tiistai 14. toukokuuta 2013

VALEHTELIJOIDEN VALTAKUNTA

Meillä on presidentti, joka sanoi, että Ruotsi maksaa kalliin hinnan päätöksestään jäädä euron ulkopuolelle ja tulee liittymään siihen. Meillä on presidentti, jonka vaalirahoitukseen liittyvät samat miehet, jotka ovat ihmetelleet Ilkka Kanevan oikeudenkäynnissä, miksei presidentti ole oikeudessa samoista syistä kuin Kanerva.

Meillä on pääministeri, jonka poliittisen uran nousukiito alkoi vaaliväärennöksellä ja joka on valehdellut useita kertoja eduskunnalle, medialle ja kansalle.

Meillä on valtiovarainministeri, joka on valehdellut ei vain kerran, tai kaksi, vaan pitkän aikaa Kreikka-lainojen takuista, joita ei olekaan.

Meillä on ministereitä, jotka ovat valehdelleet useampaankin kertaa toimialansa asioista kaikille tahoille.

Meillä on virkamiehiä, jotka ovat valehdelleet eduskunnalle, hallitukselle, medialle ja kansalle.

Meillä on poliisi, joka on valehdellut eduskunnalle, virkamiehille, hallitukselle, medialle ja kansalle.

Meillä on upseereita, jotka valehtelevat.

Meillä on media, joka valehtelee.

Meillä on konsultteja, joiden työ on valehdella.

Meillä on etujärjestöjä, jotka valehtelevat kansalle, medialle, eduskunnalle ja hallitukselle.

Meillä on yritysmaailman johtajia, jotka valehtelevat kaikille.

Meillä on poliitikkoja, jotka valehtelevat paikallistasolla.

Meillä on lääkäreitä, jotka valehtelevat.

Meillä on hoitajia, jotka valehtelevat.

Meillä on urheilijoita, jotka valehtelevat.

Monet meistä valehtelevat.

Mitä meille on tapahtunut?

Milloin tästä maasta tuli tällainen?

Oliko sitä rehellisten suomalaisten maata koskaan olemassakaan, vai oliko sekin vain valhetta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti