lauantai 28. helmikuuta 2015

HIRSITALOT KRIMINALISOIDAAN

Vihreiden ajama "ilmastonmuutoksen" vastainen kampanja on saavuttamassa mielisairaat mittasuhteet. Maailman ekologisimpiin ja luonnonmukaisimpiin kuuluva rakennustekniikka on tulossa laittomaksi. Tuhansia vuosia vanha kulttuuriperintömme uhrataan viherniilojen mielisairaiden fantasioiden vuoksi kriminalisoimalla hirsitalo.

Euroopan Unionin aivokääpiöbyrokraatit ovat "energiatehokkuus"määräyksillään hävittämässä kansallista perintöämme ja Suomessa tämän arkkitehtoonisen tradition tuhoamisen etujoukkona häärivät nuo todellisuudesta ja elämästä täysin vieraantuneet vihreät, eliittijoukkio, joka elelee muiden rahoilla ja laatii toinen toistaan hullumpia pykäliä kansalaisten kurittamiseksi. Eikö tässä ole jo avoimen kapinan paikka?

Viherdiktatuuri on saavuttanut mielestäni lakipisteensä. Tämän hullumpaa ja järjettömämpää ei enää voi tulla. Ylipäätään nämä "energiatehokkuusmääräykset" ovat perseestä. Jokainen rakennusalan ammattilainen, jonka kanssa olen asiasta keskustellut, on sanonut etteivät ne toimi. Niiden mukaan tehdyistä taloista tulee homepommeja. Koneellinen ilmastointi, joka suomalaisten vihreiden mielestä on sitä kaikkein ekologisinta tuuletusta, vie enemmän energiaa kuin mikään muu tapa.

Jotta vihreiden mielisairas fantasia "energiatehokkaasta" talosta olisi totta, talon pitäisi olla täysi umpio samaan tapaan kuin sukellusvene tai avaruusalus. Talossa pitäisi olla ilmalukkoja ovien kohdalla ja kaikki ulkoilma pitäisi kierrättää filtterien läpi homeitiöiden ja muiden epäpuhtauksien välttämiseksi. Vihreät ovat aivan tosissaan tätä mieltä. Tätä tarkoittaa heidän "energiatehokas" rakentamisensa. Kokonaan toinen juttu on tietenkin se, millä tätä mielisairautta perustellaan, mutta se on toisen keskustelun paikka se.

Mitään uutta tässä hirsitalojen kriminalisoinnissa ei tietenkään ole. Tämä on vain vihreän hulluuden huipentuma. Vihreäthän ovat innokkaasti olleet kieltämässä myös puulämmitystä, takkoja ja saunoja, pienhiukkaspäästöjen vastaisessa taistelussaan. Sekin on samanlainen vihreä valhe, mielipuolinen fantasia, kuin tämäkin. Ja nekin kumpuavat samasta lähteestä: vihreän uskonopin perusteeseihin kuuluvasta uskonopista "ilmastonmuutoksen torjunnassa".

Miettikää nyt!! Mikä rakentamistekniikka voisi olla ekologisempaa kuin hirsirakentaminen? Ei mikään. Mikä rakennustyyppi on sopivampi suomalaiseen ympäristöön kuin hirsitalo? Ei mikään. Mikä rakennustyyppi on suomalaisempi kuin hirsitalo? Ei mikään. Ja nyt tätä ollaan kriminalisoimassa, kieltämässä, vain siksi että joku saksalainen viherääliö nännit jäykkänä Brysselissä kuvittelee tämän olevan "ilmastonmuutoksen" suurin syy ja alkuperä.

Jos ja kun hirsitalot kielletään ja kriminalisoidaan, kehoitan jokaista kynnelle kykenevää rakentamaan välittömästi hirsitalon/mökin/ladon/liiterin tontilleen, ilman lupaa. Jos minulla olisi varaa, rakennuttaisin välittömästi pelkällä puulämmityksellä toimivan hirsilinnan lähimmän viherniilon naapuriin. Talo olisi suurempi kuin Bomban talo, todellinen hirsihovi, ja sen leivinuuniin mahtuisi kuorma-auto halkoineen. Takka olisi suurempi kuin city-vihreän ego, eli ainakin miehen mentävä.

Koska tälle hulluudelle tulee loppu?

Milloin suomalaiset sanovat: RIITTÄÄ!?

Euroopan Unionin mielisairastelu ja suomalaisten byrokraattien mielisairaus johtavat tällaiseen lopputulokseen, kun viherpellet heiluttavat populistisia lappusiaan ja lippusiaan. EU:n hulluus on juuri tässä. Elämästä vieraantuneet viherpellet vakuuttavat elämästä tyystin vieraantuneet eurokraatit siitä, että suomalainen hirsitalo on deviliä ja satanismia. Suomalaiset elämästä tyystin vieraantuneet poliitikot ja byrokraatit toimivat keskitysleirin vartijoina ja toimeen panevat hirsitaloholokaustin.

Onko tässä mitään järkeä? Ei ole. Muista se, kun seuraavissa vaaleissa valitset EU-myönteisen ehdokkaan. Silloin tuet tätäkin hulluutta. Silloin äänestät hirstitaloholokaustin puolesta.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/energiansaasto-perinteinen-hirsitalo-ei-saa-kohta-rakennuslupaa/


perjantai 27. helmikuuta 2015

YLE:n EPÄTOIVOINEN PROPAGANDAMISSIO





|  
Näkökulma: Vuosi Venäjän valheita, videoita ja vihreitä miehiä" 

Venäjä siis valehtelee ja vihreät miehethän viittaa sekä salaisiin ryssäkommandoihin, että avaruusukkeleihin. Otsikko petaa jo jutun: Venäjä valehtelee.

"Krimin valtaus vuosi sitten ei ollutkaan ohimenevä myrsky vaan ilmastonmuutos. Venäjän on silti helppo tukea Ukrainan separatisteja, koska länsimaat eivät halua kohdata kriisin seurauksia, kirjoittaa Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen."

 Jos kriisiin syyllisiä etsitään, EU on se varsinainen laukaisin. EU oli jo neuvotellut Janukovitshin kanssa sopimuksen, mutta kun tämä saapui allekirjoittamaan sopimusta, EU ilmoitti lisäävänsä sopimukseen ehtoja, mm. korkeampia tullimaksuja ukrainalaisyrityksille jne. Tämän jälkeen Janukovitsh kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta ja päätti tehdä sellaisen Putinin kanssa. Tämän jälkeen alkoivat hulinat. Ja mitkä ne kriisin seuraukset ovatkaan olleet? Ukrainalaisia kuolee ulkovaltojen valtapelin seurauksena.


"27. helmikuuta 2014 eli lähes vuosi sitten Venäjän erikoisjoukot aloittivat Krimin valtauksen. Sen jälkeen rajojen purkaminen ei olekaan enää viitannut EU:n sisämarkkinoihin."

Venäjä ei tarvinnut mitään "erikoisjoukkoja". Sevastopolin laivastoasemalla oli ja oli koko ajan ollut 30-50 000 venäläistä sotilasta. Yhtään tulitaistelua ei käyty. Se oli yksi verettömimmistä valtauksista mitä historiassa on nähty. Se johtui siitä, että 70% Krimin asukkaista on etnisiä venäläisiä.

"Vuoden aikana Venäjä on liittänyt Krimin itseensä, jakanut Ukrainan lietsomalla itäosan kapinaa sekä ruokkinut kotiyleisöä vainoharhaisella ja kansallismielisellä sotahysterialla."

Ukrainan itäosien venäläisväestö nousi kapinaan sen jälkeen, kun Ukrainan uusi hallitus ilmoitti poistavansa venäjänkielen maan virallisten kielten joukosta ja julisti itäukrainalaisten puolueen laittomaksi. Totta kai Venäjä haistoi tilaisuutensa ja tuki tapahtumia. YLE on ruokkinut kotimaansa yleisöä vähintään yhtä hysteerisellä propagandalla, jättämällä kokonaan uutisoimatta kaiken sellaisen, joka ei sovi sen ryssäfobiseen propagandamissioon. 

Läntisessä mediassa, Yhdysvalloissa ja länsi-Euroopassa, Ukrainaa ja kriisiä käsitellään monipuolisesti ja avoimesti, mutta YLE suoltaa pelkkää propagandaa. 

"Kun vuosi sitten kirjoitin Kylmä rintama lähestyy idästä -näkökulman, toivoin sään oikkua ohimeneväksi, mutta aavistelin jo ilmastonmuutosta."

Ja analyysi oli väärässä. Kylmä rintama tulikin lännestä. Syykin on selvä. Yhdysvallat käy talousmaailmansotaa, kuten moni amerikkalainen asiantuntija on ääneen sanonutkin, mm. Jim Brickman, entinen CIA:n analyytikko ja asiantuntija.

"Valitettavasti suursäätila on sen jälkeen muuttunut entistäkin hyytävämmäksi, muutoksen alku saattaa osoittautua kuviteltua aiemmaksi ja tulevaisuus pahaenteisen synkäksi."

Jos tällä linjalla jatketaan, saadaan aikaiseksi vaikka maailmansota. 

"Riippumaton venäläinen Novaja Gazeta -lehti aikoo tällä viikolla paljastaa dokumentin, joka sen mukaan todistaa Venäjän suunnitelleen Ukrainan hajottamista jo ennen Maidanin kansannousun kärjistymistä."

Vai niin. Odottelemme.

"Viime keväänä puolestaan julkisuuteen levisi kuvia venäläisistä Krimin "palautuksen" ansiomitaleista, joihin oli merkitty aloituspäiväksi 20. helmikuuta, siis jo ennen kuin presidentti Viktor Janukovytš pakeni maasta."

Ja kuvat olivat peräisin mistä?

"Venäläinen totuus on se, että Krimille päätettiin lähteä vasta kansannousun melskeiden jälkeen "turvaamaan" venäjänkielisten asemaa, vaikka uhkakuvien maalailu onkin vaatinut jälkikäteen vilkasta mielikuvitusta."

Ja milloinkohan Venäjä valtasi Krimin?

"Oli kriisin alku milloin tahansa, lopusta ei tiedetä sitäkään vähää. Tulitaukoja Itä-Ukrainassa tehtaillaan ja rikotaan, ja lännessä varoitellaan Venäjän saattavan seuraavaksi koetella jopa Naton yhteisen puolustuksen pitävyyttä."

Hysteerisen ryssäfoibian propagandan peruskuvioon kuuluu se, että kriisin alku ja syy jätetään sivuun, että huomio saadaan siirrettyä Venäjän toimiin. Kriisin alkuperäiset syyt kun löytyvät lännestä, kuten moni amerikkalainen poliitikko on sanonut, myös amerikkalaiset konservatiiviset oikeistopoliitikot.

Tulitaukorikkomuksiin ovat syyllistyneet sekä separatistit, että Kiovan hallituksen joukot, mutta se jää tietenkin YLE-propagandassa sanomatta. Miksi? Koska Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi.

"Venäjä kiistää kaiken, kääntää syytökset rutiinilla länttä vastaan ja muistuttaa ydinaseistaan."

Tottakai Venäjä kiistää kaiken, se toimii aivan samalla tavalla kuin Yhdysvallat. Ydinaseitakin sillä on. Se on hyvä muistaa Yleisradiossakin.

