maanantai 19. lokakuuta 2015

MAAN TAPA REVISITED

Keskustan entinen puoluesihteeri ja vaalirahakohinassa suurelle yleisölle uhrattu Jarmo Korhonen tulee nyt vuosia myöhemmin ulos ja kertoo kirjassaan suomalaisen politiikan rahoituskuvioista. Korhonen nostaa esiin myös kokoomuksen vaalirahasuhmuroinnit ja presidentti Niinistön kampanja-rahoitukseen liittyvät epäselvyydet. Presidentti Niinistö toivoo, että rahoittajat tulisivat esiin ja asia ratkeasi. Niin ei tule koskaan käymään. Niinistö tietää sen itsekin.

http://www.elisa.net/presidentti-niinisto-uudet-vaitteet-vaalirahoituksesta-pitaa-selvittaa/

Jos kaikki Niinistöä ja kokoomusta rahoittaneet tahot oikeasti tulisivat esiin, koko kansakunta näkisi kaikessa alastomuudessaan sen, mistä tässä niin sanotussa vaalirahoituksessa on oikeasti kyse. Kyse on ja on aina ollut koko suomalaisen poliittisen järjestelmän systemaattisesta korruptiosta.

Kokoomuksen suurimmat rahoittajat löytyvät Etelärannasta, suuryrityksistä ja niitä lähellä olevista piireistä. Jokainen voi tykönään miettiä, miksi kokoomuksen johdolla maan hallitukset ovat valtaan päästyään antaneet rahoittajilleen miljardien verohelpotukset. Jokanen voi miettiä sitä, miksi kokoomushallitukset säätävät armahduslakeja suurimmille veronkiertäjille.

Jokainen voi miettiä sitä, miksi kokoomusministerit ovat aina huolehtineet kaikkein rikkaimpien eduista, suurimpien yritysten eduista, valtion talouden ja jokaisen suomalaisen kustannuksella. Jokainen voi miettiä miksi talouselämän vaatimaan maahanmuuton lisäämiseen voidaan ottaa miljardi lisälainaa samaan aikaan, kun vanhusten ihmisarvoiseen elämään ei riitä rahaa, kun tuhannet vanhukset potkitaan säästöpolitiikan nimissä kadulle asunnoistaan.

 Jokainen voi miettiä, miksi kokoomus, keskusta ja RKP ovat aina ajaneet suuromistuksia salaavia hallintarekisterilakeja hallituksissa. Jokainen voi miettiä myös sitä, miksi nykyinen hallitus ajaa alas poliisin talousrikostutkinnan. Jokainen voi miettiä sitä liittyykö tämä mitenkään vaalirahoitukseen. Voi olla ettei.

Kun keskustan edustaja Kallinen möläytti vaaliraharikollisuuden kansan tietoisuuteen, toimittajat ja koko media juoksivat kolikoiden perään. Pääministerin lautakasat, säätiöt, kuka oli saanut mitäkin ja mistä olivat kuin herkkupaloja, jotka saivat toimittajat hukkaamaan sen varsinaisen asian. Kysymys oli siitä, että kaikki eduskuntapuolueet ja kansanedustajat olivat vuosikymmenien ajan rikkoneet vaalirahalakia jättämällä ilmoittamatta rahoituksensa.

Kalli, kaikki kansanedustajat ja puolueet perustelivat tätä Maan Tapaa sillä, ettei vaalirahailmoituslaissa oltu määrätty mitään rangaistusta lain rikkomisesta. Se oli oikeasti perustelu, jota käytettiin. Jo tuolloin kansanedustajat ja koko suomalainen poliittinen järjestelmä olivat niin korruptoituneita, ettei siellä kukaan enää edes tajunnut, että kyse ei ollut lain sanktioitten olemattomuudesta, vaan sen lain rikkomisesta. Lain rikkominen, siis järjestelmällinen ja ohjelmallinen lain rikkominen, oli Maan Tapa.

