perjantai 22. tammikuuta 2016

SUOMALAISTEN JOUKKOTUHONTA ON JO KÄYNNISSÄ

Kuten olen jo aikaisemmin todennut, maamme poliittinen eliitti on aloittanut suomalaisten joukkotuhonnan hallinnollisin toimin.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/09/joukkotuhonnan-abc.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/09/koyhien-hallinnollinen-surmaaminen.html

Kannattaa muistaa, että kaikissa historian suurissa joukkotuhoamisissa teon ovat suorittaneet pääasiassa byrokraatit ja hallntovirkamiehet poliitikkojen päätösten perusteella, "annettuja määräyksiä" noudattaen. Näin tehtiin Pohjois-Amerikassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa alkuperäisten amerikkalaisten, eli intiaanien kanssa.


Adolf Eichman oli yksi natsien suorittaman joukkotuhonnan päätekijöistä, mutta miehen virkatehtävä oli valtakunnan rautatieliikenteen organisointi eli juna-aikatalujen laatiminen. Otto Ville Kuusinen oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean hallinnollisten orgaanien viraston johtaja, joka vastasi toimessaan koko Neuvostoliiton oikeus- ja rangaistuslaitoksesta, eli johti Stalinin vankileirikoneistoa ja oli keskeisessä roolissa miljoonien ihmisten tuhoamisessa. (lähde: Viktor Suvorov, Spetsnaz The Story of the Soviet SAS, Grafton Books 1989).



Hallituksen tekemä päätös leikata asumistukea johtaa julkisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan noin 2000 - 4000 pienituloisimman eläkeläisen asunnottomuuteen. Jos joku ei ymmärrä mitä se käytännössä tarkoittaa, voi kuvitella kuinka hyvin sairas eläkeläinen selviää tämänkin talven pakkaslukemista ulkoilmassa. Aivan. Eläkeläiselle tällaiset pakkaset ovat kuolemaksi ja hallitus tietää sen aivan hyvin. Silti se päätti passittaa eläkeläisiä asunnottomiksi. Se oli poliittinen päätös, arvovalinta. Köyhimmät eläkeläiset saavat kuolla. Jokainen hallituksen ministeri ja hallituspuolueen kansanedustaja on siis osallinen näiden köyhien eläkeäisten joukkotuhontaan. Näin asia vain on.

Jotakin asiasta kertoo sekin, että kun asia nostatti suuren kohun, hallitus ilmoitti 16.11. 2015 peruvansa eläkeläisten asumistuen leikkauksen ministeri Stubbin suulla, mutta jo samana päivänä Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti, että eläkeläisten asumistuet jäädytetään. Tämä tarkoitti sitä, että tuet leikkaantuisivat julkisuudessa esillä olleiden arvioiden mukaan noin 10 miljoonalla eurolla. 

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mummot-ja-papat-telttoihin-elakelaiset-raivostuivat-paattajille/5351474

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448347040652.html 

http://yle.fi/uutiset/asunnottomat_pulassa_pakkasessa__vakea_joudutaan_kaannyttamaan_ensisuojan_ovelta/8616267

Tässä välissä on syytä muistuttaa, ettei annettujen määräysten/ohjeiden/ tai käskyjen noudattaminen vapauta yhtään virkamiestä tai toimistotyöntekijää Kelassa tai muussakaan konttorissa rikosoikeudellisesta vastuusta osallisuudesta tähän joukkotuhontaan. Nûrnbergin oikeuden käynnissä todettiin nimenomaan, ettei yksikään joukkotuhontaan osallistunut väisty vastuustaan vetoamalla siihen, että noudatti annettua käskyä, määräystä, ohjetta, tai lakia. Eli jokainen virkamies, joka evää eläkeläiseltä asuntoon tarvittavat varat ja pakottaa näin tämän asunnottomaksi, on vastuussa tuon eläkeläisen kuolemasta, jos ja kun se on seurausta asunnottomuudesta. Ja näin tulee tapahtumaan tuhansien suomalaisten eläkeläisten osalta.



