tiistai 18. helmikuuta 2014

JENGIRIKOS "UUTINEN"

"Jengirikoksista epäillään kymmeniä"

Jutun otsikko on valheellinen. Poliisijohtaja Paateron antaman lausunnon mukaan poliisi epäilee noin 200 000 ihmistä osallistumisesta järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan ja poliisi on rajannut järjestäytyneen rikollisuuden pelkäksi "jengirikollisuudeksi". Näin poliisi haluaa kertoa sille maamme mahtavimmalle järjestäytyneelle rikollisuudelle, ettei se ole kiinnostunut sen toiminnasta ja toimista, vaikka ne vaikuttavat suoraan jokaisen suomalaisen elämään. 
 
"Työryhmä pohtii järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan lain muuttamista"

Tarkoituksena ei ole uudistaa lainsäädäntöä, vaan valmistella sellainen laki, joka antaa poliisille täydellisen vapauden toimia kuten haluaa. Jo nyt tämän vuoden alusta tuli voimaan valtaisa arsenaali salaisia pakkokeinoja, joiden avulla poliisi voi halutessaan tehdä kenestä tahansa kansalaisesta rikollisen, jonka perusteella poliisi voi tutkia ketä tahansa, milloin tahansa, missä tahansa kenenkään tietämättä ja kenellekään asiasta mitään kertomatta. Poliisi haluaa tätäkin suuremmat toimivaltuudet. 
 
"30.1.2014"

Uutisen päiväys.

"Poliisi iski viime helmikuussa Bad Machine -jengin kerhotiloihin Vantaalla. Jengin jäseniä epäillään järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta."

Poliisi epäilee useita jäseniä rikoksista, mutta ei suinkaan jokaista jäsentä. Sen sijaan poliisi haluaa tuomiolle myös ne jäsenet, jotka eivät rikoksia ole tehneet, muiden tekemien rikosten perusteella. Siksi poliisi käyttää ilmaisua "epäillään järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta".

"Poliisi epäilee kymmeniä jengiläisiä järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta."

Kuten sanottua, poliisi epäilee 200 000 ihmistä järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan osallistumisesta. Epäiltyjen joukossa ovat olleet Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin sekä entinen formulakuski Mika Salo. Tästä voimme päätellä, että poliisin epäilemien henkilöiden joukossa on aivan tavallisia suomalaisia. Poliisin omien ilmoitusten mukaan "rikollisjengeissä" on jäseniä 1500-2500, mikä on sekin täysin poliisin itsensä keksimä luku. Senkin perusteella järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta epäillään siis 198 500 - 197 500 ihmistä, jotka eivät edes ole poliisin itsensäkään mukaan "rikollisjengien" jäseniä. Miksi he siis ovat epäiltyjä?

"Noin kymmenelle Helvetin enkelien Lappeenrannan-osaston jäsenelle luetaan syytteet Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa helmikuussa."

Mistä heitä syytetään? Mitkä ovat syytteet ja mikä todistusaineisto? Helsingin Sanomien toimittaja Minna Passi ei ole kiinnostunut niistä, vaan toistelee poliisin tiedotuksen lausumia sellaisenaan.

"Tällä viikolla on nostettu syytteet jutussa, jossa on epäiltynä viisitoista Bad Machine -jengin jäsentä pääkaupunkiseudulta."

Miten tämä oikeusjuttu liittyy edelliseen? Ei se liitykään, se on liitetty siihen, jotta lukijoille tulisi se käsitys, että kyseessä on valtaisa rikoskokonaisuus ja uhka.

"Lisäksi syyteharkintaan siirtyi tällä viikolla juttu, jossa on epäiltynä parikymmentä Cannonball-jengin jäsentä."

Tällä oikeusjutulla ei ole silläkään mitään tekemistä kahden edellisen kanssa. Ne on liitetty toisiinsa, jotta lukijan alitajunnassa ne yhdistyisivät yhdeksi, jutun otsikon ehdollistamaksi kokonaisuudeksi. Tätä on propaganda, jota Helsingin Sanomat poliisin puolesta tekee.

"Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen säädettiin rangaistavaksi jo kymmenen vuotta sitten. Siitä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tuomittu ketään."

