tiistai 31. maaliskuuta 2015

NAURETTAVA BRICS

Suomalaisessa mediassa on vuosia naureskeltu ns. BRICS-maille, kuvailtu kuinka mitätön ja jonninjoutava hanke se on, kuinka siitä ei tule koskaan mitään ja kuinka läntinen talousjärjestelmä on niin ylivertainen. On sanottu jopa ääneen "talousviisaitten" toimesta, että kyseessä on vain Venäjän presidentin epätoivoinen fantasia, hullun houre, joka jää unholaan tuota pikaa.

Samaan aikaan maailmalla on puhuttu aivan toista. Dollarin romahduksesta keskustellaan aivan avoimesti myös Yhdysvalloissa, joissa moni ns. talousviisas (nobelisti Krugman muiden muassa) uskoo dollarin romahtavan seuraavien kahden, kolmen vuoden aikana. Arvon alennukseksi arvioidaan noin 60-90% nykyisestä. Yhdysvaltain velkatilannetta pidetään mahdottomana. Valtiolla on velkaa noin 19 000 miljardia ja yksityistalouksilla noin 23 000 miljardia, dollaria hallinoivalla yksityisellä Federal Reserve -pankilla on velkatakauksia noin 172 000 miljardia, eikä kukaan ole kyennyt esittämään laskelmaa, jolla tämä tilanne selvitettäisiin ilman jonkinlaista romahdusta.

Yhdysvaltain talouden "nousu" viimeaikoina on perustunut kokonaan setelirahoitukseen ja hieman piristynyt kulutus perustuu kokonaan lisävelkaan. Pörssikurssien nousu on sekin spekulatiivista. Rakennusteollisuuden tuotantoluvut ovat edelleen punaisella, etenkin Kaliforniassa ja koillisosissa, raaka-ainepörssissä ei näy hintojen nousua, ruokapankeissa hyllyt alkavat tyhjentyä ja hiljattain tavallisissa marketeissakin on alkanut näkyä hyllyjen vajaatäyttöä. Työn tuottavuus ei ole kasvanut.

Samaan aikaan talous kasvaa edelleen Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä. Venäjän valtion velkaprosentti on 10, Suomen yli 60, ja silti Suomella on kolme A:ta ja Venäjä on pudotettu roskaluokkaan amerikkalaisten luottoluokittajien toimesta. Eurotaloudet ovat velkaantuneet, niiden kansallisvarallisuus vähenee, talouskasvu on lähes olematonta, ja EKP rohmuaa lisää rahaa jäsenmailtaan. Koko euro ja EU natisee liitoksissaan epäonnistumisen seuratessa toistaan.

Mitä viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut? Kiina lopetti Yhdysvaltojen luotottamisen 2012 ja alkoi myymään amerikkalaisia joukkovelkakirjojaan pois. 2013 Kiinan valtion pankin johtaja sanoi, ettei dollarilla ole enää katetta. Venäjä ja Kiina ilmoittivat luopuvansa kokonaan dollarista kansainvälisessä kaupassa. Sveitsi irrotti franginsa eurosta. Englannin pankki osti kesällä 2014 suoraan punnilla yuaneita, jättäen dollarin pois välistä. Ja nyt: Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Itävalta, Sveitsi, Luxemburg ja jopa Suomi ovat liittyneet Kiinan perustamaan Aasian investointipankki AIIB:hen. AIIB on osa BRICS-maiden globaalia talousjärjestelmää, siis suomeksi sanottuna: BRICS.

Yhdysvallat on sekin ilmoittanut Kiinalle haluavansa yhteistyöhön AIIB:n kanssa. 

Vieläkö naurattaa? Vieläkö BRICS on fantasiaa, kuvitelmaa, pelkkää puhetta?

Katso ympärillesi. Mieti mitä kaikkea on valmistettu Aasiassa. Vaatteesi, ainakin niiden kankaat, kaikki elektroniikka, kännykkäsi, tietokoneesi, televisiosi, liesi ja jääkaappi. Kaikki ne tehdään Aasiassa. Aasia on BRICS-maiden ydin aluetta. Intia ja Kiina hallitsevat aluetta suvereenisti. Valtaosa maailman asukkaista asuu BRICS-maissa. Valtaosa maailman talouskasvusta on BRICS-maissa. Maailman rikkain mies asuu Intiassa, on siis BRICS-maan kansalainen ja BRICS-liikemies.

Vieläkö huvittaa? Naurattaako?

Pääomavirrat ovat jo alkaneet suuntautua BRICS-projekteihin.

Olisi nyt hauska kuulla niiden BRICS-maille tirskuneitten taloustoimittajien, talousviisaiden ja muiden kommentteja, kun Suomikin on hypännyt BRICS-kelkkaan. Missä he ovat? Miksei yksikään heistä ole nyt julkisuudessa kertomassa, kuinka AIIB on nolla, mitätön, olematon, fantasiaa ja silkkaa pötyä?

Missä ovat ne nerot, jotka kaksi vuotta sitten sanoivat, että BRICS on naurettava?

Piileksivät kiviensä alla ja toivovat, että kun he seuraavan kerran ryömivät esiin, kukaan ei muista heidän puheitaan. Kuten kukaan ei muista heidän puheitaan Elopin Nokiastakaan.

torstai 26. maaliskuuta 2015

"UHKA EUROOPALLE"

Moni on varmaan huomannut tiettyjen poliittisten piirien hermostumisen suomalaisten kasvaneesta euroskeptisyydestä. Suomessa huomattava osa kansasta ei luota lainkaan euroon tai EU:hun, ja epäilevien tuomastenkin määrä on jyrkässä kasvussa. Yhä harvempi enää uskoo siihen, että eurojäsenyys on ollut siunaus, päinvastoin. Yhä useampi on huomannut, että euro on itseasiassa tavallisten suomalaisten kannalta katastrofaalinen munaus.

Sen lisäksi, että sen tukeminen on nielaissut verovaroja miljardin toisensa jälkeen, eurojäsenyys on vienyt Suomelta päätäntävallan talouspolitiikassa. Alexander Stubb tunnusti asian eduskunnan televisioidulla kyselytunnilla sanomalla suoraan: Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätosvallan Euroopan keskuspankille. Selkokielellä tuo tarkoittaa: meillä ei ole enää päätösvaltaa taloudessamme.

Yhä useampi suomalainen on huomannut, että Euroopan Unionissa Suomelle on varattu sama rooli, kuin mikä sillä oli Ruotsin vallan aikana. Suomesta tehdään taas köyhä, harvaan asuttu syrjäinen rajamaakunta, jonka rikkaudet viedään ulkomaille ulkomaalaisten omistamien yhtiöiden kautta, jonka alkuasukkaat kelpaavat palvelijoiksi, orjiksi ja sotilaiksi ulkomaalaisten johtamiin sotiin, ja jota hallitsee pieni staraappieliitti ulkolaisten isäntiensä käskyjen mukaan.

Suomalaiset alkuasukkaat alistetaan ulkolaiselle komennolle, ulkolaisille sotilasjohtajille, ulkolaisille lainsäätäjille ja ulkolaisille omistajille. Alkuasukkaat saavat käydä pientä kauppaa keskenään, putsailla katuja ja savupiippuja, kyyditä toisiaan, mutta mitään varsinaista yrittäjätoimintaa ei suvaita. Se ajetaan alas lakien ja asetusten avulla, satraappieliitin käskemän virkakoneiston avulla. Poliisin tehtäväksi jää tämän toiminnan suojeleminen.

Nyt, kun suomalaiset ovat vihdoinkin avaamassa silmiään, valtaeliitti, se ulkolaisten juoksupoikina toimiva satraappisakki, on hätääntynyt. Heitä pelottaa oikeasti. Heitä pelottaa siksi, että sama kehitys on meneillään ympäri Eurooppaa. Kreikassa, Espanjassa ja Ranskassa euroskeptisillä puolueilla on jo kymmenien prosenttien kannatus. Briteissä UKIP heiluttelee jo paikallisvaalien tuloksia ja valta-asetelmia. Ja nyt sama kehitys on alkanut myös Suomessa.

Koska tämä valtaeliitti tietää anastaneensa kansakunnan kassan ja vieneensä kansalta sekä itsemääräämisoikeuden, oman rahan, oman lainsäädännön ja oikeuden elää omassa maassaan haluamallaan tavalla, valtaeliitti on käynnistänyt massiivisen hämäysoperaation. Se pyrkii lietsomaan pelkoa luomallaan viholliskuvalla. Tarkoituksena on pelotella kansaa ja joissakin tapauksissa siinä on onnistuttukin. Kaikkialta tursiaa pelottelua ja uhkailua, ja sanoma on selvä: yksin emme pärjää, yksin emme selviä, meistä ei ole eläjiksi jollemme nuole ulkomaalaisia isoja herroja aamusta iltaan. Ja moni tekeekin niin.

Ulkoisella uhkalla pelottelun lisäksi nämä kansanpetturit pyrkivät myös leimaamaan itsenäisyyttä ja omaa rahaa haluavat vihollisen kätyreiksi. YK:n peruskirjan mukaista kansojen itsemääräämisoikeutta haluavat puolueet ja liikkeet pyritään niputtamaan suuren ulkoisen vihollisen yhteyteen ja leimaamaan tuhoavaksi voimaksi, hajoittavaksi tekijäksi. Tämä on yleiseurooppalainen propagandahyökkäys. Näin toimitaan Ranskassa, Briteissä, Hollannissa, Saksassa, Italiassa, Kreikassa, pohjoismaissa...

Osa tätä yleiseurooppalaista propagandasotaa on myös näiden liikkeiden ja puolueitten leimaaminen ääriliikkeiksi. Eurovasemmisto, tuo eunkkien armeija, huutaa aamusta iltaan kuinka nämä itsenäisyysmieliset ovat rasisteja fasisteja, ja kuinka jokainen joka ei alistu amerikkalaisten laatiman globalisaatio kirjasen oppeihin on kauhea natsi. Vasemmiston tylsistymistä ja tekopyhyyttä kuvaa hyvin se, että kun vielä 1960-luvulla Che Guevara oli valmis kuolemaan Bolvian kansan puolesta ulkomaisen pääoman ylivaltaa vastaan käytävässä kamppailussa, nyt eurovasemmisto haluaa nimenomaan riistää kaikilta kansoilta oikeuden itsenäisyyteen ja itsemääräämisoikeuteen "globalisaation" nimissä.

