja katselee kaiholla BRICSin suuntaan. Unkari, Slovakia, Tsekki ja moni muu on jo sanonut ääneen tuumailevansa Exitiä. Tätä USA ja EU eivät halua. Ne haluavat pitää EU:n kasassa, vaikka voimakeinoin. Et usko?

Tänä keväänä Kreikan entinen valtiovarainministeri Varoufakis kertoi Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa, että Kreikan pohtiessa Grexitiä eurosta ja EU:sta, heille ilmoitettiin että siinä tapauksessa maassa tapahtuu sotilasvallankaappaus. Varoufakis erosi ja Tsirpas pelkäsi henkensä puolesta. Yhdysvallat avasi sotilastukikohdan Bulgariaan "Venäjän uhkaa torjumaan", vaikkei Bulgarialla ole edes maarajaa Venäjän kanssa. Sen sijaan uudesta sotilastukikohdasta, jonne sijoitettiin panssarijoukkoja, oli Ateenaan vain 150 kilometriä. Presidentti Obama piti myös puheen, jossa ilmoitti ettei Kreikka voi erota eurosta ja EU:sta, koska se on Nato-maa. Siinä se tuli demonstroitua mistä on kyse.

Yhdysvallat on avannut uusia sotilastukikohtia kaikkiin entisiin itäblokin maihin kiireellä. Se on miehittänyt Euroopan Unionia. Se miehittää EU:ta, koska sen on pakko pitää näistä maista kiinni väkivalloin. Nyt vuorossa on Suomi, koska me voisimme lipsahtaa puolueettomaksi ja sitoutumattomaksi maaksi äkkiä. Siksi maa pitää miehittää ja siksi Suomessa harjoitellaan Suomen valloittamista ensikuussa. Juuri samasta syystä tulemme näkemään Ruotsin destabilisoinnin terrori-iskuineen, ISIS-ryhmineen, pankkikriiseineen jne. Ruotsi on yksiselitteisesti ilmoittanut, ettei se halua Natoon. Juuri siksi se ajetaan kaaokseen ja tuhotaan, jotta se voitaisiin liittää Naton järjestelmään. Naton termein Ruotsiin tulee lähiaikoina "freedomia" ja "demokratiaa".

Suomen sotilaallinen alistaminen Washingtonin siirtomaaksi johtuu myös maamme kansallisvarantojen hallinnasta. Länsimaisille suuryrityksille Pohjanmaan litium-esiintymä on strategisesti tärkeä. Se on koko Euroopan suurin. Se on pidettävä, maksoi alkuasukkaille mitä maksoi. Kannattaa muistaa, että pitkää ja veristä Kongon sotaa käytiin merkittävässä määrin juuri litiumin hallinnasta. Ei siis ihme, että Suomeen halutaan pysyviä ulkomaalaisten sotajoukkojen tukikohtia. Ne tullaan tekemään "varusteiden varastoinnin" nimissä.

Kannattaa muistaa sekin, mitä Nato on itse tiedottanut Suomessa järjestettävistä sotaharjoituksista. "Harjoittelemme toimintaa Suomessa". Ulkomaalaiset sotajoukot siis harjoittelevat sotimista Suomessa. Keitähän täällä mahtaa niitä vastassa olla?

Pahaksi onneksemme maan korkein johto ja puolustusvoimien johto ovat osoittautuneet kaikki quislingeiksi, maansa ja valtionsa, kansansa pettäneiksi ulkomaalaisten sätkynukeiksi, joiden suurin ilo ja ylpeys on palvella ulkolaista herraa oman kansansa ja maansa etujen vastaisesti. Juuri siksi kenraali Lindberg allekirjoitti Suomen täydellisen ja ehdottoman antautumisasiakirjan, kaikkia mahdollisia lakeja rikkoen, presidentti Niinistön valvovan katseen alla. Juuri siksi Nato miehittää nyt Suomen.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

TOP 14 KUVATAITEILIJAA

Tää on aivan henkilökohtainen ja perustuu ihan omiin ahaa-elämyksiin livetilanteissa. En jaksa ruveta perustelemaan sen enempää. Näiden työt on vaan tehny suurimman vaikutuksen naamakkain. Vincent on ihan ykkönen, ei siks et se oli sekopää, vaan siks et se pysty vetää samaan tauluun pinkkiä, turkoosia, sitruunan keltasta, purppuraa ja mustaa ja tekemään harmonisen kokonaisuuden.

1. Vincent van Gogh

2. Philip Guston.
Nerokas urban landscapisti.

3. Willem de Kooning.
Todella vaikuttavia livenä.

4. Leonardo da Vinci
Nero.

5. Michelangelo
Toinen nero.

6. Albert Edelfelt
Suomalainen sielunmaisema.

7. Ilja Repin
Slaavilaista melodraamaa ja huikee tekniikka.

8. Akseli Gallen-Kallela
Just nää öljytyöt, ei niinkään ne munatemperat.

9. Pekka Halonen
Suomi ja sen valo, tossakin Kolissa.

10. Picasso

Jo tonkin takia ja muutenkin.

