perjantai 8. tammikuuta 2016

MISTÄ SODITAAN?

Koska yllättävän monella suomalaisella on edelleen kuvitelmia siitä, että sotia käydään uskonnon, ideologioitten tai jokin epämääräisen ajatuksen vuoksi, lienee paikallaan tarkastella sitä mistä eri konflikteissa on kyse.

Kaikissa nykyaikaisissa sodissa kyse on taloudellisista intresseistä. Sotia ei käydä enää siksi, että erkki on eri mieltä noin periaatteessa. Sotia käydään siksi, että erkillä on öljyä/kaasu/mineraali- ja/tai vesivarantoja.

Miksi Iran, Turkki, Irak tai Syyria ei ole koskaan halunnut itsenäistä Kurdistania? Miten on mahdollista, että 30 miljoonainen vuoristolaiskansa on nin tärkeä, ettei yksikään valtio ole halunnut myöntää sille itsenäisyyttä? Vastaus on hyvin yksinkertainen ja selviää tästäkin kartasta. Kurdien mailla on liikaa kaasua ja öljyä, joiden avulla kurdeista tulisi alueellinen mahtivaltio.


Kurdit eivät suinkaan ole ainoa kansa, jolla on öljyä ja kaasua. Mieleen tulee tämäkin valtio, jonka öljyjanoisin suurvalta Yhdysvallat otti tähtäimeensä jo vuonna 1953 Eisenhowerin hallituksen aikana.

Aivan, sehän on Syyria! Syyrialla on merkittävät öljy- ja kaasuavarat, joihin länsi on halunnut päästä kiinni jo vuosikymmeniä. Lisäksi maa sijaitsee fyysisesti strategisessa paikassa, eli sen kautta voitaisiin tuoda ns. Caspian pipeline Kaspian meren öljykentiltä pohjois-Irakin ja Turkin läpi Välimerelle. Tätä öljyputkea USA on suunnitellut jo vuosikymmeniä, koska Venäjä kontrolloi Kaukasuksen pohjoispuolta. Venäjä tietää tämän, eikä aio ihan helposti sitä sallia. Siksi Venäjällä on maassa sotajoukkoja ja ydinsukellusvene jossakin Syyrian rannikon tuntumassa.

Syyrian ohessa myös Libanon ja Gaza ovat strategisia kohteista, koska niiden edustalla ovat maailman suurimpiin kuuluvat kaasukentät. Harva muistaa sitä, että Gazan sota alkoi välittömästi sen jälkeen, kun Palestiinan aluehallinto ilmoitti aloittavansa Gazan kaasukentän hyödyntämisen Gazpromon, eli Venäjän kanssa. Hamas ampui tuhat rakettia Isrealiin osumatta yhteenkään kaupunkiin, tappaen kaksi, jonka jälkeen Israel pommitti Gazaa, mutta ennen kaikkea laittoi sen laivastosaartoon, eli asetti laivastonsa kaasukentän päälle.

Oikean puoleinen kartta taas paljastaa, miksi Venäjän ja Turkin välien piti katketa. Koska USA oli blokannut ns. South Stream -kaasuputken avaamalla sotilastukikohtansa Romaniaan ja Bulgarian, Venäjä loi yhteyden Turkin kautta Kreikkaan. Itseasiassa turkkilaiset ilmoittivat Kreikalle, että jos he (kreikkalaiset) eroavat EU:sta Turkki voi toimittaa venäläistä kaasua. Tämän ilmoituksen jälkeen presidentti Obama antoi lausunnon, jonka mukaan Kreikka on Nato-maa ja pysyy aina EU:ssa. Hieman myöhemmin Turkin armeija ampui Syyrian puolella rajaa lentäneen venäläiskoneen alas ja maiden energiayhteistyö oli katkolla.

Jos jollekin valonlapselle ei ole vielä auennut mistä Ukrainassa soditaan, niin seuraavat visuaaliset apuvälineet, eli kartat kertovat mistä siellä on kyse. Kysehän on maan kaasu, öljy ja mineraalivaroista. USA on noin 25 vuotta pyrkinyt saamaan haltuunsa ne ja EU on myös haaskalla, mutta Venäjä katsoo Ukrainan kuuluvan sille, hieman samaan tyyliin kuten USA mieltää Saudi-Arabian omaksi hiekkalaatikokseen. Eli tässä kuvallinen esitys siitä miksi Ukrainassa soditaan.




Ukrainalla ja Syyrialla on sikälikin yhtymäkohtia, että kummassakin nimenomaan palkkasoturijoukot hoitavat sotimisen enimmäkseen. Syyriassa lännen etuja ajaa, tai ajoi, terrorijoukkio ISIS ja Ukrainassa lännen etuja ajavat Azovin pataljoonan kaltaiset palkkasoturijoukot, joiden riveissä on ollut myös Suomen kansalaisia. Ukrainassa ja Syyriassa Venäjä tietenkin tukee vastapuolta, jonka riveissä sotii myös ulkomaalaisia. Ukrainassa Donbasin joukoissa on ainakin yksi teksasilainen ja Syyriassa ISISiä vastaan sotii useampikin amerikkalainen vapaaehtoinen kurdijoukoissa.