Oikeistolle pelko itsenäisyysliikkeistä liittyy kahteen asiaan: toisaalla ovat habsburgien ja Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan haamua henkiin puhaltavat eurofederalistit ja toisaalla pääomapiraatit, jotka haluavat esteettömän ryöstöoikeuden kaikkiin alkuasukaskansoihin nähden. Heidän kurkustaan ja omistamastaan mediasta ovat peräisin väitteet siitä, että itsenäisyysliikkeet ovat itseasiassa tuon Suuren hullun vihollisen rahoittama viideskolonna, ulkomaalaisten kätyrilauma, joka haluaa vahingoittaa "vapaata kauppaa". Vapaakauppa tarkoittaa kansojen ryöväämistä estoitta.

Kansaa on kuitenkin vaikea alistaa entiseen malliin. Se osaa lukea, se osaa kieliä ja se osaa matkustella ja keskustella. Enää eivät nuo vanhat valheet mene läpi. Kaikki eivät usko puhuvien päiden potaskaan. Netin taikamaailma ei pysy enää hallinnassa ja juuri siksi läntisissä demokratioissa onkin vaadittu kovaan ääneen nettisensuuria, viranomaisvalvontaa ja kovempia otteita "nettirikollisia" vastaan. Pelko ja paniikki leviää. Hyvä niin. On syytäkin.

Suomessa eduskuntapuolueissa, Etelärannan isojen poikien keskuudessa ja eurovasemmiston ajatuspajoissa tutistaan. Valheet ovat paljastuneet. Kusetuksesta on jääty kiinni. Kansa alkaa kyselemään kadonneiden miljardiensa perään. Suomalaista eliittiä pelottaa Islannin esimerkki. Siellä kansa oikeasti marssi parlamenttiin, erotti hallituksen ja parlamentin, laati uuden perustuslain, heitti pankkiirit vankilaan rikoksistaan ja vastusti ja vastustaa edelleen kaikkia ulkomaalaisten yrityksiä puuttua maan asioihin.

Sama kehitys on edessä myös Suomessa. Eliitti haluaa estää sen. Juuri siksi he haluavat maamme Natoon. Kun Saaristomerellä järjestettiin suuri Nato-merisotaharjoitus, saksalaisia sotapoliiseja oli kolme bussillista Kouvolassa. Miten Kouvola liittyy merellä käytävään harjoitukseen, jonne on matkaa satoja kilometrejä? Miksi saksalaiset panssarit ajelivat Keski-Suomen teillä pari viikkoa harjoituksen päättymisen jälkeen? Koska he harjoittelivat Suomen miehittämistä.

Eliitti ei voi täysin luottaa Suomen armeijaan, koska valtaosa siitä on asevelvollisia ja reserviläisiä. Sen käyttäminen omaa kansaa vastaan voi johtaa samoihin seurauksiin kuin Venäjällä 1991/92. Armeija asettuukin kansan puolelle eliittiä vastaan. Eliitti ei voi täysin luottaa suomalaiseen poliisiinkaan, koska poliisi koostuu maan kansalaisista. Poliisi voi jonakin päivänä tehdä sen mitä sen olisi jo pitänyt tehdä vuosia sitten; pidättää perustuslain vastaiseen toimintaan syyllistyneet poliitikot ja  virkamiehet, ja heidän tukijansa Etelärannassa ja Hakaniemessä.

Tämä on se syy miksi uudet itsenäisyysliikkeet ovat joko äärioikeistolaisia rasisteja, äärivasemmistolaisia anarkisteja, tai ulkolaisen vihollisen rahoittama ja organisoima sakki. Todelliset maanpetturit, kansakunnan varallisuuden anastaneet kelmit ja heidän ulkolaiset isäntänsä ovat paniikissa. Juuri siksi mediahyökkäys on käynnistetty. Juuri siksi propagandamylly jauhaa aamusta iltaan. Ja juuri siksi se kohdistuu jokaiseen, joka haluaa itsenäisen isänmaan, joka haluaa kansalle itsemääräämisoikeuden.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

NATOILUA JA MUUTA HARHAISUUTTA

Pääministeri Stubb on taas avannut sanaisen arkkunsa Naton puolesta. Katsotaanpa mitä hän Uuden Suomen jutussa sanookaan.

"Alexander Stubbilta suorat sanat: ”Suomalaisten suhteessa Natoon on skitsofrenisia piirteitä”"

Heti otsikossa Stubb ilmoittaa, että koska suomalaiset suhtautuvat kielteisesti Natoon, tai ainakin ehdoton enemmistö heistä, kyseessä täytyy olla jonkinlainen mielisairaus. Näin ylimielinen herra on. Jos et ole samaa mieltä hänen kanssaan, sinun on oltava hullu jollakin tavalla. Onko Stubbilla pätevyys tehdä moisia analyyseja, on tietenkin toinen kysymys. Jotkut kommentaattorit ovat myös epäilleet miehen itsensä henkistä tasapainoa jo jonkin aikaa.  

"Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo tänään Paasikivi-seurassa pitämässään puheessa, että Suomen tulisi hakeutua Naton jäseneksi. Stubbin mielestä Nato-jäsenyys olisi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan ja länsi-integraation seuraava looginen askel."

Nato-jäsenyys olisi maamme koko historian menestyksekkäimmän ulko- ja turvallisuuspolitiikan looginen vastakohta. Se tekisi meistä jälleen kerran suurvaltojen pelinappulan ja mahdollisen sotatantereen. Mikä tämä mystinen  länsi-integraatio sitten on? Aivan, se on maamme itsenäisyyden lakkauttaminen, itsenäisyydestä luopuminen, kansallisen päätösvallan siirto ulkomaille ulkomaalaisten käsiin. Sitä se on ollut ja Nato sinetöisi maamme kohtalon alusmaana. Se on ollutkin Alexander Stubbin ääneenkin sanoma tavoite. 

"- Meidän suomalaisten suhteessa läntiseen puolustusliitto Natoon on jopa skitsofreenisia piirteitä. Yhtäältä olemme olleet läheisessä ja meitä suuresti hyödyttävässä rauhankumppanuusyhteistyössä jo vuodesta 1994 lähtien niin, että olemme kumppanina luokan parhaita, ellemme peräti paras oppilas. Toisaalta meillä on erilaisiin myytteihin, harhaluuloihin ja toisen käden tietoihin pohjautuvia käsityksiä Natosta ja sen toimintatavoista, Stubb sanoo puheluonnoksen mukaan."

Nato-kumppanuudesta ei puhuttu halaistua sanakaan vuonna 1994, joten joko Stubb valehtelee nyt tai sitten meille on valehdeltu vuodesta 1994 saakka. Kumpikaan vaihtoehto ei ole kovin miellyttävä, koska ne kertovat jotakin eliittimme puuhista selkiemme takana.

Totuus on se, että juuri Stubb, Ahtisaari ja muut Nato-perskärpäset levittävät väärää tietoa Natosta, levittelevät Nato-myyttejä ja harhoja puheissaan ja lausunnoissaan. Yksi heidän keskeisistä valheistaan on se, ettei Nato muka ole Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto. Se nimittäin on juuri sitä. Yhdysvalloissa asia sanotaan aivan suoraan: Nato on amerikkalaisten johtama sotilasliitto, joka tukee Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikkaa. 

Naton operaatiot eivät myöskään ole mitään kukkien ja koulukirjojen jakamisia, vaan sotatoimia. Naton joukot ovat osallistuneet sotatoimiin tällä vuosituhannella Libyassa, Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa, Malissa, Sudanissa, Keski-Afrikassa, Nigeriassa ja Nigerissä, eikä loppua näy. Jokainen voi käydä Irakissa tai Afganistanissa, tai vaikkapa Libyassa katsomassa kuinka Naton rauhan ja jälleenrakennuksen ja demokratian vahvistamistoimet ovat onnistuneet. Parhaillaan Nato vahvistaa rauhaa ja demokratiaa Ukrainassa ja itäisessä Euroopassa, ja hyvältä näyttää sielläkin.

Amerikkalaiset ammattisotilaat ovat myös käyneet näyttämässä osaamistaan mm. Lapissa, jossa Sodankylän jääkäriprikaatin talvisodankäynnin peruskurssi oli heidän mukaansa kovin koulutus, jossa he olivat koskaan olleet. Siis peruskurssi. Amerikkalaisten ammattisotilaiden talvisota ei sujunut muutenkaan ihan niin kuin störmsössä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011619030659_uu.shtml

"Stubb pohtii, milloin olisi ”hyvä aika” hakea Nato-jäsenyyttä:

- Taitaa olla niin, että turvallisuuspoliittisten valintojen tekemiseen ei ole koskaan optimaalisen hyvää aikaa. Se ei ole koskaan helppoa tai yksinkertaista. Vastuullisten päätöksentekijöiden velvollisuus on kuitenkin tarkistaa kiristyneen kansainvälisen tilanteen aikana, ovatko maan vakuutukset kunnossa. Se, joka jää odottamaan syvän rauhan ja kansainvälisen politiikan harmonian tilaa, voi hyvinkin pettyä odotuksissaan, Stubb sanoo.
Stubbin mielestä Nato-jäsenyys ei liity Venäjän uhkaan, vaan kyse on kuulumisesta läntisten demokratioiden joukkoon."

Pääministeri ei siis ymmärrä, että suurin osa suomalaista ei edes halua Natoon. Kyse ei ole siis mistään sopivasta ajankohdasta, vaan siitä, ettei valtaosa suomalaisista halua sotilasliittoon. Stubb yrittää myös lausunnossaan maalailla kuvaa maailmasta, jossa sota on jo käynnissä, vaikka sellaista ei olekaan ainakaan vielä saatu aikaiseksi lähialueillamme, kiivaista yrityksista huolimatta. 

Lisäksi pääministeri Stubb antaa ymmärtää, että Natossa ovat kaikki länsimaiset demokratiat. Eivät ole. Naton ulkopuolella ovat Ruotsi, Itävalta, Sveitsi, Irlanti ja Suomi, sekä Kypros. Ehkä nämä maat eivät ole länsimaisia demokratioita, tai pitäisikö sanoa: demonkratioita?

"Venäjästä Stubb toteaa:
- Vahvan itsetunnon kasvattaneen Venäjän käyttäytyminen ensin Krimillä ja sitten Itä-Ukrainassa on ollut paitsi hyvin epämiellyttävää, myös odottamatonta. 
- Venäjä määrittelee turvallisuutensa tavalla, joka saa sen naapurit tuntemaan itsensä turvattomiksi. Tämä haaste ei ole ohimenevä."