Hallituksen tekemä päätös lääkehoidon omavastuun korottamisesta johtaa sekin suoraan tuhansiin kuolemiin. 50 euron kertamaksu on mahdoton monelle pienituloiselle ja köyhälle, varsinkin kun sen jälkeenkin joutuu maksamaan 5 euron omavastuuosuutta tätä seuraavista lääkkeistä. Pienituloisten ja köyhien tiedetään jo nyt jättävän osan lääkkeistään ostamatta, koska varat eivät riitä asumiseen, ruokaan ja lääkkeisiin. Kaikki tämä tulee johtamaan tuhansien suomalaisten kuolemiin ja tämäkin on poliittinen arvovalinta ja päätös, johon ovat osallistuneet kaikki hallituksen ministerit ja hallituspuolueitten kansanedustajat. Jokainen heistä on vastuussa tämän päätöksen aiheuttamista kuolemista. Tämän joukkotuhonnan toteuttavat virkamiehet ovat hekin vastuussa tuhansista suomalaisruumiista, joita tämäkin päätös saa aikaan.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2015122820841444_tr.shtml

Etenkin diabetes-lääkityksen evääminen köyhimmiltä hallinnollisin toimin on raju ja suora joukkotuhontatoimi. Ykköstyypin diabteetikoille lääke ei ole hoitava tai valinnainen, vaan elämää ylläpitävää hoitoa. Päättämällä ettei köyhä tai pienituloinen tarvitse sitä, hallitus, hallituspuolueet ja hallituspuolueitten kansanedustajat ovat päättäneet, etteivät diabeetikot tarvitse elämää ylläpitävää hoitoa. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että hallitus ja hallituspuolueet sekä niiden kansanedustajat ovat päättäneet maamme historian suurimmasta armokuolemaohjelmasta, eli massaeutanasiasta. Natsien joukkotuhontaohjelmahan alkoi myös vammaisten eutanasialla.

http://yle.fi/uutiset/diabetesliitto_insuliinihoito_sailytettava_maksuttomana_ykkostyypin_diabeetikoille/7148465

Ja se omavastuuosuushan ei ole 45 euroa, vaan 50.

Samaan aikaan pienimpiä eläkkeitä leikataan ja suuria korotetaan. Kansaneläkkeen leikkaus johtuu "negatiivisesta indeksistä".

http://www.etlehti.fi/artikkeli/rahat/oma_talous/melkein_kaikki_etuudet_kutistuvat_2016

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102120541255_uu.shtml

Tämä hallitus, aikaisempien tapaan, on siis päättänyt, että jokainen vuosi tuhansia suomalaisia kuolee hallinnollisin toimin. Joukkomurhaaminen suoritetaan siksi, että valtion taloudessa on säästettävä. Euroon ja EU-jäsenmaksuihin on löydyttävä rahaa. Suuryritysten veronkevennyksiin ja tukiin on riitettävä miljardeja. Nopein tapa saada aikaan säästöjä, on murhata muutamia tuhansia suomalaisia joka vuosi. Jokainen kuollut suomalainen lakkaa olemasta menoerä hallituksen ja virkamiesten papereissa ja on siis siten suoraa säästöä. Tuhansien suomalaisten joukkomurhaamiselle on siis löydetty taloudelliset perusteet.



Joku siellä voi nyt protestoida, kiukustua, suuttua, hermostua tai nolostua, mutta faktat ovat faktoja. Jos henkilö A saa aivoverenvuodon tai aivoveritulpan, liuoitushoitoon pitää päästä nopeasti. Valtaosassa maata sellaiseen ei ole mahdollisuutta, kiitos terveydenhuollon alasajon ja tuhoamisen. Jos henkilö B saa veritulpan, hoitoon päästävä nopeasti eikä se ole mahdollista suurimassa osassa maata. Jos henkilö C saa sydänkohtauksen, hoitoa on saatava minuuteissa, eikä se ole mahdollista valtaosassa maata. Se johtuu terveydenhuoltojärjestelmän tuhoamisesta. Se tehtiin säästösyistä ja se on johtanut tuhansiin kuolemiin viimevuosien aikana. Se on vain fakta.