"Abraham Lincolnin piikkiin on pantu sanonta, että kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa ja joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."

Sanoipa Abe tämän tai ei, sananlasku olisi hyvä muistaa Yleisradiossakin. Nimittäin kansalaiset eivät enää luota YLE:n uutisointeihin, koska ne ovat paljastuneet valheellisiksi niin usein. Juuri niinkuin tuossa sananlaskussa todetaan.

"Venäjä on kirjavilla sodankäyntikeinoillaan onnistunut huijaamaan monia ja pitkään, mutta vihreiksi tai muuten vain vapaaehtoisiksi miehiksi inkarnoituneet valheet eivät ole menneet läpi loputtomasti.
Suurinta huijausta on kuitenkin lännen itsepetos. Venäjän vastaista näyttöä Ukrainassa ei ole tahdottu nähdä eikä levitellä, koska länsimaiden johtajat ovat haluttomia ryhtymään merkittäviin vastatoimiin."

Nyt toimittaja puhuu paskaa, eli valehtelee. Lännessä on levitelty kaikenlaista Venäjä-vastaista uutista ja kuvaa ja muuta sälää, jonka LÄNSIMAISET mediat, kansalaisjärjestöt ja aktivistit ovat paljastaneet väärennöksiksi kerta toisensa jälkeen. Missä ovat ne kiistattomat näytöt ja kuvat? Missä viipyy malesialaiskoneen alasampumisraportti? Missä viipyvät Mustien laatikoiden tiedot? Miksei niitä ole julkaistu normaalin käytännön mukaan? Missä viipyy Kiovan lennonjohdon data? 

Miksei YLE uutisoinut sitä, että Iso-Britannian armeijan 77.prikaati perusti Facebook-osaston käymään informaatiosotaa sosiaalisessa mediassa? Koska YLE ei enää toimita uutisia, vaan propagandaa.
"Mitä paremmin Venäjä onnistuu hajottamaan lännen rivejä, sen vapaammin se voi jatkaa puolisalaista sotaansa Ukrainassa."
Tässä sanotaan ääneen YLE:n propagandan tarkoitus. On olemassa "lännen rivit", joista ei saa livetä eikä olla poissa. On marssittava "lännen" pillin mukaan. Jokainen, joka ei siihen suostu, ajaa Venäjän etuja.  Jokainen itsenäinen päätös on ryssien etujen ajamista ja siten myös itsenäisyys on ryssien etujen ajamista. Tätä YLE pyrkii sanomaan.

"Puolisalainen sota" on puolestaan termi, jolla pyritään uskottelemaan, että YLE on jotenkin paljastanut jotakin salaista, vaikka Netti on koko ajan ollut täynnä kuvaa, filmiä ja tekstiä kriisistä ja sodasta, kaikilta kanteilta.

"Saamattomuuden ja itsepetoksen hintaa maksaa nyt Ukraina, myöhemmin ehkä joku muukin rajanaapuri."

Käsittämätöntä valehtelua. Ukraina kärsii nyt siitä, että USA ja EU halusivat päästä kiinni maan rikkauksiin. Onnistuakseen ne pyrkivät destabilisoimaan  tilanteen ja onnistuivat siinä. Tilanne karkasi käsistä ja nyt ollaan tässä. Lisäksi Mäkeläinen kehtaa vihjailla, että kohta on Suomen vuoro. Hän siis lietsoo ryssäfobiaa tarkoituksellisesti.

Jos toimittaja seuraisi länsimaista mediaa ja amerikkalaista keskustelua, hän tietäisi että varaulkoministeri Victoria Nuland sanoi jo 13.12.2013 Washington Press Clubilla pitämässään puheessa USA:n rahoittaneen Ukrainan "oppositiovoimia" 5 miljardilla dollarilla 90-luvulta lähtien. Jos toimittaja ei valehtelisi, hän tietäisi USA:n varaulkoministeri Victoria Nulandin päättäneen jo ennen Janukovitshin pakoa Ukrainan uudesta hallituksesta suurlähettilään kanssa. Sen todistaa se kuuluisa julkisuuteen vuodettu Fuck EU -puhelu. 
 
"Venäjän propagandan tärkeimpiä tavoitteita on tuon päättämättömyyden ruokkiminen. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa EU-vastaisuuden, Nato-vastaisuuden ja Yhdysvaltain-vastaisuuden lietsomista Suomessa ja muualla Euroopassa."

Tässä on YLE:n propagandan ydin alastomimmillaan. Itsenäisyyden ajatus on Venäjän. Itsenäisyys on ryssää. Jokainen joka suhtautuu kriittisesti Natoon, Euroopan Unioniin tai USA:n toimiin, on ryssä. Tästä on kyse. Kyse ei ole Ukrainasta, vaan Suomen itsenäisyydestä. YLE pyrkii kaikin keinoin leimaamaan sen ryssäläisyydeksi. YLE pyrkii leimaamaan jokaisen itsenäistä Suomea haluavan ryssän kätyriksi. Isänmaallisuudesta pyritään kaikin keinoin tekemään ryssämäisyyttä.

Mäkeläisen ja YLE:n mukaan kriittisyys on ryssää. Isänmaallisuus on ryssää. Itsenäisyys on ryssää. Tämä on ydinsanoma tässäkin jutussa.

"Mitä paremmin Venäjä onnistuu hajottamaan lännen rivejä, sen vapaammin se voi jatkaa puolisalaista sotaansa Ukrainassa. Enää ei silti ole suurikaan sotasalaisuus, että Itä-Ukrainan separatistit pysyvät tolpillaan nimenomaan Venäjän tuella ja että rintamalla sotii paitsi kapinallisia, myös venäläisiä sotilaita."

Ööh, toimittaja antaa ymmärtää, että siellä olisi joku "puolisalainen" sota. Kyllä se on ihan kaikkien tiedossa ollut koko ajan ja kaikki ovat tienneet koko ajan kuka avustaa ja ketä. Sekin tiedetään, että Kiovan hallitus on täysin riippuvainen USA:n ja Naton tuesta, ja sekin tiedetään, että Itä-Ukrainassa on kaatunu myös amerikkalaisia sotilaita. YLE ei ole kertaakaan, missään yhteydessä, sanallakaan maininnut näistä mitään. Miksi? Koska se ei tee uutisia, vaan propagandaa. Tässäkin tekstissä.

"Jopa hitaasti kääntyvä EU pääsi yksimielisyyteen Venäjän sotaotteista Ukrainassa, kun se viikko sitten lisäsi pakotelistaansa Venäjän puolustusministeriön ja pääesikunnan johtohenkilöitä, joita EU pitää suoraan vastuussa venäläisjoukkojen sijoittamisesta Ukrainaan."

Edelleen samaa huttua.

"Joku on saattanut huomata muutoksen myös Ylen uutiskielessä: Debaltsevessa ja muualla Itä-Ukrainassa emme välttämättä enää puhu vain Venäjän tukemista kapinallisista vaan myös suoraan venäläisistä joukoista."

Aika moni on huomannut YLE:n muuttuneen propagandamyllyksi, jonka uutiset ovat silkkaa paskaa. YLE voisi näyttää yhden todisteen siitä, että Debaltsevassa on Venäjän armeijan joukkoja. YLE voisi myös lähettää kuvaa Ukrainan armeijan tiedotustilaisuudesta, jossa Ukrainan armeijan tiedottaja kertoo ettei itä-Ukrainassa ole Venäjän armeijan joukkoja, vaan venäläisiä. Mutta YLE ei tee niin, koska YLE tekee propagandaa.

Tai YLE voisi kertoa ulkomaalaisista palkkasotureista Kiovan armeijassa. He ovat jopa itse jaelleet omia Youtube-videoitaan, blogejaan ja twittejään. Jostakin kumman syystä YLE ei ole löytänyt yhtä ainoaa. Ei tietenkään, koska YLE tekee propagandaa, eikä sen propagandasanomaan kuulu se, että Ukrainassa on muitakin ulkomaalaisia kuin venäläisiä.

"Muutos on ollut hidas, koska erilaisten tietojen, videoiden, valokuvien ja satelliittikuvien virta on ollut vuolas, ja niiden luotettavuuden arviointi toimituksissa on ollut hyvin vaikeaa."

Paskat. YLE:n toimittaja yrittää selittää tässä epätoivoisesti miksi YLE tekee propagandaa. 

"Tuomioistuimen veroista varmuutta ei voi edes odottaa, vaan uutisvirrassa joudutaan luovimaan arvioimalla varovasti todennäköisyyksiä. Vuoden kuluessa Venäjää on harvemmin päädytty syyttä osoittelemaan – ja syystäkin usein vasta sellaisella viiveellä, että rintama on ehtinyt siirtyä pitkälle länteen."

YLE on koko ajan suoltanut propagandaansa aivan Putinin trollimyllyn tahtiin, eikä se ole esittänyt todisteen todistetta väitteilleen. Lähteinä toimivat Hodorkovski ja muut Putinin viholliset, CIA, Kiovan hallitus ja sen kannattajat. 

YLE on jopa vääristellyt Kiovan armeijan tiedotustilaisuuksia väittämällä, että tiedottajat ovat sanoneet jotakin muuta kuin ovat sanoneet. YLE muunmuassa jätti kokonaan uutisoimatta sen, että Kiovan armeijan johto ilmoitti ettei itä-Ukrainassa ole Venäjän armeijan sotilaita, vaan yksittäisi venäläisiä sotimassa. Miksi YLE teki näin? Koska YLE tekee propagandaa, ei uutisia.

"Vuodentakainen yllätys – länsimaat ja Ukraina housut kintuissa – oli kollektiivinen, joten kun Suomen puolustuksen terävin tuntosarvi viestitti Venäjältä 26. helmikuuta näin, ei se pahemmin poikennut mielipidekirjon keskiarvosta:
Kehottaisin olemaan lietsomatta turhaa hysteriaa Venäjän invaasiosta Ukrainaan. Sotilaalliselle puuttumiselle ei ole perusteita."

Yllätys? Kenelle? Venäjä ja USA olivat sopineet moneen kertaan, ettei Nato laajene Venäjän naapurimaihin. Venäjä ilmoitti jo 1990-luvun alussa, ettei se jää katsomaan sivusta jos Nato pyrkii Ukrainaan. Venäjä oli ilmoittanut asiasta noin parisenkymmentä kertaa 90-luvulla ja teki niin myös tällä vuosituhannella. USA ja Nato päättivät Obaman hallinnon päätöksellä mennä Ukrainaan Venäjän mielipiteistä piittaammatta. Ja seuraukset olivat muka "yllätys"? Missä satumaassa eletään?

"Miten kävikään – heti seuraavana päivänä ensimmäiset vihreät miehet rantautuivat Krimille.
Sopii toivoa, että Euroopan, Baltian ja Suomen tuntosarvet on viritetty vuoden aikana virkeämmiksi ja että päätöksenteon notkeus vastaa edes jotenkuten sitä vikkelyyttä, jolla vihreät miehet tapaavat nykyisin loikkia rajojen yli."

Tässä Mika Mäkeläinen jatkaa ryssäfobista propagandaansa. Hän väittää, antaa ymmärtää, että Venäjän erikoisjoukkojen sotilaat ovat jo tulossa Suomeen. Hän pelottelee piippalakeilla, desanteilla. Hän manailee ryssäkauhua esiin ja esittää uhkauksen. Todellisuudessa Mäkeläinen yrittää nostattaa pelkoa, että kansa saataisiin suostumaan Nato-jäsenyyteen. Se on hänen propagandansa tavoite. Tietää hän sitä itse tai ei.