Jos joku valonlapsi ei vieläkään ymmärrä miksi Suomea destabilisoidaan juuri nyt niin voimakkaasti, miksi Nato Isäntämaa-sopimus tehtiin (sopimuksessahan Suomen turvallisuusintresseja ei edes mainita kertaakaan, siinä luovutetaan Suomi Natolle ) ja varuskuntia on suljettu, kenttäpoliisi ajetaan alas ja aseet kerätään pois, niin vilkaistaanpa vielä paria esimerkkiä. Miksi länsi halusi niin kovasti Afganistaniin? Varmistamaan, että lapset pääsevät kouluun? No ei. Tässä on syy.

http://www.mining.com/1-trillion-motherlode-of-lithium-and-gold-discovered-in-afghanistan/

Maan mineraali/kaasuvarannot ovat huomattavat. Niistä siellä soditaan. Niistä sodittiin myös Kongossa, jossa, kas kummaa, palkkasoturijoukkiot terrorisoivat siviilejä raakalaismaisesti, ottivat käyttöön orjatyövoiman ja orjakaupan (vrt. Syyria ja ISIS) ja ennen kaikkea kävivät kauppaa maan luonnonrikkauksilla. Hyvin keskeinen sodan kohde olivat maan mineraalivarat, joista yksi oli strateginen mineraali lithium, elektroniikkateollisuudelle elintärkeä, todella globaali mineraali.

http://www.alternet.org/story/41477/war,_murder,_rape..._all_for_your_cell_phone

Se mikä tekee lithiumista mielenkiintoisen on se, että EU:n suurimmat lithium-varannot ovat Suomessa. Meillä on myös uraania, josta Ranska on sotinut Malissa ja Saharassa jo vuodesta 2012 lähtien. Sinne presidentti ja hallitus aikovat myös lähettää suomalaisia sotimaan. Siellä on myös, jostakin sattuneesta syystä, ääri-islamistinen järjestö, joka haluaa saada uraanin hallintaansa. Ääri-islamistinen järjestö Boko Haram, palkkasoturijoukko, pyrkii saamaan myös Nigerian mineraalivarannot hallintaansa. Boko Harma tunnetaan myös orjakaupasta, silmittömästä raakuudestaan ja barbarismistaan, aivan kuten ISIS. Sattumaako? Ehkä. Voi olla.

Ainakin kun jotakin älytöntä, järjen vastaista, käsittämätöntä tapahtuu, aina kun katselet sotaa jossa ei tunnu olevan järkeä, mieti kuka siitä hyötyy. Tarkista Netistä maan luonnonrikkaudet, ota selvää mitä yhtiöitä maassa operoi. Katso alkoiko maan tuhoaminen ympäristötuhoilla, päästöillä jne. Pian huomaat, että kaikkien älyttömien sotien ja raakuuksien taustalla on raha, bisnes, miljardien bisnes.

Ongelma on meidän suomalaisten näkökulmasta on se, että täällä on yksi Venäjän kaasuputkista, North Stream -putki kulkee maamme eteläpuolitse, ja meillä on uraania ja muita strategisia mineraaleja ja se EU:n suurin lithium-esiintymä Pohjanmaalla.

http://yle.fi/uutiset/tuoko_ryntays_kaivoksen_naapuriisi_katso_kartalta/6476988

Mieti mitä kaikkea kaivosalalla tapahtuukaan juuri nyt ja mitä poliittisesti tapahtuu, kansalainen. Niin, ulkomaalaiset kaivosyhtiöt, miljardibisnekset, "pakolaiskriisi", velkakriisi, poliisin alasajo, armeijan alasajo jnejnejne.

Talvivaaran "jätekasoissa" lepää noin 2 000 000 000 euron arvoinen mineraalipotti. Miksi kaivos saa täysin vapaasti rikkoa ympäristölakeja ja sille asetettuja määräyksiä? Aivan.

Aina sama juttu. Follow the money.

3 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu,niinhän se taitaa nykyään pitkälti olla, ikävä kyllä. Se niistä hienoista ideoligioista tai muusta. Kuitenkaan kaikki eivät ole valmiit luopumaan kaikesta taistelemassa, paha vaan että yhteiset rintamat on niin helppo hajoittaa ja kääntää ihmiset toisiaan vastaan, kuten pakolaiskriisit, säästöt ja supistukset...Mutta silti...

    VastaaPoista
  2. Palestiinassa on sodittu tuhansia vuosia ennen, kuin öljyä saati sitten kaasua oli edes keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri aikoina soditaan erilaisista resursseista. Tulevaisuudessakin soditaan ehkä resursseista, joiden olemassaolosta emme vielä tiedä tai joilla ei vielä ole arvoa.

      Poista