11. Pollock
Livenä todella vaikuttavia juttuja.

12. Eero Järnefelt
Tääkin kuva riittäis, edelleen kolisee, mut on paljon muitakin.

13. Helen Schjerfbaeck
Pelkästään tää yks riittäis.

14. Fanny Churberg
Suuri tuntematon ja todellinen Valon maalari, suomalaista sielun maisemaa.



torstai 21. huhtikuuta 2016

WHY THE WEST LOST THIS ROUND

In the global struggle for the power the West has already lost. USA and its allies still struggle, try to use old tricks in a situation which does not follow the old canons anymore. Train has already left the station, well has gone dry and all the oars fallen from the boat.

It was the western arrogance which lead into the trap. The West, selfsatisfied on its own exellence, believed that it could exploit China and India like it used to do. The West saw these countries as cheap labor camps, ruled by stupid communists and bare footed starving gurus who would keep on producing western consumer goods for western markets till the end of days under the watchful eyes of the western capital and military power.

That was the western arrogance which was lead by the banksters, big business, men like George Soros whose ideas and visions are from the previous century and based on 19the century set up of the world. Anyone with eyes, ears and half a brain has seen that these dying dinosaurs and their followers ruined the west and its power base decades ago with their agendas and ideas far removed from the realities of the life and world.

While the western arrogant class played its silly monopoly money games and cheated its own, these developing nations built their power base. They built their own alliance, their own economies, and their own monetary system, all of which are disconnected from the western one. There are still those in the west who fool themselves and keep up the faith by believing that this new world super power is somehow dependent from the west. Some economists and specialists already admit the reality but many do not. Just like the old rulers of the Soviet Union, they still cling on some dogma and belief against the realities of the world.

Last tuesday China announced its gold standard, its own gold based money. Already in 2013 the chairman of Bank of China announced that the dollar had no real value anymore. And he was right. Russia, together with China and India, built their economic union, community, BRICS, and there is nothing the west can do about it anymore. USA is trying to destabilize Russia and India, it is trying to crash Chinese stock markets, but in vain. Nothing is going to work. Why?

Most of the world population live in those countries. In China and India there are already some 600 million consumers with the same buying power locally as the europeans and americans, according some experts. Even more so as the american consuming has been kept up by debt, theirs is not. USA and Europe are on debt crisis. Their consumers are drowning in debt, their banks are drowning in loans and debt, the nations are falling because of their debts and their money is crashing at any moment  because it has no real value anymore.

 http://www.usdebtclock.org/ 

USA has more than 19 thousand billion debt. Federal reserve has some 172 thousand billion out in suspicious loans and others. Italian banks alone have some 360 billion of "unmanaged" debts. Only one bank in Germany alone has some 70 billion euros worth of "problem loans". One bank. You think this is going to work out somehow? Think again.

Now 600 000 000 million chinese and 600 000 000 indians makes 1,2 billion consumers. It is the biggest consumer market in the world. Right fucking now. The manufacturers no longer need the western markets. They don't need US markets. They are more than willing to sell for these too but they are no longer dependent on these two markets. To put it simply: China, Russia and India no longer need the western economy. Period. That is the reality. They have all they need among themselves. Too few people have realized this in the west but it is the fact.

Our own bankers, politicians, leaders and vultures created this situation. Greed ruined the west eventually. Removing obstacles and lessening the governmential control, we let our own robber barons rise up from the dead and steal out nations wealth. They stole our lands, riches, and tax funds and then they enslaved us all by debt. It was all done in imaginary world of computers, fictional money creation and bubbles. Now, there is nothing real anymore, other than huge amount of debt.

And guess what? China, Russia and India are no longer financing the debt game in the west. They have withdrawn from it since 2011 and for real since 2012. They have bought their own loans to themselves, they have been selling their dollar papers and eurostuff away since 2012. They have been dumping the west all along and no one can do anything for it. Perhaps the oil countries in Persian Gulf will lend some money for a while but when they sniff the fall of the west, they shut down and head for China and India. Why? Because that is were the future of world economy is. That is where the most of the population of the world is. That is where most of the money of the world is. It is that simple.

Can the west fight back? No. US lead the western invasion into the Mid east and it all failed. It ruined the US economy. 11 years of continious war in Irak, Afganistan and so on brought no gains. The jig was up. Money ran out and the enemy was not defeated. Those wars are still dragging on.