"Epävarmemmalla pohjalla on toive siitä, että Suomessa ymmärrettäisiin, mitä Venäjä tavoittelee kun se pyrkii vaikuttamaan Suomen päätöksentekoon."

Tässä toimittaja Mäkeläinen antaa taas ymmärtää, että kaikki Nato-kriittisyys, EU-kriittisyys ja muu on ryssien asialla olemista. Itsenäisyys on ryssää. Kriittinen ajattelu, asioista perillä oleminen, asioista selvää ottaminen, oma mielipide, ne ovat kaikki ryssää. Jos ajattelet itse, jos haluat olla itsenäinen, jos haluat olla itsenäisessä maassa, olet ryssä. 

Toimittaja Mäkeläisen mukaan itsenäinen Suomi, joka ei ole kenenkään rintamassa ketään vastaan, joka tekisi omia ratkaisujaan omista lähtökohdistaan, on ryssien vaikutusvallan alainen. Tämä on Mäkeläisen ja YLE:n propagandan ydintä.

Sen lisäksi Mäkeläinen jättää kokonaan huomiotta sen, että Yhdysvallat on jo sekaantunut Suomen päätöksen tekoon ja pyrkii avoimesti vaikuttamaan siihen, myös taloudellisella kiristämisellä. Amerikkalaiset luottoluokittajat pudottavat Suomen luottoluokitustasoa välittömästi, jos Suomi pullikoi heitä vastaan. Näin tehtiin Venäjällekin, vaikka sen valtion velka on promillen murto-osia USA:n valtion tai EU-maiden veloista, vaikka se on maailman suurin öljynviejämaa, vaikka se teki juuri 600 miljardin dollarin kaupat Kiinan kanssa jne. 

"Täysin epärealistista toiveajattelua taas on varmaankin se, että helmikuussa 2016 voisi kirjoittaa jo jostakin ihan muusta.



Tässä Mäkeläinen vihjaa, että jos Suomi liittyisi Natoon ennen tuota, hän voisi sitten kirjoittaa jotakin muuta. 

Kaiken kaikkiaan on yllättävää, että Mika Mäkeläisen tasoinen ammattilainen on lähtenyt surutta sokeasti propagandaa tekemään, mutta ilmeisesti YLE:ssä ei ole nyt mahdollisuutta muuhun. On tehtävä propagandaa sen minkä ehtii. Suomi on saatava Natoon ja siksi suomalaisia on peloteltava valheilla ja huijauksilla, puolitotuuksilla ja tietyistä asioista vaikenemalla.

Netin aikakaudella asia on vain niin, että kun kansalaiset osaavat englantia ja pystyvät seuraamaan länsimaista mediaa ja keskustelua, YLE:n roskatrollaus näyttää vain entistä surullisemmalta ja avuttomalta. Yhdysvalloissa media käsittelee Ukrainan kysymystä huomattavasti avoimemmin ja kriittisemmin, ja länsieurooppalainen media samoin. YLE jää vertailussa noloon asemaan. Se on säälittävä propagandalaitos, joka toimii aivan samalla tavalla kuin venäläinen mediakin.

Säälittävintä on se, etteivät YLE:n toimittajat tunnu tajuavan omaa surullista tilaansa. Vertailussa länsimaiseen mediaan YLE osoittautuu juuri siksi miksi se kutsuu Putinin mediaa: propagandalaitokseksi.

YLE ei eroa mitenkään itäeurooppalaisista jälkikommunistisista valtion medioista, joiden tehtävänä on huijata ja sumuttaa kansalaisia, pelotella nämä tottelemaan valtiojohtoa. Mäkeläinen ja muut YLE:n toimittajat tekevät työtään tämän asetetun tavoitteen eteen. 

Jos joku ei usko, että YLE on propagandakone, niin katsokaapa minne ovat kadonneet kaikki kriittiset ja analyyttiset toimittajat. Aivan, heitä ei enää kuvaruuduissa näy. Eero Ojanperä ei tee jutun juttua Ukrainasta, koska hän saattaisikin ottaa asioista selvää ja tehdä puolueettoman raportin. 

Siksi YLE työntää esiin puolueuskollisen propagandistin, uuden ajan Nikkilän, joka neuvostopropagandan sijasta työstää uutta Nato-Suomen propagandaa.

Se on äärimmäisen surullista ja epätoivoista. Netin ja vapaan tiedonkulun aikakaudella YLE, sen enempää kuin Putinkaan pysty sulkemaan tosiasioita kansalaisilta. Ja sen vuoksi sekä Putinin, USA:n, että YLE:n propaganda onkin kaikkien nähtävissä juuri sinä itsenään: epätoivoisena propagandana. 

Tämä Mika Mäkeläisen teksti on osa tuota epätoivoista propagandaa, Nato-trollausta. Säälittävää ja murheellista. 

torstai 26. helmikuuta 2015

ITSENÄISYYS ON PUTINISMIA!

Taitaa olla eliitillä pelko persuuksissa, kun propagandakoneisto on viritetty äärimmilleen. Valtamedia keulilla pyritään kaikin keinoin aivopesemään heräilevää Suomen kansaa siihen, että itsenäisyys on putinismia, Venäjä-mielisyyttä tai jotakin kommunistiryssää.

YLE, Sanomat ja moni muu kaakottaa aamusta iltaan, että jos haluaa itsenäisyyttä ajaa Venäjän etuja. Miten tällainen mielisairas näkökulma on edes mahdollinen? No sikäli, että jos Suomi tulisi taas itsenäiseksi, koko maanpetturijengi joutuisi vastuuseen kansallisvarallisuuden anastamisesta ja maanpetoksistaan. Enää eivät heidän ulkolaiset isäntänsä voisi kupata kansakuntaa mielensä mukaan.

Aivan kuten meillä oli 1970-luvulla sementtipäisiä neuvostomielistelijöitä, nyt meillä on samanlaisia amerikanmielistelijöitä. Neuvostoliittolaiset kutsuivat näitä nuoleskelijoitaan paskansyöjiksi, koska he nielivät kaiken mitä niille syötettiin. Nyt meillä on uusi paskansyöjien sukupolvi, joka nielee mukisematta kaiken paskan mitä lännestä suuhun lapataan. Ja pyytää lisää päälle.

Oman itsenäisen armeijan ajatus pyritään sekin leimaamaan ryssäkommunismiksi, koska eliitti ja uuden sukupolven paskansyöjät haluavat antautua ulkomaalaisten johtamalle sotilasliitolle laukaustakaan ampumatta. 70-luvun paskansyöjät olivat aivan samoilla linjoilla. Hekin halusivat liittää Suomen sotilasliittoon. Sen nimi oli Varsovan liitto ja se oli kommunistien versio Natosta. Nyt kun sitä ei enää ole, paskansyöjät haluavat liittää Suomen Natoon. Pääasia että joku ulkomaalainen määräilee ja päättää.

Miettikää asiaa: itsenäisyyttä vaativia haukutaan putinisteiksi. Itsenäistä isänmaata haluavia kansalaisia nimitellään ryssänkätyreiksi. Itsenäisyys on ryssän salajuoni. Tällaista paskaa meille tarjoillaan. Mikä pahinta, moni tuntuu nielaisseen skeidan hymyssä suin ja pitää sen mausta. Moni on vakaasti sitä mieltä että itsenäisyys on pahasta ja ryssää. Kommunismia.

Jääkärit ja aktivistit pyörivät haudoissaan ympyrää. Milloin isänmaallisuudesta ja itsenäisyystahdosta tuli väärää, epäilyttävää ja venäläistä?

Miettikää miksi itsenäisyysmielisyys pyritään leimaamaan putinismiksi? Kuten aina, follow the money.

Kenen etu on se, ettei Suomi ole itsenäinen? Kuka hyötyy siitä ettei Suomi päätä itse omista asioistaan?

tiistai 24. helmikuuta 2015

LEIKKAUSLISTA POP

Kokoomuksen Ben Zyskowitz avasi leikkauslista kisan heittämällä syötin muille puolueille. Mitenkään yllättävää ei ollut tietenkään se, että Benin leikkauslista iskee nimenomaan suomalaisiin ja niihin heikoimpiin. Samanlaista leikkauslistaa värkkäillään kaikissa puolueissa kaikessa hiljaisuudessa, sillä vaalien jälkeen edessä on Suomi-neidon lahtaus.

Valtapuolueet ovat kasvattaneet valtion velkaa jatkuvalla syötöllä samaan aikaan kun ne ovat tehneet kovia leikkauksia kotimaassa. Samaan aikaan kun on puhuttu "valtiontalouden tasapainottamisesta", on tehty kaikki voitava ettei niin vaan kävisi. Suuryritykset ovat saaneet massiivisia miljardien veroalennuksia ja rikkaimmille on heillekin jaettu miljardien verohelpotuksia. Pelkästään tämä yhteiskunnallista epätasa-arvoa ruokkiva operointi on siis vähentänyt valtion tuloja miljardeilla. Kuka nämä maksaa? Kansa.

Kotimaassa tehdyt suhmuroinnit kalpenevat kuitenkin kaikkein suurimman puhalluksen rinnalla. Suurin syy maamme velkaantumiseen ja taloudelliseen kurimukseen on tässä: EU ja euro. Jokainen, joka väittää jotakin muuta, valehtelee. Tai ei tiedä mistään mitään. Tämä kun on totuus.

Pelkästään Euroopan Unionin jäsenmaksut ovat syöneet suomalaisten veronmaksajien kukkaroita miljardeilla. Jokainen, joka väittää muuta, valehtelee. Asian voi jokainen tarkistaa Euroopan Unionin itsensä virallisista tilastoista.  http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=97138&contentlan=1#.VOx3YS4VNOY

Jäimme siis reippaasti miinukselle aina vuoteen 2013 saakka, mutta sen jälkeen vuonna 2014 jäimme miinukselle yli miljardin lisää. Viime vuonna miinusta tuli 1,1 miljardia ja rapiat päälle. Ja se, joka kuvittelee, että nettomiinuksemme kevenisi tuosta, elää LaLa-maassa. Todellisuudessa jäsenmaksumme vain jatkaa nousemistaan. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/08/06/tilastointi-muuttui-suomi-maksaa-eulle-enemman---takautuvasti

Euroon upotettujen verorahojen suuruutta ei kukaan pysty sanomaan. Taulukoita, tilastoja, arvioita ja laskelmia riittää kuin helppoheikillä juttuja Kuopion torilla. Kreikkaan on yleisen käsityksen mukaan uponnut 2 miljardia, joista se valtiovarainministeri Rinteen heiluttelema 900 miljoonaa on tukitalletus, siis lainan saajat ovat ottaneet itselleen 1,1 miljardia ja laittaneet takaisinmaksutilille suomalaisten omaa rahaa noin 900 miljoonaa. Tämä tehtiin siksi, että suuri yleisö suuttui neljälle kreikkalaispankille syydetyistä rahoista ja sekä Urpilainen ja Katainen tarvitsivat huijauksen. Se toimii siis edelleen, kuten Rinne todisti eduskunnassa.