https://suomi2017.files.wordpress.com/2011/01/hesari-on-line-02112009paakirjoitus_vieraskyna_maan-tapa-tc3a4yttc3a4c3a4-jc3a4rjestc3a4ytyneen-rikollisuuden-tunnusmerkit_vaalirahoitus_puoluetuki_puoluerahoitus_sami-parkkonen.pdf

Se, mistä vaalirahakohussa oli todella kyse, oli se, että se paljasti maamme poliittisen puoluekentän ja sen toimijat järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Politiikka, puolueet, poliitikot ja kansanedustajat muodostivat jo tuolloin Suomen mahtavimman rikollisverkoston, joka täytti Euroopan Unionin järjestäytyneen rikollisuuden määritelmän täydellisesti. Muistin virkistämiseksi nuo määritelmät ovat:

1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.

2.  Jäsenillä on määrätyt tehtävät.

3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.

4. Käyttää sisäistä kuria.

5. Epäillään törkeistä rikoksista.

6. Toimii kansainvälisellä tasolla.

7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.

8. Käyttää peiteyhtiöitä.

9. Harjoittaa rahanpesua.

10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedostusvälineisiin, oikeusviranomaisiin ja talouselämän edustajiin.

11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.

Jotta ryhmä olisi järjestäytynyttä rikollisuutta Euroopan Unionin 1990-luvun lopulla antaman määritelmän mukaan, edellytetään kuuden edellä luetellun kriteerin täyttymistä. Noiden kuuden joukossa pitää olla aina kohdat 1, 3, 5 sekä 11. Suomalainen poliittinen järjestelmä täyttää kaikki vaadittavat kuusi kohtaa.

Jokaisessa suomalaisessa puolueessa ja eduskuntaryhmässä on enemmän kuin kaksi henkeä. Jokainen suomalainen eduskuntaryhmä ja puolue on toiminut pitkän ajan. Jokaista suomalaista puoluetta ja eduskuntaryhmää, jokaista kansanedustajaa, voitaisiin epäillä törkeistä rikoksista. Jokaisen suomalaisen puolueen toiminnan keskeisenä tavoitteena on hankkia valtaa ja siinä sivussa taloudellista hyötyä itse puoleelle ja sen jäsenille. Kaikki pakolliset neljä kohtaa täyttyvät.

Näiden neljän pakollisen kohdan lisäksi tarvitaan kaksi muuta. Määritelmälistan kohta kaksi osuu myös jokaiseen suomalaiseen puolueeseen ja eduskuntaryhmään. Niissä jäsenillä on määrätyt tehtävät. Määritelmälistan kohta kymmenen osuu sekin täysin kohdalleen. Jokaisen suomalaisen puolueen ja eduskuntaryhmän pyrkimyksenä on vaikuttaa poliitikkoihin, julkishallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin ja talouselämän vaikuttajiin.

Kaikki eduskuntapuolueet ovat siis olleet jo vuosikymmeniä osa suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden ehdotonta aatelia, sen järein kaarti, jonka rinnalla komisario Aarnion tynnyrijupakat, liivijengien kohkaamiset ja kaikki muu paljastuu pilipalipuuhasteluksi. Suomalainen poliittinen eliitti paljastui vaalirahakohussa suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden mahdiksi, mutta sitä mediat eivät tajunneet. Kyse oli liian suuresta asiasta, kokonaisuudesta, joka ylitti suomalaisten toimittajien käsityskyvyn, ja ylittää edelleen.

Tästä oli vaalirahakohussa kyse. Suomalaiset kansanedustajat ja puolueet olivat keränneet vuosikymmenien aikana miljoonia taskuihinsa, veroja maksamatta, ilmoittamatta mitään lain vaatimalla tavalla minnekään. Jo yksin tämä olisi riittänyt tekemään kaikista heistä, jokaisesta eduskuntapuolueesta järjestäytynyttä rikollisuutta EU:n määritelmien mukaan. Mutta vaalirahajupakka oli vain elefantin kärsä. Pieni osa kokonaisuuta.