That is why USA and its allies, mainly Israel and Gulf states and Turkey created ISIS. ISIS was and is an mercenary army disguising as religious fanatics. Perhaps some individuals are but most of them are not. The West tried to destabilize Syria with it in order to snatch syrian oil and gas, but fucked it up. ISIS could not do it, not even after Mossad directed Al Qaida/Aö Nusra to help out. They still could not topple Assad and take his treasures.

ISIS did how ever start stolen oil business with Turkey. President Erdogans son was directing the trade of the stolen oil in to the west, worth some 500 million dollars a year. But the russians stopped that game. Few months after ISIS declared a war against Russia, the hammer came down and oil trade was blasted away, ISIS was sickled up and that was it. When Turkey shot down one russian plain over Syria and threatened with war, Russia declared that okay, we will use nuclear weapons then. And shot one cruise missile from Caspian sea to one house in Syria, over thousand kilometers away. Turkey did not invade Russia, for some reason.

When some americans like general Breedlove began to sharpen their tone in Europe against Russia, China declared that it no longer limits its submarine fleet in defensive mode. From now on the chinese nuclear submarines patrol all over the Pacific, including the west coast of North America. It is already known that the russians patrol on Atlantic too. Couple years ago China and Russia held small war games on their common border. There were 120 000 soldiers on those war games. China and Russia also have made a mutual defence pact. Which means, you attack Russia, you attack China, you attack China, you attack Russia.

The russians have 4 700 nuclear weapons. No one knows how much the chinese have, but the lowest estimate is 260 which is ridicilous. More than likely they have around one thousand. India has about 120 nasty ones. These three have some 5 - 6 000 nuclear weapons. But here is another thing: India has a population of 1,3 billion and counting (  http://www.worldometers.info/world-population/india-population/ ), China has almost 1,4 billion and counting ( http://www.worldometers.info/world-population/china-population/ ) and Russia has 143 million and counting ( http://www.worldometers.info/world-population/russia-population/ ).

Heres a third thing: Russia has oil, gas, minerals, metals, forests, water and industrial power. Chinese produce more consumer goods than any other nations in the world. India produces most of the clothes etc. You add all these things together. What does it say? Look at it with cool head and do not get emotional.

The west: low birth rates, crashing economies, crashing monetary units, crashing states, very few natural resources untapped, consumer markets saturated and failing in debt. Think about that. Compare. Think.

That is why the west lost this round. We may bounce back someday, but it can be that we become what we were only 500 years ago: disease ridden, war torn edge of Eurasia connected by emotional ties with another back water across the Atlantic.

And as we speak, the "latinos" are taking over their old lands in North America and there is nothing USA can do about it. The latinos are the decendants of those native americans and spanish whom USA once pushed away back in 1800's. Now they return and take over. It has already begun. Presidential candidate Teddy Cruz??

In the next fifty to hundred years the anglo USA is gone. USA will be perhaps the strongest state in America but more like Mexico and Brazil than Europe.

Like Deng Xiaoping famously said in 1978: "In hundred years time China will be where it historically belongs to: in the center of the world." That little old cigarette chimney might have been right.

Australia? Forget about it. Aussies have declared themselves as an Pacific nation, not european nor western. It only makes sense. They have western roots but also aborginal ones. They will Waltz with Matilda when the west goes down.

The only two western nations who have a chance are those two hard old bastards: United Kingdom and Switzerland. Both are involved in global financial business like no other western nations. UK has its "Commonwealth" and web of tax havens and the swiss are the swiss. They don't give shit.

 They did not give a shit about Adolf Hitler or Napoleon, Bourbons or German emperors. As did not the britts, too. They have that in common. And they will do it again. They will not give a shit about USA, EU, euro or dollar when the shit hits the fan.
Once that happens, it is every nation for itself in the west, as it used to be in the past. When the britts and the swiss did not give a shit about others.


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

KAAPPITALISTIT

Suomessa on paljon itseään oikeistolaisina, vapaan markkinatalouden airuina pitäviä ihmisiä, joista aika moni on elänyt koko elämänsä verovaroilla. Kokoomuksessa niitä on eniten. Niiden mielestä verovarat pitää käyttää niiden palkkoihin, eläkkeisiin ja sairaanhoitoon, mutta ei muiden. Ne on istuneet 10-30  vuotta eduskunnassa piereskelemässä muiden rahojen päällä ja selittävät suu vaahdossa, kuinka kaikki pitää ulkoistaa ja yksityistää, paitsi niiden työpaikka ja niiden puolueen saamat verovarat eli puoluetuet.