Kyprokselle myönnettyjen tukien määrä vaihtelee tilastosta toiseen sekin, jostakin kumman syystä, mutta yleisen käsityksen mukaan sinnekin hulahti 2 miljardia suomalaisten rahoja loppupeleissä. Sen takaisin saannista ei ole mitään havaintoa tai uutista. Miten lieneekään asian laita.

Suomen vastuut EVM-mekanismiin ovat 11,14 miljardia, joka on maksettava vaadittaessa, ja tästä on jo maksettu vuonna 2012 tilastojen mukaan 1,44 miljardia. ERVV-mekanismiin on uponnut valtiovarainministeriön oman ilmoituksen mukaan 6,61 miljardia, jonka lisäksi laskennallisia sitoumuksia ja "vastuita" on maksettu 1,28 miljardia. Näin siis virallisenkin totuuden mukaan suomalaisten verovaroja on mennyt euro-shöyn maksuihin 9,33 miljardia. Ja tämä on siis virallista tilastotietoa. http://vm.fi/documents/10623/1210755/Suomen+valtion+taloudelliset+sitoumukset,+vastuut+ja+saatavat+Euroopan+talous-+ja+velkakriisiin+liittyen+%28tilanne+31.12.2014%29/ab125e22-8004-41d4-b475-63d13e4642e8

Todellisuudessa kenelläkään ulkopuolisella ei ole mitään käsitystä siitä kuinka paljon veronmaksajien rahoja on euroon hassattu. Jutta Urpilainen toi valtiovarainministeriöön "ulkopuolista osaamista" amerikkalaiskonsulttien muodossa ja sen jälkeenhän velat ja maksut muuttuivatkin saataviksi. Valitettavasti tätä koskevat uutiset näyttävät kadonneen Netin bittiavaruuteen, vaikka Urpilainen julkisti asian tiedotustilaisuudessaan. Deutsch Bankin asiantuntija arvioi vuonna 2013 Suomen pankilla olevan 90 miljardia pelissä takauksien ja muiden instrumenttien kautta, ja tuoreimpien arvailujen summa on noin 70 miljardia.

Varmaan on kuitenkin se, että EU-jäsenyys ja euro-soosi ovat maksaneet Suomelle VÄHINTÄÄN 4 875 800 000 euroa jäsenmaksuihin ja 9 330 000 000 euroa eurosoodaan. Yhteensä veronmaksajien rahoja on siis kadonnut tähän sirkukseen vähintään 14 205 800 000 euroa, eli 14, 205 miljardia euroa.

Mutta ei tässä kaikki. Euroopan keskuspankki on käynnistänyt euron pelastaakseen niin sanotun elvytyspaketin, jonka lasku suomalaisille on rapsakat miljardi euroa kuukaudessa. Isoimmat julkisuudessa esitetyt luvut ovat 1,2 miljardia kuukaudessa ja pienimmät alle miljardin. Keskiarvo lienee noin miljardissa. Jotkin toiveikkaimmat ovat sanoneet ettei Suomen osuus ole seuraavien 20 kuukauden aikana kuin 3,4 miljardia, mutta ei sekään mikään pikkusumma ole. EKP aikoo käyttää 60 miljardia JOKA KUUKAUSI ylikansallisten pankkien tukemiseen velkamaiden kautta ja Suomi osallistuu tähän summalla joka on jotakin 3 ja 24 miljardin väliltä.

Niin tai näin, tuo paukku nostaa EU- ja eurotappiomme jo 17,2 miljardin luokkaan, vähintään. Jos joudumme maksamaan EKP-riemusta sen pelätyt 24 miljardia, summa onkin jo yli rapeat 41,2 miljardia miinusta. Olemme siis menettäneet verorahoistamme nettona, siis miinusta, ainakin 17,2 miljardia. Summa voi kohota jopa yli 40 miljardin. Ja tämä on tosiaan nettomiinusta, puhdasta persnettoa. Tämä on se miinusluku, joka jää meille kun kaikki EU:n tuet on vähennetty summasta.

Kun seuraava poliitikko astelee eteenne ja ryhtyy puhumaan "välttämättömistä leikkauksista" tai siitä kuinka "meillä ei ole varaa ylläpitää terveyskeskusverkostoa/kouluverkostoa/sairaalaverkostoa", tiedätte että hän puhuu paskaa. Kun seuraava "talousasiantuntija" ilmestyy kuvaruutuun, radioon tai lehtiin selittämään, ettei säästöille ole olemassa vaihtoehtoa, hän valehtelee.

Vaihtoehto on ero EU:sta ja eurosta. Mitään muuta ei tarvita ja säästämme miljardeja välittömästi. Mitä pidempään olemme eurossa, sitä suuremmaksi velkamme kasvaa ja sitä pahemmaksi tilanne ajautuu. Mitä pidempään olemme Euroopan Unionissa, sitä suuremmaksi lasku kasvaa.

Minun leikkauslistani on tässä: irti eurosta ja EU:sta. Välittömät säästöt ovat miljardiluokkaa. Ja kyse on siis absoluuttisesta säästöstä, ei mistään laskelmista tai arvioista.


maanantai 23. helmikuuta 2015

KAUHUSKENAARIO

Se, mitä joissakin suomalaisissa piireissä ei nyt tunnuta ymmärtävän, on tämän maan ja kansan historia. Jossakin on jotenkin syntynyt merkillinen käsitys siitä, että suomalaiset ovat nöyrä orja kansa, joka ei koskaan asetu vastustamaan mahtimiehiä ja varsinkaan ulkolaisia herroja. Se on erittäin vaarallinen harha.

Toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus, lupaus paremmasta tulevaisuudesta, terveydenhuollosta, kouluista, asunnoista, paremmista teistä ja sähköistä, kansallinen projekti kohti pohjoismaista hyvinvointivaltiota piti kansan yhtenäisenä. Meillä oli yhteinen tavoite ja yhteinen ajatus siitä, että Suomi-niminen valtio oli meidän. Me olimme osa sitä.

1960-luvun kriisit maaltamuuttoineen ja siirtolaisuusaaltoineen herättivät valtiojohdon todellisuuteen ja saivat aikaan monia yhteiskunnallisia uudistuksia ja parannuksia. Siirtolaisuus väheni, maastamuutto hyytyi. Suomalaiset tunsivat taas tämän omaksi maakseen.

1990-lama rikkoi taas tuon kansallisen ajatuksen, idean yhteisestä kotimaasta, kansasta. Tulivat "syrjäytyneet" ja "leipäjonot". Kansa hajoili eri ryhmiin. Se pirstaloitui. Köyhyys kääntyi kasvuun. Tuloerot ja nimenomaan omaisuuserot kasvoivat. Kansallinen eheys katosi pikkuhiljaa, huomaamatta, ja kun Suomi liitettiin Euroopan Unioniin, yhteiskuntamme ylimmät luokat kuvittelivat päässeensä paratiisiin.

Mitä luulette tapahtuvan, kun ylikansalliset kaivosyhtiöt ryhtyvät pakkolunastamaan sukupolvien ajan samojen sukujen ja perheiden hallussa olleita maita, kovalla työllä raivattuja peltoja pilkkahintaan? Mitä luulette tapahtuvan, kun noille ihmisille sanotaan, ettei heillä ole vaihtoehtoa?

Mitä luulette tapahtuvan, kun köyhien määrä ylittää miljoonan rajan, kun maassa joka viides on köyhä? Köyhiä on nyt noin 700 000. Suomessa on siis 700 000 köyhää. Se ei ole valitettava asia, vaan yhteiskunnallinen aikapommi. Suomessa on yli 300 000 työtöntä ja tarjolla on hiukan yli 15 000 työpaikkaa. Se on yhteiskunnallinen aikapommi.

Tilastollisesti Suomi on aina ollut väkivaltainen maa. Meillä on väkivaltakulttuuri. Väkivalta ei ole suomalaisille elokuvamaailmaa. Se on todellisuutta. Grillijonoissa, ravintoloissa, häissä, sukujuhlilla, kaveriporukan kesken, juhannuksena, vappuna, milloin tahansa voi törmätä väkivaltaan. Niin vain on. Siitä ei olla ylpeitä, eikä siinä ole mitään hienoa, mutta niin on.

Suomessa on myös aseita. Niitä on paljon. Niitä myös käytetään. Veitsiä, puukkoja, nuijia, kaasusumuttimia, pamppuja, nyrkkirautoja, ketjuja, putkia, pyssyjä ja haulikoita. Aseen hankkiminen tässä maassa ei ole mikään ongelma. Niitä voi jopa tehdä itse. Monet työkaluistamme ovat sekä että, aseita ja työkaluja. Kirves, puukko ja vesuri.

Tälle kansalle sanotaan, ettei se voi mitään sille, että se köyhtyy, että sen maksamat verot viedään ulkomaille, että siltä otetaan pois sitä kaikkea mistä se on maksanut noilla verovaroilla, ja sitten eräänä päivänä paikalle marssivat yhtiön miehet ja ilmoittavat, että sukutila sijaitsee kaivosalueella. Kimpsut ja kampsut kasaan ja näkemiin. Lähes miljoona köyhää. Ei vaihtoehtoja. Kaikki on laillista. Sinulla ei ole oikeutta lain mukaan. Et voi valittaa. Et voi vaikuttaa.

Mitä luulette, että tulee tapahtumaan? Jos tällä linjalla jatketaan, edessä on uusi kansallinen tragedia. Kiukku ja katkeruus kansan keskuudessa on jo syvää. Tunnetaan suoranaista raivoa "päättäjiä" kohtaan. Vanhuksia maatetaan paskaisissa vaipoissa, koska enempään ei ole varaa, ja samaan aikaan annetaan miljardeja ulkolaisille pankeille. Ihmiset osaavat ajatella. He ymmärtävät, että ne verot jotka he maksoivat taatakseen äidilleen hoidon terveyskeskuksen vuodenosastolla, on varastettu. Ne on viety. Joku puhalsi ne.

En halua nähdä sitä päivää, kun kansan kuppi menee nurin. En halua nähdä sitä päivää, kun hallitus määrää massiivisia poliisioperaatioita kansalaisia vastaan. En halua nähdä sitä päivää, kun suomalaiset alkavat tappaa toisiaan. Ja kuitenkin se päivä on tulossa, jos mitään ei tehdä.

Jos tämä linja jatkuu, jos ylikansalliselle taholle luovutetaan enemmän ja enemmän valtaa epämääräisillä "sopimuksilla", jossakin vaiheessa tulee väkivaltainen vastareaktio. Siinä ei ole välttämättä mitään järkeä tai mieltä, mutta se tulee. Aseellisen kansannousun mahdollisuus kasvaa joka päivä. Jo nyt sanotaan aivan avoimesti, että sejase joutaisi hirteen maanpetturina. Sejase  pitäis ampua. Ja se mitä sanotaan ääneen, on jo puoliksi tehty.

Se on kauhuskenaario.

lauantai 21. helmikuuta 2015

KUKA LUOPUI ITSENÄISYYDESTÄMME?

Alexander Stubb, Kokoomus, pääministeri, totesi taannoin eduskunnankyselytunnilla seuraavasti:

"OLEMME LUOVUTTANEET RAHAPOLITIIKAN PÄÄTÖSVALLAN EUROOPAN KESKUSPANKILLE".