Kyse on siis arvovalinnasta. Kumpi on tärkeämpää: säilyttää ylikansallisten suuryritysten verovapaus vai muutama tuhat suomalaista? Tämä hallitus, kuten sen edeltäjätkin, on päättäänyt ettei suomalaisia kannata säilyttää. He saavat kuolla.



Kumpi on tärkeämpää: euro vai suomalaisen henki? Tämä ei ole ollut enää vuosikymmeniin mikään valinta hallituksille ja poliitikoille. He ovat aina tukeneet euroa rajattomasti, samalla kun ovat murhanneet tuhansia suomalaisia hallinnollisin päätöksin. Euro tukiaisiin on mennyt vähintään 9,3 miljardia ja noin 23 miljardia sitten vuoden 2008.

Jokainen voi miettiä millainen terveydenhoitojärjestelmämme olisi, jos siihen olisi investoitu 23 miljardia tai 9 miljardia. Niin ei tehty, koska poliitikoille euro on tärkeämpi kuin tuhansien suomalaisten henki ja elämä. Ne ovat arvottomia ja uhrattavissa.

Juuri siksi suomalaisten joukkotuhonta on jo käynnissä. Sen toteuttavat kiltit virkamiehet toimistoissaan ja konttoreissaan, kuntayhtymissä ja Kelassa, verovirastossa ja sairaanhoitopiirien virastoissa. He toteuttavat ne päätökset, jotka jokainen kansanedustaja Kyllä-nappia painaessaan tekee. Kyllä, minä tapan tuhansia suomalaisia säästösyistä.

Ja kuten Nürnbergissä todettiin 1945, jokainen heistä on syyllinen tähän kansanmurhaan. Jokainen on osasyyllinen joukkotuhontaan, vaikka noudattaisi annettuja määräyksiä, ohjeistusta, virkamiesvastuutaan ja velvollisuuksiaan. Henkilökohtaista juridista vastuuta joukkotuhonnasta ei yksikään pikkuvirkamies tai konttoristi pääse pakenemaan, joukkosurmaohjelmasta päättäneistä kansanedustajista puhumattakaan.

Jos joku pitää tätä pöyristyttävänä, liitoitteluna tai perättömänä, kehoitan tutustumaan Nürnbergin sotarikostuomioistuimen tekemään ratkaisuun. Siellä vahvistettiin tietyt kansainvälistä lakia koskevat periaatteet ja linjaukset, jotka Suomen valtiokin on hyväksynyt ja muissa kansainvälisissä sopimuksissa vahvistanut. Eli jokaisen poliitikon, kansanedustajan ja virkamiehen osallisuus ja syyllisyys tähän suomalaisten joukkotuhontaan hallinnollisin toimin selviää yksiselitteisesti Nürnbergin päätöksistä. Jos joku siellä ei edelleenkään osaa itse googlailla, laitan linkin tähän perään, niin ei voi sanoa ettei löytänyt moista ihmettä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Nuremberg_principles

Jokaisen tuohon perehtyneen virkamiehen ja poliitikon osallisuus ja rikosoikeudellinen vastuu käynnissä olevaan suomalaisten hallinnolliseen joukkotuhontaan on siis täysin selvä nimenomaan juridisesti.