Kun Suomi liitettiin Euroopan Unioniin, se tehtiin perustuslain vastaisesti 1995. Perustuslain vastaisesti, siis. Sen törkeämpää rikosta ei tässä maassa voi tehdä. Murha lienee törkeydessä samaa luokkaa kuin perustuslain rikkominen. Jokainen puolue ja kansanedustaja joka tuolloin äänesti liittymisen puolesta, toimi liittämisen puolesta, hoiti käytännössä liittämiseen liittyviä asioita, syyllistyi rikoksiin maamme perustuslakia vastaan. Yksi heistä oli nykyinen presidentti Niinistö, jonka juristina täytyi tietää tilanne.

Perustuslakia muutettiin vasta vuonna 2011 niin, että siihen lisättiin lause "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio". Olimme olleet perustuslain vastaisesti Euroopan Unionissa 16 vuotta. Eduskunta, poliitikot, kansanedustajat, puolueet, virkamiehet olivat kaikki rikkoneet maamme perustuslakia kuudentoista vuoden ajan. Täysin avoimesti ja julkisesti. Se kertoo tämän suomalaisen mafian mahdista ja voimasta.

Kun Suomen markasta luovuttiin ja maan valuutaksi otettiin euro, sekin tehtiin perustuslain ja lakiemme vastaisesti. Se ei kiinnostanut tätä Suomen suurinta rikollisjärjestöä lainkaan. Puolueet ja poliitikot, kansanedustajat ja virkamiehet ajoivat valuutan vaihdoksen läpi lain vastaisesti, lakia rikkoen, eli rikollisesti, eli rikokseen syyllistyen.

Kun Suomen armeijan komentaja allekirjoitti presidentin ja puolustusministerin läsnäollessa niin sanotun Nato Isäntämää -sopimuksen, rikottiin maamme perustuslakia, rikoslain 12. luvun pykäliä 1 ja 10, sekä lakiin kirjattuja lukuisia puolueettomuusmääräyksiä jne. Armeijan komentaja rikkoi virkavalansa, virkavelvollisuutensa ja ylitti toimivaltuutensa, sillä Suomessa sotilailla ei ole valtaoikeuksia valtiosopimusten tekemiseen. Herättikö asia poliisissa mitään huomiota? Ei.

Suomen mahtavin järjestäytynyt rikollisuus hallitsee poliisia suvereenisti. Yksikään poliisi ei uskalla käydä suomalaisen mafian kimppuun. Päinvastoin. Poliisihallinto suojelee tätä maamme ylivoimaisesti mahtavinta järjestäytynyttä rikollisuutta kaikin tavoin. Eri poliisivirastot pyrkivät pysyttelemään erossa poliitikoista, puolueista, eduskunnasta ja ministeriöistä.

Keskusrikospoliisi on ilmeisesti määritellyt suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden niin, että se rajoittuu vain sen lempikeppihevosiin, niin sanottuihin liivijengeihin, ja muihin katutason rikollisiin. Tällä tavoin se suojelee jo etukäteen poliitikkoja, puolueita ja eduskuntaa. Se rajaa ne oman JR määritelmänsä ulkopuolelle, kiltisti ja mitä luultavammin maamme mahtavimman järjestäytyneen rikollisuuden toiveiden mukaisesti.

Suojelupoliisi, jolle maanpetosrikosten tutkinta kuuluu, ei ole tehnyt elettäkään selvittääkseen tämän suomalaisen mafian toimia, vaikka sille on tehty lukuisia tutkintapyyntöjä julkisestikin. Voimme vain olettaa, että tämä suomalainen mafia dominoi suvereenisti myös Suojelupoliisia ja kykenee tekemään siitäkin impotentin itseään koskevissa asioissa. 

Kaikesta tästä vaalirahakohussa oli oikeasti kyse. Tästä poliitikkojen, puolueiden ja eduskunnan korruptiossa oli ja on koko ajan ollut kyse. Tämä on Suomen ylivoimaisesti suurinta ja mahtavinta järjestäytynyttä rikollisuutta ja korruptiota, joka ylittää kaikki kuvitelmamme. Sillä, kuten sen sisilialaisella serkullakin, on oma kutsumanimensä. Sisilian mafian kutsumanimi on Cosa Nostra, Meidän asiamme, meidän juttumme, ja suomalaisen mafian kutsumanimi on Cosa Paese, Maan Tapa, maan asia.