Siinä se on. Pääministeri lausunto eduskunnalle. Herättikö tämä yhdessäkään kansanedustajassa tyrmistystä? Nousiko yksikään kansanedustaja seisomaan, vaati moisen päätöksen peruuttamista, finanssipoliittista päätösvaltaa takaisin eduskunnalle, sille kansan edustustolle, joka perustuslakimme mukaan käyttää korkeinta päätäntävaltaa Suomi-nimisessä maassa?

Ei.

Yksikään kansanedustaja ei protestoinut. Yksikään ei vaatinut selitystä. Yksikään ei edes kommentoinut pääministerin ilmoitusta millään tavalla. He kaikki hyväksyivät sen mukisematta. Jokainen eduskunnassa istuva kansanedustaja hyväksyi ja hyväksyy sen, ettei meillä ole enää omaa rahapolitiikkaa, finanssipolitiikkaa.

Ilman omaa rahapolitiikkaa meillä ei ole myöskään omaa todellista talouspolitiikkaa. Talouspolitiikkamme on vain sopeutumista Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaan. Paras esimerkki on Euroopan keskuspankin "elvytyspaketti", siis mekanismi jolla kansakuntien verovarat pumpataan ylikansallisille velkojapankeille, jotka sitten voivat lainata uudelleen samaa rahaa samoille maille, joiden velat on maksettu EKP:n kautta.

EKP:n "elvytyspaketti" maksaa Taloussanomien mukaan satoja miljoonia kuukaudessa, lähes miljardin. Joidenkin toisten laskelmien mukaan se maksaa 1,2 miljardia kuukaudessa. Niin tai näin, Euroopan keskuspankin "elvytyspaketti" maksaa eri medioissa esillä olleiden arvioiden mukaan suomalaisille noin miljardin kuukaudessa.

Se on maksettava. Mistä se otetaan? Miksi meillä on leikkauslistoja? Miksi valtion menoja pitää leikata niistä menoista, joilla autetaan suomalaisia?

Juuri siksi, koska meillä ei ole omaa rahapolitiikkaa, talouspolitiikkaa. Juuri siksi, koska me emme ole enää itsenäisiä. Joku on luovuttanut itsenäisen päätöksentekomme ulkomaille.

Pääministeri Stubbin lausunto on merkittävä. Ensimmäistä kertaa suomalainen poliitikko sanoo olleensa mukana tuhomassa kansakunnan itsenäisyyttä. "Me olemme... " Hän siis sanoo, että hän ja muut.

Alexander Stubb on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat luopuneet itsenäisyydestämme. He antoivat itsenäisyyden pois, ilman yhtä ainoaa laukausta.

Miksei eduskunta ole reagoinut?

Koska se on samalla asialla. Se on antanut oman valtansa ulkomaille, ulkomaalaisille.

Itsenäisyydestämme on luovuttu.

Ilman taistelua, ilman vastaansanomisia, noin vain.

Se on historiallisesti karmaiseva asia.

"ME OLEMME LUOVUTTANEET RAHAPOLIITTISEN PÄÄTÖSVALLAN EUROOPAN KESKUSPANKILLE."

Itsenäisen kansakunnan kannattajalle tuo lause oli pommi, nyrkki naamaan, rätti. Eikä yksikään kansanedustaja oikealta vasemmalle tarttunut siihen. Yksikään ei reagoinut mitenkään.

Milloin tämä päätös on tehty? Kuka sen teki? Miksi?

Seuraukset ovat jo nähtävissä ja valtion talouden ragnarök on tulossa. Ensi vaalikaudella julkistalous romahtaa. Suomi-nimisen valtion velkaa on kasvatettu massiivisiin mittoihin. Velkaa on otettu yksityisiltä, ulkomaalaisilta pankeilta, niiltä samoilta joita Euroopan keskuspankki rahoittaa verovaroillamme.

Se ei ole sattumaa. Näin luodulla velkavivulla tämä kansakunta pannaan polvilleen ja alistetaan orjan asemaan. Se on Alexander Stubbinkin mielestä ilmeisesti aivan oikein. Juuri siksi hän tekee tällaisia päätöksiä. Ja ilmeisesti eduskunta tukee häntä. Yksikään ei ainakaan noussut vastustamaan.

torstai 19. helmikuuta 2015

YLE:N PROPAGANDATEHDAS

YLE suoritti eilen uuden Venäjä-trollikampanjansa propagandahyökkäyksen täydellä teholla. YLE:n ryssänkätyrejä jahtaava sankaritoimittaja Jessikka oli vihdoinkin löytänyt Pietarin läheltä trollitehtaansa, paikan joka suoltaa putinistista sanomaa nettiin kellon ympäri. Tätä järisyttävää löytyä hehkutettiin kaikilla kanavilla ja medioissa. Raporttien ja haastattelujen sanoma oli selvä: Venäjä-trollit ovat olemassa ja heitä on kaikkialla. He toimivat myös Suomessa. Et koskaan voi tietää kuka on Venäjä-trolli. Läheisimpäsi voi olla Venäjä-trolli.

Helsingin Sanomathan yhdisti taannoin "venäläismielisiksi" ja "Venäjän mielistelijöiksi" kaikki ne puolueet ympäri Eurooppaa, jotka ajavat itsenäisyyttä, vastustavat EU:ta ja edustavat kansallisia etuja ylikansallisia toimijoita vastaan. Myös YLE vihjailee tähän suuntaan. Jokainen joka asettuu vastustamaan hallitusta, virallista totuutta, puhuu itsenäisyydestä, esittää eroa eurosta tai EU:sta, on Venäjä-trolli. Jokainen on on kriittinen, on Venäjä-trolli. Jokainen toisinajattelija toimii siis Venäjän puolesta. Ketä ja mitä vastaan?

Todellisuudessa tässä Venäjä-propagandassa on kyse huomion siirrosta. Kansalaisia pelotellaan trolleilla ja Putinilla, ryssillä ja bodysnatcherseillä, etteivät he vahingossakaan muistaisi kuka heidän itsenäisyytensä ja rahansa on vienyt. YLE pyrkii joka päivä tekemään kaikkensa, ettei kansa muistaisi että Venäjä-pakotteet maksavat meille julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan 200 000 000 euroa joka kuukausi. YLE ei myöskään uutisoi, eikä halua uutisoida sitä, että Euroopan Keskuspankin "elvytysohjelma" maksaa suomalaisille noin 1000 000 000 euroa JOKA KUUKAUSI. Seuraavien 20 kuukauden aikana se tulee maksamaan meille siis noin 20 000 000 000 euroa. Tätä YLE ei uutisoi, eikä se halua teidän sitä muistavan. Miksi?

YLE tekee propagandaa aamusta iltaan. Se suoltaa vääriä tietoja ja valheita aamusta iltaan "uutisina" ja näillä "uutisilla" pyritään luomaan uhkakuvaa Venäjästä. Touhussa erittäin aktiivisia ovat YLE:n nuoret naistoimittajat, jotka intopinkeänä kyselevät eri asiantuntijoilta koska sota syttyy ja koska Venäjä tuhotaan, tai ainakin ne Suomessa toimivat ryssänkätyrit. YLE valehtelee teille suoraan päin naamaa uutislähetyksissään. Se on tehnyt tätä jo jokusen vuoden, eikä se ole sattumaa tai vahinko.

Kun YLE raportoi ja uutisoi ahkerasti kuinka ETYJ:in tarkkailuryhmää ei päästetty alasammutun malesialaiskoneen raunioille viikko kausiin, YLE valehteli. Viikosta toiseen YLE antoi tilaa Ilkka Kanervalle, joka valehteli etteivät ETYJ:in tarkkailijat pääse paikalle ja että heitä estetään pääsemästä paikalle. Tämä oli täysin puhdasta propagandaa ja valhetta. YLE toisti sanomaa lähes tauotta: ETYJ:n tarkkailijoita ei päästetä paikalle, heidän työtään estetään, heidän ei anneta tehdä työtään, separatisti salaavat putoamispaikkaa, piilottelevat, vääristelevät. Kaikki tuo oli sontaa.

Todellisuudessa ETYJ:n tarkkailuryhmän johtaja oli lähimpine miehineen paikalla kun koneen romut vielä savusivat. He olivat ensimmäisiä ulkopuolisia paikalla. Heidän johtajansa, kanadalaisukrainalainen mies, totesi myös että heidän havaintojensa mukaan koneen ohjaamoa oli tulitettu ankarasti konekiväärillä. YLE ei uutisoinut asiaa näin, eikä mikään muukaan suomalaismedia. Miksi?

Katsokaapa Kanadan yleisradion tekemä haastattelu, joka on tehty 10 päivää koneen alasampumisen jälkeen. https://www.youtube.com/watch?v=fNMj-M-GDl0

Nyt, kun urheat YLE:n toimittajat ovat löytäneet trollitehtaansa, YLE ulostaa tätä propagandaansa jatkuvalla syötöllä tehotoistona. Venäläisen propagandatoimiston olemassa olo saattoi olla suuri uutinen YLE:n räkänokkatoimittajille ja vanhemmille propagandisteille, mutta jos niin on, niin kysymys kuuluu: KUKA ON HETKEÄKÄÄN KUVITELLUT ETTEIKÖ VENÄJÄ TEKISI PROPAGANDAA?? Kenen mielestä tämä on edes "uutinen"? Presidentti Putin on entinen KGB-upseeri. Kuka on kuvitellut edes sekunnin ajan, ettei hänen Venäjänsä tee propagandaa?

 YLE:n propagandamyllyn tarkoituksena onkin siirtää huomio hieman kiusallisemmista uutisista. Tarkoituksena on jättää kansalaiset siihen käsitykseen, että "Putinin trollitehdas" on ainutlaatuinen ja ihmeellinen asia, joka uhkaa suomalaisia ja Suomea. Todellisuudessa asiassa ei ole mitään uutista. Jokaisella maalla on oma propagandakoneistonsa, yleensä niiden salaisten tai puolisalaisten organisaatioiden pyörittäminä. Suomessa valtiollista propagandaa tekee YLE. Tämän Suomen valtion propagandakoneiston toimintaa valaisee hyvin se, ettei seuraava uutinen ole koskaan saanut missään YLE:n mediassa lainkaan huomiota, vaikka se on todella kova uutinen.

Britannian armeija on nimittäin perustanut Facebook-osastonsa, jonka tehtävänä on "taistella vihollista vastaan ei-tappavilla keinoilla", siis suomeksi sanottuna some-propagandalla. Tämä 77.prikaatin some-sotilasyksikön luominen on merkittävä uutinen siksi, että yleensä brittipropagandasta huolehtivat James Bondin MI-6 tai MI-5, eli ne kuuluisat Salaiset palvelut.

Jotta teille tulisi selväksi mitä YLE jättää kokonaan trolliuutistrollailunsa ulkopuolelle, voitte lukea asiasta seuraavasta linkistä: http://www.theguardian.com/uk-news/2015/jan/31/british-army-facebook-warriors-77th-brigade

Mihin YLE sitten pyrkii tällä propagandallaan? Tavoitteita on kaksi. Yksi: Suomi tulee liittää Natoon ja siksi Nato-vastaisia suomalaisia on peloteltava Venäjällä. Kaksi: YLE pyrkii kaikin keinoin suojelemaan suomalaisia päättäjiä ja peittelemään heidän tekemänsä katastrofaaliset poliittiset päätöksensä euron ja EU:n suhteen. Nämä kaksi tavoitetta ohjaavat koko YLE:n uutistoimintaa tällä hetkellä. Kansa on peloteltava Natoon ja sama uhkakuva saa kansalaiset unohtamaan itsenäisyytemme menetyksen ja varojemme ryöstön.