22 kommenttia:

  1. Aika julmaa tekstiä, joskin se mitä kirjoitit on kylläkin ikävä kyllä totta. Olen seurannut näitä päätöksiä kauhulla, ja miettinyt ettei yhdelläkään päättäjillä näytä olevan hajuakaan miten pienituloiset elävät ja miten sinnittelevät päivästä toiseen. Vuokrat nousevat ja karkaavat käsistä. Lasket rahat päivästä toiseen, mutta kun eivät riitä eivät mitenkään, mistään ei kannata haaveilla sillä sekin on liian kallista. Näin pääsemme varsinaiseen leikkaukseen, mikä säästö eläkemaksuissa ja lääkekorvauksiin, kun köyhät kuolee pois. Joten kenenkään ei kannata jäädä eläkkeelle, työurat siis pitenevät pakostakin. Ja ne jotka eivät jaksa tai pysty pysymään mukana, niin no väliäkö sillä sitten enää.

    VastaaPoista
  2. Siinä asiat sanottu niin kuin nykyiset hallituksen päätökset meitä suomessa asuvia kansalaisina tulevat päätöksillään kohtelemaan. Toista olivat vaalipuheet vaaleissa valittujen puolueiden julkituomissa lupauksissa. Meitä eläkeläisiä ,vammaisia ja asunnottomia luvattiin hoitaa ja antaa paremmat eläkkeet. Toimia olosuhteidemme korjaamiseen oli lukuisia puheissa! Kuinka ollakaan kun valtakirja äänestäjiltä saatiin, käännettiin välittömästi annetuille lupauksille selkä.

    VastaaPoista
  3. Näitä olen itsekki' miettinyt.
    Epäisänmaalliset joukot/napinpainajat tuhoavat esi-isiemme työn.

    Henry

    VastaaPoista
  4. aseet on keksitty ja edukunta on pieni,suomalaiset ei saa mitään aikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä! Alistutaan kaikkeen - varsinkin eläkeläiset, jotka asioista aikoinaan vääntäneet! Nyt annetaan periksi - lähes kaikessa?!

      Poista
  5. ASUMISTUKI ASIA PERUTTIIN , KOSKEE VAIN SUURITULOISIA JA KYLLÄ PERSUT ON KANSAN JA KÖYHÄN PUOLELLA , MINKÄ TÄSSÄ PURISTUKSESSA VOI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurituloiset eivät saa asumustukia. Eivät ole koskaan saaneetkaan

      Poista
    2. Suurituloiset evät koskaan ole mitään asumistukia saaneetkaan.

      Poista
    3. Kun asuin avoliitossa ja olin työtön, en saanut asumistukea senttiäkään. Nyt eronnut eläkeläinen ja yhteen ei uuden puolison kanssa voi muuttaakaan! Asumistuki lakkaisi heti!

      Poista
  6. "MINKÄ TÄSSÄ PURISTUKSESSA VOI" Ei persut missään puristuksessa ole. Mitä paremmin persut ajaisi kansan asiaa, sitä enemmän vain saisivat ääniä ja valtaa. Päättivät pettää kaikki lupauksensa sen sijaan ja nuolla perseitä.

    VastaaPoista
  7. Lähettäisin linkin Juha Sipilälle, mutta en uskalla - minut pidätettäisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi pidätettäisiin? Itse laitoin melkoisen viestin Sipilän sähköpostiin. Mitään ei ole kuulunut Ei edes muodollista vastausta, vaan en yhtään ihmettelekään viestin sisällön perusteella. Joten laita linkki vain ihan rauhassa.

      Poista
    2. Laita eri linkki, mä laitoin jo tämän. Samaten meni kahdelle muulle S:lle...

      Poista
    3. Yksikään politiikko & kansanedustaja ei ole tähän päivään mennessä vastannut sähköpostiini! Että semmoisia "kansanedustajia"...

      1%

      Poista
  8. Jaa peruttiin? Mitä muuta sontaa teille on kerrottu?

    VastaaPoista
  9. Tuliko tuo toisessa linkissä mainittu Pasi Mustosen 2013 valmistelema laki voimaan? Olisiko kellään antaa lakiin linkkiä. Katselisin eduskunnan sivuilta miten siitä äänestettiin.