Kokoomuksen mielestä suurinta bisnestä on se, että he järjestävät suurimmille yrityksille verovapauden, satojen miljoonien vientitukia verovaroista joilla nuo yritykset voivat siirtää tehtaansa ulkomaille, ja sitten kompensoida verovaroin niiden tekemiä tappioita. Tätä kokoomuslaiset kutsuvat bisnekseksi ja vapaaksi markkinataloudeksi. Verovaroilla ylläpidetty yksityinen terveysbisnes on toinen heidän kultamunansa. Jos yksityinen terveysbisnes olisi kannattavaa, niin silloinhan se ei tarvitsisi viiden miljardin vuotuista verovaroista maksettavaa tukea. Mutta kun se verovarojen pölliminen on se bisnes.

Keskustassa on tietenkin hieman erilaisia porvareita, koska niille on aina kuuluneet verovarat ja jos ei muuta niin säädetään laki, joka määrää kaikki ostamaan kepulaisilta firmoilta toimimattomia muovitötteröitä ja vedenpuhdistamoita, tai sitten perustetaan kaivos verovaroilla, josta maksetaan kepulaisille suoraan jotain ja sitten se myydään halvalla ulkomaille. Aikoinaan rakennettiin tie jonnekin, mutta nykyisin perustetaan pakolaiskeskus tai joku vienninedistämisyhtiö kepulaiseen kuntaan, verovaroilla tietysti.

Suurimmat talousgurut kuten Björn Wahlroos tai Juhana Vartiainen eivät ole koskaan tehneet mitään itse. He ovat elelleet muiden rahoilla, joko tehneet nollatutkimusta tai kahmineet muiden kasaamia miljoonia itselleen. Valmiiseen, muiden maksamaan pöytään on aina tultu huutelemaan kuinka muut ei ansaitse mitään ja kaikkien pitää huolehtia itse itsestään, eikä syödä valmiista pöydästä muiden tekemää ruokaa. Niiden päässä muiden rahat on niiden rahoja ja muiden firmat on niiden firmoja.

RKP:n kaappitalistien traditiot ovatkin sitten toiset, sillä lähestymiskulma on tietenkin Ruotsin vallan aika, jolloin asiat olivat hyvin. Maassa oli suomenkielen käyttö ankarasti kielletty ja vain ruotsinkielen taitoisilla oli oikeus mihinkään taloudelliseen toimintaan, kuten veronkantoon ja verovarojen jakamiseen, maaomaisuuteen ja muihin sellaisiin.

Yhteistä näille kaikille suomalaisille kaappitalisteille on se, että niiden mielestä bisnes on sitä, että verorahat on niiden ja niiden kavereiden. Yksikään näistä ei ole perustanut yhtään omaa firmaa, tehnyt ikinä mitään omaisuutta, ja yhteistä on sekin, että muilta kerättyjen rahojen eli verojen anastamista väitetään liiketoiminnaksi.

Yhteistä näille kaikille on se, että samaan aikaan kun he väittävät purkavansa säätelyä, ne ovat luoneet sellaisen säätelyverkoston, jota venäläisetkin katsovat ihmeissään. Nämä kansakunnan nerot ovat luoneet systeemin, jossa työnantaja ei voi palkata haluamaansa henkilöä hommiin jonka tietää tämän osaavan, jos tältä puuttuu pätevyystodistus. Ei riitä, että kaveri on tehnyt kattoja 30 vuotta, jos puuttuu kattotulityökortti. Sekään ei tosin riitä, sillä bitumin käsittelyyn vaaditaan mustan katon tulityökortti, eikä tämä ole edes vitsi.

Yrityksen perustaminen ja pyörittäminen ei ole koskaan ollut tässä maassa niin vaikeaa kuin nyt. Työn tekemistä ei ole koskaan vaikeutettu niin paljon kuin nyt. Työhön ottoa ei ole estetty koskaan niin paljon kuin nyt. Työhön menemistä ei ole koskaan vaikeutettu niin paljon kuin nyt.

Mutta ei hätää. Kaappitalistit, verovaroilla piereskelevät edustajat, asiantuntijat ja muut ovat keksineet, että ratkaisu ongelmiin on ilmainen pakkotyö. Ihan oikeasti! Se kertoo kaiken näiden neropattien kompetenssista nimenomaan markkinatalouden ymmärtämisessä. He todella uskovat, että talous nousee, kun ihmisillä ei ole rahaa. He ihan oikeasti uskovat, että jos kukaan ei voi ostaa mitään, eikä kenelläkään ole varaa kulutukseen, työpaikat lisääntyvät ja kaikki perustavat firmoja ja vienti elpyy. Repikää siitä. Tuo vaatii jo aikamoista mielikuvitusta, mutta yrittäjien etujärjestön johtotähtikin on aina samoilla linjoilla, vaikka tuo tarkoittaakin yrittäjien joukkotuhoa.