YLE ei ole uutisoinut sitä, että Suomen Pankilla on takauksia ja maksuvelvotteita erilaisten mekanismien kautta noin 70 miljardin euron edestä euro-pelissä. YLE ei ole uutisoinut sitä, että Lissabonin sopimuksessa viranomaisille annettiin valtuudet tappaa kansalaisia "levottomuuksien ja mellakoiden aikana". YLE ei tarttunut edes siihen uutiseen, kun pääministeri Stubb sanoi eduskunnalle avoimesti, että "OLEMME LUOVUTTANEET RAHAPOLIITTISEN PÄÄTÖSVALLAN EUROOPAN KESKUSPANKILLE."

YLE vaikeni asiasta tyystin, vaikka tuo jos mikä oli erittäin kova uutinen. Pääministeri kertoo eduskunnalle, ettei eduskunnalla ole enää finanssipoliittista päätösvaltaa. YLE vaikeni täysin.

Se ei ollut vahinko. Se oli valinta, päätös. Se oli YLE:n propagandistisen ohjelman mukainen ratkaisu. Suomen itsenäisyyden menettämisestä kertovat uutiset jäävät kertomatta. Ne vaijetaan. Illusiota pidetään yllä. Kansalle valehdellaan tarkoituksella, jätetään kertomatta, luodaan ulkoista uhkakuvaa. Jos joku epäilee sitä etteikö näin toimittaisi, niin ei tarvitse muistella kuin taannoista sukellusvenekohua Tukholman saaristossa.

YLE marssitti kuvaruutuihin Ulkopoliittisen instituutin "asiantuntijoita" kertomaan, että Venäjä on hyökännyt Ruotsiin. Näiden "asiantuntijoiden" mukaan saaristossa nähty mustapukuinen mies oli Venäjän erikoisjoukkojen sotilas ja noussut maihin, ja siten Venäjä oli jo "käytännössä sodassa Ruotsin kanssa". Kuitenkin jo ruotsalaismediassa oli aikaisemmin kerrottu lehtien etusivuilla, että kyseessä oli eläkkeellä oleva kalastaja Ove. YLE jauhoi parisen päivää tämänkin jälkeen faktana sitä, että Tukholman saaristossa juoksenteli mustapukuisia erikoisryssiä Ulkopoliittisen instituutin tukemana. Todellisuudessa tilanne oli tämä: http://www.expressen.se/nyheter/mystiske-mannen-jag-brukar-fiska-dar-ute/

Suomalaiset laivaston edustajat yrittivät haastatteluissa hieman hillitä YLE:n ryssäraivoa muistuttamalla, että alueella liikkuu myös Nato-maiden veneitä, mutta YLE jatkoi ryssien hyökkäyksen propagointia uutterasti. Todellisuudessa uutiselta oli jo ammuttu jalat alta ruotsalaismedian toimesta. Tukholman saaristossa liikkui hollantilainen sukellusvene. Se oli siellä sekin jälkeen, kun Ruotsin puolustusvoimat sanoivat sen poistuneen. Lehdissä oli lukijoiden ottamia kuvia ja videonauhaa ajalta hollantilaisaluksen poistumisen jälkeen. "Vieras alus" oli kuin olikin hollantilainen: http://www.aftonbladet.se/nyheter/article19716276.ab

YLE ei koskaan uutisoinut tätä, jos edes mainitsi asiasta. Syykin on selvä. Se ei tuota enää uutisia. Se ei informoi kansakuntaa. Se manipuloi sitä. Se pyrkii ohjailemaan sitä. Se pyrkii vaikuttamaan kansalaisiin ja muuttamaan heidän ajatteluaa. Se pyrkii pelottelemaan suomalaiset Nato-myönteiselle kannalle jatkuvalla Venäjän-uhkakuvalla. Se pyrkii aktiivisesti salaamaan kaikki EU:hun liittyvät uutiset, jotka voisivat suututtaa kansalaiset. Ennen kaikkea se pyrkii salaamaan sen tosiasian, ettei Suomi ole enää itsenäinen valtio.

Se pyrkii suojelemaan niitä päättäjiä, jotka myivät itsenäisyytemme, veivät rahamme ja antoivat kansallisvarallisuutemme ilmaiseksi ylikansallisille tahoille.

YLE on propagandatehdas.


maanantai 16. helmikuuta 2015

ITSENÄISYYS EI OLE REALISMIA?

Moni eturivin poliitikko on sanonut usein ja ääneen, ettei Suomen ero Euroopan Unionista ole realistinen vaihtoehto. Meille on toisteltu lähes kaikista suunnista, ettei eurolle ole vaihtoehtoa. Kaikki tuo on valehtelua, harhaanjohtamista ja valetta. Meillä on realistinen vaihtoehto. Se on itsenäisyys. Se on oma valuutta.

Ne, jotka väittävät, että Suomi on itsenäinen, eivät joko ymmärrä todellista asemaamme, tai valehtelevat. Itsenäisen valtion tunnusmerkeistä meillä on jäljellä enää lippu. Me emme ole enää itsenäinen valtio. Me olemme Euroopan Unionin "jäsenvaltio". Tuo nimi on keksitty korvaamaan sana "osavaltio", koska se särähtäisi liian monen korvaan.

Laeistamme 70-80% tulee suoraan EU:sta. Talouspolitiikkamme määrätään EU-tasolla. Rahapoliittinen päätösvalta on luovutettu Euroopan keskuspankille, kuten Alexander Stubb eduskunnassa hiljattain sanoi. Ulkopolitiikkamme määrätään EU:ssa. Tämä tarkoittaa sitä, että me emme ole enää itsenäisiä. Suomi ei ole itsenäinen valtio.

Allekirjoittaneellekin on usein heitetty vasta-argumenttina tämä: eikö Saksa muka ole itsenäinen valtio? Oikea vastaus on: ei ole. Saksa on ollut vieraitten valtioiden sotilaallisesti miehittämä maa vuodesta 1945 lähtien ja on sitä edelleen. Sen lisäksi se on EU:n "jäsenvaltio". Toki se on suurin ja vaikutusvaltaisin osavaltio ja johtaa pitkälle EU:ta painoarvollaan, mutta se ei ole itsenäinen valtio tai maa. Se on miehitetty osavaltio.

Suomen uudelleen itsenäistymiselle on olemassa vankkoja taloudellisia perusteita. Meidän valtiontaloutemme ja keskuspankkimme ovat molemmat ajautuneet syvään kriisiin vain ja ainoastaan EU-jäsenyyden ja euron vuoksi. Kymmenien miljardien kulut ovat kestämättömiä ja juuri siksi valtio joutuu leikkaamaan kansalaisille suunnattuja palveluita ja ottamaan lisää lainaa yksityisiltä pankeilta. Omalta keskuspankilta ei EU:n sääntöjen mukaan saa ottaa lainaa.

Suurin ja merkittävin syy Suomen uudelleen itsenäistymiselle on kuitenkin se sama, joka innotti menneitä sukupolvia valtaviin uhrauksiin ja taisteluun lähes kaikilla elämän aloilla. Sibelius, Gallen-Kalela, Edelfeldt ja monet muut loivat upeaa taidetta itsenäisyyden hengessä. Sotien aikana 90 000 suomalaista miestä ja naista kuoli taistelussa vapaan ja itsenäisen isänmaan puolesta. Sotien jälkeen samat sukupolvet jälleenrakensivat maan, asuttivat 420 000 karjalaispakolaista, loivat Suomen teollisuuden ja talouden uudelleen, lähtivät rakentamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja tekivät Suomesta yhden maailman rikkaimmista ja parhaimmista maista.

Nyt meille sanotaan, ettei sellainen ole realismia. Meille sanotaan, ettei se ole mahdollista. Vuonna 1939 jokainen asiantuntija, ammattilainen, ulkomaalainen tarkkailija ja poliitikko sanoivat, että Suomi kestää korkeintaan kaksi viikkoa ja ettei Suomen puolustaminen ole mahdollista. Taistelu Neuvostoliittoa vastaan ei ole realismia. Baltit toimivat näiden asiantuntijalausuntojen pohjalta. Suomi halusi säilyttää itsenäisyytensä.

1945 sanottiin, ettei Suomi voi säilyä itsenäisenä. Sota oli hävitty. 420 000 pakolaista. Valtavat maa-alueet oli menetetty. Maa oli raunioina. Talous oli raunioina. Ulkomaisten asiantuntijoiden mielestä oli selvää, ettei Suomi säily itsenäisenä. Kun YYA-sopimus tehtiin, kaikki "asiantuntijat" tiesivät ettei Suomi säily kovinkaan pitkään. Se ei ollut realismia, sillä jokainen Neuvostoliiton rajanaapuri menetti itsenäisyytensä ja joutui Varsovan liittoon. Osa katosi kartalta. Se tulisi olemaan myös Suomen kohtalo, se oli realismia, se oli ainoa vaihtoehto.

Suomalaiset olivat toista mieltä. YYA-sopmukseen ujutettiin pienen pieniä lauselmia, jotka livahtivat Neuvostoliiton johdolta sopimustekstiin. Kaikki sopimuksen pykälät vaativat toteutakseen MOLEMPIEN osapuolten suostumuksen, eikä Suomi aikonut koskaan suostua. Sopimus sitoi Neuvostoliiton kädet. Puna-armeijan tulo Suomeen olisi vaatinut suomalaisten hyväksynnän. Mikä tahansa virallinen puuttuminen Suomen asioihin olisi vaatinut suomalaisten hyväksynnän. Suomalaiset neuvottelijat olivat kerrankin ajatelleet isänmaansa etua ja olleet ovelia.

Kun Suomi liitettiin Euroopan Unioniin perustuslain vastaisesti, silloiset neuvottelijat hyväksyivät lähes kaiken. Aina kun EU on pannut sopimuksia uusiksi, suomalaiset poliitikot ovat hyväksyneet kaiken. Lissabonin sopimus, euro-sopimukset, kaikki todellisuudessa itsenäisyyden vieneet sopimukset on hyväksytty mutisematta. Kaiken huippuna on hanke, jonka tarkoituksena on tehdä Suomesta sotilaallisesti alistettu ja epäitsenäinen valtio.

Kaikki suuret puolueet vasemmalta oikealle, vihreistä demareihin, kokoomuksesta kepuun, vasemmistosta kristillisiin, ajavat EU-agendaa. Yksikään niitä ei ole halua itsenäistä Suomea. Ne ovat kaikki sitoutuneet federalistiseen politiikkaan, koska kaikki EU-politiikka on sitä. Jos joku väittää ettei ole, hän joko valehtelee tai ei tiedä. Euroopan Unioni on "valtioliitto", federaatio, liittovaltio. Niin kauan kun olemme sen jäseniä, me emme ole itsenäisiä. Asia on näin yksinkertainen. Me emme päätä omista asioistamme.

Meille sanotaan, ettemme pärjää yksin. Emme taloudellisesti, emmekä turvallisuuspoliittisesti. Se on valehtelua. Nokia on loistoesimerkki. Nokia nousi nimenomaan hyvinvointivaltion pohjalta, suomalaisten nostamana ja luomana, ja se romahti muutamassa vuodessa kun Nokian omistus ja johto päätyivät ulkomaalaisten käsiin.

