keskiviikko 28. lokakuuta 2015

HÄKÄMIES VALEHTELI PROPAGANDASSAAN

Elinekeinoelämän keskusliiton  toimitusjohtaja Jyri Häkämies on yksi Helsingin Sanomien mielipidesivulla tänään 28.10. julkaistun transatlanttisen vapaakauppasopimusta ajavan tekstin allekirjoittajista. Tekstissä joukko Pohjoismaiden talousvaikuttajia propagoi vahvasti vapaakauppasopimuksen puolesta ja hoputtaa hyväksymään sen pikimmiten.

Tekstissä valehdellaan avoimesti esimerkiksi siitä, että sopimus toisi töitä. Todellisuudessa kävisi mitä luultavimmin juuri päinvastoin. Siinä ei mainita sanallakaan sitä, että tämä nimellä TTIP tunnettu sopimus riistäisi suomalaisviranomaisilta ja Suomen valtiolta oikeudet puuttua ulkolaisten yritysten toimintaan Suomessa.

Tekstissä ei kerrota, että TTIP sisältää ns. sovittelumenettelyn, jossa erityinen sovitteluryhmä ratkaisee ulkoaisten suuryritysten Suomessa tekemät rikoksasiat ja riidat. Sopimuksen mukaan amerikkalaiset yhtiöt nimittävät tämän ryhmän jäsenet amerikkalaisista juristeista. Suomen oikeuslatoksella ei olisi oikeutta puuttua ulkolaisten yritysten toimintaan millään tavalla.

Tekstissä ei myöskään kerrota sitä, että TTIP sallii ulkolaisten yritysten muuttaa Suomessa jo voimassa olevia lakeja ja muokata lakialotteita mieleisikseen. Tästä Suomi ei sopimuksen voimaan tultua voi kieltäytyä.

Ainoaksi ongelmaksi Häkämies kollegoineen nimeää investointisuojan sitä avaamatta. Kysehän on siitä, että TTIP määräisi Suomen maksamaan yrityksille korvauksia JOS niiden Suomeen tekemät investoinnit eivät tuottaisi odotettuja voittoja. Eli kyse ei ole vain investoinnin lain suojasta, joka meillä jo on normaaliin tapaan. Kyse on siitä, että yritys X voisi avata Suomessa konttorin ja ilmoittaa, että se odottaa 100 miljoonan voittoja. Jos niitä ei tule, Suomen valtio eli suomalaiset joutuisivat maksamaan tuon summan.

Se missä Häkämies valehtelee räikeimmin ovat ruotsalaista suurpääomaa edustavan laitoksen teettämän tutkimuksen tulokset. Tämän hieman ongelmallisen tutkimuksen mukaan valtaosa pohjoismaalaisista haluaa TTIP:n. Kyselyyn ja sen tuloksiin voidaan suhtautua varauksella, varsinkin kun tuloksista käy ilmi, että suomalaisia on 101% ja islantilaisia 99%. Kyselyn otanta on myös vain 4600 henkeä, joten koko kysely on voitu kohdentaa sopivasti erittäin helposti. Olisikin hauska nähdä millainen joukko suomalaisia ja mistä osallistui kyselyyn.

Häkämies väittää allekirjoittamassaan julkilausumassa, että suomalaisista 69% kannattaa vapaakauppasopimusta. Todellisuudessa tämän tutkimuksen luku on vain 55%. Häkämies väittää allekirjoittamassaan julkilausumassa, että pohjoismaalaisista 71% kannattaa sopimusta. Todellisuudessa tutkimuksen mukaan vain 59% pohjoismaalaisista kannattaa sopimusta.

Tämä käy ilmi edelleen tämänpäivän Helsingin Sanomien julkaisemasta jutusta, joka käsittelee kyseistä sopimusta. Se osoittaa kiistatta, että Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies valehtelee tehdäkseen tökeröä propagandaa.

http://www.hs.fi/talous/a1445924811753

JOS Häkämies ei tiennyt, että hänen allekirjoittamansa julkilausuman esittämät luvut ovat väärennöksiä, mitä se kertoo hänen kyvyistään toimia missään johtotehtävissä?

Jos hän taas tiesi, ettei kannattajien prosenttiosuus on 59% eikä 71%, hän valehteli suoraan päin näköämme. Jos hän tiesi, että suomalaisista vain 55% kannattaa sopimusta eikä 69%, hän valehteli.

Mitä se kertoo tästä miehestä?