Jutun tekijä valehtelee tai on nielaissut poliisin syöttämän valheen sitä miettimättä. Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuneita on tuomittu tässä maassa jo kymmeniä. Siitä ei ole tuomittu yhtään moottoripyöräkerhoa, koska poliisi ei ole kahden vuosikymmenen kuluessa kyennyt todistamaan väitettään siitä, että kerhot olisivat rikollisjärjestöjä. Se johtuu siitä, etteivät ne ole. Js ne olisivat, olisi hyvin epäuskottavaa etteivät 20 vuoden aikana toteutetut salaiset, puolisalaiset ja massiiviset julkiset operaatiot olisi todistaneet poliisin väitettä.

"Oikeusministeriön työryhmä pohtiikin parhaillaan, pitäisikö pykälää muuttaa."

Työryhmä siis miettii millaisen lain avulla rikoksiin syyllistymättömiä, rikosrekisterittömiä kansalaisia voitaisiin tuomita muiden tekemien rikosten vuoksi. Tällaiset lait ovat fasistisia. Vastaavia lakeja on olemassa esimerkiksi Australian Queenslandin osavaltiossa. Siellä niiden nojalla on jo syytetty kirjastonhoitajatarta, koska hänen sukulaisensa kuuluu moottoripyöräkerhoon ja nainen on tavannut sukulaistaan, sekä vajaata kymmentä noitaa. Kyllä, noitaa. Tämän luulisi jo kertovan tyhmimmällekin mistä näissä laeissa on kyse. Tosin suomalaiset poliitikot ja toimittajat ovat niin imbesillejä, etteivät he tajua.

"Espoon käräjäoikeus käsitteli ensimmäistä juttua viime kesänä. Syytteessä oli parikymmentä Helvetin enkeleiden Helsingin-osaston jäsentä."

Näin oli ja oikeus totesi, ettei osasto täytä järjestäytyneen rikollisryhmän tunnusmerkkejä, toisin kuin poliisi ja syyttäjä väittivät. Suurimalla osalla jäsenistä ei edes ollut rikosrekisteriä.
 
"Oikeus hylkäsi syytteet, mutta juttu etenee vielä hovioikeuteen."

Tottakai oikeus hylkäsi syytteet, joilla ei ollut mitään perusteita. Juttu on vedetty hoviin, jossa se käsitellään aikaisintaan ensi syksynä, johon mennessä lakeja pyritään muuttamaan niin, että kaikki rikoksiin syyllistymättömätkin jäsenet voitaisiin tuomita poliisin ja syyttäjän tahdon mukaisesti ilman mitään rikosta tai näyttöä.

"Helvetin enkeleihin liittyvä juttu tutkittiin Itä-Uudenmaan poliisissa, samoin Bad Machine -jengin juttu."

Niin tutkittiin, eikä oikeudessa pitävää näyttöä siis löytynyt Helvetin enkeleiden osalta. Bad Machine-juttu on edelleen kesken.

""On tärkeää, että pykälän toimivuudesta saadaan oikeuskäytäntöä", sanoo rikosylikomisario Olli Koski Itä-Uudenmaan poliisista."

On saatu jo. Tuomioistuimet ympäri Suomea ovat todenneet, etteivät moottoripyöräkerhot ole rikollisryhmiä. Poliisi ei kuitenkaan hyväksy oikeuden päätöksiä, vaan haluaa muuttaa lakeja niin, että tuomioon riittäisi se, että poliisi nimeää kenet tahansa rikolliseksi, olipa tämä syyllistynyt mihinkään rikokseen tai ei, täysin riippumatta siitä onko poliisilla mitään näyttöä kyseisen henkilön tekemistä rikoksista. Tästä on kyse.

"Kosken mukaan oikeuskäytäntöä tarvitaan, jotta poliisi ja muut viranomaiset pystyisivät puuttumaan valtioneuvoston strategian mukaisesti paremmin rikollisryhmien toimintaan."

Koski on siis sitä mieltä, että tuomioistuinten pitää tuomita ihmisiä, joita poliisi nimeää rikollisiksi, vain koska poliisi haluaa niin, ilman rikosta. Valtioneuvoston strategia, joka julkistettiin vuosi sitten, on täysin poliisin muotoilema ja haluama. Se ei ole lähtöisin eduskunnasta tai puolueista, vaan poliisihallinnosta.