Suomalaiset sotilaat ovat olleet maailmalla erilaisissa sotilasoperaatioissa viimeiset kymmenen vuotta. Heitä on kuollut ja vammautunut. Ennen EU-jäsenyyttä suomalaisia sotilaita oli maailmalla vain sinisissä kypärissä ja bareteissa, ja silti päätimme itse omista asioistamme. Kukaan eikä mikään uhannut meitä sotilaallisesti. Vasta nyt, kun olemme osa EU:ta ja meitä on hivutettu Natoon, meillä onkin vihollisia naapurissa ja maailmalla. Vasta nyt Venäjästä on leivottu mahdotonta uhkaa. Vasta nyt meistä on tullut terrorismin kohdemaa. Se on hyvä muistaa.

Itsenäinen Suomi olisi nopea liikkeissään. Me päättäisimme itse mitä tekisimme taloudessa ja ulkopolitiikassa, miten kehitämme maatamme, miten toimimme globaaleilla markkinoilla jne. Me voisimme päättää kaikesta. Nyt me emme voi. Me voimme vain sopeutua. Nykytilanteessa meillä ei ole mitään vaihtoehtoja, kun taas itsenäisenä valtiona me voisimme toimia omaksi parhaaksemme. Itsenäisenä maana me päättäisimme itse omista asioistamme, kaikesta.

Katsokaa Islantia. Katsokaa Sveitsiä. Ne eivät kuulu Euroopan Unioniin, eivätkä ne ole euron jäsenmaita. Ne ovat pieniä maita. Meneekö niillä huonommin kuin meillä? Niillä menee paremmin ja syykin on aivan yksiselitteinen: ne ovat itsenäisiä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

HELSINGIN SANOMAT JA RYSSÄNATSIT

Helsingin Sanomien journalistisen tason totaalinen romahdus on ollut selvää jo jonkin aikaa. Lehti pitää nykyään lähes vakituista palastaa juttujensa vaatimista oikaisuista. Hesarissa edes urheilutoimitus ei enää kykene tekemään juttua Jarkko Niemisestä munimatta sitäkin tietämättömyydellään. 

Tästä huolimatta Hesari jatkaa kiihtyvää alamäkeään epätoivoisessa taistossa kaikkialla luimivia ryssiä ja heidän kätyreitään vastaan. Harhaisen maailmankuvan omaavan aviisin lapselliset toimittajat yltyvät aina yhä suurempiin turauksiin ja möhläyksiin. Viimeisin propagandajöötti oli suunnattu niitä poliittisia oikeistopuolueita ja ryhmiä vastaan, jotka haluavat palauttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden ja kansojen itsemääräämisoikeuden omiin maihinsa.

Hesarin mielestä jokainen, joka ei halua paljastaa takamustaan EU-jyrän käsiteltäväksi ja kieltäytyy alistumasta ylikansallisen pääoman ja eliitin orjaksi, on ryssä. Tai ainakin melkein. Jokainen, joka ei suostu hyväksymään ylikansallisten pankkien ja toimijoiden herruutta, on ryssän kätyri. Jokainen, joka kannattaa itsenäisyyttä, on ryssä, ryssän kätyri tai kenties jotakin pahempaa eli putinisti. Joku sellainen kuitenkin.

Kun Hesari ja sen toimittajat viihtyvät ylikansallisten herrojensa ja isäntiensä narttuina ja imevät posket lommollaan kaiken mitä ylikansallisilta tahoilta heille suodaan, jokainen joka ei moiseen suostu, on ryssä, ryssänkätyri tai joku sellainen. Aikoinaan näin nimiteltiin vasemmistoa. Nyt saman kohtelun kohteena ovat kansallismieliset ja äärioikeistolaiset, eikä kukaan oikein uskalla edes nauraa tälle farssille.

Käydäänpä läpi Hesarin suuri hyökkäys eurooppalaisia kansallismielisiä puoleita vastaan. Juttu on päivätty 12.2. 2015.

"Venäjä yrittää porata reikiä EU:hun"

Jutun otsikko paljastaa jo, että toimittajan ja lehden mielestä meneillään on EU:n raiskaus ryssien toimesta. Todellisuudessahan EU:n raiskaajat ovat lännen suurpankit ja eliitti.


"Europarlamentissa Moskovan etuja ajavien äärioikeistolaisten meppien määrä on kasvanut tuntuvasti"

 

Ingressissä paljastetaan koko juoni. Äärioikeistolaiset eurokansanedustajat ajavat siis itsenäisyyttä vaatiessaan ryssien etuja. Kaikki ne, jotka haluavat omaa kansallista päätöksentekoa, ovat ryssän asialla. Suomeksi sanottuna: itsenäisyys on ryssää. Vain ryssä haluaa itsenäisen isänmaan. 

 

"Italian Pohjoinen liitto -puolueen parlamenttiedustaja Gianluca Buonanno vastusti viime syyskuussa Strasbourgissa EU:n asettamia pakotteita Venjää vastaan."

 Niin, siis kun kansallismielinen poliitikko ei halua kiristää välejä suurvallan kanssa ja aiheuttaa taloudellista tappiota kansalleen, hän on epäilyttävä.

 
"Samalla kun Venäjä on syyttänyt länsimaita "fasistien" tukemisesta Ukrainassa, on se pönkittänyt äärioikeistolaisia puolueita Euroopassa."

Ensiksikin, BBC teki jo vuonna 2013 dokumentin Ukrainan uusnatseista. Heidän olemassa olonsa on dokumentoitu länsimediassa jo vuosia sitten. Suomi lienee ainoa maa, jonka virallisen totuuden mukaan ukrainalaisia natseja ei ole olemassa. Toiseksi, miten Venäjä on pönkittänyt äärioikeistolaisia puolueita?

"Venäjän harrastama "hajota ja hallitse" -käytäntö on ollut Venäjälle hyödyllistä, koska monet ääripuolueista ajavat EU:n vallan vähentämistä, jäsenmaiden eroa unionista sekä lähentymistä Venäjään. Mitä hajanaisempi EU, sen parempi Venäjälle."

Siis kansojen ja maiden itsenäisyys hyödyttää vain Venäjää, ei suinkaan noita kansoja ja valtioita. Näkemys on varsin mielenkiintoinen ja epädemokraattinen. Se ei olekaan mikään yllätys. 

"Artikkeliin liittyvät

 Jutun välissä on linkki toiseen artikkeliin, jossa Putinia verrataan Hitleriin. Tarkoitus on siis vahvistaa Hesarin mielisairasta maailmankuvaa, jossa Hitler on Putin ja kaikki itsenäisyyttä ja kansojen itsemääräämisoikeutta ajattelevat ovat hekin hitlereitä ja putineita ja siten pahoja, pahoja ihmisiä.

"Paljonko Euroopassa on Venäjän asiaa ajavia puolueita?"

Euroopassa ei ole yhtään Venäjän asiaa ajavaa puoluetta. 

"Unkarilaisen Political Capital -tutkimus- ja konsulttiyrityksen viime vuonna tekemän kartoituksen mukaan EU:n jäsenmaissa toimii ainakin 15 Venäjää tukevaa äärioikeistolaista puoluetta. Niillä oli edellisessä europarlamentissa yhteensä 26 paikkaa."

Olisi mielenkiintoista nähdä Politica Capitalin tutkimus. Miten se on laadittu ja miten "venäjämielisyys" on määritelty. 

"Viime vuoden vaalituloksiin verrattuna Venäjän-mielisten valta kasvoi tuntuvasti. Nyt Venäjän etuja ajavien äärioikeistolaisten puolueiden edustajia on europarlamentissa jo 42."

Millä perusteella meppejä luokitellaan Venäjän kätyreiksi? Tämä höpinä on suoraan Stalinin käsikirjasta. Joukossa on sabotöörejä, joiden toiminnan vuoksi EU ei toimikaan. Stalinin Neuvostoliiton katastrofaaliset päätökset pestiin puhtaiksi juuri samalla tavalla: muuten toimis mut kun on noita sabotöörejä. EU:ssa sabotööreinä häärivät oikeistolaiset ryssän kätyrit, siis Hesarin mukaan.

"Vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista muistuttaa, että Venäjä on yrittänyt jo pitkään lyödä kiilaa EU-maiden välille antamalla etuisuuksia tai tekemällä sopimuksia yksittäisten maiden kanssa."

Jaahas, siis jos Venäjä ei suostu tekemään niin kuin EU haluaa, se tekee väärin ja "lyö kiilaa". Kiilaa mihin? Jos joku maa katsoo, että se saa paremman sopimuksen neuvottelemalla suoraan Venäjän kanssa kuin EU:n eristyskopissa, se onkin väärin? Se, että joku maa, kansakunta, tekee omia ratkaisujaan, on väärin. Ketä kohtaan? Aivan. Euroopan Unionia. 

""Nyt on painotettu sitä, että tuetaan maiden sisällä erilaisia äärioikeistolaisia tai populistipuolueita sekä kansalaisjärjestöjä", Saari arvioi."

Ulkopoliittisen instituutin, jonka koko uskottavuus meni täysin kiville viimeistään sukellusvene-jupakassa, tutkija Sinikukka Saari toistelee todistamattomia väitteitä siitä, että Venäjä tukee kansallismielisiä ryhmiä ja kansalaisjärjestöjä. Koomisinta tässä on tietenkin se, että kun Venäjä ilmoitti että länsimaat tukevat siellä toimivia oppositioryhmiä ja kansalaisjärjestöjä, lännessä huudettiin että niin saa tehdä. Nyt Venäjää syytetään, ilman todisteita, samanlaisesta toiminnasta lännessä. Siis länsi saisi tukea venäläisiä oppositioryhmiä vapaasti, mutta Venäjä ei saisi tukea vastaavia ryhmiä lännessä. Koomista.

"Venäjän on väitetty rahoittaneen siihen myönteisesti ja EU:hun vihamielisesti suhtautuvia puolueita, mutta näyttäviä todisteita ei tiettävästi ole esitetty. Avoimimmin Venäjän tuki eurooppalaisille puolueille näkyy siinä, kuinka pitkiä punaisia mattoja heidän johtajiensa eteen Moskovassa asetetaan."

Hesarin harhaisen toimittajankin on kuitenkin himmattava lausuntoa, koska mitään todisteita Venäjän tuesta ei ole olemassakaan. Lopuksi vedetään hatusta hiukan kremnologiaa, jossa punaisen maton pituutta kyttäämällä tehdään ulkopoliittista analyysia.

"Ääripuolueet puolestaan toimivat Euroopan sisällä puolustamalla Venäjän etuja ja yrittämällä näivertää EU:n yhtenäisyyttä. Esimerkiksi viime vuonna ääriryhmien edustajat matkustivat Krimille ja totesivat "kansanäänestyksen" alueen liittämisestä Venäjään sujuneen mallikelpoisesti. Kansainvälisesti Krimin valtausta pidetään laittomana."

Eli kaikki ne puolueet ja ihmiset, jotka eivät aja ylikansallista etua, ovat EU:n vihollisia. Kaikki ne, jotka olivat paikan päällä Krimillä ja raportoivat toisin kuin ne, jotka eivät olleet paikan päällä, ovat väärässä. Vai niin.