Pääministeri valehtelee. Venäjä on 1990-luvun alusta saakka ilmoittanut, ettei se hyväksy Natoa Ukrainaan ja että se tulee vastaamaan tällaiseen skenaarioon omilla toimillaan. Kun EU ja Yhdysvallat päättivät vetää Ukrainan omaan valtapiiriinsä, Venäjä reagoi kuten se oli jo parikymmentä vuotta aikaisemmin ilmoittanut tekevänsä. Sen toimissa ei ollut mitään yllättävää. Jokainen, jonka muisti ulottui edes lähimenneisyyteen, tiesi näin käyvän.

http://www.foreignaffairs.com/articles/141769/john-j-mearsheimer/why-the-ukraine-crisis-is-the-wests-fault 

Venäjä on määritellyt turvallisuutensa jokseenkin aivan samoin kuin Yhdysvallat on määritellyt oman kansallisen turvallisuutensa. Venäjä myös otti tällä vuosituhannella käyttöönsä amerikkalaisten jo 1970-luvulla luoman opin siitä, että suurvalta huolehtii kansalaistaan missä tahansa päin maailmaan. Tämä oppihan johti jo vuonna 1983 Yhdysvaltojen suorittamaan Grenadan valtaamiseen Karibialla, kun vasemmistolaisen saarivaltion johdossa käytiin valtakamppailua ja joukko amerikkalaisia oli saarella jumissa.

"Stubbin mielestä EU:n roolia ei ole syytä vähätellä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Stubbin mielestä on kuitenkin selvää, että mitään yhteistä armeijaa ei EU:lle luoda." 

Stubb voi olla mitä mieltä tahansa, sillä Euroopan Unionin komissio on täysin toista mieltä. Lisäksi Eurooppa parlamentin varapuhemies kertoi amerikkalaisille pitämässään luennossa jo parisen vuotta sitten, että EU aikoo perustaa oman armeijansa lähitulevaisuudessa. Ja nyt tuo ajatus on siis sanottu ääneen komission puheenjohtajan toimesta.

http://www.military.com/daily-news/2015/03/09/eu-commission-president-calls-for-european-army.html 

"Puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on Suomelle Stubbin mukaan hyvin arvokasta, mutta Suomelle tärkeintä on pitää oma puolustuksensa kunnossa.
- Nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa puolustusmäärärahojen riittävyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota, Stubb sanoo."

Tätä taustaa vasten onkin hieman erikoista, että kokoomuksen istuessa hallituksessa varuskuntia on suljettu ja armeijaa on kutistettu. Tästä operaatiosta on käytetty nimitystä "armeijan organisaatiouudistus". 

lauantai 21. maaliskuuta 2015

MAHDOTON TEHTÄVÄ

Puoluejohtajat vasemmalta oikealle ovat olleet liikuttavan yksimielisiä puhuessaan Suomen taloudesta. Kaikkien pääpuolueiden edustajat ovat esitelleet leikkauslistojaan. Se on kuulema välttämätöntä. On pakko "sopeuttaa". Velanotto on saatava taittumaan. Jadajadajada. Blablabla. Läpäläpäläpä. Heistä kukaan ei puhu siitä miksi yhtälö on kansankunnan kannalta mahdoton.

Koska vienti pitäisi saada nousuun, on kustannuksia alennettava. Jo nyt yritykset saavat halpaa energiaa, suoria tukia, verohelpotuksia, investointiavustuksia, kaikkea mahdollista. Mitä vielä? Palkat pitää painaa alemmas kuin kilpailijamaissa. Se taas leikkaa kulutuskysyntää kotimaassa. Siksi tuloverotusta on alennettava.

Rikkaiden tuloverotusta on kevennettävä, koska muuten nuo epäisänmaalliset sisiliskot pakenevat ulkomaille, päinvastoin kuin isänsä ja isoisänsä. Tämä taas leikkaa valtion tulopohjaa, joka on jo muutenkin murennettu edellisillä verohelpotuksilla ja veronkiertobakkanaaleilla, nimenomaan suuryritysten ja rikkaimpien kansalaisten kohdalla.

Verotusta on siis siirrettävä PK-yrityksiin, jotka eivät toimi vientisektorilla, vaan kotimaan markkinoilla, ja niin on myös tehty erilaisin maksuin, lupamenettelyin, pätevyyskoulutuskurssien maksuilla jne. Verotusta on siirrettävä kulutukseen ja nimenomaan siihen kulutukseen, jota ilman kansalaiset eivät elä. Niin on myös tehty pitkin matkaa ja niin joudutaan tekemään.

Valtion on pakko "leikata menojaan", jotta ulkomaalaiset velkojat eivät nostaisi korkojaan. Sillä uhkaillaan. Velkavivulla maa pakotetaan tuhon tielle. "Menoleikkaukset" tarkoittavat yhteiskunnan verovaroilla kustannettujen palveluiden tuhoamista. Sairaalat, terveyskeskukset, terveydenhoito, lastenhoito, koulut, vanhusten hoito, sosiaaliturva, kaikki ne joita varten suomalaiset ovat verojaan maksaneet, otetaan pois, ulkomaalaisten velkojien vaatimuksesta.

Ja koska valtion tulopohja on romutettu, eikä vienti toimista huolimatta vedä, velkaa on pakko ottaa. 

Tätä ovat "sopeuttamistoimet". Tätä tarkoittavat "välttämättömät menoleikkaukset". Ne ovat poliittista jargonia, jotka tarkoittavat selkokielellä suomalaisen yhteiskunnan ja valtion alasajoa. Suomea ei sopeuteta siksi, että suomalaisilla olisi liian hyvät palkat. Suomea ei sopeuteta siksi, että olemme huonoja ja siksi menettäneet kilpailukykymme yks kaks niks naks. Olemme tuhon kierteessä, koska olemme euro-maa ja EU:n jäsenvaltio.

Vuonna 2014 pelkkä EU-jäsenmaksu maksoi meille nettomiinusta 1,12 miljardia. Valtiovarainministeriön omien, kokakttujen tilastojen mukaan, eurosotkuun on mennyt vastikkeetta, siis nettomiinuksena, yli 9 miljardia, suoraan. Julkisuudessa toissa vuonna esillä olleiden tietojen mukaan Suomi oli maksanut EU:n rakennerahastoon 4 miljardia, joista nettomiinusta oli tullut 3. Tälle vuodelle EU-jäsenmaksuun on budjetoitu brutto yli 2 miljardia. Nettomiinus tulee olemaan yli miljardin. TÄMÄN JA VIIMEVUODEN AIKANA OLEMME MENETÄMME YLI 2 MILJARDIA EUROA PELKKIIN EU-JÄSENMAKSUIHIN!

Tämä tarkoittaa sitä, että "sopeuttamispakko" ja "välttämättömät menoleikkaukset" johtuvat nimenomaan EU-jäsenyydesta ja eurojäsenyydestä. Me olemme velkaantuneet vain ja ainoastaan siksi, että olemme euromaa ja EU:n jäsenvaltio.

Entä se vienti? Koska olemme euromaa ja viennistämme huomattava osa suuntautuu euromaihin, meillä ei ole talouseliittimme mukaan muuta kilpailuvalttia kuin halpa työ. Siksi palkat on romahdutettava alas. Siksi poliitikkomme haluavat "työperäistä maahanmuuttoa", eli sitä halpatyövoimaa kilpailemaan suomalaisten työntekijöiden kanssa, palkkakilpailemaan. Kaikki tämä johtuu vain ja ainoastaan eurosta ja EU-jäsenyydestä.

Juuri siksi meille on luotu "vastikkeellinen sosiaaliturva", tai mitä nimeä siitä milloinkin käytetään. Selkokielellä se on orjatyötä. YK:n määritelmän mukaan orjatyö on työtä, josta saatava korvaus riittää hädin tuskin hengissä pysymiseen, työ jota ei voi valita ja johon ei voi vaikuttaa, ja jota on pakko tehdä. Se on ministeri Risikon ja kokoomuksen luomus. Uusorjuus.

Pysyäkseen hengissä työttömän on tehtävä töitä 9e päiväpalkalla. Tällaiset orjat ovat jo valtaamassa työmarkkinoita. Ilmaista työvoimaa on tarjottu yrityksille ja kunnat potkivat vakituisia pellolle, koska näillä uusorjilla voidaan teettää halvemmin työt. Heillä ei ole kuitenkaan kansantaloudellisesti vaikuttavaa kulutuskykyä, joten he eivät lisää kulutuskysyntää. He leikkaavat palkkoja, koska ovat ilmaisia työläisiä.

Ruotsilla on oma valuuttunsa, rahansa. Ruotsi ei ole samassa kusessa kuin Suomi, koska kruunu on devalvoitunut suhteessa euroon aina tarvittaessa. Ruotsin kansantaloudessa voidaan toimia toisin. Siksi sen kotimarkkinoilla ei kulutuskysyntä sakkaa ja vienti vetää. Vain siksi, että Ruotsilla on oma raha. Meillä ei ole. Meillä ei ole omaa talouspolitiikkaa. Siksi me olemme mahdottoman edessä.

Meidän on pakko "sopeutua", koska emme voi tehdä muuta. Kuten pääministeri Stubb sanoi, rahapolitiikan päätösvalta on luovutettu Euroopan Keskuspankille. Me emme päätä omista asioistamme. Meillä ei ole valtaa päättää omasta elämästämme ja maastamme.

Ei ole, niin kauan kun olemme euron ja EU:n jäsenvaltio.

torstai 19. maaliskuuta 2015

ME VOIMME MUUTTAA SUUNTAA

Viimeiset 15-20 vuotta meillä on määrätietoisesti rakennettu pahoinvointivaltiota. Parhaiten se näkyy mielenterveyspotilaiden hoitopaikkojen määrässä. 1980-luvun Suomessa, jossa ei siis ollut läheskään niin paljon miljonäärejä kuin nyt, hoitopaikkoja oli yli 20 000. Nyt niitä on noin 1500. Samaan aikaan "mielialalääkkeiden" syönti on räjähtänyt käsiin.

Ja sitten se hyvä uutinen: ME VOIMME TEHDÄ TOISIN. Älkää uskoko poliitikkoja, talouselämän vaikuttajia, "talousviisaita" ja muita huijareita, joiden mukaan meillä ei ole enää varaa hyvinvointipalveluihin. Kyllä meillä olisi. Nämä huijarit ovat vain päättäneet, ettei teidän kansalaisten, veronmaksajien, hyvinvointi ole rahoituksen arvoista. He ovat päättäneet käyttää verovaranne ulkomaalaisten iloksi ja hyödyksi Euroopan Unionissa ja eurossa.