"Yksi keskeinen linjaus viime keväänä julkistetussa strategiassa on vaikeuttaa rikollisryhmien toimintaa erilaisilla hallinnollisilla keinoilla. Rikollisryhmien jäsenten yritykset halutaan esimerkiksi sulkea julkisten kilpailutusten ulkopuolelle. Myös esimerkiksi kerhotilojen perustamista halutaan vaikeuttaa."

Tässä ollaan koko tämän "uutisen" ytimessä. Poliisi haluaa, että kun se sanoo ketä tahansa rikolliseksi, tämän henkilön omistama yritys voidaan tuhota. Rikoksiin syyllistymättömien kansalaisten perustuslaillista kokoontumisvapautta pitää myös rajoittaa, jos poliisi niin haluaa. Tästä tässä kaikessa on kyse. Perustuslaillisen suojan murtamisesta ja viranomaismielivallan laillistamisesta. 
 
"Hallinnollisille toimille pitäisi löytyä joku perusta. Oikeuden ratkaisu antaisi toimenpiteille suuren tuen."

Niin pitäisi, koska poliisi suorittaa niitä jo nyt. Jo nyt poliisin tuomioistuinten ulkopuolella, täysin yksipuolisesti rikolliseksi nimittämien ihmisten pankkiasiointi, vakuutusasiat, yritysasiat ja jopa yksityisasiat ovat näiden "hallinnollisten toimenpiteiden" kohteena. Tuomioistuimet eivät ole kuitenkaan siunanneet näitä toimia poliisin haluamalla tavalla. Tuomioistuimissa perustuslailliset oikeudet ovat vielä merkinneet jotakin. Poliisi haluaa, että perustuslaki poljetaan paskakasaan ja poliisille annetaan virallinen lupa kohdella ketä tahansa kansalaista miten se haluaa.

"Poliisihallitus on nimennyt työryhmän miettimään, miten hallituksen linjaukset toteutetaan käytännössä. Valmista pitäisi tulla kevään aikana."

Poliisit siis keskenään luovat yhteiskuntapolitiikkaa ja lainsäädäntöä, täysin eduskunnan tai oikeuslaitoksen ulottumattomissa, kaiken kontrollin uloittumattomissa ja salassa.

"Kosken mukaan strategian jalkauttamisessa on keskeistä, että rikollisryhmän rikoksia tutkittaisiin kokonaisuuksina."

Poliisi siis haluaa, että kenen tahansa tekemä rikos voidaan yhdistää mihin tahansa toisen henkilön tekemään rikokseen yhdeksi kokonaisuudeksi, josta voidaan syyttää myös näihin rikoksiin osallistumattomia henkilöitä. Jälleen kerran, poliisi myös haluaa itselleen oikeuden nimetä minkä tahansa ihmisryhmän rikolliseksi, jotta tämä olisi mahdollista.

"Näin ei tapahdu, jos ryhmän rikoksia käsitellään yksitellen. Kysymys on rikollisryhmän rikollisesta toiminnasta. Ovatko esimerkiksi laittomien aseiden hallussapidot yksittäisiä tekoja vai ryhmän aseistautumista?"

Komisario Koski antaa ymmärtää, että koska poliisi sanoo, että kyse on rikollisryhmän toiminnasta, se on rikollista myös niiden ryhmään kuuluvien osalta, jotka eivät ole rikoksia tehneet. Eli jos jonkun hallussa on luvaton ase, se on kaikkien poliisin rikollisiksi nimeämien henkilöiden hallussa, oli niin tai ei. Näinhän ei voi olla perinteisen länsimaisen demokratian oikeustajun näkökulmasta. Siksi poliisi haluaakin Valko-Venäjän tyyppiset valtuudet itselleen. Se haluaa, että poliisi ja vain poliisi päättää jo etukäteen ketkä ovat rikollisia, todistusaineistosta riippumatta, tai täysin mielivaltaisesti.

""Myös se on ongelmallista, jos pitää kerta toisensa jälkeen erikseen todistaa, että rikollisryhmä on rikollisryhmä", hän lisää."