"Kuinka hyvin Putin on sitten onnistunut kylvämään riidan siemeniä EU:n vakoihin?"

Toimittaja paljastaa edellä olevalla lauseella taas kuinka seksuaalisesti hän asiaa tarkastelee. Putin siementää "EU-vakoja" epäpuhtaalla siemenellään ja saa aikaa riitaa ja toraa, epäpuhautta, rotuhygienisesti ei-toivottavaa ainesta puhtaaseen EU:hun. 

""Toistaiseksi päätöksiä on kyetty tekemään yksimielisesti eikä totaalista fiaskoa ole EU:n näkökulmasta tapahtunut. Painetta on luotu ja uhka rintaman repeämisestä on olemassa", tutkija Saari sanoo."

Tutkija Saari valehtelee. Tsekki, Slovakia, Unkari, Itävalta ja muutama muukin maa on vastustanut Venäjä-pakotteita ja jopa jättänyt ne omaan arvoonsa. 

"Ohessa muutamia esimerkkejä Venäjän vaikutusvallasta EU:n jäsenmaissa."

Lause sisältää todellisen propagandapökäleen. Hesari siis ilmoittaa kertovansa ketkä ovat ryssän kätyreitä EU:n jäsenmaissa. Vastaavia listauksiahan tehtiin innokkaasti Neuvostoliitossa ja kommunistivainojen Yhdysvalloissa 50-luvulla. Hesarissa ei edes hävetä toimia kuten noissa maissa aikoinaan, tai kuten natsi-Saksan media toimi 930-luvulla. Tämä on aivan samanlaista tekstiä. Nyt juutalaisten paikan ovat ottaneet ryssien kätyrit. 

"Ranska
Ranskassa äärioikeistolainen Front National (FN) -puolue on kasvattanut suosiotaan nopeasti ja puoluejohtaja Marine Le Pen johtaa mielipidekyselyjä kansansuosiosta 2017 presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Moskovassa vieraillessaan Le Pen on saanut arvovaltaisen vastaanoton. Puolueen johto on lisäksi ranskalaislehti Nouvel Observateurin mukaan läheisissä yhteyksissä Venäjän suurlähettilääseen Pariisissa."

Siis puolue, joka on maansa suosituin, ei saa valmistautua diplomaattisesti siihen, että valtaan noustessaan sillä on jo suhteita ulkovaltoihin. 

"Venäjän tuki FN:lle ei ole jäänyt yksin diplomaattiseksi. Viime vuonna puolue myönsi, että se on saanut 9,4 miljoonan euron lainan moskovalaiselta pankilta vaalikampanjointia varten.
"Skandaalimaista tässä on se, ettemme saaneet lainaa ranskalaisilta pankeilta", Le Pen puolustautui Le Monde -sanomalehden mukaan."

Siis vapaata globaalia taloutta ei saakaan olla? Kun mikään ranskalaispankki ei suostu myöntämään lainaa, mutta venäläinen pankki myöntää, se onkin väärin. Laina ei itsessään ole väärin, vaan se että se tulee venäläiseltä pankilta. Luultavasti kiinalaispankki olisi sekin ollut väärin. Ja Marie LePen on aivan oikeassa: on todellakin törkeää, ettei mikään ranskalainen pankki myönnä lainaa maan suurimmalle puolueelle.

"Bulgaria

Bulgariassa tuntuu venäläiselle propagandalle olevan otollista maaperää. Kun bulgarialaisilta kysyttiin viime kevään mielipidetiedustelussa, haluaisivatko he Bulgarian olevan mieluummin EU:ssa vai Venäjän kanssa "Euraasian liitossa", presidentti Vladimir Putinin johtamaa liittoa kannatti 22 prosenttia kansalaisista. 40 prosenttia olisi valinnut EU:n."

Bulgarian kansa on epäilyttävää. Se ei halua alistua ehdottomasti EU:n osavaltioksi.

"Bulgariassa venäläisiä näkemyksiä ymmärtää äärioikeistolainen Ataka-puolue, joka sai viimeksi kansallisissa vaaleissa seitsemän prosentin kannatuksen. Puolueen puheenjohtaja Volen Siderov aloitti vaalikampanjansa Moskovassa, ja hän on tuonut Atakan tilaisuuteen "Putinin lempimuusikoita"."

Ööh, siis mitä? Nyt muusikotkin ovat putinisteja? Tämä alkaa olla jo medikaalisesti mielenkiintoista harhaisuutta.

"Siderov on kiistänyt, että hän olisi saanut rahoitusta Moskovasta.
"Minun täytyy kysyä häneltä [Marine Le Peniltä], kuinka hän sen teki", Siderov vitsaili The New York Timesin mukaan."

Niin? Missä ovat todisteet taas kerran? Hesari vihjaa, että rahaa olisi tullut Putinin povarista, mutta missä ovat todisteet taas kerran? Ei missään. Ryssittelyyn riittää se, että haluaa itsenäisyyttä, kansallista päätösvaltaa.

"Kreikka
 Kreikan tuore pääministeri Alexis Tsipras ei ole piilotellut Venäjä-myönteisyyttään. Hän on yhtynyt Venäjän johdon käsitykseen, että Ukrainan valtaapitävät ovat uusnatseja. Noustuaan pääministeriksi Tsipras tapasi ensimmäisenä ulkomaisista edustajista Venäjän suurlähettilään."

Niin? Eikö Kreikan pääministerillä ole oikeutta tavata ketä haluaa ja missä haluaa?

"Tsipraksen Syriza-puolue on myös harannut EU:n pakotteita Venäjää vastaan ja ehdottanut, että maa voisi yhdessä Kyproksen kanssa toimia "siltana" EU:n ja Venäjän välillä."

Jos Kreikka olisi siltana EU:n ja Venäjän välillä, se hyötyisi asetelmasta. Jälleen kerran kansallisen edun tavoittelu on Hesarin silmissä pahinta ryssäläisyyttä.

"Syrizan vaalivoiton jälkeen Venäjä tarjosi konkurssikypsälle Kreikalle rahallista tukea, josta Tsipras kuitenkin kieltäytyi. Aiemmin Venäjä tarjoutui rahoittavansa myös talousvaikeuksista kärsinyttä Kyprosta."

Hesarin mielestä vain ylikansalliset suurpankit voivat tarjota lainoja valtioille.

"Keskiviikkona Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kehui Kreikkaa "rakentavasta" työstä EU:n ja Venäjän välillä ja tarjosi maalle jälleen rahallista tukea. Syriza vastasi kohteliaasti, etteivät pakotteet sen mielestä ole ratkaisu mihinkään."

Pakotteet eivät ole mikään ratkaisu, sen on sanonut ääneen myös presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Stubb ja ulkoministeri Tuomiojakin. Ilmeisesti Hesarin toimittajat eivät muista sitä. 

"Unkari
 Unkarissa Venäjälle riittää hännystelijöitä. Radikaalikansallinen Jobbik nautti viime vuoden kansallisissa vaaleissa 20 prosentin luottamusta."

Siis puolue, joka sai 20% äänistä ja on nationalistinen on ryssien hännystelijä automaattisesti? Näin siis Hesarin mukaan.

"Puolue haluaa Unkarin eroavan EU:sta ja liittyvän Venäjän kanssa "Euraasian unioniin". Juutalaiset ovat puolueen mukaan "kansallinen turvallisuusriski", ja Jobbik on ehdottanut työleirejä romaneille."

Tässä Hesari rinnastaa kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Unkarin valtion mahdolliset talousratkaisut ja keskitysleirit. Näin Hesari pyrkii vahvistamaan sanomaansa: ryssät ovat natseja.

"Puolueen euroedustajaa Béla Kovácsia on epäilty Venäjän vakoojaksi. Europarlamenttia on pyydetty purkamaan hänen parlamentaarinen koskemattomuutensa, jotta tutkimukset voitaisiin aloittaa."

Jaahas, ryssien vakoojahan se on tietenkin, vaikka asiaa ei ole edes tutkittu.

"Jobbikin johtaja Gábor Vona on pitänyt puolueelle elintärkeänä hyvin suhteiden ylläpitämistä "yhä vaikutusvaltaisempaan Venäjään". Vonan mukaan Venäjä on eurooppalaisen perinnön suojelija."

Kaikilla mailla pitäisi olla hyvät suhteet toisiinsa, se olisi luonnollista, mutta Hesarin silmissä hyvät suhteet Venäjän kanssa ovat epäilyttävä asia, huono juttu, pahuutta kerrakseen. 

"Epädemokraattisista otteistaan arvosteltu Fidesz-puolueen pääministeri Viktor Orbán on puolestaan vastustanut EU:n pakotteita Venäjää vastaan."

Niin, jälleen kerran Euroopan Unionin taloudellisesti katastorfimaisten pakotteiden vastustaminen rinnastetaan epädemokraattisiin otteisiin, natsismiin, ryssäläisyyteen, johonkin pahuuteen kuitenkin. Kyse on kuitenkin taloudellisesta realiteetista: pakotteet aiheuttavat maille taloudellisia tappioita. 

"Kesällä Orban piti puheen, jossa hän irtisanoutui "liberaalista demokratiasta" ja tarjosi unkarilaisille uusiksi mallimaiksi Venäjää, Kiinaa ja Turkkia."

En ole Orbanin kanssa samaa mieltä siitä, että Venäjä, Kiina tai Turkki olisivat kovin kivoja esimerkkimaita, mutta kyse e olekaan minun mielipiteestäni. Kyse on Unkarin pääministeristä. Hesarin mielestä hänellä ei ole oikeutta mielipiteeseen, koska se on väärä.

Hesarin juttu paljastaa karussa alastomuudessaan sen, kenen asialla Hesari on. Se ei ole itsenäisten kansojen, kansakuntien, asialla, vaan ajaa ylikansallista agendaa. Se vastustaa jokaista ryhmää, puoluetta ja maata, joka uskaltaa asettua vastustamaan Wall Streetin, Lontoon Cityn, Frankfurtin ja Brysselin supereliitin määräysvaltaa.

Hesarin silmissä jokainen, joka kehtaa ajatella itsenäisesti, puhua itsenäisyydestä, toimia oman kansakuntansa edun puolesta, on ryssä. Jokainen, joka ei alistu ehdoitta EU:n totalitääriseen hallintaan, luovuta itseään ja rahojaan ylikansallisten pankkien pelinappuloiksi, on ryssä. Ja ryssät ovat natseja. 

Hesarin propagandarymistelyn ydin on tässä: jos et halua antautua ehdoitta Brysselissä luimivalle ylikansalliselle diktatuurille, olet ryssänatsi. Tai natsiryssä. Ihan miten vaan. Vain olemalla tahdoton orja, olet hyvä. Vain nuoleskelemalla jättimäistä ylikansallista takamusta olet hyvä. Ja Hesari tekee sitä kieli pitkällä aamusta toiseen, riemusta kiljuen.   

Itsenäisyys on ryssänatsia. Kansallinen etu on ryssänatsia. Toisinajattelu on ryssänatsia. Jos olet isänmaallinen, olet ryssänatsi. Jos olet erimieltä, olet ryssänatsi. Jos et halua antaa rahojasi ehdoitta ulkomaalaisille pankeille, olet ryssänatsi.

Tämä on Hesarin viesti lukijoilleen.