Onneksi meillä on demareita, jotka ratkaisevat kaikki ongelmat lisäämällä koulutusta. Pääasia on, että on koulutusta. Jos ei ole töitä, keksitään koulutusta. Kursseja, koulutusta, lisäkoulutusta, lisäkursseja, täsmentävää koulutusta, hienontavaa kurssia ja niiden päälle pätevyyskoulutusta. Kyllä se siitä!

JOS tässä maassa joku oikeasti olisi vapaan markkinatalouden kannattaja, tehtäisiin näin:

Yrityksen perustaminen olisi täysin vapaata. Kuka tahansa saisi palkata kenet tahansa mihin tahansa hommiin, oli sitä peruskoulua käyty tai ei. Kaikkia firmoja verotettaisiin samoin perustein. Matti Vanhasen hallituksen ja nykyisen hallituksen ulkomaalaisyritysten suosimispäätökset peruttaisiin. Jokainen maassa oleva maksaisi samoja veroja samoilla perusteilla, eikä mitään suosituimmuuksia olisi yhdenkään kansanedustajan tai ministerin kaverilla. Verotusta yksinkertaistettaisiin.

Karmean sosiaaliturvabyrokratian tilalle luotaisiin yhden luukun perusturva ja kaikki epämääräiset harkinnan varaiset lopetettaisiin. Kaappitalistit hokevat tähän, että ei ole reilua että joku elelee muiden verovaroilla, ihan niin kuin ne suuryritykset, kansanedustajat ja puolueetkin. Vitsi onkin siinä, että toisin kuin suuryritykset jotka eivät maksa veroja, puolueet joista ei ole mitään hyötyä ja kansanedustajat, joiden tärkein työ on esiintyä fiksusti, nuo perusturvan varaan jääneet olisivat kuluttajia.

He ehkä joisivat kaljaa baarissa aamusta iltaan, mutta ylläpitäisivät senkin baarin toimintaa, eli loisivat työpaikkoja ja liiketoimintaa, toisin kuin ne verovaroilla tuetut työpaikkoja ja tehtaita lakkauttavat suuryritykset, jotka eivät siis maksa veroja lainkaan, tai hyvin vähän. He ostaisivat makkaraa, grilliruokaa, tupakkia, ehkä jopa lenkkarit halpamyynnistä, mutta he käyttäisivät rahansa tässä maassa, toisin kuin ne satojen miljoonien verotukia ja etuja nauttivat suuryritykset, jotka eivät maksa lainkaan veroja tai maksavat hyvin vähän.

Verovarat käytettäisiin etupäässä vanhuksista, lapsista ja sairaista huolehtimiseen. Armeijaankin voisi laittaa rahaa, sitten kun se olisi taas suomalaisten oma, eikä Naton apurisakki. Poliisipomoista valtaosa erotettaisiin ja haalariskoudet olisivat pääosassa.

Kansanedustajille maksettaisiin vain tilastollinen keskipalkka, edellisvuoden tilastojen mukaan. Kaikki ilmaiset kyydit, matkat, päivärahat, terveydenhuolto ja muut ateriat pois. Juhana Vartiaiselle ei maksettaisi kolmea tonnia enempää koskaan. Björn Wahlroos joutuisi palauttamaan kaikki ne miljuunat, jotka katosivat pankkipeleissä valtiolta.

Erottaisiin välittömästi eurosta, joka on jo maksanut suomalaisille veronmaksajille laskutavoista riippuen 90-100 miljardia puhdasta tappiota, ja Euroopan Unionista, joka on maksanut nettopersettä suomalaisille veronmaksajille EU:n oman ilmoituksen mukaan jo yli 6 miljardia puhdasta tappiota. Oma markka devalvoitaisiin 30% ja se viennin ongelma olisi siinä.

Perusinfra pysyisi valtion hanskassa, koska se tukisi koko maata ja sen kansantaloutta, ja toisi lisätuloja valtiolle ja toimisi työllisyyspuskurina ja ylläpitäisi peruskulutuskysyntää sille 90% yrittäjistä ja yrityksistä, jotka ovat täysin kotimaisen kulutuksen varassa.

Mutta mitään tällaista ei tehdä, koska päättämässä ei ole yhtä ainoaa markkinatalouden kannattajaa. Siellä on parasiittilauma, joka haluaa ryövätä verovaroja. Joka haluaa estää, kieltää, torjua, vaikeuttaa ja hidastaa. Ja tietenkin suosia ulkomaalaisyrityksiä, koska muutenhan ulkomaalaiset tajuaisivat, ettei täällä ole mitään markkinataloutta, vaan parasiittilandia, jonka suurin bisnes on verovarojen ryövääminen.