TE VOITTE ÄÄNESTÄÄ KOKO SAKIN HEMMETTIIN EDUSKUNNASTA jos haluatte. Juuri sinä, joka luet tätä tekstiä, voit äänestää ketä tahansa muuta kuin noita maanpettureita ja sinun rahojesi kavaltajia. Voit äänestää mitä tahansa puoluetta EDUSKUNNAN ULKOPUOLELTA. Aivan vapaasti.

Valitset vain sellaisen puolueen, joka oikeasti vaatii tälle maalle oikeutta päättää omista asioistaan. Äänestät sellaista puoluetta, joka haluaa irti eurokusetuksesta ja EU-huijauksesta.

Sinä voit muuttaa kaiken. Sinun äänesi painaa, kun annat sen mille tahansa muulle puolueelle, kuin eduskunnassa rahakarsinassa rypeneille sakeille. SE ON AIVAN MAHDOLLISTA.

Jos et äänestä, annat hiljaisen hyväksyntäsi nykymenolle ja sille, että lapsesi ja vanhempasi jäävät hoitamatta "resurssipulan" vuoksi. Jos äänestät mitä tahansa eduskuntapuoluetta, annat äänesti juuri tälle menolle, jossa suomalaisten vahingoittaminen on keskeinen tavoite ja päämäärä.

Muutos on mahdollinen. Se on kiinni sinusta. Ole oikea kansalainen ja nouse sohvalta ja tee jotakin asian muuttamiseksi. Osallistu, edes äänestämällä. Toimi. Puhu. Vastusta. Osoita mieltäsi vaikka kioskilla karkkia ostaessasi. Meillä on vielä vapaus tehdä niin. Me voimme tehdä niin.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

SE TODELLINEN VENÄJÄN UHKA

Venäjä on suurvalta, se haluaa olla suurvalta ja se käyttäytyy kuin suurvalta. Meillä Suomessa on taas tiettyjen tahojen toimesta herätelty irrationaalinen ryssäfobia haudastaan ja moni pelkää Putinin Venäjän olevan hyökkäämässä Suomeen jo huomenna (jos ei heti liitytä Natoon). Ulkopoliittisen instituutin itkijäsakin mukaan Venäjä on jo hyökännyt Suomeen ja vallannut sen, jos uskoo sen parin vuoden takaisia lausuntoja.

Todellisuudessa Venäjä ei ole tulossa Suomeen. Sillä ei ole siihen mitään intressejä, eikä sillä ole siihen mitään haluakaan, niin kauan kuin Suomi ei muodosta sille mitään uhkaa. Ja sitten on se toinen puoli kolikkoa: Venäjällä tiedetään varsin hyvin, että Suomeen tuleminen saisi Afganistanin sodan näyttämään marjanpoimintaretkeltä. Se joutuisi Suomessa rajuun, äärimmäisen katkeraan ja veriseen sotaan, jossa menetykset olisvat aivan toista luokkaa kuin missään muualla sitten vuoden 1945. Ei Venäjällä ole mitään hinkua sellaiseen. Toisin kuin joku palsternakka väittää.

Kun meitä pelotellaan Venäjän uhkalla, meille ei vahingossakaan kerrota yhtä historiallista faktaa, jonka venäläiset kyllä muistavat: Puna-armeija löi KAIKKI Saksan liittolaismaat ja miehitti ne, tai valtasi ne, toisessa maailmansodassa YHTÄ lukuunottamatta. Puna-armeija löi Japanin keisarillisen armeijan Halkin Golissa ja valtasi Kuriilien saariryhmän. Se tuhosi Romanian armeijan ja valtasi maan. Se löi Bulgarian armeijan ja valtasi maan. Se kukisti Unkarin armeijan ja valtasi maan. Se nielaisi Balttian kääpiövaltiot ohimennen ja valtasi Puolan. Se löi Itärintamalla palvelleet kymmenet tuhannet Italian sotilaat kevyesti ja tuhosi pääosan Wermachtia ja Waffen-SS -armeijasta ja valtasi Saksan.

Yhden ainoan maan kanssa Neuvostoliitto joutui tekemään erillisrauhan. Yhtä ainoaa armeijaa se ei lyönyt täydellisesti, yhtä ainoaa maata se ei vallannut mennen tullen. Se maa oli Suomi. Se muistetaan Venäjällä.

http://yle.fi/uutiset/kenraali_hagglund_venajasta_ei_sotilaallista_uhkaa_suomelle__sai_viimeksi_niin_rankasti_turpiinsa/7423640

Mikä sitten on se uhka, jonka Venäjä voisi muodostaa Suomelle?

Kaaos. Jos Venäjä ajautuisi kaaokseen, se olisi uhka meille ja koko maailmalle. Venäjällä on edelleen tuhansien ydinaseitten arsenaali, jolla se voisi tuhota minkä tahansa maailmankolkan. Jos Venäjä ajautuisi kaaokseen, tämä arsenaali joutuisi tuuliajolle ja se voisi olla kohtalokasta. Yhdessä sukellusveneessä on 15-20 ydinohjusta. Entä jos tällainen sukellusvene katoaisi, kaapattaisiin? Se pystyisi uhkaamaan mitä tahansa miljoonakaupunkia ja maata. Yksinäänkin.

Venäjällä on myös edelleen biologisia aseita, erilaisia ruttoja sun muita. Jos Venäjä syöksyisi kaaokseen, nämäkin aseet saattaisivat päätyä ties kenen käsiin. Ei ole mitenkään sanottua etteikö pernaruttoa päätyisi miljoonien eurojen hinnasta esimerkiksi terroristien käsiin. Ei ole mitenkään sanottua etteikö joku taho levittäisi kaaokseen ajautuneeseen maahan superkulkutautia, esimerkiksi Pietariin, jossa epidemia saattaisi laukaista pakolaisaallon kohti Suomen rajaa. Taudit tulisivat helposti rajan yli eläintenkin matkassa. Miltä kuullostaisi paiseruttoepidemia Itä-Suomessa?

Venäjällä on edelleen tonni tolkulla kemiallisia aseita. Maan syöksyessä kaaokseen näitäkin aseita saattaisi tulla myyntiin mustaan pörssiin, josta ne päätyisivät terroristien käsiin. Vahva hermomyrkky New Yorkin, Pariisin tai Lontoon metrossa tappaisi helposti tuhansia ihmisiä. Kaoottisessa tilanteessa joku paikallinen upseeri saattaisi käyttää näitä aseita kuvittelemiaan vihollisia vastaan. Pahimmillaan kukaan ei enää valvoisi, suojelisi tai kontrolloisi näitä aseita ja ne leviäisivät sattuman varaisesti ympäristöön.

http://en.wikipedia.org/wiki/Russia_and_weapons_of_mass_destruction

Putinin Venäjää kutsutaan "arvaamattomaksi" ja "epäluotettavaksi". Sanoilla on kuitenkin poliittisessa retoriikassa eri merkitys kuin me ne ymmärrämme. Putinin Venäjä on "arvaamaton", koska se valtasi Krimin ja liitti sen itseensä, juuri niin kuin se oli ilmoittanut jo 1990-luvulla tekevänsä, jos Nato ja EU sekaantuvat Ukrainan asioihin. Yllätys lännelle oli siis se, että Venäjä teki sen minkä oli ilmoittanut tekevänsä. Lännessä siihen ei oltu uskottu. Siksi Putinin Venäjästä tuli "arvaamaton".

http://www.foreignaffairs.com/articles/141769/john-j-mearsheimer/why-the-ukraine-crisis-is-the-wests-fault

Putinin Venäjä on lännen termein "epäluotettava", koska se ei ole tehnyt mitä länsimaat ovat halunneet sen tekevän. Se ei ole "normaali" valtio, koska se ei ole alistunut läntiseen komentotalouteen. "Epäluotettavan" siitä on tehnyt nimenomaan BRICS, talousjärjestö, jossa Venäjä yhdessä Kiinan ja Intian kanssa luovat lännestä täysin riippumatonta talousjärjestelmää. Se on hyvin arka paikka lännelle, varsinkin Yhdysvaltojen päättäjille.

Asiaa ei suinkaan paranna se, että Britannia, Ranska, Italia ja Saksa ovat liittyneet Aasian investointipankkiin, joka on osa BRICS-maitten järjestelmää. Edellä mainitut eurooppalaiset talousmahdit eivät ole voineet liittyä BRICS-maitten investointipankkiin, koska ne eivät ole BRICS-maita, mutta tällä tavalla ne ovat ikään kuin "ulkojäseniä". Ne ovat ottaneet ensiaskeleen suuntaan, joka on Yhdysvaltojen johtaman läntisen talousjärjestelmän näkökulmasta täysin väärä.

http://www.theguardian.com/world/2015/mar/17/asian-infrastructure-investment-bank-france-germany-and-italy-said-to-join

Todellisuudessa ainoa merkittävä uhka idässä olisi hallitsematon kaaos, sekasortoinen ja kenties sisällissotaan ajatuva Venäjä. Se olisi uhka jo pelkästään siksi, että siellä tapahtuva katastrofi tietäisi miljoonien venäläisten pakolaisaaltoa Suomeen. Millään muulla maalla ei ole niin pitkää maarajaa Venäjän kanssa. Pelkästään Pietarissa asuu enemmän väkeä kuin koko Suomessa. Jos Venäjällä puhkeaa tappava kulkutautiepidemia, raja-asemalle voi suunnata satoja tuhansia pakolaisia. Silloin puhutaan tunneista. Jos Venäjällä puhkeaa nälänhätä, itärajalla voi seistä miljoonia tulijoita. Jos maassa käytäisiin sisällissotaa joukkotuhoaseilla, pakolaisia virtaisi Suomeen silloinkin. Eikä meillä ole mitään mahdollisuuksia estää sellaista kansainvaellusta, puhumattakaan että kykenisimme hoitamaan tilanteen.