7 kommenttia:

  1. Taas vedetään hyväuskoisia taviskansalaisia nenästä.

    VastaaPoista
  2. Häkämies on EK:n lobbari ja tekee mitä isot pojat käskee, käsky on käynyt maksimaaliseen lobbaamiseen koko valtakunnan tasolla, siksi kampanja vapaakauppasopimuksesta.

    Tässä case-TTIP on taasen EK:sta vetoapua toivonut kokoomus-johto, joka myöskin on naimisissa muutenkin EK:n isojen poikien kanssa.

    Kokoomusta taasen johdetaan, tässäkin asiassa, itäiseltä puistotieltä, eli yhdysvaltojen edustustosta.

    Jokainen vähääkään maailmantaloudesta mitään ymmärtävä tietää miksi USA haluaa vapaakauppasopimuksia, ja on nähnyt niiden seuraukset eri talousalueilla (esim.afrikka, etelä-amerikka).
    Käytännössä paikallinen väestö ruokkii globaaleja suuryrityksiä sekä ostamalla heidän tuotteitaan (massamarkkinointi), jotka esimerkiksi elintarvikkeiden osalta eivät täytä nykyisiä EU-standardeja (vapaakauppasopimus pakottaa nuo muuttamaan USA:laisille yrityksille sopivaksi, joten massamyynti voi alkaa).

    Paikalliset yritykset on ajettu totaaliseen ahdinkoon, heillä ei ole mitään mahdollisuutta taistella globaaleja suuryrityksiä vastaan, joten paikallisen alueen talous kurjistuu entisestään, yrityksen saamat voitothan eivät päädy paikallisten hyödyksi. Usein työvoima ei ole paikallista tasoa, edes valtakunnan tasoa, vaan kehitysmaissa olevaa riistotyövoimaa, tuotteet kuljetetaan vain (pakko)myyntiin vapaakauppa-alueelle.

    Vapaakauppasopimuksesta hyötyvät vain globaalit suuryritykset, käytännössä, ja maksajana paikalliset kuluttajat (nyt siis euroopplaiset).
    Kyseessä on yksipuolinen orjasopimus joka pakottaa yksittäiset valtiot heikompaan rooliin suhteessa globaaleihin suuryrityksiin nähden, valtioilla ei ole varaa eikä mahdolllisuutta taistella oikeussaleissa oikeuksistaan (vain teoreettisesti).

    Globaaleista suuryrityksistä vapaakauppasopimuksen ilot on rajattu koskemaan USA:laisia suuryrityksiä, joten vapaakauppasopimuksen todellinen hyötyjä on USA:n valtaeliitti joka käytännössä omistaa em.yritykset.

    Tapaus Häkämies on lobbari.
    Lobbarin tehtävä ei ole kertoa faktoja, lobbarin suurimpia tehtäviä on manipuloida mielipiteitä, mahdollisimman tehokkaasti. Lobbarilla myös toinenkin rooli, eli korruption käyttäminen, tässä tapauksessa käytetään massamanipulointia, luonnollisesti EK:n omistamien massaviestimien kautta.

    Hämämies pitäisi vangita maanpetoksesta ja karkottaa maasta, hän pyrkii vahingoittamaan suomea teoillaan, lisät massatyöttömyyttä ja kurjistaa valtiontaloutta (veronmaksajien tuleva veronkanto).
    Tämän hän tekee täysin tietoisesti, mutta selkärangattomana isänmaanpetturina, hän on kiinnostunut vain taloudellisista eduistaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen kommentti "Anonyymi28. lokakuuta 2015 klo 17.18"!

      Poista
  3. Terve!

    Mistä tuo "varsinkin kun tuloksista käy ilmi, että suomalaisia on 101% ja islantilaisia 99%" lukema on peräisin? Haluaisin levittää antamiasi tietoja, mutta ensin minun pitää varmistaa lähteesi. Muut luvut kyllä löytyi :)

    VastaaPoista
  4. Hei Sande!

    Kiitos kirjoituksestasi ja luvuistasi :)

    Saanen vielä kysyä, että mistä "suomalaisia on 101% ja islantilaisia 99%" kohta on peräisin? Löysin jo vahvistusta muille mainitsemillesi luvuille, mutta en tuolle yhdelle.

    VastaaPoista
  5. Suomi = 55% + 17%+ 29% = 101%
    Islanti = 56% + 7% + 36% = 99%

    VastaaPoista
  6. Elinkeino elämän keskusliiton puheen johtaja on osoittanut mieltymyksen miten duunarit saadaan kyykkyyn. Mukamas vienti vetämään, kovilla säästöillä vaikka vienti vetää muutenkin.

    VastaaPoista