Ehkä se siitä lähtisi.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

SUOMEN VALTIOTA EI ENÄÄ OLE OLEMASSA

Usein sanotaan, että jokaisella sukupolvella on historiallinen suuri kokemuksensa ja meidän sukupolviemme suuri historiallinen kokemus on eittämättä Suomi-nimisen valtion katoaminen historian hämärään. Me koimme sen, elimme sen katoamisen ja tuhon, elämme sitä parhaillaankin, mutta vasta lapsenlapsemme ja heidän lapsensa ymmärtävät etäämmältä katsoen sen todellisuuden, jota monet meistä eivät kyenneet hahmottamaan. Moni heistä tulee ihmettelemään miten kaikki oli mahdollista, miten meidän sukupolvemme kadottivat Suomen ja antoivat sen kadota.

Suomen itsenäinen valtio ei koskaan ehtinyt täyttää sataa vuotta, vaikka maata hallitseva eliitti ja satraappikunta yrittävät turvallisuussyistä johtuen ylläpitää illusiota, että Suomi täyttää sata vuotta 2017. Todellisuudessahan asia ei ole näin De facto, eikä De jure, ei siis todellisuudessa eikä laillisesti. Eliitti kyllä tietää sen. Sitä ei vain vielä haluta suoraan sanoa suomalaisille, koska elossa on liian paljon niitä, joiden suvut ja perheet maksoivat kovan hinnan Suomi-valtion itsenäisyystaisteluissa, eli Suomen sodissa 1918, 1939-40 ja 1941-45.

Useimmat meistä tietävät miten Suomi itsenäistyi, tuli suvereeniksi valtioksi joka kuului suomalaisille noin 800 vuoden siirtomaakauden päätteeksi. Tämä tapahtui Venäjän imperiumin suistuessa kaaokseen vuonna 1917. Olimme ehtineet olla osa Venäjän tsaarien imperiumia 108 vuotta. Sitä ennen olimme olleet Ruotsin valtakunnan alistettu Itämaa, jossa Suomea tai suomalaisia ei virallisesti edes ollut olemassa. Ruotsin vallan alla oli eletty ennen tsaarin ja Venjän valtaa noin 500-600 vuotta, laskentatavasta riippuen.

Siirtomaa, tai alusmaa aika oli Suomelle ja suomalaisille raakaa ja julmaa aikaa, jolloin Venäjä ja Ruotsi kävivät useimmat keskinäiset sotansa Suomen alueella, suomalaisten kärsiessä sotajoukkojen jaloissa. Valtio oli kaukana Tukholmassa, josta tuli kuninkaan määräyksiä ja lakeja, joita suomalaiset pakotettiin noudattamaan. Suomalaisten omaisuus, maaperän rikkaudet ja muut otettiin enimmäkseen kruunun haltuun tai annettiin ulkolaisille. Suomalaisten rooli Ruotsin valtakunnassa oli palvella, tehdä orjatöitä, maksaa veroja ja olla sotimassa ulkomaalaisen sotilasmahdin käskyjen mukaan.

Pelkästään vuosien 1600-1721 välisenä aikana suomalaisia miehiä kaatui Ruotsin kruunun määräämissä sodissa arviolta 100 - 120 000. Kokonaisväkiluvun ollessa noin 350 000 suomalaista, tuo lukema tarkoittaa sitä, että kokonaiset miessukupolvet tapettiin Tukholman hyväksi käydyissä sodissa, yleensä kaukomailla.

Ruotsin vallan aika oli synkkää myös siksi, että suomenkieli oli olematon virallisesti ja valtakunnassa oli voimassa pitkään myös suomen kielen käyttökielto.  Suomen puhuminen oli siis kielletty ja rangaistukset olivat äärimmäisen kovia kiellon rikkojille. Jo tästäkin syystä tätä "Itämaata" hallitsemaan päästetyt suomalaiset muuttuivat mahdollisimman nopeasti ruotsalaisiksi ja ilman ruotsinkielen taitoa pääsy mihinkään parempaan asemaan oli mahdotonta.

Venäjän vallan aikana suomalaiset säilyttivät alustalaisasemansa, joskin sillä poikkeuksella, että tsaarit myönsivät meille autonomian, eli sisäisen itsehallinnon, toki tsaarien alamaisuudessa. 1860-luvulla Suomessa koettiin silloisen vahvan valuutan politiikan ja Suomen suurruhtinaskunnan tiukan talouden pidon ansiosta afrikkalaistyylisiä nälänhätiä, jolloin suomalaisia kuoli tuhansittain nälkään pitkin poikin maata. Tsaarin vallan aikana Suomi teollistui, rakennettiin rautatieverkosto, sähköverkko, puhelinverkko, ja suomenkielikin sai virallisen aseman 1902. Tsaarin vallan loppuaikoina maata pyrittiin kuitenkin venäläistämään.