Tämä on se todellinen Venäjä uhka. Tätä kukaan ei halua. Putin ei ole mikään kiva kaveri tai liberaali länsimainen vähemmistöjen ylin ystävä tai puunhalaaja, Putin on venäläisen perinteen mukainen itsevaltias, mutta hänen Venäjänsä on stabiili.  Jokainen voi mielessään kysyä haluaako kaikessa rauhassa kritisoida Putinin Venäjää rajan tältä puolen, vai haluaako satojen tuhansien, kenties miljoonien venäläisten ilmestyvän Suomeen pakolaisina.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

EUROOPAN UNIONIN MIEHITTÄMINEN

Muutamia päivä ENNEN KUIN Ukrainan vaaleilla valittu, epäsuosittu presidentti Janukovitsh syöstiin vallasta väkivaltaisessa kansannousussa, Yhdysvaltain varaulkoministeri ja Yhdysvaltain Ukrainan suurlähettiläs muodostivat Ukrainan uutta hallitusta kahdestaan. Heidän puhelunsa nauhoitettiin ja vuodettiin julkisuuteen.

Puhelussa he mm. päättävät, ettei nyrkkeilyn supertähti Klitshko, Ukrainan ylivoimaisesti suosituin oppositiojohtaja, pääse hallitukseen. Ennen kaikkea puhelusta selviää asenne, jolla he suhtautuvat Euroopan Unioniin ja sen mahdolliseen rooliin Ukrainan tilanteessa. - Vitut EU:sta, Yhdysvaltain varaulkoministeri toteaa suurlähettiläälle, joka on jokseenkin samaa mieltä.

https://www.youtube.com/watch?v=r5n8UbJ8jsk

Puhelun paljastuminen oli varsin kiusallista, etenkin kun samoihin aikoihin oli paljastunut, että Yhdysvallat valkoili erittäin aktiivisesti Saksan poliittista johtoa. Jotkut eurooppalaiset poliitikot suuttuivat skandaalista niin paljon, että vaativat transatlanttisen yhteistyön uudelleen tarkastelua.

http://www.washingtonpost.com/world/germans-not-amused-by-nuland-gaffe/2014/02/07/66885a02-900d-11e3-878e-d76656564a01_story.html

Kun Saksa vaati Yhdysvalloissa "turvassa" olevista kultavarannoistaan osaa takaisin, Yhdysvallat kieltäytyi. Kun Saksa vaati päästä tarkastamaan Yhdysvalloissa olevat kultavaransa, Yhdysvallat kieltäytyi tästäkin vaatimuksesta. Saksa ei siis hallitse Yhdysvalloissa "turvassa" olevia kultavarantojaan, eikä pysty päättämään niistä.

http://nsnbc.me/2013/04/18/federal-reserve-refuses-to-submit-to-an-audit-of-germanys-gold-held-in-u-s-vaults-2/

Kannattaa muistaa sekin, mitä Ukrainassa tapahtui välittömästi vallankeikauksen jälkeen. Senkin maan kultavarannot siirrettiin "turvaan" Yhdysvaltoihin ilman sen kummempia proseduureja.

http://www.zerohedge.com/news/2014-11-18/ukraine-admits-its-gold-gone

Hiljattain Yhdysvallat osallistui Eestin itsenäisyyspäivän sotilasparaatiin Narvassa. Virallisesti ja mediassa asia esitettiin voimannäyttönä Venäjälle. Se, onko muutamasta tankista pelottelemaan Venäjää, on yksi puoli asiaa. Toinen on tämä: missään normaalissa maassa itsenäisyyspäivän paraatiin ei osallistu ulkomalaisia sotajoukkoja. Tosin Eestihän ei ole normaali itsenäinen maa. Sillä ei ole mitään omaa taloutta eikä itsenäistä omaa armeijaa, eikä edes oman maalaista presidenttiä. Eestin talous on täysin riippuvainen Euroopan Unionista ja se kuluu sotilasliittoon. Sen presidentti on amerikkalainen.

Missään normaalissa maassa itsenäisyyspäivän sotilasparaatiin mahdollisesti osallistuvat ulkomaalaiset eivät korosta itseään. Ajoneuvot liputetaan, jos niitä edes liputetaan, joukkko-osaston, sotilasliiton yms. neutraalimman kontekstin lipuilla. Eestissä Yhdysvallat ajeli, ei vain paraatissa, vaan koko ajan, myös pimeällä, oman maansa lippu korkeimmalla liehuen.

Milloin Eestissä on viimeksi ajellut vieraan valtion panssareita niiden oma valtiolippu liehuen? Aivan. Neuvostoliiton aikana ja toisen maailmansodan aikana, kun natsi-Saksa miehitti maata. 1939 ja 1941. Ja uudelleen 1944. Maahan on siis tuotu miehitysjoukkoja, aivan kuten ennenkin, ja aivan kuten ennenkin, osa eestiläisistä toimii riemuiten miehittäjän kanssa yhteistyössä, ja aivan kuten ennenkin, maata johtaa ulkomaalaisille lojaliteettinsa omaava ulkomaalainen "eestiläinen".

Sama tosin pätee koko Baltiaan, jossa kuvitellaan, että amerikkalaiset ovat puolustamassa heitä venäläisiä vastaan. Todellisuudessa he miehittävät noita maita. Kuten amerikkalainen media, vaikka yrittääkin korostaa että kyse on vain näiden maiden puolustamisesta, ei malta olla lipsauttelematta mistä on oikeasti kyse:

"U.S. tanks rolled through the streets of Riga, Latvia, in November for that nation’s Independence Day parade, another powerful reminder of U.S. boots on the ground in the region."

http://www.washingtonpost.com/blogs/worldviews/wp/2015/02/24/u-s-military-vehicles-paraded-300-yards-from-the-russian-border/

Yhdysvallat ei ole kiristänyt otettaan pelkästään pohjois-Euroopasta, vaan on myös lisännyt sotilaallista voimaansa Euroopan kaakkoiskulmalla. Puheella Venäjän uhkan torjumisesta Mustalla merellä peitetään todellinen syy Balkanin militarisointiin: Kreikka ja Kypros.

Vaalivoittaja Syrizan vaalikampanjaan kuului lupaus tehdä kaikki mahdollinen Kreikan kansan eteen, tarvittaessa vaikka erota Euroopan Unionista ja hankkia rahoitusta BRICS-mailta, lähinnä Venäjältä. Vasemmistolainen Syriza väläytteli myös Nato-tukikohtien sulkemista. Kypros puolestaan tarjosi ja myös antoi Venäjälle oman laivastoaseman saarelta. Ja nyt Yhdysvallat on tuonut Kreikan pohjoisrajalle toista sataa panssarivaunua ja tuhansia miehiä, ja muuttanut tukikohdat Bulgariassa ja Romaniassa pysyviksi. Ei ihme, että Syriza on joutunut luopumaan antamistaan vaalilupauksista.

http://www.novinite.com/articles/165014/US+Army+Might+Deploy+Tanks+to+Bulgaria

Viimeiksi mainittu on Ukrainan rajanaapuri, mutta lännessä on Serbia, joka on historiallisesti ollut "venäjämielinen" ja jossa Venäjää on pidetty yleisesti "veljesmaana". Yhdysvallat on myös pommittanut Serbiaa 1990-luvulla rajusti kahteen otteeseen, sekä Bosnian sodan aikana, että Kosovon sodan aikana. Belgradin pommituksissa Yhdysvallat pommitti myös Kiinan suurlähetystön maan tasalle.

Toisin kuin on kuviteltu, Yhdysvallat, joka on perinteisestikin miehittänyt melko suurta osaa läntisestä Euroopasta, ei suinkaan ole vähentämässä sotilaallista voimaansa Euroopan Unionissa. Päinvastoin, se on avannut uusia sotilastukikohtia ja tiukentanut otettaan mantereesta, nimenomaan sotilaallisesti.

http://archive.militarytimes.com/section/SPECIAL15/Ramping-up-in-Europe

Kysymys kuuluu varautuuko USA todellakin aseelliseen yhteenottoon Venäjän kanssa, vai onko taustalla jokin muu syy? Luonnollisesti, Venäjän uhka on se peitetarina, jonka turvin Euroopan Unionin ja Euroopan miehittäminen tehdään, mutta todellinen syy on muualla. Se on kansallismielisten puolueiden ja liikkeiden nousu ympäri Eurooppaa. Yhdysvalloissa asian otti esille jo vuonna 2006 Council of Foreign Relations, CFR, joka Bilderberger-ryhmän tavoin pyrkii ajamaan ylikansallista agendaa suhteessa kansakuntiin ja kansoihin.

http://www.foreignaffairs.com/articles/62095/f-stephen-larrabee/danger-and-opportunity-in-eastern-europe

Eurooppalaisille kansallismielisille puolueille ja liikkeille yhteistä on se, että ne kaikki haluavat kansallista itsenäisyyttä, omaa päätäntä valtaa ja jopa eroa Euroopan Unionista ja Natosta. Ne eivät halua myöskään hyväksyä "transatlanttisia vapaakauppasopimuksia", riippumatta siitä ovatko ne oikeistolaisia tai vasemmistolaisia.

Yhdysvallat on tietenkin sitä mieltä, että nuo amerikkalaisten suuryritysten suurpankkien ja amerikkalaisten juristien laatimat sopimukset pitää hyväksyä, eikä amerikkalaista agendaa ylipäätään vastusteta. Kieltävää vastausta ei hyväksytä. Se varmistetaan sotilaallisella voimalla, miehittämällä Eurooppa uudelleen, aivan kuten toisen maailmansodan jälkeen. Amerikkalaisesta näkökulmasta tämä "vapaakauppasopimus" on nimenomaan kansallisen turvallisuuden kysymys.

http://esharp.eu/big-debates/transatlantic-matters/129-trade-agreement-will-enhance-national-security/

Se, että Yhdysvallat näkee Euroopan ja Euroopan Unionin vastustajanaan, diplomaattisesta sanahelinästä huolimatta, ei ole tietenkään mikään uusi asia tai yllätys.Time ja Newsweek aikakauslehdet kirjoittivat jo 1980-luvulla laajoja artikkelikokonaisuuksia Euroopan Unionin muodostamasta uhkasta Yhdysvalloille.

Nyt Yhdysvallat vaatii Euroopan Unionia ja eurooppalaisia maita katkaisemaan kauppasuhteensa Venäjään, katkaisemaan energiayhteistyön Venäjän kanssa jne. Ukrainan kriisin vuoksi. Se miehittää nimenomaan itäistä Eurooppaa ja pyrkii tekemään kaikkensa Venäjän ja EU:n kaupan ja yhteistyön vähentämiseksi. Kaikki nämä toimet ovat vahingollisia eurooppalaisille maille ja talouksille.