Tämä suomalainen mafia ei ole hierarkinen Hollywood-mafia. Se ei ole Sopranosin rikollisjengi. Se on verkosto, vaikuttamisen ja vallankäytön monisyinen rakennelma, johon nivoutuu myös liike-elämän raskain sarja ja korkein kärki. Se ei muistuta Sisilian mafiaa tai Calabrian N'dranghetaa, vaan Napolin mafiaa Camorraa. Kuten Camorrakin, suomalainen mafia on verkosto, järjestelmä, systeemi. Napolilaiset kutsuvat Camorraa Systeemiksi, eivät mafiaksi. Juuri sellainen on suomalainenkin mafia. Se on systeemi. Se on verkosto, Maan Tapa.

Aivan kuten Camorrakin, se koostuu klaaneista, puolueista, se koostuu johtajista, rivimiehistä, ja aivan kuten Camorrassakin, siinä on mukana poliiseja, virkamiehiä, liikemiehiä ja poliitikkoja. Ja aivan kuten Camorrakin Napolissa, se ulottaa vaikutusvaltansa jokaisen elämään tavalla tai toisella. Se hallitsee rakentamista ja kaavoitusta, se hallitsee kauppaa ja kuljetuksia, se hallitsee talouselämää ja politiikkaa.

Valitettavasti suomalainen mafia on myös yhtä syvällä suomalaisessa kulttuurissa, kuin Napolin mafia Campanian maakunnassa. Se on luonnollinen osa arkeamme. Se on niin tavallinen ja hyväksytty asia, ettei sitä ihmettele kukaan. Päinvastoin, kun toin asian esille vuonna 2009 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla, kirjoitustani kommentoitiin selittämällä että Maan Tapa on täysin normaalia toimintaa, luonnollista ja ikiaikaista. Aivan kuten Camorrakin.

Moni tätä lukevista on tyrmistynyt. Moni ei usko, että kyse on samanlaisesta järjestäytyneestä rikollisuudesta. Minullekin sanottiin ääneen, ettei vertaus toimi, koska toisin kuin Italian mafiajärjestöt, Maan Tapa ei tapa ihmisiä. Ikään kuin se olisikin se raja, jolla määritelmä tehdään. Kuten jo edellä osoitin, Maan Tapa kyllä täyttää kaikki Euroopan Unionin vaatimat järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit. Mutta ei sekään kaihda kovia otteita.

Todellisuudessa Maan Tapa, suomalainen järjestäytynyt rikollisuus, on aina tuhonnut ihmisiä. Se on aina ajanut ihmisiä itsemurhiin, kadulle, varattomiksi, pannut heitä vankilaan ja hullujenhuoneisiin, jyrännyt kilpailijoittensa liiketoimet ja yritykset verottajan voimalla tai muutoin, ja se on aina kyennyt siihen. Syy siihen miksi emme ole nähneet verisiä mafiasotia Suomessa on hyvin yksinkertainen. Meillä on vain tämä yksi mafia.

Sillä ei ole kilpailijaa. Kukaan eikä mikään uhkaa sen asemaa. Se pystyy nujertamaan kaikki vastustajansa jopa poliisin avulla. Se on niin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, että valtaosa meistä ei edes näe sitä, vaikka sillä on nimi ja vaikka se tekisi rikoksiaan kaiken kansan silmien edessä. Me olemme hyväksyneet sen osaksi elämäämme. Se vain on.

Se on suomalainen mafia. Maan Tapa.

1 kommentti:

  1. Mielestäni vielä niin että pankit elää velkaannuttamisella markkinamafian eliittiä ruokkien kilvan, kilpailukykyään edistäen ja hengettömälle markkinamafialle keskittäen, kasaten ja kooten.

    VastaaPoista