Kun Suomi itsenäistyi, siirtomaassa muhineet yhteiskunnalliset paineet räjähtivät käsiin ja käytiin erittäin verinen sisällissota, johon keisarillinen Saksa ja bolshevikkien Venäjä sekaantuivat. Kansallisessa tragediassa kuoli noin 40 000 suomalaista. Myöhemmin 1930-luvulla Suomi vältti täpärästi fasismin, mutta joutui sotimaan itsenäisyydestään 1939-40 vielä kerran. 1941 Suomi joutui mukaan yleiseurooppalaiseen suursotaan ja vältti ainoana Saksan puolella sotineena maana täydellisen miehityksen ja valtauksen, täpärästi. Näissä sodissa suomalaisia kuoli tai katosi 89 108 henkeä. Vammautuneita oli moninkertainen määrä.

Suomi oli siis selvinnyt itsenäisyytensä ensimmäisistä vuosikymmennistä täpärästi, hirvittävän kärsimyksen ja menetysten kautta. Sotien jälkeen valtion tärkeimmäksi tavoitteeksi tuli rauhan takaaminen, joka taas mahdollisti yhteiskunnallisen kehityksen. Sodan hävinneestä, rajusti kärsineestä maasta tehtiin neljässä vuosikymmenessä yksi maailman vauraimmista ja kehittyneimmistä maista koululaitosta uusimalla, terveydenhuollon ulottamisella koko kansan saataville ja huolehtimalla yhteiskunnan vähäosaisista ja eläkeläisistä.

1990-luvun alussa liiaksi itäkauppaan nojannut ja 1980-luvulla finanssipolitiikkansa holtittomasti avannut Suomi ajatui syvään lamaan, josta selvittiin päästämällä oma valuutta markka devalvoitumaan. Kun markan ulkoinen arvo putosi noin 30% yhdessä yössä, suomalainen vientiteollisuus sai historiallisen piristysruiskeen. Pieni mobiilipuhelimia valmistava kumisaapastehdas Nokia nousi kymmenessä vuodessa maailman suurimmaksi alallaan ja pysyikin siellä, kunnes omistus ja puhelinten valmistus ulkoistettiin.

Vuonna 1995 Suomi liitettiin perustuslain vastaisesti, toki neuvoa-antavan rajusti propagoidun kansanäänestyksen jälkeen Euroopan Unioniin. Jäsenyys olisi pitänyt käsitellä perustuslain muutosmenettelyn kautta eduskunnassa, mutta niin ei tehty. Suomi olikin perustuslain vastaisesti Euroopan Unionin osavaltio aina vuoteen 2011 saakka, jolloin 16 vuotta vallinnut laiton tilanne korjattiin lisäämällä perustuslakiin lause: "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio."

1995 suomalaisille valehdeltiin suoraan valtiojohdon, vaikuttajien ja median taholta päin naamaa. Suomalaisille uskoteltiin, ettei Euroopan Unioni ole liittovaltio, eli federaatio, eikä siitä ole sellaista tulossa. Kaikkien tiedossa oli kuitenkin jo tuolloin, että jo EU:ta perustettaessa tavoitteeksi oli asetettu nimenomaan liittovaltio, federaatio. Suomi luopui valtiollisesta suvereniteetistaan De facto ja De jure, eli sekä tosiasiallisesti että lakiperusteisesti. Siitä tuli Euroopan Unionin osavaltio, tai poliitikkojen keksimällä suomalaistermillä jäsenvaltio. Korkein päätäntävalta siirtyi Suomen eduskunnasta Euroopan Unionille, jonka direktiivit eli lait otettiin käyttöön.

1999 suomalainen satraappieliitti, eli näennäisesti Suomea johtava, Euroopan Unionin hyväksymä ja sen alaisuudessa toimiva alkuasukaspäälliköiden joukkio, luopui suomalaisesta valuutasta. Jälleen kerran suomalaisille valehdeltiin ja väitettiin, että 1995 oli jo päätetty tästä. Todellisuudessa 1995 kukaan ei edes maininnut markan katoamista, vaikka se ilmeisesti olikin jo tiedossa myös silloin. Suomen valuutta katosi 2002, jolloin myös taloudellinen päätösvalta siirtyi osavaltioparlamentilta ja hallitukselta Euroopan Unionin elimille. Tästä eteenpäin ei ollut enää olemassa mitään suomalaista talouspolitiikkaa, vaan osavaltion hallitus vain sopeutti Suomen osavaltiotalouden Euroopan Unionin määräysten mukaisille linjoille. Tämä kaikki oli myös perustuslain vastaista.