    VastaaPoista
  10. Isku päättäjiä vastaan keinolla millä hyväänsä!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan! Mutta miten liikkeelle... Kuka aloittaa homman?

      Poista
  11. Tappolistaan voi lisätä myös keliakiapotilaiden tuen kalliiseen dieettiinsä, joka siis on heidän ainoa lääkkeensä. Tuki oli 23 €/kk, kun se Norjassa on 230 €/kk (Norja muuten ei ruoan hinnoissa ole Suomea kalliimpi maa, palkkataso sitävastoin on siellä roimasti korkeampi - vain alkoholi ja tupakka on siellä kallista). Jopa Virossa keliakiapotilaiden tuki on 90 €/kk, mutta meillä otettiin tämä surkean pienikin korvaus pois!

    Miettikääpä, mitä se aiheuttaa esim. keliaakikolle, joka on kansaneläkkeellä tai työtön. Jo yksi leipä maksaa gluteenittomana 4-5 €! Dieetistä lipsuminen polttaa ohutsuolesta nukan, estää ravintoaineiden imeytymisen ja altistaa suolistosyövälle...

    VastaaPoista
  12. Keliakiasta tulee mieleeni että ei viljaa ole pakko käyttää jos henki on kiinni siitä. Moni on jättänyt viljat pois ja ovat alkaneet voida paljon paremmin. En keliakiasta tiedä paljoa, mutta jos on terveydestä kyse, ei viljat voi olla pakollisia ruokakaapissa.

    VastaaPoista
  13. Menossa on holokausti eli kansanmurha ja sitä kutsutaan myös auttamiseksi ja toteuttajana on Suomen hallitus eli Suomi mafia.

    Perustelut:
    1.Veronmaksajien omaisuus yksityistetty.
    2.Päättäjät pitävät huolen omasta hyvinvoinnistaan(palkan korotukset+muut edut).
    3.Ilmainen tuottava työvoima markkinavoimille(terveet työkykyiset kelpaavat).
    4.Perusoikeuksien heikentäminen(sananvapauden, toimeentulon, lakkoilun, kieltäytymisen ja yms. estäminen).
    5.Terveydenhuollon/sosiaalihuollon alasajo(vanhukset/sairaat kuolevat kyllä pois).
    6.Ihmisten kerran maksetun omaisuuden uudelleen maksatus uudestaan ja uudestaan sukupolvelta toiselle.(Ei tämä ole veroparatiisi vaan verohelvetti).
    7. Holtiton maahanmuutto bisnes veronmaksajien rahoilla. Tuon tarkoitus on luoda halpatyövoimamarkkinat, luoda päättäjillle duunia eli turhia virkoja EU:ssa ja putsata verovarat oman tai tuttavan firman kautta.

    VastaaPoista
  14. Pieni korjaus asiaan: käsittääkseni se diabeteksen kannalta kaikkein välttämättömin elämää ylläpitävä hoito - siis insuliini - on edelleen ylemmässä erityiskorvattavien luokassa, eli siitä saa vielä hyvän korvauksen. Sen sijaan muut diabeteslääkkeet on pudotettu alempiin luokkiin. Nämä eivät ole välttämättömiä välittömiä elämää ylläpitäviä lääkkeitä, mutta niiden poisjättäminen voi pidemmässä juoksussa aiheuttaa mahdollisesti muita vakavia terveydellisiä ongelmia ja komplikaatioita. Sekö se on sitten halpaa hoidattaa niitä yhteiseen piikkiin, paitsi jos tilanne kulminoituu vielä lisää mainitsemaasi suuntaan ja ne, jotka eivät itse pärjää, jäävät tosiaan ojanpohjalle kuolemaan? Muutoin olit kyllä tekstissäsi right on the spot ja olen samaa mieltä kanssasi!

    VastaaPoista