Ei se ole ongelmallista. Se on länsimaisten demokraattisen oikeusperiaatteiden mukaista. Et voi vain nimetä keitä tahansa rikollisryhmäksi täysin mielivaltaisesti. Sinun on myös todistettava se, että he muodostavat ryhmän, jonka tarkoitus on tehdä rikoksia.
 
"Kosken mielestä valtioneuvoston strategian jalkauttaminen edellyttää poliisilta ja eri viranomaisilta samanlaista tekemistä koko maassa."
 
Tämä vaatimus tarkoittaa sitä, ettei yksikään poliisi tai viranomainen saa epäillä tätä virallista linjaa, joka ei siis perustu mihinkään muuhun kuin joidenkin poliisien haluamisiin. Poliisi ei ole parissa kymmenessä vuodessa kyennyt kokoamaan mitään näyttöä siitä, että moottoripyöräkerhot olisivat rikollisjärjestöjä, vaikka poliisin käytössä ovat olleet kaikkein kovimmat menetelmät panssariajoneuvoista pitkiin tutkintavankeuksiin. Peittääkseen totuuden, osa poliiseista vaatii kaikkia muita poliiseja vaikenemaan tästä tosiasiasta. 
 
Yksittäiset poliisit tai viranomaiset eivät saa Kosken mielestä tuoda esille sitä näkökantaa, että koko agenda on kuollut hevonen, jota ei pystytä piiskaamaan liikkeelle. Moottoripyöräkerhot eivät ole mitään rikollisjärjestöjä. Yhtään kerhoa ei ole yhdessäkään maassa kyetty julistamaan missään sellaiseksi. Niiden osastoja on määritelty sellaisiksi tuomioistuimissa, niiden jäsenten on todettu osallistuneen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan muiden kanssasyytettyjensä kanssa, mutta missään maassa yhtään moottoripyöräkerhoa ei ole todettu tuomioistuimessa rikollisjärjestöksi.

Vaikka poliisi on vaatinut ja saanut massiivisia rahasummia, valtaisia määrärahoja ja lukemattomia virkoja, aseita ja ajoneuvoja, tiedusteluvälineitä ja salaisia toimintavapauksia ympäri maailmaa, poliisi ei ole kyennyt todistamaan väitettään. Yhdenkään moottoripyöräkerhon toimintaa ei ole kyetty lopettamaan tuomioistuimen päätöksellä. Se johtuu siitä, etteivät ne ole poliisin väittämiä rikollisryhmiä. 
 
Niissä maissa, joissa kerhojen toiminta on kielletty tai estetty, se on tehty poliitikkojen hallinnollisin päätöksin. Juuri samaa poliisi haluaa Suomeenkin. Se haluaa, että se voisi lopettaa rikoksiin syyllistymättömien kansalaisten vapaan toiminnan, koska se haluaa niin. Juridisia perusteita ei ole. Todisteita ei ole. On vain poliisin tahto ja halu. Poliisi on päättänyt, että nämä kerhot ovat rikollisia. Oikeudessa pitävää näyttöä ei ole olemassa, mutta poliisin mielestä sellaista ei edes tarvita. Riittää, kun poliisi niin sanoo ja haluaa. Sillä ei ole merkitystä onko joku tehnyt rikoksen. Poliisi voi nimetä kenet tahansa henkilön rikolliseksi ilman rikosta. Muuta ei tarvita. 
 
Tähän poliisi pyrkii. Tätä se haluaa. Haluatko sinä?

Haluatko, että poliisi voi nimetä sinut rikolliseksi, vain siksi että tunnet jonkun, jota poliisi pitää rikollisena? Haluatko, että sinut voidaan tuomita siksi, että poliisi pitää sukulaistasi rikollisena? Niin tapahtuu jo Australiassa. 
 
Haluatko, että sinun kirjapiirisi, lennokkikerhosi, keskustelupiirisi tai leffakerhosi muuttuu rikolliseksi? Jos poliisi saa haluamansa, se voi tehdä niin milloin vain se haluaa. Tästä tässä on kyse. Australiassa on jo "noitia" syytteessä näiden lakien perusteella. Se on ongelman ydin.