Vuonna 1995 tehtiin kulissien takana myös huomattavasti suurempi perustuslain vastainen rikos. Suomen tasavalta muutettiin kaikessa hiljaisuudessa yhtiöksi, joka rekisteröitiin Yhdysvaltojen yritysrekisteriin. Suomi siis lakkasi olemasta valtio vuonna 1995 ja siitä tehtiin yhtiö. Suomen valtio rekisteröitiin yhtiöksi myös Suomessa, jossa yritysrekisteriin sen toimialoiksi määriteltiin "valtiollinen toiminta." Nämä rekisterimerkinnät paljastavat sen, että Suomen tasavalta lakkautettiin salaisesti 1995 ja sen valtiomuoto korvattiin yhtiöksi. Tämä kaikki oli tietenkin perustuslain ja lain vastaista, rikollista toimintaa.

(rekisteröinnit löytyvät täältä http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/12/isanmaasi-suomi-onkin-yritys.html )

Kun Suomen tasavallan rikollinen yhtiöittäminen paljastui vahingossa, satraapit väittivät, että kyse oli vain EU:n määräämän arvonlisäveron käsittelyn helpottamiseksi tehty rekisterimerkintä, jolla ei ollut sen suurempaa merkitystä. Se oli paskapuhetta. Noiden rekisteröintien jälkeen ei ollut virallisesti eikä juridisesti enää olemassa Suomen tasavaltaa, vaan Suomen valtio -niminen yritys.

Vuonna 2014 puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti niin sanotun Nato Isäntämaa -sopimuksen, rikkoen perustuslakia, rikoslakia ja lain puolueettomuusmääräyksiä. Hän myös rikkoi sotilasvalansa, sekä virkamiehiä koskevia laillisuusperiaatteita ja lakeja, sillä puolustusvoimien komentajalla ei ole koskaan ollut mitään oikeutta tehdä Suomea koskevia valtiosopimuksia, puhumattakaan sotilaallisesta antautumisasiakirjasta.

(sopimus löytyy täältä http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/12/itsenaisyysjuhla-on-irvokas-farssi.html )

Kyseistä sopimusta ei muka löytynyt suomennettuna mistään, joten muut kuin viralliset tahot suomensivat sen. Sopimustekstissä ei mainita Suomea, Suomen turvallisuutta, eikä Suomen oikeuksia kertaakaan. Sensijaan siinä annetaan sekä suomalainen yhteiskunta kaikkine resursseineen, koko Suomen maa-alue ja kaikki kansalaiset ulkoisen sotilasvallan käyttöön ja sen käskyvallan alaiseksi. Se on siis paljon huonompi sopimus kuin Josef Stalinin 1939 tai 1940 esittämät sopimukset. Tuo sopimus oli varmistuslaukaus kituvan Suomen tasavallan otsaan, sillä se lakkautti Suomen puolustusvoimat yksiselitteisesti ja teki suomalaisista asevoimista ulkomaalaisen sotilasmahdin käskyvallan alaisen asejoukkion.

Tämä oli tiivistetyssä muodossa Suomi-nimisen valtion tarina. Suomen valtio, Suomen tasavalta ei aivan ehtinyt olla olemassa vuosisataa ja huomattavan osan olemassaolostaan se sai taistella verisesti hengissä pysäkseen. Sotien uhrauksia ajatellen Suomen valtion katoaminen sopimusteknisin kikoin ja juristien taikajim-metkujen avulla on yksi eurooppalaisen historian uskomattomimpia tarinoita. Kansakunta, joka selvityi sodista joista paljon suuremmat eivät selvinneet, katosi kuin pieru Saharaan petollisen satraappiarmeijan operaatioissa, huomaamatta, vaivihkaa.

Enää tuota Suomen valtiota, Suomen tasavaltaa ei ole olemassa. Ei ole Suomi-nimistä valtiota, vaan Suomen valtio -niminen yhtiö, joka on Euroopan Unionin osavaltio. Sillä ei ole omaa lainsäädäntöä, ei omaa rahaa, eikä omaa armeijaa. Kaikki tuo on kadonnut sopimusteitse.

Sitä ei ole olemassa missään muussa kuin propagandassa, valheissa ja teatterissa, jolla teitä kaikkia sumutetaan uskomaan toisin. Euroopan Unionin osavaltio Suomi toki jatkaa kitumistaan Euroopan Unionin päättäjien alistamana siirtomaana ja vajonnee samaan kurjuuteen, jossa se edellisen kerran kyhjötti 700 vuotta hetkeään odotellen.

Suomen siniristilippu on yhtä korskea ja suurta itsenäisyyttä osoittava kuin Walesin ja Ulsterin lippu. Se on vain nostalginen symboli menneisyydestä, jolla ei ole mitään todellista merkitystä tai arvoa ulkoapäin katsottuna.

Me synnyimme itsenäiseen Suomen tasavaltaan ja katselimme eturivissä kuinka se katosi. Viiden vuosikymmenen kuluttua tarina itsenäisesta Suomesta kuuluu samaan sarjaan kuin vänrikki Ståhlin tarina.