Yhdysvallat käy itse edelleen kauppaa Venäjän kanssa kymmenillä miljardeilla, ja vieläpä niin, että sen vienti Venäjälle on pienempään kuin tuonti. Venäläiset siis myyvät Yhdysvaltoihin enemmän kuin sieltä myydään Venäjälle.

https://www.census.gov/foreign-trade/balance/c4621.html

Voidaankin siis esittää aiheellinen kysymys: miksi Yhdysvallat vaatii Euroopan Unionia tekemään VAIN Euroopan Unionia taloudellisesti vahingoittavia päätöksiä? Miksi Yhdysvallat tuo Eurooppaan lisäjoukkoja ja tiukentaa otettaan maista, joissa se on nähnyt potentiaalisia uhkia omalle agendalleen?

Jo vuonna 2006 Yhdysvallat esitti huolestumisensa Puolan kansallismielisten puolueiden vahvistumisesta ja onkin siitä lähtien tiukentanut sotilaallista otetaan maasta. Syrizan nousun myötä Yhdysvallat on lisäänyt joukkojaan Kreikan pohjoisrajalla massiivisesti.

Venäjän uhkaa kirkuvien otsikoiden ja mediavyörytyksen allakin voitaisiin kysyä: kuka miehittää sotilaallisesti Eurooppaa?

Kuka esittää eurooppalaisille poliittisia ja sotilaallisia vaatimuksiaan? Kuka kontrolloi eurooppalaisia sotajoukkoja ja pyrkii saamaan ne, myös Suomen armeijan, hallintaansa, ja miksi?

Minkä maan ulkoministeriön korkein johto on sitä mieltä, että "Fuck the EU."?

Mistä otsikoiden ja kohun takana on todella kyse, mitenkään Venäjän uhkaa väheksymättä?

Onko Venäjän uhka vain verho, jonka takana tehdään ne todelliset siirrot ja miehitetään koko Eurooppa sotilaallisesti, niin ettei yksikään eurooppalainen kansakunta kykene itsenäiseen politiikkaansa, kansalliseen suvereniteettiin?

Miksi Yhdysvallat lisää sotilaallista otettaan nimenomaan Euroopasta juuri nyt, kun kansallismieliset puolueet ovat nousussa ja itsenäisyysvaatimuksia ja suvereniteetin palauttamista esitetään lähes kaikissa maissa?

Sitä sopii miettiä.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

SOTA DOLLARISTA

Suomessa kansalle ei ole kertaakaan kerrottu, mistä maailmalla on kyse. Maailmalla käydään useammankin amerikkalaisanalyytikon mukaan talousmaailmansotaa. Vastakkain ovat dollari ja BRICS-maat.

BRICS-maat Kiina, Venäjä, Intia, Etelä-Amerikka ja Brasilia liittolaisineen pyrkivät luomaan oman globaalin talousjärjestelmänsä, joka olisi täysin riippumaton lännestä ja ennen kaikkea dollarista. Suomessa ajatukselle vielä hymähdellään, sitä vähätellään, pidetään barbaarien epäonnistuneena haaveena, vaikka todellisuudessa projekti etenee huimaa vauhtia koko ajan.

BRICS-mailla on jo oma kansainvälinen investointipankkinsa, joka tekee niistä periaatteessa riippumattomia IMF:stä ja Maailman pankista, ja siten myös eurosta ja dollarista. Kiina, Venäjä, Iran ja muutamat muut maat ovat jo ilmoittaneet, että ne eivät tule enää käyttämään dollaria vaihtovaluuttana kansainvälisessä kaupassaan, edes öljykaupassaan. Tämä on liike, joka voi johtaa dollarin romahdukseen ja länsimaisen talousjärjestelmän kaatumiseen.

Kiinan kansanpankin johtaja ilmoitti jo vuonna 2013, ettei dollarilla ole katetta. Yhdysvaltain liittovaltiolla on velkaa noin 19 000 miljardia. Maan yksityistalouksilla on velkaa noin 23 000 miljardia. Mikä pahinta, Federal Reservillä, yksityisellä pankilla jonka asema perustuu lupaan painaa ja hallita dollaria, on velkatakauksia 170 biljoonan dollarin edestä (lähde: Jim Rickards et al.).

Entisen CIA:n asymmetrisen ja taloussodankäynnin analyytikon Jim Rickardsin mukaan olemassa ei ole mitään laskentamallia, jolla Yhdysvallat selviäisi moisesta, edes talouden nousukauden aikana. Ja jos talous romahtaa, Federal Reserven takaukset realisoituvat, eikä sillä ole mitään mahdollisuuksia hoitaa takauksiaan, joka taas johtaa dollarin romahdukseen.

Tällä hetkellä dollarin asema perustuu monen analyytikon mukaan uskoon. Mitään taloudellisia realiteetteja dollarin tukena ei enää ole. Useiden analyytikkojen mukaan mikä tahansa yksittäinen tapahtuma voi laukaista dollarin romahduksen ja siihen riittää mikä tahansa tapahtuma, "Event", jopa talouden ulkopuolella. Analyytikkojen mukaan kyse ei ole siitä romahtaako dollari, vaan siitä koska se romahtaa.

Yhdysvaltain talouden näennäinen vahvistuminen perustuu setelirahoitukseen, joka on nostattanut pörssikursseja tuhoon johtavan spekulaatiotalouden jatkuessa tämän uuden pääomaruiskeen avulla. Setelien syytäminen markkinoille on myös tehnyt erään analyytikon sanoin "kuluttajista seteliautomaatteja, joiden kautta inflatoituvaa dollaria pumpataan velaksi markkinoille". Mitään todellista, reaalitalouden tai tuotannon käännettä ei ole todellisuudessa tapahtunut, eikä mitään talouden perusteissa olevaa vikaa ole korjattu. Kyse on vain ja ainoastaan uskon vahvistamisesta. Jos ja kun tuo usko romahtaa, romahtaa myös dollari ja sen myötä kaikki taloudet, joille dollari on ankkurivaluutta tai jotka ovat sitoneet itsensä läntiseen talousjärjestelmään.

Kiina on se keskeinen BRICS-maiden primus motor, joka pyrkii luomaan vaihtoehtoisen järjestelmän dollarin ulkopuolelle. Kiina ei voi nojata dollariin, eikä se sitä halua. Sen omasta valuutasta yuanista saattaakin tulla BRICS-maiden ja niiden kanssa kauppaa käyvien maiden uusi ankkurivaluutta. Se tiedetään jo nyt, että Englannin pankki osti kesällä 2014 suoraan, ilman dollaria, 33 miljardin dollarin arvosta Kiinan yuaneita Englannin punnilla. Englanti on siis myös aloittanut varautumisensa dollarin romahdukseen.

Myös Sveitsi varautuu tilanteeseen. Se irrotti franginsa eurosta ja salli BRICS-pankin avaamisen Sveitsiin. Pian tämän jälkeen Kiina antoi Sveitsille rahaa 8 miljardin dollarin arvosta, ilmeisesti ei kuitenkaan dollareina. Dollarin vahvuus on perustunut vuosikymmeniä niin sanottuun petro- eli öljydollariin. Koko maailman öljykauppaa on käyty dollareilla. Mikään muu valuutta ei ole kelvannut. Nyt tämäkin on vaarassa.

Obaman hallitus teki Jim Rickardsin mukaan myös katastrofaalisen munauksen ilmoittamalla saudeille, ettei näillä enää ole absoluuttisia automaattisia turvatakuita. Nixonin hallituksen antamat turvatakuut olivat nimenomaan niin sanotun öljydollarin tae. Saudit suostuivat käymään öljykauppaan vain dollareilla, kun he saivat USAn täydet turvatakuut. Brickmanin mukaan Obaman hallinto on sanonut tämän sopimuksen irti ja siten myös asettanut dollarin "kuoleman vaaraan", koska saudit miettivät mikä heidän siirtonsa on. Ilmeisesti he ovat erittäin tyytymättömiä. Ainakin he tekivät öljyn hintaa alentamalla USA:n liuskeöljytuotannosta taloudellisesti kestämätöntä.

Tästä on kyse Venäjä-pakotteissa, Ukrainassa, Syyriassa, Irakissa, Kreikassa, eurokriisissä jne. Meneillään on talousmaailmansota. Yhdysvallat pyrkii destabilisoimaan Venäjän, jonka se arvioi BRICS-maiden akilleen kantapääksi. Samalla se, erittäin onnistuneesti, destabilisoi ja romuttaa Euroopan Unionia, jonka USA nimesi "talousviholliseksi" jo 1980-luvulla. Monissa euromaissa, esimerkiksi Ranskassa, on kuitenkin jo kyseenalaistettu dollarin asema ankkuri- ja pelivaluuttana.

Niinpä Yhdysvallat valmistautuu selviämään ja voittamaan dollarikriisin. Yksi harvoista mahdollisuuksista on maailmansota. Ukraina ja Euroopan kiristynyt turvallisuustilanne, Läh-idän ja Pohjois-Afrikan destabilisaatio, Venäjän destabilisointikampanja ja muut vastaavat ovat vain osa talousmaailmansotaa, jota Yhdysvallat käy dollarin puolesta, säilyttääkseen dollarin aseman maailman valuuttana ja oman asemansa maailman johtavana talousmaana, siitä huolimatta että Kiina ohitti sen jo 2013 maailman suurimpana talousmahtina.

Yksi suurimpia riskejä on kuitenkin Yhdysvaltojen sisäinen koheesio ja monen analyytikon mielestä maata on viety määrätietoisesti poliisivaltion suuntaan jo vuosia juuri tästä syystä. Liittovaltio haluaa olla asemassa, jossa se voi ottaa käyttöön diktatooriset otteet myös sisäisen turvallisuuden nimissä, laillisesti, jos tilanne niin vaatii. Juuri samasta syystä "terrorismin vastainen sota" suuntautuu enimmiltään juuri Yhdysvaltain omiin kansalaisiin tiedustelultaan.

Hallitus vakoilee omia kansalaisiaan enemmän kuin ulkomaisia terrorijärjestöjä. Samasta syystä presidentti Obama vahvisti vuonna 2012 lain, joka antaa hänelle ja tuleville presidenteille oikeuden vangituttaa kenet tahansa missä tahansa niin pitkäksi aikaa kuin haluaa, ilman oikeudenkäyntiä tai pidätystä, tai virallista vangitsemispäätöstä. Julkisuudessa lakia perusteltiin ulkomaisella terrorismilla, mutta todellisuudessa se koskee nimenomaan maan omia kansalaisia.