Vaikka kaikki moottoripyöräkerhot lakkautettaisiin huomenna, nämä lait ja poliisin toimivaltuudet jäävät voimaan. Jos moottoripyöräkerhot katoaisivat, näitä lakeja ei peruttaisi, eikä poliisin valtuuksia rajoitettaisi. Poliisi etisisi itselleen uuden uhkan, jota vastaan näitä lakeja käyettäisiin. Se uusi uhka voisi olla mitä tahansa ja keitä tahansa. Poliisilla olisi yksinoikeus määritellä syyllisyytesi. Mikä tahansa ryhmä tai yhteisö, jossa olet, voitaisiin julistaa rikolliseksi ja se olisi sinun rikoksesi. Sinä olisit rikollinen vain siksi, että poliisi päättää niin. Haluatko sitä? 

Kuvitteleko sinä, etteivät nämä lait koske sinua, ettei sinulla ole mitään tekemistä niiden kanssa? Niin on moni muukin kuvitellut monissa maailman maissa sinua aikaisemmin.

Jokainen turvallisuuskoneisto kautta maailman historian on hakenut itselleen maksimaalista toimintatilaa. Ilman valppaita kansan puolustajia ja edustajia ne ovat aina kaapanneet vallan itselleen. Se on niiden perusdynamiikka. Natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto ovat prototyyppejä. Niiden käyttämää perustelua on kuultu jo meilläkin sekä virkamiesten, poliitikkojen, että poliisin suusta. Meillä on oikeasti toisteltu aivan samaa lausetta, jota käyttivät natsi-Saksan terrorikoneiston jäsenet ja arkkitehdit, Stalin ja hänen terrorikoneistonsa. 

Sinäkin olet ehkä sanonut saman lauseen ääneen. Se on kaiken fasismin alku ja juuri. Sen lauseen hyväksyminen, sille alistuminen, takaa uusfasistisen yhteiskunnan esiinmarssin.

- Sinulla ei ole mitään pelättävää, jos et ole syyllistynyt mihinkään. 

Sanokaa se niille lainkuuliaisille ja rehellisille juutalaisille, jotka muodostivat yhteiskunnan pikkuporvarillisen konservatiivisen ytimen ja asuivat Saksassa 1930-luvulla.  

8 kommenttia:

  1. Loistavaa kynäilyä! Jämäkkä teksti, hyvin perustellut mielipiteet / vastaväitteet ja hieno ulosanti! Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Jässi on taas niin ytimessä, johon ei voi lisätä mtn...toivottavasti en nyt syyllistynyt mihinkään laittomuuksiin, jottei hotelli Miekan ovi paukahda selän takana kiinni, lopullisesti....
    KIITOS Sami

    VastaaPoista
  3. Hyvin kyllä kirjoitettu. Poliisilla on nykyään jumalan oikeudet. Esimerkkinä: yksi kaveri pidätettii viime viikonloppuna Vaasassa keskellä kirkasta päivää. Hän oli kävellen liikenteessä menossa kauppaan. Kaappi ajoi ohi ja tuli saman tien takaisin ja ajoi jalkakäytävälle. Poliisi kysyi henkkarit. Sen jälkeen kaverin taskut tyhjennettiin ja tietysti hänellä oli jotain minkä takia vietiin poliisilaitokselle. Mutta pointti on se että minkä takia näin saa tehdä. Pidättää kävelevä ihminen kadulta joka ei ole tehnyt mitään eikä hänellä ole haku päällä. Saako vaatetuksen tai kaljun pään takia tutkia taskut ja nolata kansalainen keskellä katua?