Tästä on kyse maailmalla. Tätä suomalainen media ei teille kerro koskaan.

Esimerkiksi:

https://www.youtube.com/watch?v=RVoMSJ4sry8

https://www.youtube.com/watch?v=FfjkPOC4DUk

https://www.youtube.com/watch?v=94O6nkQgQiQ

https://www.youtube.com/watch?v=k3cqnrBYbS8

tiistai 10. maaliskuuta 2015

600 000 RAJA RIKKI !

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. Parissa vuodessa tällä blogilla on ollut 600 000 lukijaa. Se on melkoinen määrä ja siitä on syytä olla kiitollinen teille jokaiselle.

Viimeisen kuukauden aikana lukijoita on ollut 35 145. Tuollainen luku pistää hiljaiseksi. 

Jatkan tulevaisuudessakin poliittisesti epäkorrektia räyhäämistä tässä blogissa. Linja pysyy yhtä sekavana ja sinkoilevana, provokatoorisena kuin tähänkin saakka.

Kiitos teille kaikille!

Sande

lauantai 7. maaliskuuta 2015

HALUATKO PELASTAA KOTIMAASI?

Jos et halua, että kotimaasi tuhotaan, sinulla ei ole oikeastaan vaihtoehtoja. Ensimmäinen asia, joka pitäisi hoitaa, on kotimaasi uudelleen itsenäistyminen. Ilman sitä sinulla, eikä yhdelläkään edustajallamme, ole mitään mahdollisuuksia pelastaa kotimaatasi.

Vapaakauppasopimukset, EU-sopimukset, kaikenlaiset poliitikkojemme tekemät ylikansalliset sopimukset ovat antaneet käsky- ja päätösvallan tässä maassa ulkomaalaisille. Taloudestamme päättävät aivan muut kuin suomalaiset. Pääministeri sanoi itse niin koko eduskunnalle. Yksikään kansanedustaja ei reagoinut asiaan millään tavalla.

Presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ovat kaikki hokeneet, että Suomi seuraa Euroopan Unionin "yhteistä ulkopolitiikkaa." Se tarkoittaa sitä, ettei meillä ole mitään omaa ulkopolitiikkaa. Me emme itse päätä siitä. Emmekä enää päätä omasta maanpuolustuksestammekaan. Nato-isäntämaa -sopimus takaa sen, että ulkomaalaisilla sotilailla on viimeinen sana ja päätösvalta sotilaallisista asioista tässä maassa. Jos et usko, perehdy asiakirjoihin. Lue mitä sinunkin nimissäsi on menty tekemään.

Totuus on se, että viimeisen 20 vuoden aikana maamme poliittinen ja taloudellinen eliitti ovat romuttaneet sen Suomen, josta olette kuulleet kouluissa ja jossa luulitte asuvanne. Sitä Suomea johon synnyitte ei enää ole olemassakaan. Mitään kansallisvaltiota ei ole. Eduskunta on enää maakuntaparlamentti, presidenttimme on osavaltion keulakuva, ja hallitus toteuttaa ulkomaalaisten määräämää politiikkaa tässä maassa. Jokainen, joka muuta väittää, valehtelee tai ei ymmärrä missä olemme.

Jos et halua ulkomaalaisten ylikansallisten pankkien, poliitikkojen, virkamiesten ja sinulle täysin vieraiden tahojen päättävän elämästäsi, vaadi itsenäisyyttä takaisin. Mitään muuta keinoa ei ole. Ilman itsenäisyyttä me emme päätä yhtään mistään. Nämä eduskunnassa ja hallituksessa tehtävät "päätökset" ovat todellisuudessa sopeuttamistoimia. Niiden ainoa tarkoitus on muuttaa kotimaasi sellaiseksi, kuin ulkomailta on määrätty. Mitään todellista, omaa politiikkaa ne päätökset eivät ole.

Nyt, kun SOTE-hanke meni kiville, muutamat poliitikot, virkamiehet ja muut ovat lipsauttaneet miksi koko hanke on olemassa.

"SOTE-uudistus on vietävät läpi, jotta kansainväliset luottoluokittajat uskovat kykyymme tehdä välttämättömiä uudistuksia".

Siis koko SOTE on olemassa vain siksi, että kansainvälisten suurpankkien omistamamat ja perustamat yksityiset firmat olisivat tyytyväisiä. Ja SOTE on osa "välttämättömiä uudistuksia", jotka on annettu ulkomailta. Maastamme pitää tehdä sellainen, jonka ulkomaalaiset tahot haluavat sen olevan, ei sellainen jota suomalaiset haluavat.

Tämä on totuus. Tämä kertoo sinulle mistä on kyse. Maamme poliittiset päätökset tehdään rajojemme ulkopuolella, eduskunnan ulkopuolella, ja me vain teemme sen mitä on määrätty.

Tämä jatkuu, kunnes olemme taas itsenäinen kansakunta, isäntiä omassa talossamme. Se on ainoa tie ulos kotimaasi tuhosta.

Haluatko pelastaa kotimaasi? Vaadi itsenäisyyttä. Toimi itsenäisyyden puolesta. Tee jotakin.

torstai 5. maaliskuuta 2015

ITSENÄISYYS

Koska keskusteluissa, varsinkin EU- ja eurohenkisten puheenvuoroissa, itsenäisyydelle on annettu varsin eriskummallisia merkityksiä, käydäänpä läpi muutamia julkisuuteen heiteltyjä väittämiä.

"Itsenäisyyden kannattajat ovat Venäjän asialla."

Jokainen, jolla on edes jonkinlaiset aivot, ymmärtää tämän väitteen mielipuolisuuden. Itsenäisyys tarkoittaa juuri sitä, ettemme ole minkään ulkopuolisen tahon määräysvallassa, olipa se taho idässä tai lännessä. Jokainen, joka sanoo tämän ääneen, sanoo myös että historiamme kaikki isänmaalliset ja itsenäisyyden puolesta taistelleet ovat olleet Venäjän asialla.

"Euroopan Unionissa Suomi voi parhaiten turvata itsenäisyytensä."

Euroopan Unioni on liittovaltio, tai kuten Suomessa asia halutaan ilmaista: valtioliitto. Sen jäsenvaltiot eivät ole itsenäisiä. Laeistamme 70-80% säädetään ulkomailla ja EU-laita ajavat aina kansallisten lakien ylitse, jos niiden välillä on ristiriitaa. Olemme siis federaation osavaltio.

Ulkopolitiikastamme päätetään ulkomailla. Talouspolitiikastamme päätetään ulkomailla. Yhteiskuntapolitiikastamme päätetään ulkomailla. Kuten pääministeri sanoi televisioidulla eduskunnan kyselytunnilla suoraan: "Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Euroopan keskuspankille." Se ei ole itsenäisen valtion ja kansakunnan pääministerin puhetta.

"EU-maat ovat itsenäisiä."

Eivät ole. Ne ovat "jäsenvaltioita", eli osavaltioita. Se selviää, jos ja kun jaksaa lukea EU-sopimuksia.

"Euro on ollut Suomelle taloudellisesti hyväksi."

Euro on tullut maksamaan Suomelle ja suomalaisille veronmaksajille kymmeniä miljardeja. Nyt alkava Euroopan keskuspankin "elvystysohjelma" maksaa suomalaisille veronmaksajille joka kuukausi 600 miljoonaa - 1,2 miljardia euroa, netto. Jos vientiteollisuus ja suuryritykset ovat hyötyneetkin, valtio ja kansakunta eivät. Ne ovat menettäneet talouspoliittisen päätösvaltansa, velkaantuneet ja joutuneet alistumaan ulkopuolisten määräysvallan alle.

"Nato-jäsenyys turvaa Suomen parhaiten."

Nato-jäsenyys on kallein ja vaarallisin vaihtoehto maanpuolustukselle. Se tarkoittaa suomalaisten sotilaitten alistamista ulkomaalaisen sotilasjohdon tarpeisiin, ulkomaalaisten johtaman sotilasliiton käyttöön. Se tulee tarkoittamaan asevelvollisuusarmeijan ja maanpuolustustahdon romahdusta ja palkka-armeijaan siirtymistä. Se tarkoittaa ulkomaalaisten sotilaitten läsnäoloa Suomessa, ulkomaalaisten aseita Suomessa ja ulkomaalaisten sotilasjohtajien käskyvaltaa Suomessa.

"Nato-jäsenyyden vastustajat ovat Venäjän asialla."

Väite on yhtä hullu, kuin itsenäisyydenkin kohdalla. Nato-jäsenyyden vastustaminen tarkoittaa oman, kansallisen armeijan puolustamista ylikansallista valtaa vastaan. Ei kai kukaan haluaisi Venäjän määräilevän Suomen armeijaa? Miksi sitten kukaan haluaa USA:n tekevän niin? Sitä Nato-jäsenyys tarkoittaa. Jokainen joka väittää muuta, valehtelee. Asiaan voi perehtyä lukemalla Naton omia asiakirjoja. Niistä käy täysin selville se, millainen järjestö Nato on.

"Nato-maat ovat itsenäisiä."

Eivät ole. Sekin selviää Naton omista asiakirjoista. Sen lisäksi useimmat Nato-maat ovat sotilaallisesti miehitettyjä, aivan kuten Varsovan liiton maat olivat aikoinaan.

"Saksa on itsenäinen maa."

Ei ole. Saksa on ollut ulkovaltojen miehittämä ja valvoma maa vuodesta 1945 lähtien.

"Itsenäisyyden kannattaminen tarkoittaa syrjäytymistä."

Ei tarkoita. Se tarkoittaa sitä, että suomalaiset päättävät asioistaan itse.

"Itsenäisyyden kannattaminen on haihattelua."

Ei ole, se on realistinen ja kansakunnan kannalta paras vaihtoehto.

"Itsenäisyys tarkoittaa ikkunoiden ja ovien sulkemista."

Ei tarkoita, se tarkoittaa niiden avaamista silloin kun itse haluamme, minne tahansa ja miten tahansa.

"Itsenäisyyden kannattajat haluavat palata menneisyyteen."

Emme halua, emmekä voi. Vaikka todellisuudessa juuri globalistit ovat palauttamassa maailmaan yhteiskuntamallia, joka vallitsi 1800-luvulla, he syyttävät itsenäisyysmielisiä menneisyydessä elämisestä. Itsenäisinä me voimme itse muokata oman tulevaisuutemme.

"Suomi ei voi luopua eurosta."

Tottakai se voi.

"Suomi ei voi erota EU:sta."

Tottakai se voi. Itsenäinen kansa ja kansakunta voi tehdä mitä se haluaa.

"Jos Suomi ei ole Natossa, eikä EU:ssa, Suomi joutuu Venäjän armoille."

Eikä joudu, jos emme halua, enkä näe sitä vaihtoehtoa kovinkaan todennäköisenä, että joku suomalainen niin haluaisi. Itsenäinen Suomi voi sanoa Venäjälle EI halutessaan ja joskus kauan sitten sanoikin. Nythän Suomi ei sano koskaan EI, jos pyyntö tulee lännestä.

"Suomi voi kehittyä vain EU- ja euron jäsenenä."

Suomi on rapautunut juuri niiden takia.

"Euron ja EU:n ulkopuolella jäämme sivuun kansainvälisestä kaupasta."

Sanokaa se Singaporelle, tai Sveitsille ja Islannille.

"Suomen on oltava solidaarinen Euroopan maille."

Suomi voi olla sitä, jos itse niin haluaa, mutta itsenäisen Suomen ei ole pakko maksella suurten kansainvälisten pankkien velkoja ja laskuja velkaantuneitten maiden nimiin.

"Suomi on itsenäinen."

Ei ole. Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio, siis osavaltio.

"Suomi ei pärjää itsenäisena EU:n ja euron ulkopuolella, koska se on liian pieni maa."

Sanokaa se Islannille ja Sveitsille.

"Suomi on liian pieni talous pärjätäkseen globaalissa taloudesssa."

Sanokaa se Islannille ja Sveitsille.

"Suomen talous romahtaa ilman euroa ja EU-jäsenyyttä."

Sanokaa se Islannille ja Sveitsille.

"Meillä ei ole länsimaisena, eurooppalaisena valtiona muita vaihtoehtoja."

Sanokaa sekin Sveitsille ja Islannille.


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

NYKYAJAN TAISTOLAISET

Olipa kerran Suomessa poliittinen, erittäin äänekäs mutta pieni porukka, joka pyrki vakuuttamaan suomalaiset siitä, että kansamme ja maamme hyvinvointi ja turvallisuus taattaisiin parhaiten liittymällä erään suurvallan joukkoihin. Nämä ihmiset olivat aivan varmoja siitä, että kyseisen suurvallan politiikkaa tukemalla ja sitä avoimesti kannattamalla olisimme voittajien riveissä.

Nämä ihmiset halusivat esiintyä julkisuudessa suurvallan kannattajina ja puhua sen puolesta, ja kokivat tärkeäksi tuoda esiin suurvallan itsensä kertomia totuuksia maailmasta ja sen menosta. He ihailivat suurvallan kulttuuria ja johtajuutta maailmassa, ja olivat vuorenvarmoja siitä, että kyseisen suurvallan kukoistuskausi oli edessäpäin.

Erityisen varmoja tämän suurvallan vankkumattomat kannattajat olivat siitä, että kyseinen suurvalta oli sotilaallinen jättiläinen, joka pystyisi tarvittaessa tuhoamaan ideologisen kilpailijansa ja vapauttamaan maailman kansat diktatuureista ja sorron yöstä. Itseasiassa suurvalta puhui kansojen vapauden puolesta ja tuki aseellisesti monia vapautta ja ihmisoikeuksia ajavia aseellisia liikeitä taistelussa diktaattoreja ja ulkopuolisia sortajia vastaan.

Tämä suurvallan äänekäs kannattajajoukko oli fanilauma. Se tungeksi suurvallan suurlähetystössä ja teki lehtijuttuja suurvallan johtohahmoista ja suurlähettiläästä. Suomalaiset poliitikot suorastaan jonottivat päästäkseen suurvallan juhliin ja tapaamaan suurlähetystön henkilökuntaa ja edustajia. Kokoomuksen Ilkka Kanerva oli yksi äänekkäimmistä suurvallan ystävistä ja mainosti avoimesti sen suuruutta ja saavutuksia. Suomalainen elinkeinoelämä ja varsinkin sen johto ajoi vahvasti suurvallan intressejä ja teki miljardien bisnestä suurvallan kanssa.

Tämän suurvallan kannattajien mielestä Suomi turvaisi oman sotilaallisen asemansa parhaiten kuulumalla suurvallan johtamaan demokraattiseen sotilasliittoon. Suurvalta voisi silloin turvata Suomelle sekä suoran sotilaallisen avun, että ennen kaikkea varmistaa sen, ettei Suomi enää koskaan olisi yksin. Suomella olisi suurvallan tuki ja lukemattomien demokraattisten maiden sotilaallinen tuki takanaan.

Suurvallan ihailijat ja ystävät tiesivät, että tämä suurvalta ei ollut koskaan taistellut kansojen vapautta vastaan, vaan oli aina ollut vapauttaja ja ystävä, tukija ja pelastaja. Se oli aina puolustanut sorrettuja ja vaatinut vapautta, tarjonnut sen liittolaisilleen, ja mahtavan taloudellisen voimansa avulla se oli myös kyennyt tukemaan liittolaisiaan. Juuri näistä syistä Suomen olisi ollut parasta liittoutua tämän suurvallan kanssa ja liittyä sen johtamaan sotilasliittoon.

Tuo maa oli Neuvostoliitto. Se julisti demokratiaa ja vapautta, sen liittolaismaat olivat kansandemokratioita, ja se johti sotilasliittoa Varsovan liittoa. Heidän ihailijansa ja kannatajansa olivat taistolaisia.

Nyt, yli 20 vuotta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, meillä on jälleen uusi taistolaisryhmä, joka haluaa aivan samoja asioita kuin ne alkuperäiset taistolaiset 1970-luvulla. Uustaistolaiset uskovat kaiken mitä suurvalta sanoo, he uskovat sen hyvyyteen, he uskovat olevansa oikeassa, he haluavat Suomen liittämistä sotilasliittoon ja Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Eteläranta haluavat tehdä bisnestä sen kanssa, aivan samoin kuin 1970-luvulla Neuvostoliiton kanssa.

Nato-mielisillä ja taistolaisilla ei ole mitään eroa. Heidän ajattelunsa, teesinsä ja perustelunsa ovat aivan identtisiä. He eivät vain itse tajua ja näe sitä. He ovat suora kopio 1970-luvun taistolaisliikkeestä. Sitä johti Taisto Sinisalo, uustaistolaisia johtaa Alexander Stubb, mutta puheet, eleet, perustelut, vakuuttelut, mielipiteet, aivan kaikki ovat yksi yhteen. Aivan samoja.

Jokainen, joka eli 1970/80-luvuilla, näkee yhteneväisyydet selkeästi. Ne ovat suorastaan hämmentäviä. Aivan yksi yhteen.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

VAIN MUUTAMAN MILJARDIN TÄHDEN

"Me olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Euroopan Keskuspankille", pääministeri Alexander Stubb, eduskunnan kyselytunnilla.

Mieti sitä.

Sen jälkeen mieti tätä.

Euroopan keskuspankki aloittaa nyt "elvystysohjelmansa." Se tarkoittaa sitä, että EKP ostaa valtioilta velkoja pois, ja maksaa siis niiden velkoja, ja se raha menee suoraan ylikansallisille yksityisille velkojapankeille. EU:n sääntöjen mukaanhan valtiot eivät saa lainata rahaa omilta valtion pankeiltaan, vaan kaikki raha pitää lainata yksityisiltä pankeilta.

Tämä epäsuora tilisiirto noille ulkomaalaisille pankeille maksaa 60 miljardia kuukaudessa. Siis tästä kuusta lähtien 60 000 000 000 euroa joka kuukausi seuraavan 20 kuukauden ajan.

Suomen osuus tästä potista on julkisuudessa olleiden numeroiden mukaan 1-2%.

1% tuosta 60 000 000 000 eurosta on 600 miljoonaa euroa. Se on minimi, joka suomalaisten on maksettava EKP:lle joka kuukausi.

2% tuosta 60 000 000 000 euron laskusta on 1200 000 000 euroa. Se on maksimi, joka suomalaisten on maksettava joka kuukausi.

Tätä maksua maksetaan seuraavat 20 kuukautta. 20 x 600 000 000 on 12 000 000 000 euroa. Siis 12 miljardia euroa seuraavan 20 kuukauden aikana.

20 x 1,2 miljardia on yhtä kuin 24 miljardia euroa. Siis 24 000 000 000 euroa. Se on melkein puolet valtion budjetista.

Samaan aikaan meille sanotaan, että meidän on säästettävä. Meillä ei ole varaa vanhusten hoitoon, terveydenhoitoon, kouluihin, mihinkään suomalaisia varten rakennettuihin yhteiskunnan palveluihin. Verovaroja ei ole niitä tarkoituksia varten, joita varten suomalaiset veroja maksavat; suomalaisia varten.

Sensijaan, verovaramme ja enemmänkin menee suoraan, täysin vastikkeetta, ulkomaalaisille pankeille. MIETI SITÄ.

Valtiomme joutuu ottamaan lisää lainaa noilta samoilta pankeilta maksaakseen niille 12-24 miljardia seuraavien 20 kuukauden aikana. Me siis annamme noille pankeille kaikki rahamme ja otamme niiltä korollista lainaa maksaaksemme vielä enemmän.

Onko tässä järkeä?

Muista tämä seuraavissa vaaleissa. Kokoomus, demarit, keskusta, RKP, vihreät, vasemmistoliitto, KD, kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hyväksymässä tämän menettelyn. Kymmeniä tuhansia miljoonia euroa ulkomaalaisille pankeille SINUN RAHOJASI.

Muista tämä, kun joku virkamies tai poliitikko puhuu seuraavaksi "valtiotalouden tasapainottamisesta" tai "välttämättömistä menoleikkauksista"

Sinulta ja perheeltäsi, meiltä kaikilta suomalaisilta viedään, otetaan pois, leikataan, jotta ulkomaalaisille pankeille voidaan antaa tuhansia miljoonia euroja vastikkeetta.

Tätä on Euroopan Unionin jäsenyys todellisuudessa. Tätä se tarkoittaa.

Haluatko sinä tätä?

Tätä Euroopan Unioni Suomelle "antaa".

Sinun rahasi viedään pois ja sinulle annetaan velkaa. Sinun ja lastesi tulevaisuus tuhoutuu.

Vain muutaman miljardin tähden.