    VastaaPoista
  4. Osa tekstistä melkoista shaibaa ja salaliittoteorioita. Toki antaa lukijalle juuri sitä mitä lupaa: "Tarkoituksena on rähistä ja meuhkata estottomasti..." Toki siellä on hyviä huomioita järjestelmän epäkohdista, mutta tuo yletön kauhuskenaarioiden maalailu vie ponnen tekstiltä.
    Kyllä, oikeuslaitoksella on ongelma kun se ei voi koventaa tiettyjen henkilöiden rangaistuksia, koska ei voi nimetä ryhmää johon henkilöt kuuluvat rikollisjärjestösi. Vaikka selvästi tekevätkin rikoksia nimenomaan kyseisen ryhmän jäseninä. Tämä sen vuoksi että ei voida osoittaa että ryhmä olisi perustettu rikosten tekemiseen. Lainsäädännössä tulisi mielestäni painottaa siten, ettei pyrittäisi edes osoittamaan tietyn ryhmän olevan rikollinen järjestö vaan keskityttäisiin tarkastelemaan ovatko tietyt ko. järjestöön kuuluvat henkilöt toimineet yhdessä rikoksia tehdessään organisoidusti. Tällöin ei leimattaisi muita järjestöön kuuluvia henkilöitä, eikä pyrittäisi rankaisemaan ketään rikoksista joihin eivät olisi syyllistyneet.
    Ps. Älkää kantako yleisellä paikalla mukananne niitä puukkoja, puntareita ja aineita niin ei poliisi poimi mukaan =).

    VastaaPoista
  5. Sama mielivalta on monessa muussakin asiassa. Tulli rajavartiolaitos, verottaja jne.

    Itselleni kävi niin että 14 vuotta toiminut firmani meni konkurssiin, kun suurin asiakas pisti yllättäen kupit nurin. Tällöin työllistin keskimäärin 15 henkeä, ja liikevaihto oli noin 3 M€. Aiemmin ei ollut mitään rästejä.

    Tuloksena se että en saanut edes toiminimelle ennakonperintää auki. Tarjosin verottajalle jopa pankkitakausta. Syynä se että konkurssin käsittely oli kesken. Ja kesken se olikin pitkään, 4 vuotta. Verottaja teki tutkintapyynnön velallisen epärehellisyydestä, koska olin maksanut tukkulaskuja enkä verovelkaa silloin kun kassa kuivui. Lopputuloksena se että mistään rikoksesta minua ei syytetty eikä myöskään tuomittu. Henkilökohtaiset luottotiedot jäivät jäljelle.

    Pakko oli siirtää kirjat Viroon, ja perustaa sinne firma jotta saa voita leivän päälle. Tällä hetkellä ajelen Suomen ja Viron väliä lähes viikottain. Lähes joka kerta minut on profioitu, ja joudun tarkastukseen suomen puolella. Samoin kun poliisi tulee vastaan teillä, niin lähes poikkeuksetta minut pysäytetään ja tutkitaan ajoneuvo. Eestissä toimiva yhtiö saa muutaman kuukauden välein selvityspyyntöjä Suomen verottajalta toiminnastamme Suomessa. Emme toimi suomessa.

    Surullista tässä on se että edelleenkään minua ei ole syytetty / tuomittu mistään. Kertaakaan viranomaisten pysäyttäessä ei ole todettu mitään huomautettavaa. Yksikään verottajan selvityspyyntö ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin.

    Koen että minä olen ajojahdin kohteena. Kun kysyn jahtaajiltani miksi he niin tekevät, niin vastaus on satunnainen tarkastus. Tänä vuonna esim poliisi on tehnyt niitä jo yli 20 kpl. Siis vähintään kerran jokaista suomessa olo päivääni kohden. Lasten takia kuitenkin tulen jatkamaan suomessa vierailua.

    Suomi on poliisivaltio.

    P.S. Anteeksi, mutta pakko olla anonyyni.

    VastaaPoista
  6. Kuten tunnetttua .mitä heikompi hallinto sitä enemmän laaditaan erilaisia lakeja, asetuksia,erilaisia sääntöja valvomaan kansalaisia kuten meillä on esimerkkeja läheltä ja kauempaakin.Mielestäni suomeen on luotu virkamiesanarkia jota valtaosa kansalaisista ei tunnu ymmärtävän.Täällä kaikki on vain irvikuva demokratiasta vai olisiko paikallaan tarkentaa että suomessa on suomalaisille sopiva demokratia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep - suomalaisille lampaille sopiva demokratia!

      Poista
  7. Pahoittelut myös nimettömyydestä, mutta teksti on täyttä asiaa! Ihmiset eivät edes tajua, millaiset vallankäyttömahdollisuudet viranomaisilla on - usein tuntuu, että poliisi on se, joka täällä lait säätää, vaikka niinhän ei pitäisi missään nimessä olla!

    VastaaPoista